SanakirjaReseptitTietovisatHoroskooppiBlogitViihdeVaihtoautot
TV-ohjelmat tänään

Haulla viikinkitarinoita löytyy 47 aiemmin esitettyä tv-ohjelmaa.

Kaikki Omat kanavat Ilmaiset
Menneet ohjelmatTiivistetty

Viikinkitarinoita

ma 29.12.2014 03.00 - 04.00 60 minViasat History

(The Viking Sagas/2011) Satoja vuosia sitten viikingit alkoivat kaukaisessa Islannissa kirjoittaa muistiin kymmeniä saagoiksi nimitettyjä tarinoitaan. Saagojen kirjoittaminen oli kirjallinen saavutus, jolla ei ole juurikaan vertailukohtaa historiassa.
Saagat ovat upeaa taidetta ? syvälliset kertomukset pohjautuvat todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin. Ne ovat romaaneja, jotka on kirjoitettu satoja vuosia ennen romaanin keksimistä.
Nämä saagat eivät silti ole pelkästään hienoa taidetta. Ne ovat mittaamattoman arvokkaita historiallisia dokumentteja, jotka herättävät eloon viikinkien maailman.
Tänä päivänä Islanti on yksi maailman luku- ja kirjoitustaitoisimmista ja kirjallisuutta harrastavimmista maista. Historioitsijat, akateemikot, velhot ja tarinankertojat kertovat islantilaisten ja saagojen välisestä ainutlaatuisesta yhteydestä ? saagat ovat auttaneet islantilaisia selviytymään vaikeuksien ja kärsimysten täyttämistä vuosisadoista. Tämä seikkailu auttaa meitä ymmärtämään ihmisessä aina ollutta syvällistä tarvetta tarinankertomiseen.

Viikinkitarinoita

su 28.12.2014 07.00 - 08.05 1h 5 minViasat History

ViikinkitarinoitaU

ke 24.12.2014 06.00 - 07.00 60 minViasat History

ti 23.12.2014 07.00 - 08.05 1h 5 minViasat History

su 30.11.2014 03.00 - 04.00 60 minViasat History

la 29.11.2014 07.00 - 08.00 60 minViasat History

ti 25.11.2014 18.10 - 19.10 60 minViasat History

ti 25.11.2014 07.00 - 08.00 60 minViasat History

pe 31.10.2014 11.05 - 12.05 60 minViasat History

pe 31.10.2014 05.00 - 06.05 1h 5 minViasat History

su 26.10.2014 03.00 - 03.10 10 minViasat History

la 25.10.2014 07.00 - 08.05 1h 5 minViasat History

ti 21.10.2014 18.10 - 19.15 1h 5 minViasat History

ti 21.10.2014 07.00 - 08.05 1h 5 minViasat History

su 05.10.2014 06.00 - 07.00 60 minViasat History

pe 26.09.2014 18.10 - 19.20 1h 10 minViasat History

pe 26.09.2014 07.00 - 08.00 60 minViasat History

ma 18.08.2014 13.10 - 14.15 1h 5 minViasat History

la 16.08.2014 11.10 - 12.15 1h 5 minViasat History

la 16.08.2014 06.00 - 07.00 60 minViasat History

pe 15.08.2014 22.00 - 23.10 1h 10 minViasat History

su 20.07.2014 07.00 - 08.00 60 minViasat History

pe 18.07.2014 16.00 - 17.10 1h 10 minViasat History

pe 18.07.2014 10.00 - 11.10 1h 10 minViasat History

ma 16.06.2014 13.00 - 14.05 1h 5 minViasat History

su 15.06.2014 19.00 - 20.10 1h 10 minViasat History

la 14.06.2014 13.10 - 14.15 1h 5 minViasat History

to 12.06.2014 14.00 - 15.10 1h 10 minViasat History

ke 11.06.2014 23.00 - 00.10 1h 10 minViasat History

ma 06.01.2014 03.00 - 04.10 1h 10 minViasat History

su 05.01.2014 08.50 - 09.50 60 minViasat History

su 05.01.2014 05.45 - 07.00 1h 15 minViasat History

la 04.01.2014 23.00 - 00.10 1h 10 minViasat History

ti 08.10.2013 12.00 - 13.10 1h 10 minViasat History

su 06.10.2013 21.00 - 22.10 1h 10 minViasat History

ma 12.08.2013 12.30 - 14.00 1h 30 minViasat History

su 11.08.2013 09.00 - 10.10 1h 10 minViasat History

su 11.08.2013 05.55 - 07.00 1h 5 minViasat History

la 10.08.2013 20.00 - 21.20 1h 20 minViasat History

su 19.05.2013 00.00 - 01.10 1h 10 minViasat History

la 18.05.2013 16.00 - 17.00 60 minViasat History

to 16.05.2013 06.00 - 07.00 60 minViasat History

ke 15.05.2013 12.00 - 13.10 1h 10 minViasat History

ti 14.05.2013 20.50 - 22.00 1h 10 minViasat History

ma 08.04.2013 06.00 - 07.00 60 minViasat History

la 06.04.2013 20.00 - 21.10 1h 10 minViasat History

ti 02.04.2013 21.00 - 22.10 1h 10 minViasat History

Takaisin TV-oppaan etusivulle

Suomen näppärin TV-opas.

Telsu Facebookissa

Pinnalla juuri nyt: Tulossa: Haluatko miljonääriksi?, Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta!, Kauniit ja rohkeat, Tulossa: Elisa Viihde -alkuperäissarja Toinen tuleminen, Roy Grace, La Promesa - Salaisuuksien kartano, Syke, Suomen huutokauppakeisari, Hiljainen todistaja, Farmi Suomi

Ota yhteyttä Käyttövinkkejä Tietosuojaseloste Käyttöehdot Evästeet Mainosmyynti
Telsu.fi tv-ohjelmat © Mindmax Oy 2010-2020 Cloudcity