ViihdeTietovisatSanakirjaHoroskooppiVaihtoautotBlogitReseptit
TV-ohjelmat tänään

Haulla traakian kulta löytyy 21 aiemmin esitettyä tv-ohjelmaa.

Kaikki Omat kanavat Ilmaiset
Menneet ohjelmatTiivistetty

Traakian kultaU

ma 29.12.2014 18.00 - 19.00 60 minViasat History

(The Gold of the Thracians/2011) Orfus, Midas ja jopa Spartakus ovat kollektiiviseen muistiimme piirtyneitä nimiä. Kaikki kolme olivat traakialaisia. Jos historia ei ole unohtanut heitä, se on kuitenkin laiminlyönyt heidän sivilisaationsa, jonka epätavalliset, upeat muinaisjäänteet esitellään ja analysoidaan tässä dokumentissa. Traakialaiset olivat maatalouden ja karjankasvatuksen kehittäjiä ja ensimmäisten uudisasutuskylien rakentajia, jotka asuttivat 4 500 vuotta sitten nykyisen Bulgarian alueen. He olivat edellä aikaansa ja vaikuttivat merkittävästi muuhun Eurooppaan. Heidän talojensa raunioiden ja löytyneiden hautakivien kaivaukset ovat tuoneet esiin aarteita, joista huomattavimpia ovat maailman vanhimmat kullasta valmistetut esineet. 3D-kuvarekonstruktioita, asiantuntija-analyysiä ja kenttätutkimusten kuvauksia sisältävä dokumentti kertoo epäoikeutetusti unohdetusta sivilisaatiosta, joka tunnetaan henkeäsalpaavan kauniista ja herkistä taideteoksistaan.

Traakian kulta

ma 29.12.2014 07.00 - 08.00 60 minViasat History

ma 03.11.2014 11.05 - 12.00 55 minViasat History

ke 29.10.2014 13.00 - 14.00 60 minViasat History

ma 29.09.2014 12.20 - 13.20 60 minViasat History

ti 03.06.2014 15.10 - 16.00 50 minViasat History

ti 27.05.2014 03.00 - 04.00 60 minViasat History

ma 26.05.2014 16.00 - 17.00 60 minViasat History

ma 26.05.2014 10.00 - 11.00 60 minViasat History

ma 19.05.2014 14.00 - 15.00 60 minViasat History

ma 19.05.2014 07.00 - 08.00 60 minViasat History

la 17.05.2014 11.00 - 12.00 60 minViasat History

pe 16.05.2014 18.00 - 19.00 60 minViasat History

pe 16.05.2014 13.00 - 14.00 60 minViasat History

la 15.03.2014 05.10 - 06.05 55 minViasat History

pe 03.01.2014 16.00 - 17.00 60 minViasat History

su 29.12.2013 05.00 - 06.00 60 minViasat History

la 28.12.2013 07.00 - 07.50 50 minViasat History

ma 23.12.2013 15.00 - 16.00 60 minViasat History

pe 23.08.2013 04.00 - 04.50 50 minViasat History

su 19.05.2013 03.10 - 04.00 50 minViasat History

Takaisin TV-oppaan etusivulle

Suomen monipuolisin TV-opas.

Telsu Facebookissa

Pinnalla juuri nyt: Gran Hotel, Snooker: MM-kisat 1. pelipäivä, Haluatko miljonääriksi?, Miehen puolikkaat, Strongman Champions League: Iceman, La Promesa - Salaisuuksien kartano, Farmi Suomi, Roy Grace, Emmerdale, Race Across The World Suomi

Ota yhteyttä Käyttövinkkejä Tietosuojaseloste Käyttöehdot Evästeet Mainosmyynti
Telsu.fi tv-ohjelmat © Mindmax Oy 2010-2020 Cloudcity