VaihtoautotTietovisatBlogitViihdeSanakirjaReseptitHoroskooppi
TV-ohjelmat tänään

Haulla titanicin pelastajat löytyy 10 aiemmin esitettyä tv-ohjelmaa.

Kaikki Omat kanavat Ilmaiset
Menneet ohjelmatTiivistetty

Titanicin pelastajat

su 03.08.2014 03.00 - 04.50 1h 50 minViasat History

(Saving the Titanic/2012) Titanic oli brittiläisen imperiumin ylpeys. RMS Titanic oli koko maailman mittakaavassa johtava esimerkki huippuluokan insinööritaidosta uraauurtavan tiede- ja teknologiainnovaatioiden aikakaudella. Silti se upposi alle kolmessa tunnissa iskeydyttyään jäävuoreen 14. huhtikuuta 1912. Me kaikki olemme kuulleet monilukuisten uhrien menehtymisestä jäiseen veteen, rikkaiden ja kuuluisien matkustajien kohtaloista laivan neitsytmatkalla ja dramaattisista tapahtumista Titanicin viimeisten tuntien aikana. Harvat kuitenkin tietävät, kuinka laivanrakentajat ja insinöörit yrittivät pelastaa uppoavan aluksen.
Yhdeksän näistä miehistä ? muun muassa 18-vuotias sähköinsinööri Albert Ervine Belfastista ja pääinsinööri Joseph Bell ? ovat tämän silminnäkijöiden kuvauksiin perustuvan vaikuttavan elokuvan sankareita. He taistelivat rohkeasti pitääkseen meren voiman loitolla ja moottorit käynnissä. Vaikka useimmat näistä miehistä kuolivat, heidän urheutensa pelasti monen hengen.

Titanicin pelastajat

pe 25.07.2014 03.00 - 04.35 1h 35 minViasat History

Titanicin pelastajatU

pe 11.07.2014 16.30 - 18.10 1h 40 minViasat History

pe 11.07.2014 10.00 - 11.40 1h 40 minViasat History

su 05.01.2014 03.00 - 04.45 1h 45 minViasat History

ti 03.12.2013 12.30 - 14.05 1h 35 minViasat History

ma 02.12.2013 21.30 - 23.10 1h 40 minViasat History

ma 02.09.2013 04.50 - 06.30 1h 40 minViasat History

su 01.09.2013 10.10 - 12.00 1h 50 minViasat History

la 31.08.2013 22.10 - 23.50 1h 40 minViasat History

Takaisin TV-oppaan etusivulle

Suomen nopein TV-opas.

Telsu Facebookissa

Pinnalla juuri nyt: Jarkko Tammisen maailma, Rillit huurussa, Tulossa: Haluatko miljonääriksi?, Suomen huutokauppakeisari, Miehen puolikkaat, Estradilla: Samuli Edelmann kirkossa, Hockey Night Live, Hakekaa kätilö!, Syyttäjä Imma Tataranni, Hockey Night: Ilves - KalPa

Ota yhteyttä Käyttövinkkejä Tietosuojaseloste Käyttöehdot Evästeet Mainosmyynti
Telsu.fi tv-ohjelmat © Mindmax Oy 2010-2020 Cloudcity