TietovisatViihdeReseptitHoroskooppiVaihtoautotSanakirjaBlogit
TV-ohjelmat tänään

Kanavan Yle TV1 ohjelmatiedot lauantaina 10.8.2019

Näytä tiivistettynä

Uutisikkuna

la 10.08.2019 04.00 - 07.15 3h 15 minYle TV1

Uutisikkuna

Puutarhan pelastajat

la 10.08.2019 07.15 - 08.00 45 minYle TV1

17/20. Poikamaista menoa. Joskus koti voi käydä pieneksi kun lapset kasvavat. Kaksi vilkasta poikaa tarvitsee touhuihinsa tilaa ja virikkeitä, ja semmoiseen sopii oivallisesti pihamökki. HD

Yle Uutiset

la 10.08.2019 08.00 - 08.05 5 minYle TV1

Yle Uutiset

Historia: Kuun valloittajatU

la 10.08.2019 08.05 - 09.00 55 minYle TV1

4/6. Avaruuden kuuluisin kuva. Ensimmäinen ihminen laskeutui Kuun kamaralle heinäkuussa 1969, mutta idea Kuun valloituksesta syntyi jo paljon aiemmin. Maailma oli jakaantunut itään ja länteen, mikä johti kilpajuoksuun Kuun valloituksesta. Kun amerikkalaiset lopulta astuivat Kuun pinnalle koko maailma seurasi tapahtumia television välityksellä. Kuusiosaisessa dokumenttisarjassa osin ennennäkemätön kuvamateriaali valaisee avaruusajan alkuvaiheita 50 vuoden takaa. Mukana ovat itseoikeutetusti avaruusajan pioneerit Buzz Aldrin, Frank Borman, Bill Anders, Sergei Hrustsov, Poppy Northcut ja Ed Dwight. T: PBS, Yhdysvallat.

Yle Uutiset

la 10.08.2019 09.00 - 09.05 5 minYle TV1

Yle Uutiset

Äärimmäiset sääilmiöt

la 10.08.2019 09.05 - 09.50 45 minYle TV1

Osa 1/4. Kuumuus. Meteorologi Mikkel Fønsskov matkustaa ympäri maailmaa ja raportoi äärimmäisistä sääilmiöistä. Tanskalainen luontosarja. HD

Yle Uutiset

la 10.08.2019 10.00 - 10.05 5 minYle TV1

HD

Selkämeri: Elämän suuri kiertoU

la 10.08.2019 10.05 - 10.53 48 minYle TV1

1/3. Selkämeren rannikolla vuorokauteen ei mahdu hiljaista hetkeä. Eläimet rakentavat, lisääntyvät ja luovat uutta. Merimetsojen jäljiltä maisema on surullinen näky, mutta luonto osoittaa voimansa. (U) HD

Yle Uutiset

la 10.08.2019 11.00 - 11.05 5 minYle TV1

HD

Yle Uutiset Uusimaa

la 10.08.2019 11.05 - 11.13 8 minYle TV1

Uutisia Uudeltamaalta

Yle Uutiset Kaakkois-Suomi

la 10.08.2019 11.13 - 11.21 8 minYle TV1

Uutisia Kaakkois-Suomesta

Yle Uutiset Lounais-Suomi

la 10.08.2019 11.21 - 11.29 8 minYle TV1

Uutisia Lounais-Suomesta

Yle Uutiset Häme

la 10.08.2019 11.29 - 11.37 8 minYle TV1

Uutisia Hämeestä

Yle Uutiset Pirkanmaa

la 10.08.2019 11.37 - 11.45 8 minYle TV1

Uutisia Pirkanmaalta

Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo

la 10.08.2019 11.45 - 11.53 8 minYle TV1

Uutisia Keski-Suomesta ja Etelä-Savosta

Yle Uutiset Itä-Suomi

la 10.08.2019 11.53 - 12.01 8 minYle TV1

Uutisia Itä-Suomesta

Yle Uutiset Pohjanmaa

la 10.08.2019 12.01 - 12.09 8 minYle TV1

Uutisia Pohjanmaalta

Yle Uutiset Pohjois-Suomi

la 10.08.2019 12.09 - 12.17 8 minYle TV1

Uutisia Pohjois-Suomesta

Yle Uutiset Lappi

la 10.08.2019 12.17 - 12.25 8 minYle TV1

Uutisia Lapista

Tanskalaiset linnanrouvatU

la 10.08.2019 12.25 - 13.25 60 minYle TV1

1/2. Perinteet ovat kunniassa ja aateluus velvoittaa. Aatelisrouvien elämään mahtuu juhlaillallisten ja hyväntekeväisyysjuhlien ohella myös arkista aherrusta isojen kartanoiden emäntinä. (U)

KanditU

la 10.08.2019 13.30 - 14.00 30 minYle TV1

Kausi 4, 7/8. Rescuekoirat Maijan ja Mathildan potilaina. Veeralla kiirettä pieneläinpäivystyksessä. Miten Maija pärjää kilpailueläinlääkärinä raveissa? Mitä Mathilda tekee ampumaradalla? (U) HD

Avara luonto: EläinvauvatU

la 10.08.2019 14.00 - 14.50 50 minYle TV1

2/3. Vesistöjen pienokaiset. Monet vesien eläimet syntyvät maalla, ja jo veteen pääsy ja ensimmäiset uinnit voivat koitua ongelmaksi. Dokumenttisarja vie katsojan keskelle nuorten eläinten hellyttävää mutta haasteita täynnä olevaa maailmaa. T: BBC. (U) HD

Yle Uutiset

la 10.08.2019 15.00 - 15.05 5 minYle TV1

Yle Uutiset

Pisara

la 10.08.2019 15.05 - 15.10 5 minYle TV1

Klovneriasta löytyi elämän tie. Elina Perttola (Ps. 16:11). Raamatunkohta: (Ps. 16:11) HD

Doc Martin7U

la 10.08.2019 15.10 - 15.56 46 minYle TV1

Kausi 3, 4/7. Yllätyksiä. Hehkeä eronnut rouva saapuu kylään hotellinpitäjäksi. Louisan harmiksi nainen iskee silmänsä Martiniin ja miestä viedään kuin pässiä narussa. Tuleeko hotellista oikea paheiden pesä? (U)

Doc Martin7U

la 10.08.2019 15.56 - 16.43 47 minYle TV1

Kausi 3, 5/7. Konsertti. Louisan ja Martinin ensitreffeillä puitteet ovat hienot ja odotukset korkealla. Tanssiessa ja lemmessä Martinilla on kuitenkin kaksi vasenta jalkaa. Kuinka heidän käy? Paulineen iskee pelihimo. (U)

Novosti Yle

la 10.08.2019 16.50 - 16.55 5 minYle TV1

HD

Yle Uutiset viittomakielellä

la 10.08.2019 16.55 - 17.00 5 minYle TV1

HD

Yle Uutiset

la 10.08.2019 17.00 - 17.10 10 minYle TV1

HD

Flinkkilä & Tastula

la 10.08.2019 17.10 - 18.00 50 minYle TV1

Oikeuspsykologin ja psykiatrin musiikilliset iltamat. Julia Korkman ja heinäkuussa edesmennyt Claes Andersson kertovat Anne Flinkkilälle rakkaista muistoista, yhteisestä musiikista ja mielen tiloista. HD

Yle Uutiset

la 10.08.2019 18.00 - 18.10 10 minYle TV1

HD

Urheiluruutu

la 10.08.2019 18.10 - 18.15 5 minYle TV1

Urheiluruutu

Kuokkavieras12

la 10.08.2019 18.15 - 18.40 25 minYle TV1

6/6. Muistojuhla. Andrew on ahkeroinut ja pubi on entistä ehompi. Edesmennyt isä olisi täyttänyt 69 vuotta, ja sen kunniaksi järjestetään pienet pirskeet. Stephen aikoo viimein ottaa selvää mistä se kana oikein pissii! HD

Avara luonto: Luonnon pienet ihmeet

la 10.08.2019 18.45 - 19.40 55 minYle TV1

Joskus pienimpien olentojen takana on mitä suurimpia tarinoita. Dokumentti kertoo maailman pienimmistä eläimistä ja niiden uskomattomista ominaisuuksista ja uroteoista. Mikä onkaan eläinkunnan suurin taiteilija? T: BBC. HD

Grantchester12

la 10.08.2019 19.40 - 20.30 50 minYle TV1

Uusia jaksoja. Kausi 4, 1/6. Maailmanparantaja. Amandan lähdöstä on jo vuosi, mutta Sidney on yhä tuuliajolla. Geordie on huolissaan ystävänsä käytöksestä. Amerikkalainen rotusortoa vastustava saarnamies saapuu seudulle. HD

Yle Uutiset

la 10.08.2019 20.30 - 20.50 20 minYle TV1

HD

Urheiluruutu

la 10.08.2019 20.50 - 21.15 25 minYle TV1

Urheiluruutu

Elämäni Biisi

la 10.08.2019 21.15 - 22.00 45 minYle TV1

Tami Tamminen, Rosa Meriläinen, Eva Biaudet ja Jari Isometsä Katja Ståhlin vieraina. Tunteisiin vetoavia biisejä ja tarinoita mm. erosta selviämisestä. Kenen autossa soi aina sama biisi kun puoliso astuu kyytiin? HD

Kiri12

la 10.08.2019 22.00 - 22.50 50 minYle TV1

2/4. Etsinnät päättyivät traagisesti, ja nyt haetaan syyllisiä. Miriam teki ehkä virheen, mutta onko tämä noitavaino silti liikaa? Kirin isoisä etsii kuumeisesti poikaansa, ja tytön kasvattiperhe astuu julkisuuteen. HD

Robbie Coltrane: Ratkaisevat todisteet12U

la 10.08.2019 22.50 - 23.35 45 minYle TV1

Kausi 2, 2/8. Täydellinen murha. Tämän murhan juoni voisi olla suoraan Agatha Christien rikosromaanista. 34-vuotias Sameena Imam katosi joulupäivänä 2014. Hänen ruumiinsa löytyi kolme viikkoa myöhemmin maahan kaivetusta haudasta muovikelmuun käärittynä. Monimutkainen tutkinta johti petollisten veljesten jäljille. Tämän jakson ratkaisevat todisteet: auto, kuitit, valvontakamera, kännykän tiedot, muovikelmu. HD

Yle Live: Kaija Koo

la 10.08.2019 23.35 - 00.32 57 minYle TV1

Suomipopin diivan energinen konsertti Ruisrockin Rantalavalla heinäkuussa 2015. 30-vuotisen soolouran tehneen laulajan keikka oli kesäillan tunteellinen yhteislaulutilaisuus. Ohjelmassa myös Kaija Koon haastattelu. HD

Uutisikkuna

su 11.08.2019 00.15 - 04.00 3h 45 minYle TV1

Uutisikkuna
Takaisin TV-oppaan etusivulle

Suomen monipuolisin TV-opas.

Telsu Facebookissa

Pinnalla juuri nyt: Unelma-asunto auringon alta, Taivaan tulet, Tulossa: Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta!, Miehen puolikkaat, La Promesa - Salaisuuksien kartano, Sohvaperunat, Reinikainen, Mikaelin naiset: Johanna Iivanainen, Frendit, Jarkko Tammisen maailma

Ota yhteyttä Käyttövinkkejä Tietosuojaseloste Käyttöehdot Evästeet Mainosmyynti
Telsu.fi tv-ohjelmat © Mindmax Oy 2010-2020 Cloudcity