ViihdeHoroskooppiVaihtoautotBlogitTietovisatSanakirjaReseptit
TV-ohjelmat tänään

Kanavan Sub ohjelmatiedot keskiviikkona 25.7.2018

Näytä tiivistettynä

Ensitreffit alttarilla Australia

ke 25.07.2018 04.05 - 04.40 35 minSub

Piinallinen päivällinen, osa 2/2. Kausi 4, 14/53. Päivälliskutsuilla jännitteet purkautuvat parien mittaillessa toisiaan. Rakastuneet parit ovat omassa kuplassaan, mutta toiset riitelevät avoimesti ja jotkut tuskin puhuvat toisilleen. Kaikki eivät malta olla puuttumatta toisten asioihin, vaikka omakaan suhde ei kukoista. Eräät puolestaan huomaavat, että heillä onkin enemmän yhteistä toisten puolisoiden kanssa. Pakkaa sekoittaa nyt sinkkuna viihtyvä Andrew, joka on myös kutsuttu. Australialainen realitysarja.

Lemmen viemää7U

ke 25.07.2018 04.40 - 05.30 50 minSub

Lepää rauhassa, pikkuinen. Beatrice ei anna Tinan katsoa vauvaansa, koska pelkää Tinan tunnistavan omansa. Tina saattelee musertavan surullisessa siunaustilaisuudessa pojakseen luulemansa vauvan haudan lepoon, mutta alkaa kesken tilaisuuden kuulla ääniä. Becky ja William antavat tunteilleen vallan, mutta Becky perääntyy Ellan vuoksi. Fürstenhofin uudet toimitusjohtajat William ja Boris aloittavat työnsä, kumpikin oman isänsä valvovan silmän alla. André ja Susan jatkavat flirttailuaan. Saksalainen telenovela huippuhotellin omistajaperheen ja henkilökunnan mutkikkaista ja myrskyisistä ihmissuhteista. Uusinta.

Muumilaakson tarinoitaSU

ke 25.07.2018 06.15 - 06.40 25 minSub

Pyöreän saaren luola. Kausi 3, 24/24. Muumi lähtee ystävineen retkelle Pyöreälle saarelle. Sinne pääsee kävellen laskuveden aikaan. Nipsu löytää saarela hienon luolan.

Muumilaakson tarinoitaSU

ke 25.07.2018 06.40 - 07.05 25 minSub

Avioliittoleikki. Jakso 77/104, Muumipeikko löytää kihlasormuksen. Niiskuneiti haluaa että Muumipeikko pujottaa sen hänen nimettömäänsä. Pian juhlitaan leikkihäitä.

Antti piirtääS

ke 25.07.2018 07.05 - 07.25 20 minSub

Arvostetun ranskalaiskuvittajan Yves Gotin kirjoihin perustuvassa animaatiosarjassa tutustumme Anttiin, pieneen iloiseen jänöpoikaan, joka on kiinnostunut kaikista maailman ihmeistä. Ja mikä hienointa, jos maailman ihmeet eivät ole käden ulottuvilla, Antti piirtää ne itse!

ChaplinS

ke 25.07.2018 07.25 - 07.30 5 minSub

Uusi animaatiosarja komedian klassikkohahmosta Chaplinista, joka päätyy päivittäin keskelle mitä erikoisimpia kommelluksia, vaikka tarkoittaa pelkkää hyvää. Elämään valoisasti suhtautuva Chaplin ja hänen ystävänsä Poika ovat hurmaava parivaljakko, jotka selvittävät isot ja pienet hankaluudet nokkeluudella ja hyvällä onnella.

Viidakon veijaritS

ke 25.07.2018 07.30 - 07.45 15 minSub

Junnun ensimmäinen voitto. Jos on hätä, kutsu viidakon veijarit apuun! Tiikeriksi itseään luuleva Mauri-pingviini, Mikke-gorilla ja muut veijarit paljastavat, mitä viidakossa todella tapahtuu. Suomeksi puhuttu animaatiosarja.

Nuori Robin HoodS

ke 25.07.2018 07.45 - 08.00 15 minSub

Olipa kerran Sherwoodissa, osa 2. Kausi 1, 52/52. Scarlettin tarina Robinista joukkioineen jatkuu. Kymmenvuotiaan Robin Hoodin elämä on yhtä seikkailua! Uudessa tietokoneanimaatiosarjassa tutustutaan nuoreen Sherwoodin Robin Hoodiin ja hänen ystäviinsä, jotka osaavat pitää hauskaa ja joilta ei puutu energiaa, rohkeutta eikä huumorintajua. Sarja on suomeksi puhuttu.

Muumilaakson tarinoitaS

ke 25.07.2018 08.00 - 08.25 25 minSub

Nipsu löytää rakkauden. Jakso 78/104, Houska saapuu Muumilaaksoon. Nipsu tuntee olonsa omituiseksi Houskan tavattuaan, ja pian käy selville että tuo omituinen tunne on rakkautta.

LeoS

ke 25.07.2018 08.25 - 08.30 5 minSub

Animaatio Leosta, maailman epäonnisimmasta leijonasta, joka joutuu mitä kummallisimpiin seikkailuihin, mutta ei suostu antamaan periksi.

Muumilaakson tarinoitaS

ke 25.07.2018 08.30 - 08.55 25 minSub

Vapaata elämää. Jakso 79/104, Profeetta ja vapaan elämän ohjeistus.

Paavo PesusieniS

ke 25.07.2018 08.55 - 09.20 25 minSub

Kadonnut patja / Rapu vastaan Plankton. Kausi 4, 2/20. Palkittu animaatiosarja kertoo merenpohjassa sijaitsevasta Tangalan kaupungista, jossa Paavon lisäksi asustaa joukko muitakin persoonallisia hahmoja, mm. Paavon lemmikkietana Kari, meritähti Patrik Tähtönen, Jalmari Kalmari, Einari Rapu ja Sulevi Plankton. Sarjan on luonut meribiologi Stephen Hillenburg. Puhuttu suomeksi.

Viidakon veijaritS

ke 25.07.2018 09.20 - 09.30 10 minSub

Jermun aarre osa 4. Jos on hätä, kutsu viidakon veijarit apuun! Tiikeriksi itseään luuleva Mauri-pingviini, Mikke-gorilla ja muut veijarit paljastavat, mitä viidakossa todella tapahtuu. Suomeksi puhuttu animaatiosarja.

Fresh Off the BoatS

ke 25.07.2018 09.30 - 10.00 30 minSub

Isältä pojalle. Kausi 2, jakso 17/24. Jessica pelkää olevansa syyllinen siihen, ettei Evan saanut kutsua parhaan ystävänsä syntymäpäiville. Louis ja Eddie kehittävät salaista reseptiään kokkauskilpailua varten, mutta Eddie ei viihdy oppipojan roolissa. Amerikkalainen komediasarja seuraa Yhdysvalloissa asuvan taiwanilaisperheen edesottamuksia 1990-luvulla. Amerikkalaista unelmaa tavoitteleva perhe tekee parhaansa sulautuakseen lähiöön, mutta kommelluksilta ja väärinkäsityksiltä ei voi välttyä.

Lemmen viemää7

ke 25.07.2018 10.00 - 11.00 60 minSub

Salaiset treffit vuoristomökissä. Hautajaiset keskeytyvät oudoissa tunnelmissa. Tina on vakuuttunut siitä, että hänen poikansa onkin elossa. Läheiset ovat huolissaan Tinan mielenterveydestä. Tina syyttää jopa Aliciaa vauvan vaihtamisesta. Samaan aikaan Beatrice yrittää hoitaa itkuista vauvaa. Pienen kämppiksen äänekkyys alkaa kiristää Wernerin hermoja. André ja Susan jatkavat leikkiään tulella, kun André laittaa Susanille kiitosillallisen vuoristomökille ja valehtelee Mellille olevansa työmatkalla. Saksalainen telenovela huippuhotellin omistajaperheen ja henkilökunnan mutkikkaista ja myrskyisistä ihmissuhteista.

Ostoskanava Tvins.com

ke 25.07.2018 11.00 - 12.00 60 minSub

Ostoskanava Tvins.com

Emmerdale12

ke 25.07.2018 12.00 - 12.30 30 minSub

Sedälle kyytiä, osa 1/2. Rose vaatii Dazilta kahta tuhatta puntaa. Megan ja Jai sovittelevat. Robert lupaa Lawrencelle hoitelevansa Timin. Emmerdalen kylän asukkaiden elämänmenoa seuraava draamasarja.

Mutsi7

ke 25.07.2018 12.30 - 13.00 30 minSub

Kolari. Kausi 4, 16/22. Christy ja Adam joutuvat auto-onnettomuuteen. Bonnien suurin huoli on, miksi hän ei ole kummankaan hätäkontakti. Bonnie joutuu hoitamaan Christyä ja koska Adamilla on enää yksi toimiva raaja, hänkin tarvitsee hoitajan, joka sattuu olemaan hänen ex-vaimonsa. Amerikkalainen komediasarja.

American Idol

ke 25.07.2018 13.00 - 14.00 60 minSub

Poimintoja bussikiertueelta. Tänään koelauluissa nähdään bussikiertueelta löytyneitä laulajalupauksia. Miten käy viime kaudella kilpailleen Shi Scottin siskolle? Viime kaudelta tutut Adam Lasher ja Emily Brooke haluavat näyttää tuomareille, että vuosi ei ole mennyt hukkaan. Amerikkalaisessa laulukilpailussa etsitään seuraavaa idolia pop-musiikin tähtitaivaalle.

Myytinmurtajat

ke 25.07.2018 14.00 - 15.00 60 minSub

Luotien väistelyä. Kausi 7, 6/30. Adam ja Jamie selvittävät, onko tarkka-ampujan luotia mahdollista väistää, jos näkee aseen suuliekin ja välimatkaa on tarpeeksi. Tiimi tutkii, voiko vesi olla yhtä kova laskeutumistalusta kuin asfaltti, jos putoaa tarpeeksi korkealta. Amerikkalainen viihteellinen tiedeohjelma myyteistä ja legendoista.

Ihmemies MacGyver12

ke 25.07.2018 15.00 - 16.00 60 minSub

Kuoleman vyöhyke. Mac joutuu tekemisiin oudon organismin kanssa, jonka vaikutukset osoittautuvat varsin tuhoisiksi. Amerikkalainen toimintasarja Phoenix-säätiön agentista, joka selvittää tilanteen kuin tilanteen nokkeluutensa avulla.

Simpsonit7

ke 25.07.2018 16.00 - 16.30 30 minSub

Komeaa katutaidetta. Kausi 23, 15/22. Bart haluaa nöyryyttää Homeria maalaamalla tämän kuvia ympäri kaupunkia. Graffitit herättävät yllättäen myös taidepiirien kiinnostuksen. Apu puolestaan saa kilpailijan, kun kaupunkiin avataan uusi kauppa.

Simpsonit7U

ke 25.07.2018 16.30 - 17.00 30 minSub

Voimala kaupan. Kausi 3, 11/23. Saksalaiset liikemiehet ovat asialla, kun johtaja Burns hetkeksi luovuttaa. Uusinta.

Remonttipiiskuri

ke 25.07.2018 17.00 - 18.00 60 minSub

Sutinaa Sauvossa. Kausi 1, 9/10. Kun helsinkiläinen stylisti muuttaa vanhaan taloon maalle, vastassa on muutakin kuin omenankukkia. Remontti on kestänyt jo 10 vuotta eikä loppua näy. Tule apuun, Perttu!

Paavo PesusieniSU

ke 25.07.2018 18.00 - 18.30 30 minSub

Kadonnut patja / Rapu vastaan Plankton. Kausi 4, 2/20. Palkittu animaatiosarja kertoo merenpohjassa sijaitsevasta Tangalan kaupungista, jossa Paavon lisäksi asustaa joukko muitakin persoonallisia hahmoja, mm. Paavon lemmikkietana Kari, meritähti Patrik Tähtönen, Jalmari Kalmari, Einari Rapu ja Sulevi Plankton. Sarjan on luonut meribiologi Stephen Hillenburg. Puhuttu suomeksi. Uusinta.

Simpsonit7U

ke 25.07.2018 18.30 - 19.00 30 minSub

Ensimmäiset vuodet. Kausi 3, 12/23. Homer muistelee nuoruuttaan ja alkuaikoja Margen rinnalla. Uusinta.

Ninja Warrior

ke 25.07.2018 19.00 - 20.00 60 minSub

Las Vegasin finaali, osa 6/6. Kausi 9, 30/35. Enää loppuhuipennus on jäljellä, kun viimeiset kilpailijat pääsevät kokeilemaan haastavaa finaalirataa Las Vegasissa. Mukana ovat mm. Allyssa Beird, Joe Moravsky ja Najee Richardson. Amerikkalainen urheilukilpailu.

Simpsonit7

ke 25.07.2018 20.00 - 20.30 30 minSub

Musta leski. Kausi 3, 21/23. Bart on epäileväinen, kun vankilasta vapautunut Bob kosii Selma-tätiä.

Simpsonit7

ke 25.07.2018 20.30 - 21.00 30 minSub

Oton seikkailut. Kausi 3, 22/23. Simpsonit majoittavat väliaikaisen asukkaan - katuakseen heti.

Uuno Turhapuro menettää muistinsa7

ke 25.07.2018 21.00 - 22.45 1h 45 minSub

Uuno Turhapuro menettää muistinsa. Uuno ja hänen vaimonsa ovat eroamassa, appiukon suureksi helpotukseksi. Mutta sitten sattuu pieni onnettomuus, eikä Uuno enää muista mitään, ei edes sitä, kuka hän on.. Ohjaaja: Ere Kokkonen, 1982. (82') Pääosissa: Vesa-Matti Loiri, Marjatta Raita, Spede Pasanen, Simo Salminen, Tapio Hämäläinen, Elli Castrén, Marita Nordberg ja Pentti Siimes.

Ulosottomiehet

ke 25.07.2018 22.45 - 23.45 60 minSub

Bussivarikon räyhähenki. Kausi 3, 1/14. Bussiyhtiöltä karhutaan suuria saatavia, mutta ulosottomiesten työtä haittaa vähemmän avulias työntekijä. Tietokonehuoltoliike välttelee velkojaan sillä verukkeella, että yritystoiminta on loppunut, vaikka todisteet väittävät muuta. Vakavasti sairas mies saa häädön maksamattomien vuokrien takia, ja toisen häätötapauksen taustalta paljastuu petos. Dokumentaarinen realitysarja brittiläisistä ulosottomiehistä.

Sub.doc: Tee minusta täydellinen

ke 25.07.2018 23.45 - 00.45 60 minSub

Tee minusta täydellinen. Dokumentti ihmisistä, jotka ovat koukussa vaarallisiin kosmeettisiin toimenpiteisiin. Jacqui saa elantonsa ottamalla selfieitä 24/7, Sam on sijoittanut jo kaksikymmentätuhatta puntaa hampaisiinsa ja Ryan on käyttänyt kiinalaista sitomistekniikkaa pinentääkseen kengänkokoaan. Iso-Britannia, 2016.

Exiä rannalla UKU

to 26.07.2018 00.45 - 01.40 55 minSub

Salat julki. Kausi 3, 7/10. Kahdeksan sinkkunaista ja -miestä tutustuu toisiinsa rantaparatiisissa. Kaimat ottavat mittaa toisistaan, Ali pitää Jordanille puhuttelun ja uusi exä tuo lisämausteensa arkeen. Brittiläinen realitysarja. Uusinta.

Exiä rannalla UKU

to 26.07.2018 01.40 - 02.40 60 minSub

Ruoho on aina vihreämpää. Kausi 3, 8/10. Kahdeksan sinkkunaista ja -miestä tutustuu toisiinsa rantaparatiisissa. Tuhon tabletti karsii kilpailijoita, uusi exä sotkee Meganin ja Jordanin kuvioita ja Stephen lepyttelee naisiaan. Brittiläinen realitysarja. Uusinta.

Ninja WarriorU

to 26.07.2018 02.40 - 03.40 60 minSub

Las Vegasin finaali, osa 6/6. Kausi 9, 30/35. Enää loppuhuipennus on jäljellä, kun viimeiset kilpailijat pääsevät kokeilemaan haastavaa finaalirataa Las Vegasissa. Mukana ovat mm. Allyssa Beird, Joe Moravsky ja Najee Richardson. Amerikkalainen urheilukilpailu. Uusinta.

Ensitreffit alttarilla Australia

to 26.07.2018 03.40 - 04.20 40 minSub

Solmuja ja sitoumuksia, osa 1/2. Kausi 4, 15/53. Sarjan ensimmäisessä sitoutumisseremoniassa tuoreet avioparit joutuvat mullistavan valinnan eteen. Vain parin viikon yhteiselon jälkeen heidän on päätettävä, haluavatko jatkaa suhteessa vai lähteä eri teille. Cheryl pettyy Jonathanin kaksinaamaisuuteen, ja totuuden hetki koittaa Debille ja Johnille. Australialainen realitysarja.
Takaisin TV-oppaan etusivulle

Suomen monipuolisin TV-opas.

Telsu Facebookissa

Pinnalla juuri nyt: NCIS Los Angeles, Tulossa: Elisa Viihde -alkuperäissarja Toinen tuleminen, The Voice of Finland, Tulossa: Haluatko miljonääriksi?, Roy Grace, Kotka 10, La Promesa - Salaisuuksien kartano, Frendit, Rillit huurussa, Gran Hotel

Ota yhteyttä Käyttövinkkejä Tietosuojaseloste Käyttöehdot Evästeet Mainosmyynti
Telsu.fi tv-ohjelmat © Mindmax Oy 2010-2020 Cloudcity