BlogitViihdeTietovisatVaihtoautotReseptitHoroskooppiSanakirja
TV-ohjelmat tänään

Haulla viimeinen sauma löytyy 155 aiemmin esitettyä tv-ohjelmaa.

Kaikki Omat kanavat Ilmaiset
Menneet ohjelmatTiivistetty

Viimeinen sauma

pe 29.05.2015 12.00 - 12.55 55 minAVA

Nicole Richien uudet kujeet. Erikoisjaksossa Joe saa kunnian avustaa tv-persoonana ja muotisuunnittelijana tunnettua Nicole Richietä tämän viimeisimmän malliston viimeistelyssä. Kokoelman valmistuminen takkuaa tuotanto-ongelmien ja kuosivaihdosten vuoksi. Saadaanko vaatteet valmiiksi ajoissa ennen New Yorkin muotiviikolla tapahtuvaa lanseerausta? Amerikkalaisessa realitysarjassa muotilehti Ellen luova johtaja Joe Zee auttaa lahjakkaita vaatesuunnittelijoita hiomaan designiaan sekä saamaan brändinsä ja bisnessuunnitelmansa kuntoon.

Viimeinen sauma

pe 22.05.2015 12.00 - 12.55 55 minAVA

Ina Soltanin iltapukuvisiot. Bosnialaissyntyinen suunnittelija Ina Soltani on luonut upeita iltapukuja lukuisille julkkiksille. Soltanin luomukset soveltuvat kuitenkin vain punaisella matolla tepasteluun, ja niinpä hänen yrityksensä onkin pulassa. Joe yrittää saada Inan uskomaan, että hänen on laajennettava mallistoaan arkivaatteisiin ja luotava niistä järkevämmän hintaisia. Suostuuko Ina luopumaan itsepäisistä visioistaan ja panostamaan päivämuotiin? Amerikkalaisessa realitysarjassa muotilehti Ellen luova johtaja Joe Zee auttaa lahjakkaita vaatesuunnittelijoita hiomaan designiaan sekä saamaan brändinsä ja bisnessuunnitelmansa kuntoon. Julkkisystäviensä, mediakontaktiensa ja muodin jälleenmyyjien avulla Zee tarjoaa joka jaksossa yhdelle muotimerkille tai suunnittelijalle avaimet menestykseen.

Viimeinen sauma

pe 15.05.2015 10.00 - 11.00 60 minAVA

Domino Dollhousen suuret haasteet. Domino Dollhouse tuli tunnetuksi XL-muodin edelläkävijänä, kun rohkea suunnittelija Tracy Broxterman halusi tarjota suurikokoisillekin naisille kauniita ja flirttailevia vaatteita. Viime aikoina linja on kuitenkin livennyt seksikkäästä härskiksi ja pin-upista lähes pornoksi ja niinpä asiakkaatkin ovat kaikonneet. Joe neuvoo Tracya kehittämään mallistoa hienostuneempaan suuntaan, jotta Domino Dollhouse voisi löytää tiensä suuren jälleenmyyjän hyllyille ja sitä kautta yhä useampien kuluttajien vaatekaappeihin. Ensi töikseen Tracy saa suunnitella tyylikkään mekon Oscar-voittaja Octavia Spencerille. Amerikkalaisessa realitysarjassa muotilehti Ellen luova johtaja Joe Zee auttaa lahjakkaita vaatesuunnittelijoita hiomaan designiaan sekä saamaan brändinsä ja bisnessuunnitelmansa kuntoon. Julkkisystäviensä, mediakontaktiensa ja muodin jälleenmyyjien avulla Zee tarjoaa joka jaksossa yhdelle muotimerkille tai suunnittelijalle avaimet menestykseen.

Viimeinen sauma

pe 08.05.2015 10.00 - 11.00 60 minAVA

Brooke Roddin boheemit biitsimekot. Kaliforniassa asuva muotisuunnittelija Brooke Rodd pyörittää verkkoputiikkia, jossa myy boheemeja rantamekkojaan. Kauppa kuitenkin takeltelee, sillä valmiskuoseista valmistettuja mekkoja on tarjolla vain muutamaa mallia. Joe saapuu paikalle rohkaistakseen Brookea laajentamaan mallistoaan ja hankkimaan ainutlaatuisilla printeillä koristettuja kankaita. Amerikkalaisessa realitysarjassa muotilehti Ellen luova johtaja Joe Zee auttaa lahjakkaita vaatesuunnittelijoita hiomaan designiaan sekä saamaan brändinsä ja bisnessuunnitelmansa kuntoon. Julkkisystäviensä, mediakontaktiensa ja muodin jälleenmyyjien avulla Zee tarjoaa joka jaksossa yhdelle muotimerkille tai suunnittelijalle avaimet menestykseen.

Viimeinen sauma

pe 01.05.2015 10.00 - 11.00 60 minAVA

Korto Momolun dramaattiset designit. Muodin huipulle -sarjan viidennellä tuotantokaudella toiseksi tullut Korto Momolu ei vahvasta visiostaan huolimatta ole saanut vaatemerkkiään menestymään. Joe rientää apuun ohjatakseen Korton huikeiden ja monimutkaisten catwalk-luomusten parista kaupallisemman muodin pariin. Kelpaavatko Korton uudet vaatteet Grammy-voittaja Mary J. Bligelle ja tavaratalo Neiman Marcusin sisäänostajille? Amerikkalaisessa realitysarjassa muotilehti Ellen luova johtaja Joe Zee auttaa lahjakkaita vaatesuunnittelijoita hiomaan designiaan sekä saamaan brändinsä ja bisnessuunnitelmansa kuntoon. Julkkisystäviensä, mediakontaktiensa ja muodin jälleenmyyjien avulla Zee tarjoaa joka jaksossa yhdelle muotimerkille tai suunnittelijalle avaimet menestykseen.

Viimeinen sauma

pe 24.04.2015 10.00 - 11.00 60 minAVA

Villi ja värikäs Electric Love Light. Kanadalaissyntyisen Andrea Diodattin merkki Electric Love Light yhdistelee jännittävällä tavalla taidetta ja muotia ja kuorruttaa komeuden käsityövaikutteilla ja karkkiväreillä. Menestystä ei kuitenkaan ole tullut, sillä luomukset lienevät kuluttajien mielestä liiankin outoja ja jopa lapsekkaita. Missä meneekään boheemin ja pähkähullun raja? Se Andrean ja Joen on keksittävä, mikäli Andrea haluaa merkkinsä menestyvän. Joen avulla hän saa ainutlaatuisen tilaisuuden tarjota suunnittelemiaan vaatteita Anthropologien myytäväksi. Amerikkalaisessa realitysarjassa muotilehti Ellen luova johtaja Joe Zee auttaa lahjakkaita vaatesuunnittelijoita hiomaan designiaan sekä saamaan brändinsä ja bisnessuunnitelmansa kuntoon. Julkkisystäviensä, mediakontaktiensa ja muodin jälleenmyyjien avulla Zee tarjoaa joka jaksossa yhdelle muotimerkille tai suunnittelijalle avaimet menestykseen.

Viimeinen sauma

pe 17.04.2015 10.00 - 11.00 60 minAVA

Unruly Heirin tuhlaajapojat. Kolmannen tuotantokauden avausjaksossa tutustutaan vaatemerkki Unruly Heiriin, jonka rennot ja tyylikkäät miestenvaatteet singahtivat kuuluisuuteen päästessään varhaisessa vaiheessa myyntiin maineikkaaseen Bloomingdale'sin tavarataloon. Sittemmin merkkiä pyörittävät Jon ja Joey ovat kuitenkin hassanneet rahansa ja kadottaneet visionsa. Joe ei säästele sanojaan laittaessaan nuorukaiset ruotuun. Kelpaako poikien suunnittelema puku Mario Lopezille ja uusi mallisto Scoopin sisäänostajille? Amerikkalaisessa realitysarjassa muotilehti Ellen luova johtaja Joe Zee auttaa lahjakkaita vaatesuunnittelijoita hiomaan designiaan sekä saamaan brändinsä ja bisnessuunnitelmansa kuntoon. Julkkisystäviensä, mediakontaktiensa ja muodin jälleenmyyjien avulla Zee tarjoaa joka jaksossa yhdelle muotimerkille tai suunnittelijalle avaimet menestykseen.

Viimeinen sauma

pe 10.04.2015 10.00 - 11.00 60 minAVA

Luovu klovnikuteista, Prajje!. Sekä miesten- että naistenvaatteita suunnitteleva haitilaissyntyinen Prajje Jean-Baptiste ammentaa inspiraationsa voimakkaista väreistä ja eri kulttuureista. Hänen luomuksensa ovat saavuttaneet menestystäkin, mutta viime aikoina merkillä on mennyt huonosti. Joen mielestä Prajjen vaatteet ovat menneet sekavaan ja jopa klovnimaiseen suuntaan, joka ei luonnollisesti houkuttele kuluttajia. Osaako Prajje keskittyä vahvuuksiinsa ja luoda käyttökelpoisia vaatteita? Sitä arvioivat muiden muassa aamuohjelman uutisankkurit ja maineikkaan Bloomingdale's-tavarataloketjun sisäänostajat. Amerikkalaisessa realitysarjassa muotilehti Ellen luova johtaja Joe Zee auttaa lahjakkaita vaatesuunnittelijoita hiomaan designiaan sekä saamaan brändinsä ja bisnessuunnitelmansa kuntoon. Julkkisystäviensä, mediakontaktiensa ja muodin jälleenmyyjien avulla Zee tarjoaa joka jaksossa yhdelle muotimerkille tai suunnittelijalle avaimet menestykseen.

Viimeinen sauma

ke 26.11.2014 13.40 - 14.40 60 minAVA

Nicole Richien uudet kujeet. Erikoisjaksossa Joe saa kunnian avustaa tv-persoonana ja muotisuunnittelijana tunnettua Nicole Richietä tämän viimeisimmän malliston viimeistelyssä. Kokoelman valmistuminen takkuaa tuotanto-ongelmien ja kuosivaihdosten vuoksi. Saadaanko vaatteet valmiiksi ajoissa ennen New Yorkin muotiviikolla tapahtuvaa lanseerausta? Amerikkalaisessa realitysarjassa muotilehti Ellen luova johtaja Joe Zee auttaa lahjakkaita vaatesuunnittelijoita hiomaan designiaan sekä saamaan brändinsä ja bisnessuunnitelmansa kuntoon.

Viimeinen sauma

ke 19.11.2014 13.40 - 14.40 60 minAVA

Ina Soltanin iltapukuvisiot. Bosnialaissyntyinen suunnittelija Ina Soltani on luonut upeita iltapukuja lukuisille julkkiksille. Soltanin luomukset soveltuvat kuitenkin vain punaisella matolla tepasteluun, ja niinpä hänen yrityksensä onkin pulassa. Joe yrittää saada Inan uskomaan, että hänen on laajennettava mallistoaan arkivaatteisiin ja luotava niistä järkevämmän hintaisia. Suostuuko Ina luopumaan itsepäisistä visioistaan ja panostamaan päivämuotiin? Amerikkalaisessa realitysarjassa muotilehti Ellen luova johtaja Joe Zee auttaa lahjakkaita vaatesuunnittelijoita hiomaan designiaan sekä saamaan brändinsä ja bisnessuunnitelmansa kuntoon. Julkkisystäviensä, mediakontaktiensa ja muodin jälleenmyyjien avulla Zee tarjoaa joka jaksossa yhdelle muotimerkille tai suunnittelijalle avaimet menestykseen.

Viimeinen sauma

ke 12.11.2014 13.40 - 14.40 60 minAVA

Domino Dollhousen suuret haasteet. Domino Dollhouse tuli tunnetuksi XL-muodin edelläkävijänä, kun rohkea suunnittelija Tracy Broxterman halusi tarjota suurikokoisillekin naisille kauniita ja flirttailevia vaatteita. Viime aikoina linja on kuitenkin livennyt seksikkäästä härskiksi ja pin-upista lähes pornoksi ja niinpä asiakkaatkin ovat kaikonneet. Joe neuvoo Tracya kehittämään mallistoa hienostuneempaan suuntaan, jotta Domino Dollhouse voisi löytää tiensä suuren jälleenmyyjän hyllyille ja sitä kautta yhä useampien kuluttajien vaatekaappeihin. Ensi töikseen Tracy saa suunnitella tyylikkään mekon Oscar-voittaja Octavia Spencerille. Amerikkalaisessa realitysarjassa muotilehti Ellen luova johtaja Joe Zee auttaa lahjakkaita vaatesuunnittelijoita hiomaan designiaan sekä saamaan brändinsä ja bisnessuunnitelmansa kuntoon. Julkkisystäviensä, mediakontaktiensa ja muodin jälleenmyyjien avulla Zee tarjoaa joka jaksossa yhdelle muotimerkille tai suunnittelijalle avaimet menestykseen.

Viimeinen sauma

ke 05.11.2014 13.40 - 14.40 60 minAVA

Brooke Roddin boheemit biitsimekot. Kaliforniassa asuva muotisuunnittelija Brooke Rodd pyörittää verkkoputiikkia, jossa myy boheemeja rantamekkojaan. Kauppa kuitenkin takeltelee, sillä valmiskuoseista valmistettuja mekkoja on tarjolla vain muutamaa mallia. Joe saapuu paikalle rohkaistakseen Brookea laajentamaan mallistoaan ja hankkimaan ainutlaatuisilla printeillä koristettuja kankaita. Amerikkalaisessa realitysarjassa muotilehti Ellen luova johtaja Joe Zee auttaa lahjakkaita vaatesuunnittelijoita hiomaan designiaan sekä saamaan brändinsä ja bisnessuunnitelmansa kuntoon. Julkkisystäviensä, mediakontaktiensa ja muodin jälleenmyyjien avulla Zee tarjoaa joka jaksossa yhdelle muotimerkille tai suunnittelijalle avaimet menestykseen.

Viimeinen sauma

ke 29.10.2014 13.40 - 14.40 60 minAVA

Korto Momolun dramaattiset designit. Muodin huipulle -sarjan viidennellä tuotantokaudella toiseksi tullut Korto Momolu ei vahvasta visiostaan huolimatta ole saanut vaatemerkkiään menestymään. Joe rientää apuun ohjatakseen Korton huikeiden ja monimutkaisten catwalk-luomusten parista kaupallisemman muodin pariin. Kelpaavatko Korton uudet vaatteet Grammy-voittaja Mary J. Bligelle ja tavaratalo Neiman Marcusin sisäänostajille? Amerikkalaisessa realitysarjassa muotilehti Ellen luova johtaja Joe Zee auttaa lahjakkaita vaatesuunnittelijoita hiomaan designiaan sekä saamaan brändinsä ja bisnessuunnitelmansa kuntoon. Julkkisystäviensä, mediakontaktiensa ja muodin jälleenmyyjien avulla Zee tarjoaa joka jaksossa yhdelle muotimerkille tai suunnittelijalle avaimet menestykseen.

Viimeinen sauma

ke 22.10.2014 13.40 - 14.40 60 minAVA

Villi ja värikäs Electric Love Light. Kanadalaissyntyisen Andrea Diodattin merkki Electric Love Light yhdistelee jännittävällä tavalla taidetta ja muotia ja kuorruttaa komeuden käsityövaikutteilla ja karkkiväreillä. Menestystä ei kuitenkaan ole tullut, sillä luomukset lienevät kuluttajien mielestä liiankin outoja ja jopa lapsekkaita. Missä meneekään boheemin ja pähkähullun raja? Se Andrean ja Joen on keksittävä, mikäli Andrea haluaa merkkinsä menestyvän. Joen avulla hän saa ainutlaatuisen tilaisuuden tarjota suunnittelemiaan vaatteita Anthropologien myytäväksi. Amerikkalaisessa realitysarjassa muotilehti Ellen luova johtaja Joe Zee auttaa lahjakkaita vaatesuunnittelijoita hiomaan designiaan sekä saamaan brändinsä ja bisnessuunnitelmansa kuntoon. Julkkisystäviensä, mediakontaktiensa ja muodin jälleenmyyjien avulla Zee tarjoaa joka jaksossa yhdelle muotimerkille tai suunnittelijalle avaimet menestykseen.

Viimeinen sauma

ke 15.10.2014 13.40 - 14.40 60 minAVA

Luovu klovnikuteista, Prajje!. Sekä miesten- että naistenvaatteita suunnitteleva haitilaissyntyinen Prajje Jean-Baptiste ammentaa inspiraationsa voimakkaista väreistä ja eri kulttuureista. Hänen luomuksensa ovat saavuttaneet menestystäkin, mutta viime aikoina merkillä on mennyt huonosti. Joen mielestä Prajjen vaatteet ovat menneet sekavaan ja jopa klovnimaiseen suuntaan, joka ei luonnollisesti houkuttele kuluttajia. Osaako Prajje keskittyä vahvuuksiinsa ja luoda käyttökelpoisia vaatteita? Sitä arvioivat muiden muassa aamuohjelman uutisankkurit ja maineikkaan Bloomingdale's-tavarataloketjun sisäänostajat. Amerikkalaisessa realitysarjassa muotilehti Ellen luova johtaja Joe Zee auttaa lahjakkaita vaatesuunnittelijoita hiomaan designiaan sekä saamaan brändinsä ja bisnessuunnitelmansa kuntoon. Julkkisystäviensä, mediakontaktiensa ja muodin jälleenmyyjien avulla Zee tarjoaa joka jaksossa yhdelle muotimerkille tai suunnittelijalle avaimet menestykseen.

Viimeinen sauma

ke 08.10.2014 13.40 - 14.40 60 minAVA

Unruly Heirin tuhlaajapojat. Kolmannen tuotantokauden avausjaksossa tutustutaan vaatemerkki Unruly Heiriin, jonka rennot ja tyylikkäät miestenvaatteet singahtivat kuuluisuuteen päästessään varhaisessa vaiheessa myyntiin maineikkaaseen Bloomingdale'sin tavarataloon. Sittemmin merkkiä pyörittävät Jon ja Joey ovat kuitenkin hassanneet rahansa ja kadottaneet visionsa. Joe ei säästele sanojaan laittaessaan nuorukaiset ruotuun. Kelpaako poikien suunnittelema puku Mario Lopezille ja uusi mallisto Scoopin sisäänostajille? Amerikkalaisessa realitysarjassa muotilehti Ellen luova johtaja Joe Zee auttaa lahjakkaita vaatesuunnittelijoita hiomaan designiaan sekä saamaan brändinsä ja bisnessuunnitelmansa kuntoon. Julkkisystäviensä, mediakontaktiensa ja muodin jälleenmyyjien avulla Zee tarjoaa joka jaksossa yhdelle muotimerkille tai suunnittelijalle avaimet menestykseen.

Viimeinen sauma

ti 03.06.2014 11.50 - 12.45 55 minAVA

Nicole Richien uudet kujeet. Erikoisjaksossa Joe saa kunnian avustaa tv-persoonana ja muotisuunnittelijana tunnettua Nicole Richietä tämän viimeisimmän malliston viimeistelyssä. Kokoelman valmistuminen takkuaa tuotanto-ongelmien ja kuosivaihdosten vuoksi. Saadaanko vaatteet valmiiksi ajoissa ennen New Yorkin muotiviikolla tapahtuvaa lanseerausta? Amerikkalaisessa realitysarjassa muotilehti Ellen luova johtaja Joe Zee auttaa lahjakkaita vaatesuunnittelijoita hiomaan designiaan sekä saamaan brändinsä ja bisnessuunnitelmansa kuntoon.

Viimeinen sauma

ti 27.05.2014 11.50 - 12.45 55 minAVA

Ina Soltanin iltapukuvisiot. Bosnialaissyntyinen suunnittelija Ina Soltani on luonut upeita iltapukuja lukuisille julkkiksille. Soltanin luomukset soveltuvat kuitenkin vain punaisella matolla tepasteluun, ja niinpä hänen yrityksensä onkin pulassa. Joe yrittää saada Inan uskomaan, että hänen on laajennettava mallistoaan arkivaatteisiin ja luotava niistä järkevämmän hintaisia. Suostuuko Ina luopumaan itsepäisistä visioistaan ja panostamaan päivämuotiin? Amerikkalaisessa realitysarjassa muotilehti Ellen luova johtaja Joe Zee auttaa lahjakkaita vaatesuunnittelijoita hiomaan designiaan sekä saamaan brändinsä ja bisnessuunnitelmansa kuntoon. Julkkisystäviensä, mediakontaktiensa ja muodin jälleenmyyjien avulla Zee tarjoaa joka jaksossa yhdelle muotimerkille tai suunnittelijalle avaimet menestykseen.

Viimeinen sauma

ti 20.05.2014 11.50 - 12.45 55 minAVA

Domino Dollhousen suuret haasteet. Domino Dollhouse tuli tunnetuksi XL-muodin edelläkävijänä, kun rohkea suunnittelija Tracy Broxterman halusi tarjota suurikokoisillekin naisille kauniita ja flirttailevia vaatteita. Viime aikoina linja on kuitenkin livennyt seksikkäästä härskiksi ja pin-upista lähes pornoksi ja niinpä asiakkaatkin ovat kaikonneet. Joe neuvoo Tracya kehittämään mallistoa hienostuneempaan suuntaan, jotta Domino Dollhouse voisi löytää tiensä suuren jälleenmyyjän hyllyille ja sitä kautta yhä useampien kuluttajien vaatekaappeihin. Ensi töikseen Tracy saa suunnitella tyylikkään mekon Oscar-voittaja Octavia Spencerille. Amerikkalaisessa realitysarjassa muotilehti Ellen luova johtaja Joe Zee auttaa lahjakkaita vaatesuunnittelijoita hiomaan designiaan sekä saamaan brändinsä ja bisnessuunnitelmansa kuntoon. Julkkisystäviensä, mediakontaktiensa ja muodin jälleenmyyjien avulla Zee tarjoaa joka jaksossa yhdelle muotimerkille tai suunnittelijalle avaimet menestykseen.

Viimeinen sauma

ti 13.05.2014 11.35 - 12.35 60 minAVA

Brooke Roddin boheemit biitsimekot. Kaliforniassa asuva muotisuunnittelija Brooke Rodd pyörittää verkkoputiikkia, jossa myy boheemeja rantamekkojaan. Kauppa kuitenkin takeltelee, sillä valmiskuoseista valmistettuja mekkoja on tarjolla vain muutamaa mallia. Joe saapuu paikalle rohkaistakseen Brookea laajentamaan mallistoaan ja hankkimaan ainutlaatuisilla printeillä koristettuja kankaita. Amerikkalaisessa realitysarjassa muotilehti Ellen luova johtaja Joe Zee auttaa lahjakkaita vaatesuunnittelijoita hiomaan designiaan sekä saamaan brändinsä ja bisnessuunnitelmansa kuntoon. Julkkisystäviensä, mediakontaktiensa ja muodin jälleenmyyjien avulla Zee tarjoaa joka jaksossa yhdelle muotimerkille tai suunnittelijalle avaimet menestykseen.

Viimeinen sauma

ti 06.05.2014 11.40 - 12.35 55 minAVA

Korto Momolun dramaattiset designit. Muodin huipulle -sarjan viidennellä tuotantokaudella toiseksi tullut Korto Momolu ei vahvasta visiostaan huolimatta ole saanut vaatemerkkiään menestymään. Joe rientää apuun ohjatakseen Korton huikeiden ja monimutkaisten catwalk-luomusten parista kaupallisemman muodin pariin. Kelpaavatko Korton uudet vaatteet Grammy-voittaja Mary J. Bligelle ja tavaratalo Neiman Marcusin sisäänostajille? Amerikkalaisessa realitysarjassa muotilehti Ellen luova johtaja Joe Zee auttaa lahjakkaita vaatesuunnittelijoita hiomaan designiaan sekä saamaan brändinsä ja bisnessuunnitelmansa kuntoon. Julkkisystäviensä, mediakontaktiensa ja muodin jälleenmyyjien avulla Zee tarjoaa joka jaksossa yhdelle muotimerkille tai suunnittelijalle avaimet menestykseen.

Viimeinen sauma

ti 29.04.2014 11.35 - 12.35 60 minAVA

Villi ja värikäs Electric Love Light. Kanadalaissyntyisen Andrea Diodattin merkki Electric Love Light yhdistelee jännittävällä tavalla taidetta ja muotia ja kuorruttaa komeuden käsityövaikutteilla ja karkkiväreillä. Menestystä ei kuitenkaan ole tullut, sillä luomukset lienevät kuluttajien mielestä liiankin outoja ja jopa lapsekkaita. Missä meneekään boheemin ja pähkähullun raja? Se Andrean ja Joen on keksittävä, mikäli Andrea haluaa merkkinsä menestyvän. Joen avulla hän saa ainutlaatuisen tilaisuuden tarjota suunnittelemiaan vaatteita Anthropologien myytäväksi. Amerikkalaisessa realitysarjassa muotilehti Ellen luova johtaja Joe Zee auttaa lahjakkaita vaatesuunnittelijoita hiomaan designiaan sekä saamaan brändinsä ja bisnessuunnitelmansa kuntoon. Julkkisystäviensä, mediakontaktiensa ja muodin jälleenmyyjien avulla Zee tarjoaa joka jaksossa yhdelle muotimerkille tai suunnittelijalle avaimet menestykseen.

Viimeinen sauma

ti 22.04.2014 11.50 - 12.45 55 minAVA

Luovu klovnikuteista, Prajje!. Sekä miesten- että naistenvaatteita suunnitteleva haitilaissyntyinen Prajje Jean-Baptiste ammentaa inspiraationsa voimakkaista väreistä ja eri kulttuureista. Hänen luomuksensa ovat saavuttaneet menestystäkin, mutta viime aikoina merkillä on mennyt huonosti. Joen mielestä Prajjen vaatteet ovat menneet sekavaan ja jopa klovnimaiseen suuntaan, joka ei luonnollisesti houkuttele kuluttajia. Osaako Prajje keskittyä vahvuuksiinsa ja luoda käyttökelpoisia vaatteita? Sitä arvioivat muiden muassa aamuohjelman uutisankkurit ja maineikkaan Bloomingdale's-tavarataloketjun sisäänostajat. Amerikkalaisessa realitysarjassa muotilehti Ellen luova johtaja Joe Zee auttaa lahjakkaita vaatesuunnittelijoita hiomaan designiaan sekä saamaan brändinsä ja bisnessuunnitelmansa kuntoon. Julkkisystäviensä, mediakontaktiensa ja muodin jälleenmyyjien avulla Zee tarjoaa joka jaksossa yhdelle muotimerkille tai suunnittelijalle avaimet menestykseen.

Viimeinen sauma

ti 15.04.2014 11.50 - 12.45 55 minAVA

Unruly Heirin tuhlaajapojat. Kolmannen tuotantokauden avausjaksossa tutustutaan vaatemerkki Unruly Heiriin, jonka rennot ja tyylikkäät miestenvaatteet singahtivat kuuluisuuteen päästessään varhaisessa vaiheessa myyntiin maineikkaaseen Bloomingdale'sin tavarataloon. Sittemmin merkkiä pyörittävät Jon ja Joey ovat kuitenkin hassanneet rahansa ja kadottaneet visionsa. Joe ei säästele sanojaan laittaessaan nuorukaiset ruotuun. Kelpaako poikien suunnittelema puku Mario Lopezille ja uusi mallisto Scoopin sisäänostajille? Amerikkalaisessa realitysarjassa muotilehti Ellen luova johtaja Joe Zee auttaa lahjakkaita vaatesuunnittelijoita hiomaan designiaan sekä saamaan brändinsä ja bisnessuunnitelmansa kuntoon. Julkkisystäviensä, mediakontaktiensa ja muodin jälleenmyyjien avulla Zee tarjoaa joka jaksossa yhdelle muotimerkille tai suunnittelijalle avaimet menestykseen.

Viimeinen sauma

ti 08.04.2014 11.50 - 12.45 55 minAVA

Konkarin koetinkivi. Nicole Miller on tehnyt muotialan huipulla uraa jo vuosikymmeniä, ja hänet tunnetaankin upeista cocktail-mekoista, iltapuvuista ja hääpuvuista. Hänellä on kuitenkin myös nuorekas arkivaatteiden mallisto, josta kuitenkaan kukaan ei tunnu tietävän. Joe Zeen avulla markkinointikanavaksi otetaan New Yorkin muotiviikoilla toimittajien sijaan muotibloggaajat ja julkkikset. Lisääkö konsti vapaa-ajan malliston myyntiä? Amerikkalainen muotireality, jossa Elle-lehden Joe Zee auttaa umpikujaan joutuneita muotisuunnittelijoita.

Viimeinen sauma

ti 01.04.2014 11.50 - 12.45 55 minAVA

Surusta kohti uutta. Muotisuunnittelija Cesar Galindo nousi jo maineeseen, mutta kaikki muuttui, kun hänen liikekumppaninsa ja puolisonsa Seth kuoli yllättäen syöpään. Siitä lähtien mallistoja on synkentänyt suru. Joe Zee yrittää saada Cesarin taas innostumaan väreistä ja elämänilosta, mutta se ei ole kovin helppoa. Amerikkalainen muotireality, jossa Elle-lehden Joe Zee auttaa umpikujaan joutuneita vaatesuunnittelijoita.

Viimeinen sauma

ti 25.03.2014 11.50 - 12.45 55 minAVA

Paluu juurille. Alun perin Pakistanista kotoisin oleva Aysha Saeed ei ole osannut tuoda taustaansa vaatteissaan oikealla tavalla esiin. Joe Zeen teettämä harjoitustehtävä osoittautuu sangen hedelmälliseksi ja avaa Ayshalle tilaisuuden esitellä vaatteensa peräti Bloomingdale's-tavarataloketjun ostajille. Amerikkalainen muotireality, jossa Elle-lehden Joe Zee auttaa umpikujassa olevia vaatesuunnittelijoita.

Viimeinen sauma

ti 18.03.2014 11.50 - 12.45 55 minAVA

Firma ja avioliitto vaakalaudalla. Kathy ja Erik Wilson alkavat tuntea vaatesuunnittelun paineet jo avioliitossaankin. Erikin opintohaaveet ovat katkolla, koska bisnes ei pyöri kunnolla. Joe Zee löytää yllättävän ratkaisun malliston pelastamiseksi. Amerikkalainen muotireality, jossa Elle-lehden Joe Zee auttaa pulassa olevia vaatesuunnittelijoita.

Viimeinen sauma

ti 11.03.2014 11.50 - 12.45 55 minAVA

Qristyl Frazier on yrittänyt vuosikausia saada isojen tyttöjen vaatemerkkinsä menestymään, mutta epäjärjestelmällinen luonne ja kodittomuus eivät ole helpottaneet asiaa. Hän kuitenkin näyttää kyntensä ja suunnittelee paineen alla upean asun, vieläpä hoikalle ja pienikokoiselle ihmiselle. Pelastaako se koko firman? Amerikkalainen muotireality, jossa Elle-lehden Joe Zee auttaa vaatesuunnittelijoita.

Viimeinen sauma

ti 04.03.2014 11.50 - 12.45 55 minAVA

Angelo Lambrou osaa suunnitella upeita tilaushääpukuja, mutta hän haluaisi kokeilla siipiään myös muiden juhlavaatteiden suunnittelussa. Palkatonta työtä tekeviä apulaisiakin on kuitenkin osattava johtaa, jotta tulosta syntyy. Joe Zee turhautuu Angelon sekoiluihin, mutta tekee parhaansa saadakseen Edit-putiikin ostajat innostumaan Angelon mallistosta. Amerikkalainen muotireality, jossa Elle-lehden luova johtaja Joe Zee yrittää auttaa umpikujassa olevia vaatesuunnittelijoita oikeaan suuntaan.

Viimeinen sauma

ti 25.02.2014 11.50 - 12.45 55 minAVA

Jälkiviisaat. Kertausjaksossa käydään läpi Viimeisen sauman parhaat hetket ja hassuimmat sattumukset. Mukana on myös ennen näkemätöntä kuvamateriaalia. Joe Zee ja Keith Pollock kertovat, mitä ohjelman vaatesuunnittelijoille sarjan jälkeen on tapahtunut. Amerikkalainen muotisarja, jossa Elle-lehden luova johtaja Joe Zee auttaa ahdingossa olevia vaatesuunnittelijoita nousemaan jaloilleen.

Viimeinen sauma

ti 18.02.2014 11.50 - 12.45 55 minAVA

Julia Alarcon aloitti elämässään uuden vaiheen ja opiskeli vaatesuunnittelijaksi nelikymppisenä. Kypsyys näkyy hänen työnsä jäljessä, mutta vaatteiden hinnat ovat arvokkaiden materiaalien vuoksi asiakkaitten näkökulmasta liian kalliita. Keinoja hintojen alentamiseen ei ole loputtomasti. Amerikkalainen muotireality, jossa Elle-lehden Joe Zee auttaa umpikujaan joutuneita vaatesuunnittelijoita.

Viimeinen sauma

ti 11.02.2014 11.50 - 12.45 55 minAVA

Hermorauniosta ammattilainen. Hupsun oloinen Leila Shams myy jopa asuntonsa pitääkseen vaatemerkkinsä hengissä. Eläinhahmoihin rakastunut Leila etsii Joe Zeen kanssa inspiraatiota entisiä siveämmän mittaisiin mekkoihin muun muassa Coney Islandilta. Ostajatapaamiseen tulee peräti Intermix-vaateliikeketjun toimitusjohtaja. Amerikkalainen muotisarja, jossa Elle-lehden luova johtaja Joe Zee auttaa ahdingossa olevia vaatesuunnittelijoita nousemaan jaloilleen.

Viimeinen sauma

ti 04.02.2014 11.50 - 12.45 55 minAVA

Taiteilijasielun asennevamma. Jedda-Kahn Blue-El ei raaski luopua taiteellisesta visiostaan, vaikka oman vaatemerkin talous on kuralla. Tosiasioiden hyväksymistä eivät helpota mielistelevät alaiset. Joe Zee yrittää saada Jedda-Kahnin mallistoa Scoop-ketjun asiakaskuntaa houkuttelevampaan suuntaan. Amerikkalainen muotisarja, jossa Elle-lehden luova johtaja Joe Zee auttaa ahdingossa olevia vaatesuunnittelijoita nousemaan jaloilleen.

Viimeinen sauma

ti 28.01.2014 11.50 - 12.45 55 minAVA

Kylmä totuus muotimaailmasta. Dana-Maxx on saanut muotisuunnittelijan urallaan kaiken kultatarjottimella. Hän on niin hemmoteltu, että on jopa vetänyt vaatteitaan myynnistä joissakin liikkeissä. Joe Zee yrittää saada firman talouden kuntoon ennen malliston esittelyä Bergdorf Goodman -tavaratalolle. Amerikkalainen muotisarja, jossa Elle-lehden luova johtaja Joe Zee auttaa ahdingossa olevia vaatesuunnittelijoita nousemaan jaloilleen.

Viimeinen sauma

ti 21.01.2014 11.30 - 12.30 60 minAVA

Näyttävä paluu. 90-luvulla Gemma Kahngin suunnittelemat vaatteet komeilivat joka muotilehden kannessa. Huonot ratkaisut ja väärien neuvojen kuunteleminen veivät Kahngilta sittemmin niin rahat kuin maineenkin. Joe Zee haluaa pelastaa uransa alkuaikojen kiintotähden ja saada hänen vaatteensa taas New Yorkin maineikkaimpiin putiikkeihin. Amerikkalainen muotisarja, jossa Elle-lehden luova johtaja Joe Zee auttaa ahdingossa olevia vaatesuunnittelijoita nousemaan jaloilleen.

Viimeinen sauma

ti 14.01.2014 11.30 - 12.30 60 minAVA

Alusvaateansa. Between the Sheets -alusasumerkin suunnittelija Layla L'obatti on korviaan myöten veloissa, eikä parisuhdekaan kukoista. Kun Elle-lehden Joe Zee tarjoaa apuaan merkin pelastamiseksi, asia ei olekaan sillä selvä. Amerikkalainen muotireality.

Viimeinen sauma

ti 07.01.2014 11.30 - 12.30 60 minAVA

Televisiosta todellisuuteen. Muodin huipulle -sarjan 2. tuotantokaudelta tutun Kara Janxin ura ei lähtenytkään lentoon tositelevisio-ohjelman jälkeen. Elle-lehden Joe Zee palauttaa Karan juurilleen ja tekee ihmeitä kimonomekkomallistolle.

Viimeinen sauma

ti 31.12.2013 11.30 - 12.25 55 minAVA

Tekijä esiin. Elle-lehden luova johtaja Joe Zee haluaa panna hyvän kiertämään ja auttaa urallaan vaikeuksissa olevia muotisuunnittelijoita pääsemään uuteen nousuun. Ensimmäisenä muutoksen kouriin joutuu jo seitsemän sesongin ajan läpimurtoa odotellut Radenroro-merkki. Ratkaisu löytyy, kun suunnittelija astuu rohkeasti esiin merkkinsä takaa.

Viimeinen sauma

su 20.10.2013 14.00 - 14.50 50 minAVA

Nicole Richien uudet kujeet. Erikoisjaksossa Joe saa kunnian avustaa tv-persoonana ja muotisuunnittelijana tunnettua Nicole Richietä tämän viimeisimmän malliston viimeistelyssä. Kokoelman valmistuminen takkuaa tuotanto-ongelmien ja kuosivaihdosten vuoksi. Saadaanko vaatteet valmiiksi ajoissa ennen New Yorkin muotiviikolla tapahtuvaa lanseerausta? Amerikkalaisessa realitysarjassa muotilehti Ellen luova johtaja Joe Zee auttaa lahjakkaita vaatesuunnittelijoita hiomaan designiaan sekä saamaan brändinsä ja bisnessuunnitelmansa kuntoon.

Viimeinen saumaU

ti 15.10.2013 13.05 - 14.00 55 minAVA

Ina Soltanin iltapukuvisiot. Bosnialaissyntyinen suunnittelija Ina Soltani on luonut upeita iltapukuja lukuisille julkkiksille. Soltanin luomukset soveltuvat kuitenkin vain punaisella matolla tepasteluun, ja niinpä hänen yrityksensä onkin pulassa. Joe yrittää saada Inan uskomaan, että hänen on laajennettava mallistoaan arkivaatteisiin ja luotava niistä järkevämmän hintaisia. Suostuuko Ina luopumaan itsepäisistä visioistaan ja panostamaan päivämuotiin? Amerikkalaisessa realitysarjassa muotilehti Ellen luova johtaja Joe Zee auttaa lahjakkaita vaatesuunnittelijoita hiomaan designiaan sekä saamaan brändinsä ja bisnessuunnitelmansa kuntoon. Julkkisystäviensä, mediakontaktiensa ja muodin jälleenmyyjien avulla Zee tarjoaa joka jaksossa yhdelle muotimerkille tai suunnittelijalle avaimet menestykseen.

Viimeinen sauma

su 13.10.2013 14.00 - 15.00 60 minAVA

ti 08.10.2013 13.05 - 14.00 55 minAVA

Domino Dollhousen suuret haasteet. Domino Dollhouse tuli tunnetuksi XL-muodin edelläkävijänä, kun rohkea suunnittelija Tracy Broxterman halusi tarjota suurikokoisillekin naisille kauniita ja flirttailevia vaatteita. Viime aikoina linja on kuitenkin livennyt seksikkäästä härskiksi ja pin-upista lähes pornoksi ja niinpä asiakkaatkin ovat kaikonneet. Joe neuvoo Tracya kehittämään mallistoa hienostuneempaan suuntaan, jotta Domino Dollhouse voisi löytää tiensä suuren jälleenmyyjän hyllyille ja sitä kautta yhä useampien kuluttajien vaatekaappeihin. Ensi töikseen Tracy saa suunnitella tyylikkään mekon Oscar-voittaja Octavia Spencerille. Amerikkalaisessa realitysarjassa muotilehti Ellen luova johtaja Joe Zee auttaa lahjakkaita vaatesuunnittelijoita hiomaan designiaan sekä saamaan brändinsä ja bisnessuunnitelmansa kuntoon. Julkkisystäviensä, mediakontaktiensa ja muodin jälleenmyyjien avulla Zee tarjoaa joka jaksossa yhdelle muotimerkille tai suunnittelijalle avaimet menestykseen.

Viimeinen sauma

su 06.10.2013 14.00 - 15.00 60 minAVA

ti 01.10.2013 13.05 - 14.00 55 minAVA

Brooke Roddin boheemit biitsimekot. Kaliforniassa asuva muotisuunnittelija Brooke Rodd pyörittää verkkoputiikkia, jossa myy boheemeja rantamekkojaan. Kauppa kuitenkin takeltelee, sillä valmiskuoseista valmistettuja mekkoja on tarjolla vain muutamaa mallia. Joe saapuu paikalle rohkaistakseen Brookea laajentamaan mallistoaan ja hankkimaan ainutlaatuisilla printeillä koristettuja kankaita. Amerikkalaisessa realitysarjassa muotilehti Ellen luova johtaja Joe Zee auttaa lahjakkaita vaatesuunnittelijoita hiomaan designiaan sekä saamaan brändinsä ja bisnessuunnitelmansa kuntoon. Julkkisystäviensä, mediakontaktiensa ja muodin jälleenmyyjien avulla Zee tarjoaa joka jaksossa yhdelle muotimerkille tai suunnittelijalle avaimet menestykseen.

Viimeinen sauma

su 29.09.2013 14.00 - 15.00 60 minAVA

ti 24.09.2013 13.00 - 14.00 60 minAVA

Korto Momolun dramaattiset designit. Muodin huipulle -sarjan viidennellä tuotantokaudella toiseksi tullut Korto Momolu ei vahvasta visiostaan huolimatta ole saanut vaatemerkkiään menestymään. Joe rientää apuun ohjatakseen Korton huikeiden ja monimutkaisten catwalk-luomusten parista kaupallisemman muodin pariin. Kelpaavatko Korton uudet vaatteet Grammy-voittaja Mary J. Bligelle ja tavaratalo Neiman Marcusin sisäänostajille? Amerikkalaisessa realitysarjassa muotilehti Ellen luova johtaja Joe Zee auttaa lahjakkaita vaatesuunnittelijoita hiomaan designiaan sekä saamaan brändinsä ja bisnessuunnitelmansa kuntoon. Julkkisystäviensä, mediakontaktiensa ja muodin jälleenmyyjien avulla Zee tarjoaa joka jaksossa yhdelle muotimerkille tai suunnittelijalle avaimet menestykseen.

Viimeinen sauma

su 22.09.2013 14.00 - 15.00 60 minAVA

ti 17.09.2013 13.00 - 14.00 60 minAVA

Villi ja värikäs Electric Love Light. Kanadalaissyntyisen Andrea Diodattin merkki Electric Love Light yhdistelee jännittävällä tavalla taidetta ja muotia ja kuorruttaa komeuden käsityövaikutteilla ja karkkiväreillä. Menestystä ei kuitenkaan ole tullut, sillä luomukset lienevät kuluttajien mielestä liiankin outoja ja jopa lapsekkaita. Missä meneekään boheemin ja pähkähullun raja? Se Andrean ja Joen on keksittävä, mikäli Andrea haluaa merkkinsä menestyvän. Joen avulla hän saa ainutlaatuisen tilaisuuden tarjota suunnittelemiaan vaatteita Anthropologien myytäväksi. Amerikkalaisessa realitysarjassa muotilehti Ellen luova johtaja Joe Zee auttaa lahjakkaita vaatesuunnittelijoita hiomaan designiaan sekä saamaan brändinsä ja bisnessuunnitelmansa kuntoon. Julkkisystäviensä, mediakontaktiensa ja muodin jälleenmyyjien avulla Zee tarjoaa joka jaksossa yhdelle muotimerkille tai suunnittelijalle avaimet menestykseen.

Viimeinen sauma

su 15.09.2013 14.00 - 15.00 60 minAVA

Takaisin TV-oppaan etusivulle

Suomen monipuolisin TV-opas.

Telsu Facebookissa

Pinnalla juuri nyt: Salatut elämät, Kauniit ja rohkeat, Sohvaperunat, Rakas ulkomailta, Sisarvaimoa etsimässä, YleX Esittää: Malla, Kotka 10, Syyttäjä Imma Tataranni, NCIS Los Angeles, La Promesa - Salaisuuksien kartano

Ota yhteyttä Käyttövinkkejä Tietosuojaseloste Käyttöehdot Evästeet Mainosmyynti
Telsu.fi tv-ohjelmat © Mindmax Oy 2010-2020 Cloudcity