HoroskooppiVaihtoautotBlogitReseptitSanakirjaTietovisatViihde
TV-ohjelmat tänään

Haulla versailles'n nousu ja tuho: ludvig xvi löytyy 57 aiemmin esitettyä tv-ohjelmaa.

Kaikki Omat kanavat Ilmaiset
Menneet ohjelmatTiivistetty

Versailles'n nousu ja tuho: Ludvig XVI

su 20.09.2015 05.05 - 06.00 55 minViasat History

(Rise and Fall of Versailles: Louis XVI/2012) Upea draamadokumentti kertoo Bourbonin dynastian viimeisistä päivistä kovaosaisen Ludvig XVI:n ja kuningatar Marie Antoinetten vallan alla.
Ludvig on erilainen kuin äärimmäisen viriilit esi-isänsä – kestää seitsemän vuotta, ennen kuin hänen avioliittonsa saa täyttymyksensä. Esiintyminen Ranskan hallitsijana ei ollut sen menestyksekkäämpää kuin hänen ponnistelunsa kuninkaallisessa sänkykamarissa. Ranskan kansa näkee nälkää, mutta Versailles'n kullatun palatsin juhlat pitävät ylimystön niin kiireisenä, että tähän ongelmaan ei ehditä kiinnittää huomiota. Ludvig yrittää saada aikaan muutosta, mutta hänen ahneet sukulaisensa tyrmäävät jokaisen uudistusyrityksen. Marie Antoinette olisi saanut osakseen kyllin runsaasti syytöksiä rikkauksistaan, vaikka ei olisi lausunutkaan kuuluisia sanojaan "Antakaa heidän syödä leivoksiaan".

Versailles'n nousu ja tuho: Ludvig XVI

su 30.08.2015 05.05 - 06.00 55 minViasat History

(Rise and Fall of Versailles: Louis XVI/2012) Upea draamadokumentti kertoo Bourbonin dynastian viimeisistä päivistä kovaosaisen Ludvig XVI:n ja kuningatar Marie Antoinetten vallan alla.
Ludvig on erilainen kuin äärimmäisen viriilit esi-isänsä ? kestää seitsemän vuotta, ennen kuin hänen avioliittonsa saa täyttymyksensä. Esiintyminen Ranskan hallitsijana ei ollut sen menestyksekkäämpää kuin hänen ponnistelunsa kuninkaallisessa sänkykamarissa. Ranskan kansa näkee nälkää, mutta Versailles'n kullatun palatsin juhlat pitävät ylimystön niin kiireisenä, että tähän ongelmaan ei ehditä kiinnittää huomiota. Ludvig yrittää saada aikaan muutosta, mutta hänen ahneet sukulaisensa tyrmäävät jokaisen uudistusyrityksen. Marie Antoinette olisi saanut osakseen kyllin runsaasti syytöksiä rikkauksistaan, vaikka ei olisi lausunutkaan kuuluisia sanojaan "Antakaa heidän syödä leivoksiaan".

Versailles'n nousu ja tuho: Ludvig XVI

su 26.07.2015 05.15 - 06.05 50 minViasat History

Versailles'n nousu ja tuho: Ludvig XVIU

su 05.07.2015 18.05 - 19.00 55 minViasat History

pe 03.07.2015 05.05 - 06.05 60 minViasat History

ma 15.06.2015 05.10 - 06.05 55 minViasat History

la 13.06.2015 02.35 - 03.30 55 minViasat History

pe 12.06.2015 16.35 - 17.25 50 minViasat History

la 25.04.2015 17.20 - 18.15 55 minViasat History

pe 24.04.2015 11.30 - 12.25 55 minViasat History

ma 05.01.2015 05.00 - 06.00 60 minViasat History

ti 30.12.2014 03.00 - 04.00 60 minViasat History

ti 23.12.2014 16.50 - 17.50 60 minViasat History

to 20.11.2014 04.50 - 06.00 1h 10 minViasat History

to 30.10.2014 05.00 - 06.00 60 minViasat History

ma 29.09.2014 05.00 - 06.00 60 minViasat History

la 27.09.2014 06.00 - 07.00 60 minViasat History

la 27.09.2014 04.50 - 06.00 1h 10 minViasat History

pe 26.09.2014 12.10 - 13.10 60 minViasat History

to 25.09.2014 22.00 - 23.00 60 minViasat History

su 21.09.2014 10.00 - 11.00 60 minViasat History

ma 01.09.2014 11.10 - 12.10 60 minViasat History

to 28.08.2014 15.00 - 16.00 60 minViasat History

ma 25.08.2014 01.20 - 02.15 55 minViasat History

to 26.06.2014 03.00 - 04.10 1h 10 minViasat History

pe 13.06.2014 03.00 - 04.00 60 minViasat History

to 12.06.2014 16.00 - 17.00 60 minViasat History

to 12.06.2014 10.00 - 11.00 60 minViasat History

la 19.04.2014 03.00 - 04.00 60 minViasat History

to 10.04.2014 03.00 - 04.00 60 minViasat History

pe 03.01.2014 14.00 - 15.00 60 minViasat History

pe 27.12.2013 18.10 - 19.00 50 minViasat History

pe 27.12.2013 10.00 - 11.00 60 minViasat History

ma 02.12.2013 05.00 - 06.00 60 minViasat History

su 01.12.2013 04.50 - 06.00 1h 10 minViasat History

pe 29.11.2013 19.00 - 20.00 60 minViasat History

ma 25.11.2013 16.00 - 17.00 60 minViasat History

ma 25.11.2013 10.00 - 11.00 60 minViasat History

pe 18.10.2013 16.00 - 17.00 60 minViasat History

pe 18.10.2013 10.00 - 11.00 60 minViasat History

ti 24.09.2013 21.00 - 22.00 60 minViasat History

ma 05.08.2013 05.00 - 06.00 60 minViasat History

to 01.08.2013 13.00 - 14.00 60 minViasat History

ma 29.07.2013 11.00 - 12.00 60 minViasat History

ma 10.06.2013 05.00 - 05.05 5 minViasat History

su 09.06.2013 07.00 - 08.00 60 minViasat History

la 08.06.2013 17.00 - 18.00 60 minViasat History

to 06.06.2013 12.10 - 13.10 60 minViasat History

ke 05.06.2013 06.00 - 07.00 60 minViasat History

ke 05.06.2013 03.00 - 04.00 60 minViasat History

Takaisin TV-oppaan etusivulle

Suomen nopein TV-opas.

Telsu Facebookissa

Pinnalla juuri nyt: Farmi Suomi, Suuri seikkailu, Kauniit ja rohkeat, Hockey Night Live, Beledweynen etsivä, Unelma-asunto auringon alta, Sohvaperunat, Jarkko Tammisen maailma, Tulossa: Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta!, Hockey Night: Ilves - KalPa

Ota yhteyttä Käyttövinkkejä Tietosuojaseloste Käyttöehdot Evästeet Mainosmyynti
Telsu.fi tv-ohjelmat © Mindmax Oy 2010-2020 Cloudcity