Auto1.fi vaihtoautot Blogit.fi blogilista IlmainenSanakirja.fi Nauris.fi Telsu.fi tv-opas Testeri.fi tietovisa Mediatiedot

Haulla 1980: murhaava vuosikymmen löytyy 48 aiemmin esitettyä tv-ohjelmaa.

Katso kaikki päivän TV-ohjelmat – siirry TV-oppaan etusivulle tästä »

1980: Murhaava vuosikymmen12u

su 21.10.2018 03:10 - 04:10 Frii

Kausi 2, osa 10. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-10-21 03:102018-10-22 04:10Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 2, osa 10. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmen12u

ti 16.10.2018 00:00 - 00:55 Frii

Kausi 2, osa 10. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-10-16 00:002018-10-16 00:55Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 2, osa 10. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmen12

su 14.10.2018 21:00 - 22:00 Frii

Kausi 2, osa 10. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-10-14 21:002018-10-15 22:00Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 2, osa 10. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmen12

su 14.10.2018 03:35 - 04:25 Frii

Kausi 2, osa 9. Karismaattinen Charles St. Denis katoaa jäljettömiin länsivirginialaisesta Hare Krishna -yhteisöstä, mutta kukaan muu kuin hänen tyttöystävänsä Deborah ei tunnu olevan huolissaan. Sitten eräs yhteisön jäsen ammutaan, ja poliisi pääsee lempeäksi luullun yhteisön synkän kääntöpuolen jäljille. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-10-14 03:352018-10-15 04:25Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 2, osa 9. Karismaattinen Charles St. Denis katoaa jäljettömiin länsivirginialaisesta Hare Krishna -yhteisöstä, mutta kukaan muu kuin hänen tyttöystävänsä Deborah ei tunnu olevan huolissaan. Sitten eräs yhteisön jäsen ammutaan, ja poliisi pääsee lempeäksi luuTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmen12u

ti 09.10.2018 00:00 - 01:00 Frii

Kausi 2, osa 9. Karismaattinen Charles St. Denis katoaa jäljettömiin länsivirginialaisesta Hare Krishna -yhteisöstä, mutta kukaan muu kuin hänen tyttöystävänsä Deborah ei tunnu olevan huolissaan. Sitten eräs yhteisön jäsen ammutaan, ja poliisi pääsee lempeäksi luullun yhteisön synkän kääntöpuolen jäljille. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-10-09 00:002018-10-09 01:00Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 2, osa 9. Karismaattinen Charles St. Denis katoaa jäljettömiin länsivirginialaisesta Hare Krishna -yhteisöstä, mutta kukaan muu kuin hänen tyttöystävänsä Deborah ei tunnu olevan huolissaan. Sitten eräs yhteisön jäsen ammutaan, ja poliisi pääsee lempeäksi luuTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmen12

su 07.10.2018 21:00 - 22:00 Frii

Kausi 2, osa 9. Karismaattinen Charles St. Denis katoaa jäljettömiin länsivirginialaisesta Hare Krishna -yhteisöstä, mutta kukaan muu kuin hänen tyttöystävänsä Deborah ei tunnu olevan huolissaan. Sitten eräs yhteisön jäsen ammutaan, ja poliisi pääsee lempeäksi luullun yhteisön synkän kääntöpuolen jäljille. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-10-07 21:002018-10-08 22:00Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 2, osa 9. Karismaattinen Charles St. Denis katoaa jäljettömiin länsivirginialaisesta Hare Krishna -yhteisöstä, mutta kukaan muu kuin hänen tyttöystävänsä Deborah ei tunnu olevan huolissaan. Sitten eräs yhteisön jäsen ammutaan, ja poliisi pääsee lempeäksi luuTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmen12

su 07.10.2018 02:55 - 03:55 Frii

Kausi 2, osa 8. Kun 24-vuotias Diane Delia löydetään syksyllä 1981 surmattuna Hudson-joesta, tutkijat yllättyvät huomatessaan, että hän on ollut aiemmin mies. Tutkimukset johtavat New Yorkin gay-klubeille. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-10-07 02:552018-10-07 03:55Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 2, osa 8. Kun 24-vuotias Diane Delia löydetään syksyllä 1981 surmattuna Hudson-joesta, tutkijat yllättyvät huomatessaan, että hän on ollut aiemmin mies. Tutkimukset johtavat New Yorkin gay-klubeille. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeisTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmen12u

ti 02.10.2018 00:05 - 01:05 Frii

Kausi 2, osa 8. Kun 24-vuotias Diane Delia löydetään syksyllä 1981 surmattuna Hudson-joesta, tutkijat yllättyvät huomatessaan, että hän on ollut aiemmin mies. Tutkimukset johtavat New Yorkin gay-klubeille. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-10-02 00:052018-10-02 01:05Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 2, osa 8. Kun 24-vuotias Diane Delia löydetään syksyllä 1981 surmattuna Hudson-joesta, tutkijat yllättyvät huomatessaan, että hän on ollut aiemmin mies. Tutkimukset johtavat New Yorkin gay-klubeille. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeisTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmen12

su 30.09.2018 21:00 - 22:05 Frii

Kausi 2, osa 8. Kun 24-vuotias Diane Delia löydetään syksyllä 1981 surmattuna Hudson-joesta, tutkijat yllättyvät huomatessaan, että hän on ollut aiemmin mies. Tutkimukset johtavat New Yorkin gay-klubeille. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-09-30 21:002018-10-01 22:05Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 2, osa 8. Kun 24-vuotias Diane Delia löydetään syksyllä 1981 surmattuna Hudson-joesta, tutkijat yllättyvät huomatessaan, että hän on ollut aiemmin mies. Tutkimukset johtavat New Yorkin gay-klubeille. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeisTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmen12

su 30.09.2018 03:20 - 04:15 Frii

Kausi 2, osa 7. Syyskuussa 1987 tuomari Vincent Sherry ja hänen vaimonsa Margaret löydetään ammuttuina kotoaan Biloxissa, Mississipin osavaltiossa. Poliisi epäilee palkkamurhaa, mutta pariskunnan vanhin tytär on päättänyt selvittää vanhempiensa murhaajan. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-09-30 03:202018-10-01 04:15Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 2, osa 7. Syyskuussa 1987 tuomari Vincent Sherry ja hänen vaimonsa Margaret löydetään ammuttuina kotoaan Biloxissa, Mississipin osavaltiossa. Poliisi epäilee palkkamurhaa, mutta pariskunnan vanhin tytär on päättänyt selvittää vanhempiensa murhaajan. 1980-luku muiTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmenSu

ti 25.09.2018 00:00 - 01:00 Frii

Kausi 2, osa 7. Syyskuussa 1987 tuomari Vincent Sherry ja hänen vaimonsa Margaret löydetään ammuttuina kotoaan Biloxissa, Mississipin osavaltiossa. Poliisi epäilee palkkamurhaa, mutta pariskunnan vanhin tytär on päättänyt selvittää vanhempiensa murhaajan. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-09-25 00:002018-09-25 01:00Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 2, osa 7. Syyskuussa 1987 tuomari Vincent Sherry ja hänen vaimonsa Margaret löydetään ammuttuina kotoaan Biloxissa, Mississipin osavaltiossa. Poliisi epäilee palkkamurhaa, mutta pariskunnan vanhin tytär on päättänyt selvittää vanhempiensa murhaajan. 1980-luku muiTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmenS

su 23.09.2018 21:00 - 22:00 Frii

Kausi 2, osa 7. Syyskuussa 1987 tuomari Vincent Sherry ja hänen vaimonsa Margaret löydetään ammuttuina kotoaan Biloxissa, Mississipin osavaltiossa. Poliisi epäilee palkkamurhaa, mutta pariskunnan vanhin tytär on päättänyt selvittää vanhempiensa murhaajan. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-09-23 21:002018-09-24 22:00Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 2, osa 7. Syyskuussa 1987 tuomari Vincent Sherry ja hänen vaimonsa Margaret löydetään ammuttuina kotoaan Biloxissa, Mississipin osavaltiossa. Poliisi epäilee palkkamurhaa, mutta pariskunnan vanhin tytär on päättänyt selvittää vanhempiensa murhaajan. 1980-luku muiTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmen16

su 23.09.2018 03:15 - 04:10 Frii

Kausi 2, osa 6. Menestynyt show-tuottaja Roy Radin haaveilee elokuvatuottajan töistä Hollywoodissa. Kun hänen luotien lävistämä ruumiinsa löytyy syrjäisestä kanjonista Kaliforniassa, poliisi alkaa selvittää, onko asialla ollut huumekartelli vai ovatko tuottajan elokuvabisnekset menneet karmealla tavalla pieleen. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-09-23 03:152018-09-24 04:10Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 2, osa 6. Menestynyt show-tuottaja Roy Radin haaveilee elokuvatuottajan töistä Hollywoodissa. Kun hänen luotien lävistämä ruumiinsa löytyy syrjäisestä kanjonista Kaliforniassa, poliisi alkaa selvittää, onko asialla ollut huumekartelli vai ovatko tuottajan elokuvaTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmenSu

ma 17.09.2018 23:55 - 00:55 Frii

Kausi 2, osa 6. Menestynyt show-tuottaja Roy Radin haaveilee elokuvatuottajan töistä Hollywoodissa. Kun hänen luotien lävistämä ruumiinsa löytyy syrjäisestä kanjonista Kaliforniassa, poliisi alkaa selvittää, onko asialla ollut huumekartelli vai ovatko tuottajan elokuvabisnekset menneet karmealla tavalla pieleen. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-09-17 23:552018-09-18 00:55Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 2, osa 6. Menestynyt show-tuottaja Roy Radin haaveilee elokuvatuottajan töistä Hollywoodissa. Kun hänen luotien lävistämä ruumiinsa löytyy syrjäisestä kanjonista Kaliforniassa, poliisi alkaa selvittää, onko asialla ollut huumekartelli vai ovatko tuottajan elokuvaTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmenS

su 16.09.2018 21:00 - 22:00 Frii

Kausi 2, osa 6. Menestynyt show-tuottaja Roy Radin haaveilee elokuvatuottajan töistä Hollywoodissa. Kun hänen luotien lävistämä ruumiinsa löytyy syrjäisestä kanjonista Kaliforniassa, poliisi alkaa selvittää, onko asialla ollut huumekartelli vai ovatko tuottajan elokuvabisnekset menneet karmealla tavalla pieleen. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-09-16 21:002018-09-17 22:00Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 2, osa 6. Menestynyt show-tuottaja Roy Radin haaveilee elokuvatuottajan töistä Hollywoodissa. Kun hänen luotien lävistämä ruumiinsa löytyy syrjäisestä kanjonista Kaliforniassa, poliisi alkaa selvittää, onko asialla ollut huumekartelli vai ovatko tuottajan elokuvaTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmen12

su 16.09.2018 03:05 - 04:00 Frii

Kausi 2, osa 5. Kun 31-vuotias viulisti Helen Mintiks katoaa kesken esityksen New Yorkin Metropolitanista, koko kaupunki on kauhuissaan ja epäillään jopa tosielämän Oopperan kummituksen iskeneen. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-09-16 03:052018-09-17 04:00Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 2, osa 5. Kun 31-vuotias viulisti Helen Mintiks katoaa kesken esityksen New Yorkin Metropolitanista, koko kaupunki on kauhuissaan ja epäillään jopa tosielämän Oopperan kummituksen iskeneen. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksisTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmen12u

to 13.09.2018 03:50 - 04:35 Frii

Kausi 2, osa 5. Kun 31-vuotias viulisti Helen Mintiks katoaa kesken esityksen New Yorkin Metropolitanista, koko kaupunki on kauhuissaan ja epäillään jopa tosielämän Oopperan kummituksen iskeneen. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-09-13 03:502018-09-14 04:35Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 2, osa 5. Kun 31-vuotias viulisti Helen Mintiks katoaa kesken esityksen New Yorkin Metropolitanista, koko kaupunki on kauhuissaan ja epäillään jopa tosielämän Oopperan kummituksen iskeneen. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksisTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmen12

su 09.09.2018 21:00 - 22:00 Frii

Kausi 2, osa 5. Kun 31-vuotias viulisti Helen Mintiks katoaa kesken esityksen New Yorkin Metropolitanista, koko kaupunki on kauhuissaan ja epäillään jopa tosielämän Oopperan kummituksen iskeneen. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-09-09 21:002018-09-10 22:00Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 2, osa 5. Kun 31-vuotias viulisti Helen Mintiks katoaa kesken esityksen New Yorkin Metropolitanista, koko kaupunki on kauhuissaan ja epäillään jopa tosielämän Oopperan kummituksen iskeneen. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksisTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmen12

su 09.09.2018 02:40 - 03:35 Frii

1980: Murhaava vuosikymmenKausi 2, osa 4. Hollywood joutuu paniikkiin, kun nousussa oleva nuori näyttelijä Rebecca Schaeffer ammutaan kotiovelleen. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-09-09 02:402018-09-09 03:35Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 2, osa 4. Hollywood joutuu paniikkiin, kun nousussa oleva nuori näyttelijä Rebecca Schaeffer ammutaan kotiovelleen. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmen12u

ti 04.09.2018 00:00 - 00:50 Frii

1980: Murhaava vuosikymmenKausi 2, osa 4. Hollywood joutuu paniikkiin, kun nousussa oleva nuori näyttelijä Rebecca Schaeffer ammutaan kotiovelleen. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-09-04 00:002018-09-04 00:50Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 2, osa 4. Hollywood joutuu paniikkiin, kun nousussa oleva nuori näyttelijä Rebecca Schaeffer ammutaan kotiovelleen. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmen12

su 02.09.2018 21:00 - 22:00 Frii

1980: Murhaava vuosikymmenKausi 2, osa 4. Hollywood joutuu paniikkiin, kun nousussa oleva nuori näyttelijä Rebecca Schaeffer ammutaan kotiovelleen. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-09-02 21:002018-09-03 22:00Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 2, osa 4. Hollywood joutuu paniikkiin, kun nousussa oleva nuori näyttelijä Rebecca Schaeffer ammutaan kotiovelleen. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmen12

su 02.09.2018 02:20 - 03:10 Frii

Kausi 2, osa 3. Kun vasta-avioitunut Lisa Solomon katoaa jouluiltana, etsivät perhe ja ystävät häntä sinnikkäästi. Onko Lisa todella jättänyt tuoreen aviomiehensä keskellä yötä ja vieläpä jouluna? 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-09-02 02:202018-09-02 03:10Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 2, osa 3. Kun vasta-avioitunut Lisa Solomon katoaa jouluiltana, etsivät perhe ja ystävät häntä sinnikkäästi. Onko Lisa todella jättänyt tuoreen aviomiehensä keskellä yötä ja vieläpä jouluna? 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeistaTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmen12u

ti 28.08.2018 00:10 - 01:05 Frii

Kausi 2, osa 3. Kun vasta-avioitunut Lisa Solomon katoaa jouluiltana, etsivät perhe ja ystävät häntä sinnikkäästi. Onko Lisa todella jättänyt tuoreen aviomiehensä keskellä yötä ja vieläpä jouluna? 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-08-28 00:102018-08-28 01:05Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 2, osa 3. Kun vasta-avioitunut Lisa Solomon katoaa jouluiltana, etsivät perhe ja ystävät häntä sinnikkäästi. Onko Lisa todella jättänyt tuoreen aviomiehensä keskellä yötä ja vieläpä jouluna? 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeistaTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmen12

su 26.08.2018 21:00 - 22:05 Frii

Kausi 2, osa 3. Kun vasta-avioitunut Lisa Solomon katoaa jouluiltana, etsivät perhe ja ystävät häntä sinnikkäästi. Onko Lisa todella jättänyt tuoreen aviomiehensä keskellä yötä ja vieläpä jouluna? 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-08-26 21:002018-08-27 22:05Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 2, osa 3. Kun vasta-avioitunut Lisa Solomon katoaa jouluiltana, etsivät perhe ja ystävät häntä sinnikkäästi. Onko Lisa todella jättänyt tuoreen aviomiehensä keskellä yötä ja vieläpä jouluna? 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeistaTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmen12

su 26.08.2018 02:20 - 03:15 Frii

Kausi 2, osa 2. Järkyttynyt 15-vuotias Billy Rouse soittaa poliisille hyytävän hätäpuhelun: hän on juuri löytänyt vanhempansa ammuttuina vuoteesta. Onko kyseessä ryöstömurha vai piileekö amerikkalaisen unelmaperheen vauraan julkisivun takana synkkiä salaisuuksia? 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-08-26 02:202018-08-26 03:15Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 2, osa 2. Järkyttynyt 15-vuotias Billy Rouse soittaa poliisille hyytävän hätäpuhelun: hän on juuri löytänyt vanhempansa ammuttuina vuoteesta. Onko kyseessä ryöstömurha vai piileekö amerikkalaisen unelmaperheen vauraan julkisivun takana synkkiä salaisuuksia? 198Telsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmen12u

ti 21.08.2018 00:00 - 00:50 Frii

Kausi 2, osa 2. Järkyttynyt 15-vuotias Billy Rouse soittaa poliisille hyytävän hätäpuhelun: hän on juuri löytänyt vanhempansa ammuttuina vuoteesta. Onko kyseessä ryöstömurha vai piileekö amerikkalaisen unelmaperheen vauraan julkisivun takana synkkiä salaisuuksia? 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-08-21 00:002018-08-21 00:50Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 2, osa 2. Järkyttynyt 15-vuotias Billy Rouse soittaa poliisille hyytävän hätäpuhelun: hän on juuri löytänyt vanhempansa ammuttuina vuoteesta. Onko kyseessä ryöstömurha vai piileekö amerikkalaisen unelmaperheen vauraan julkisivun takana synkkiä salaisuuksia? 198Telsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmen12

su 19.08.2018 21:00 - 22:00 Frii

Kausi 2, osa 2. Järkyttynyt 15-vuotias Billy Rouse soittaa poliisille hyytävän hätäpuhelun: hän on juuri löytänyt vanhempansa ammuttuina vuoteesta. Onko kyseessä ryöstömurha vai piileekö amerikkalaisen unelmaperheen vauraan julkisivun takana synkkiä salaisuuksia? 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-08-19 21:002018-08-20 22:00Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 2, osa 2. Järkyttynyt 15-vuotias Billy Rouse soittaa poliisille hyytävän hätäpuhelun: hän on juuri löytänyt vanhempansa ammuttuina vuoteesta. Onko kyseessä ryöstömurha vai piileekö amerikkalaisen unelmaperheen vauraan julkisivun takana synkkiä salaisuuksia? 198Telsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmen12

su 19.08.2018 01:55 - 02:50 Frii

1980: Murhaava vuosikymmenUUSI KAUSI! Kausi 2, osa 1. Perjantai 13. päivä osoittautuu karmealla tavalla kohtalokkaaksi nuorelle äidille ja opettajalle Betty Gorelle Teksasissa. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-08-19 01:552018-08-19 02:50Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)UUSI KAUSI! Kausi 2, osa 1. Perjantai 13. päivä osoittautuu karmealla tavalla kohtalokkaaksi nuorelle äidille ja opettajalle Betty Gorelle Teksasissa. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmen12u

ti 14.08.2018 00:00 - 01:00 Frii

1980: Murhaava vuosikymmenUUSI KAUSI! Kausi 2, osa 1. Perjantai 13. päivä osoittautuu karmealla tavalla kohtalokkaaksi nuorelle äidille ja opettajalle Betty Gorelle Teksasissa. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-08-14 00:002018-08-14 01:00Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)UUSI KAUSI! Kausi 2, osa 1. Perjantai 13. päivä osoittautuu karmealla tavalla kohtalokkaaksi nuorelle äidille ja opettajalle Betty Gorelle Teksasissa. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmen12

su 12.08.2018 21:00 - 22:00 Frii

1980: Murhaava vuosikymmenUUSI KAUSI! Kausi 2, osa 1. Perjantai 13. päivä osoittautuu karmealla tavalla kohtalokkaaksi nuorelle äidille ja opettajalle Betty Gorelle Teksasissa. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-08-12 21:002018-08-13 22:00Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)UUSI KAUSI! Kausi 2, osa 1. Perjantai 13. päivä osoittautuu karmealla tavalla kohtalokkaaksi nuorelle äidille ja opettajalle Betty Gorelle Teksasissa. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmen12

su 12.08.2018 03:15 - 04:10 Frii

Kausi 1, osa 6. Yksinhuoltajaäiti Linda Culbertson saa unelmiensa työn lakifirmassa, mutta sitten hän rakastuu intohimoisesti naimisissa olevaan pomoonsa, ja seuraukset ovat karmeat. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, Iso-Britannia, 2016)
2018-08-12 03:152018-08-13 04:10Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 1, osa 6. Yksinhuoltajaäiti Linda Culbertson saa unelmiensa työn lakifirmassa, mutta sitten hän rakastuu intohimoisesti naimisissa olevaan pomoonsa, ja seuraukset ovat karmeat. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmenS

ti 07.08.2018 00:00 - 01:00 Frii

Kausi 1, osa 6. Yksinhuoltajaäiti Linda Culbertson saa unelmiensa työn lakifirmassa, mutta sitten hän rakastuu intohimoisesti naimisissa olevaan pomoonsa, ja seuraukset ovat karmeat. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, Iso-Britannia, 2016)
2018-08-07 00:002018-08-07 01:00Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 1, osa 6. Yksinhuoltajaäiti Linda Culbertson saa unelmiensa työn lakifirmassa, mutta sitten hän rakastuu intohimoisesti naimisissa olevaan pomoonsa, ja seuraukset ovat karmeat. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmenS

su 05.08.2018 21:00 - 22:00 Frii

Kausi 1, osa 6. Yksinhuoltajaäiti Linda Culbertson saa unelmiensa työn lakifirmassa, mutta sitten hän rakastuu intohimoisesti naimisissa olevaan pomoonsa, ja seuraukset ovat karmeat. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-08-05 21:002018-08-06 22:00Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 1, osa 6. Yksinhuoltajaäiti Linda Culbertson saa unelmiensa työn lakifirmassa, mutta sitten hän rakastuu intohimoisesti naimisissa olevaan pomoonsa, ja seuraukset ovat karmeat. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmenS

su 05.08.2018 02:45 - 03:40 Frii

Kausi 1, osa 5. Teinikaunotar Jennifer Levin löydetään kuristettuna Central Parkista. Murhasta pidätetään komea parikymppinen Robert Chambers, joka väittää tytön kuolleen vahingossa kesken kovakouraisen aktin. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-08-05 02:452018-08-05 03:40Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 1, osa 5. Teinikaunotar Jennifer Levin löydetään kuristettuna Central Parkista. Murhasta pidätetään komea parikymppinen Robert Chambers, joka väittää tytön kuolleen vahingossa kesken kovakouraisen aktin. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja mTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmenSu

ma 30.07.2018 23:50 - 00:45 Frii

Kausi 1, osa 5. Teinikaunotar Jennifer Levin löydetään kuristettuna Central Parkista. Murhasta pidätetään komea parikymppinen Robert Chambers, joka väittää tytön kuolleen vahingossa kesken kovakouraisen aktin. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-07-30 23:502018-07-31 00:45Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 1, osa 5. Teinikaunotar Jennifer Levin löydetään kuristettuna Central Parkista. Murhasta pidätetään komea parikymppinen Robert Chambers, joka väittää tytön kuolleen vahingossa kesken kovakouraisen aktin. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja mTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmenS

su 29.07.2018 21:00 - 22:00 Frii

Kausi 1, osa 5. Teinikaunotar Jennifer Levin löydetään kuristettuna Central Parkista. Murhasta pidätetään komea parikymppinen Robert Chambers, joka väittää tytön kuolleen vahingossa kesken kovakouraisen aktin. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-07-29 21:002018-07-30 22:00Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 1, osa 5. Teinikaunotar Jennifer Levin löydetään kuristettuna Central Parkista. Murhasta pidätetään komea parikymppinen Robert Chambers, joka väittää tytön kuolleen vahingossa kesken kovakouraisen aktin. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja mTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmenS

su 29.07.2018 02:35 - 03:30 Frii

Kausi 1, osa 4. 15-vuotias cheerleader Kirsten Costas puukotetaan kuoliaaksi vauraassa kalifornialaisessa lähiössä. Teinitytön nähdään pakenevan paikalta, mutta kuukaudet vierivät ilman pidätystä. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-07-29 02:352018-07-29 03:30Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 1, osa 4. 15-vuotias cheerleader Kirsten Costas puukotetaan kuoliaaksi vauraassa kalifornialaisessa lähiössä. Teinitytön nähdään pakenevan paikalta, mutta kuukaudet vierivät ilman pidätystä. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmenSu

ma 23.07.2018 23:55 - 00:50 Frii

Kausi 1, osa 4. 15-vuotias cheerleader Kirsten Costas puukotetaan kuoliaaksi vauraassa kalifornialaisessa lähiössä. Teinitytön nähdään pakenevan paikalta, mutta kuukaudet vierivät ilman pidätystä. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-07-23 23:552018-07-24 00:50Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 1, osa 4. 15-vuotias cheerleader Kirsten Costas puukotetaan kuoliaaksi vauraassa kalifornialaisessa lähiössä. Teinitytön nähdään pakenevan paikalta, mutta kuukaudet vierivät ilman pidätystä. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmenS

su 22.07.2018 21:00 - 22:00 Frii

Kausi 1, osa 4. 15-vuotias cheerleader Kirsten Costas puukotetaan kuoliaaksi vauraassa kalifornialaisessa lähiössä. Teinitytön nähdään pakenevan paikalta, mutta kuukaudet vierivät ilman pidätystä. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-07-22 21:002018-07-23 22:00Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 1, osa 4. 15-vuotias cheerleader Kirsten Costas puukotetaan kuoliaaksi vauraassa kalifornialaisessa lähiössä. Teinitytön nähdään pakenevan paikalta, mutta kuukaudet vierivät ilman pidätystä. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmenS

su 22.07.2018 02:25 - 03:20 Frii

Kausi 1, osa 3. Nuorta Stuartien pariskuntaa ammutaan ryöstön yhteydessä Bostonissa. Raskaana oleva Carol-vaimo kuolee, ja hengissä selvinnyt aviomies Charles väittää hyökkääjän olleen värillinen. Roturistiriidat repeävät, mutta sitten esiin astuu yllätystodistaja. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-07-22 02:252018-07-22 03:20Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 1, osa 3. Nuorta Stuartien pariskuntaa ammutaan ryöstön yhteydessä Bostonissa. Raskaana oleva Carol-vaimo kuolee, ja hengissä selvinnyt aviomies Charles väittää hyökkääjän olleen värillinen. Roturistiriidat repeävät, mutta sitten esiin astuu yllätystodistajaTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmenSu

ma 16.07.2018 23:55 - 00:50 Frii

Kausi 1, osa 3. Nuorta Stuartien pariskuntaa ammutaan ryöstön yhteydessä Bostonissa. Raskaana oleva Carol-vaimo kuolee, ja hengissä selvinnyt aviomies Charles väittää hyökkääjän olleen värillinen. Roturistiriidat repeävät, mutta sitten esiin astuu yllätystodistaja. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-07-16 23:552018-07-17 00:50Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 1, osa 3. Nuorta Stuartien pariskuntaa ammutaan ryöstön yhteydessä Bostonissa. Raskaana oleva Carol-vaimo kuolee, ja hengissä selvinnyt aviomies Charles väittää hyökkääjän olleen värillinen. Roturistiriidat repeävät, mutta sitten esiin astuu yllätystodistajaTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmenS

su 15.07.2018 21:00 - 22:00 Frii

Kausi 1, osa 3. Nuorta Stuartien pariskuntaa ammutaan ryöstön yhteydessä Bostonissa. Raskaana oleva Carol-vaimo kuolee, ja hengissä selvinnyt aviomies Charles väittää hyökkääjän olleen värillinen. Roturistiriidat repeävät, mutta sitten esiin astuu yllätystodistaja. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-07-15 21:002018-07-16 22:00Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 1, osa 3. Nuorta Stuartien pariskuntaa ammutaan ryöstön yhteydessä Bostonissa. Raskaana oleva Carol-vaimo kuolee, ja hengissä selvinnyt aviomies Charles väittää hyökkääjän olleen värillinen. Roturistiriidat repeävät, mutta sitten esiin astuu yllätystodistajaTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmenS

su 15.07.2018 02:30 - 03:25 Frii

Kausi 1, osa 2. Pörssimeklari Joe Pikul ja hänen Diane-vaimonsa elivät New Yorkissa hulppeasti, kunnes Dianelle paljastui, että Joe vietti kaksoiselämää. Pian Mustan maanantain pörssiromahduksen jälkeen lokakuussa 1987 avioparin kriisi kärjistyi väkivaltaisesti. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-07-15 02:302018-07-15 03:25Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 1, osa 2. Pörssimeklari Joe Pikul ja hänen Diane-vaimonsa elivät New Yorkissa hulppeasti, kunnes Dianelle paljastui, että Joe vietti kaksoiselämää. Pian Mustan maanantain pörssiromahduksen jälkeen lokakuussa 1987 avioparin kriisi kärjistyi väkivaltaisesti. 1980-lTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmenSu

ma 09.07.2018 23:55 - 00:50 Frii

Kausi 1, osa 2. Pörssimeklari Joe Pikul ja hänen Diane-vaimonsa elivät New Yorkissa hulppeasti, kunnes Dianelle paljastui, että Joe vietti kaksoiselämää. Pian Mustan maanantain pörssiromahduksen jälkeen lokakuussa 1987 avioparin kriisi kärjistyi väkivaltaisesti. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-07-09 23:552018-07-10 00:50Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 1, osa 2. Pörssimeklari Joe Pikul ja hänen Diane-vaimonsa elivät New Yorkissa hulppeasti, kunnes Dianelle paljastui, että Joe vietti kaksoiselämää. Pian Mustan maanantain pörssiromahduksen jälkeen lokakuussa 1987 avioparin kriisi kärjistyi väkivaltaisesti. 1980-lTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmen12

su 08.07.2018 21:00 - 22:00 Frii

Kausi 1, osa 2. Pörssimeklari Joe Pikul ja hänen Diane-vaimonsa elivät New Yorkissa hulppeasti, kunnes Dianelle paljastui, että Joe vietti kaksoiselämää. Pian Mustan maanantain pörssiromahduksen jälkeen lokakuussa 1987 avioparin kriisi kärjistyi väkivaltaisesti. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-07-08 21:002018-07-09 22:00Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)Kausi 1, osa 2. Pörssimeklari Joe Pikul ja hänen Diane-vaimonsa elivät New Yorkissa hulppeasti, kunnes Dianelle paljastui, että Joe vietti kaksoiselämää. Pian Mustan maanantain pörssiromahduksen jälkeen lokakuussa 1987 avioparin kriisi kärjistyi väkivaltaisesti. 1980-lTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmen12

su 08.07.2018 03:05 - 04:00 Frii

1980: Murhaava vuosikymmenUUSI SARJA! Kausi 1, osa 1. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. Avausjakson aiheena on missourilaisessa pikkukaupungissa tapahtunut massamurha, josta epäiltiin 14-vuotiasta poikaa. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-07-08 03:052018-07-09 04:00Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)UUSI SARJA! Kausi 1, osa 1. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäiTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmenSu

ma 02.07.2018 23:55 - 00:55 Frii

1980: Murhaava vuosikymmenUUSI SARJA! Kausi 1, osa 1. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. Avausjakson aiheena on missourilaisessa pikkukaupungissa tapahtunut massamurha, josta epäiltiin 14-vuotiasta poikaa. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-07-02 23:552018-07-03 00:55Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)UUSI SARJA! Kausi 1, osa 1. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäiTelsu.fi

1980: Murhaava vuosikymmenS

su 01.07.2018 21:00 - 22:00 Frii

1980: Murhaava vuosikymmenUUSI SARJA! Kausi 1, osa 1. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. Avausjakson aiheena on missourilaisessa pikkukaupungissa tapahtunut massamurha, josta epäiltiin 14-vuotiasta poikaa. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
2018-07-01 21:002018-07-02 22:00Europe/Helsinki1980: Murhaava vuosikymmen (Frii)UUSI SARJA! Kausi 1, osa 1. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäiTelsu.fi
Katso kaikki päivän TV-ohjelmat – siirry TV-oppaan etusivulle tästä »
> >
1980: Murhaava vuosikymmen
Kausi 2, osa 10. 1980-luku muistetaan suurista rahoista, isoista egoista ja muhkeista kampauksista. Korealla vuosikymmenellä oli kuitenkin myös synkempi ja väkivaltaisempi puolensa. Pahuuden väitetään sikiävän rahasta, ja 1980-luvulla Yhdysvaltojen yli pyyhkäisi ennennäkemätön rikosaalto. Sarjassa palataan 1980-luvun kuuluisiin rikostapauksiin, jotka samalla peilaavat myös ahneuden ja kunnianhimon värittämää vuosikymmentä. (The 1980s: The Deadliest Decade, rikossarja, USA, 2016)
Arvosana 2.5/5, annettu 40 ääntä.

Suomen näppärin TV-opas.

Pinnalla juuri nyt: Muumilaakson tarinoita, Australian rajalla, Ostoskanava Tvins.com, Casualty, George Gentlyn tutkimukset, Hiljainen todistaja, Rillit huurussa, Onnela, Press - vallan vahtikoirat, Tulosruutu

Asiakaspalvelu Käyttövinkkejä Käyttöehdot Mainosmyynti Evästeet
Telsu.fi tv-ohjelmat © Mindmax Oy 2010-2019 Cloudcity
Selvä! Käytämme evästeitä käyttökokemuksen parantamiseen, liikenteen tilastointiin ja mainosten kohdentamiseen. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja