BlogitViihdeReseptitSanakirjaHoroskooppiTietovisatVaihtoautot
TV-ohjelmat tänään

Haulla the good guys löytyy 40 aiemmin esitettyä tv-ohjelmaa.

Kaikki Omat kanavat Ilmaiset
Menneet ohjelmatTiivistetty

The Good Guys12

ti 30.12.2014 01.05 - 02.05 60 minMTV3

Kerran pari, aina pari. Jack kokee epämiellyttävän yllätyksen, kun hän törmää vanhaan työpariinsa George Jenkinsiin, joka on ylennyt jo apulaispoliisipäälliköksi. Miehellä ei kuitenkaan ole puhtaat jauhot pussissaan ja hän on sekaantunut myös Lizin salaisen ilmiantajan murhaan. Myös Dan tapaa taas vanhan parinsa Frankin, joka tulee auttamaan jutun tutkinnassa.

The Good Guys12

ti 30.12.2014 00.05 - 01.05 60 minMTV3

Poiiisintappaja. Dan joutuu sisäisen tutkinnan hampaisiin 11 kuukautta aiemmin tapahtuneen välikohtauksen takia, ja hänet pidätetään virantoimituksesta. "Poliisintappajaksi" kutsuttu tutkija yrittää saada Danin nalkkiin virkavirheestä, jonka tultua ilmi vankilassa istuvat räjähdesalakuljettajat pitää vapauttaa. Nämä lähtevät puolestaan kostamaan Juliukselle, joka oli vasikoinut miehistä.

The Good Guys12

ma 22.12.2014 23.35 - 00.30 55 minMTV3

Superkytät. Kesken takaa-ajon paikalle hälytetty poliisin iskuryhmä nappaa rikollisen Danin nenän edestä. Pian tämän jälkeen Jack saa kuulla olevansa ehdolla iskuryhmän jäseneksi, eikä hän tiedä, miten kertoa asiasta Danille, joka inhoaa koko joukkiota. Samaan aikaan parivaljakko yrittää selvittää tapausta, jossa varastettu auto on ajettu ravintolan seinästä sisään.

The Good Guys12

ma 15.12.2014 23.35 - 00.35 60 minMTV3

Lemmenlomalla. Jack vie Lizin viikonlopuksi romanttiselle lomalle ja lupaa olla puhumatta työasioista loman aikana. Lupauksen pitäminen vaikeutuu huomattavasti, kun lomahotellin isäntä osoittautuu niin hämäräperäiseksi tapaukseksi, että Dan tulee kaupungista asti pitämään miestä silmällä.

The Good Guys12

ti 09.12.2014 00.35 - 01.35 60 minMTV3

Konttorirotta Dan. Dan alkaa voida huonosti ja menettää tajuntansa kesken asuntomurron tutkinnan, ja Ruiz määrää hänet pysymään konttoritöissä, kunnes hänen sydämensä kunto on testattu. Jack saa Hodgesin parikseen ja jatkaa lähtee selvittämään, mihin murtovaras on vienyt arvokkaan taulun. Toipilas Dan käy Lizin luona antamassa tälle muutamia parisuhdeneuvoja koskien Jackia.

The Good Guys12

ti 02.12.2014 00.35 - 01.35 60 minMTV3

Tirkistelijä. Komisario Ruiz huomaa, että joku tirkistelee hänen ikkunastaan sisään. Hän ei tahtoisi tehdä jutusta sen suurempaa numeroa, mutta Dan tahtoo välttämättä alkaa tutkia tapausta ja alkaa partioida alueella. Vahtiessaan Ruizin naapurustoa Dan näkee, miten eräs mies murhataan, ja näin Dan ja Jack joutuvat jälleen selvittelemään suureksi paisuvaa rikosvyyhtiä.

The Good Guys12

ti 25.11.2014 00.35 - 01.35 60 minMTV3

Vanhan koiran temput. Jack saa yllätysvieraan, kun hänen setänsä Nate ilmestyy paikalle 15 vuoden jälkeen. Jack on edelleen vihainen sedälleen monen vuoden takaisista tapahtumista, mutta suostuu tutkimaan tuhopolttoa, josta Nate antaa vihjeen. Jäljet johtavat asuinalueelle, jonka asukkaita on peloteltu jättämään talonsa. Jack ja Dan yrittävät saada pahikset kiinni Nate-sedän avulla.

The Good Guys12

ti 18.11.2014 00.35 - 01.35 60 minMTV3

Pikku-Andy, Iso-Andy. Dan menee tapaamaan entisen kuvernöörin poikaa Andya, jonka hän pelasti parinsa Frankin kanssa 25 vuotta sitten kidnappaajien käsistä. Nyt Andy siepataan uudestaan, ja Dan lavastetaan syylliseksi. Jack on ainoa, joka uskoo Danin syyttömyyteen ja aikoo selvittää jutun itse.

The Good Guys12

ti 11.11.2014 00.35 - 01.30 55 minMTV3

Lapsenvahdit. Dan ja Jack saavat tehtäväkseen pitää koulutusta poliiseiksi haluaville nuorille lapsille. Dan on lasten seurassa kuin kala vedessä, mutta Jackista tuntuu että lapset inhoavat häntä. Yksi "junioripoliiseista" johdattaa parivaljakon identiteettivarkauksien jäljille, jolloin lapsenlikat saavat kunnon rikoksen tutkittavakseen.

The Good Guys12

ti 04.11.2014 00.35 - 01.35 60 minMTV3

Apulaiset hommissa. Jack innostuu, kun komisario Ruiz antaa hänelle ja Danille tutkittavaksi korkean profiilin varkaustapauksen. Pian kuitenkin selviää, että Dan ja Jack joutuvat vain muualta lennätetyn rikospaikkatutkijan avuksi. Dan ei halua ottaa vastaan käskyjä keneltäkään, joten hän patistaa Jackin mukaansa ja alkaa tutkia juttua omin päin käyttäen omia menetelmiään.

The Good Guys12

ti 28.10.2014 00.35 - 01.35 60 minMTV3

Lomalla. Dan ja Jack hyllytetään Danin hurjasteltua sokeana käsilaukkuvarkaan perässä. Dan etsii seuraa pakkolomalleen ja menee tapaamaan ilmiantajaansa Juliusta. Tämä onkin joutunut koronkiskurin armoille, joten Dan lupaa auttaa tätä. Hän varastaa poliisilaitokselta 50 tuhatta, mutta suunnitelma meneekin pieleen, ja rahat joutuvat vääriin käsiin.

The Good Guys12

ti 21.10.2014 00.35 - 01.35 60 minMTV3

Liipaisinsormi herkässä. Dan ampuu vahingossa etälamauttimella pyörävarkaaksi uskomaansa miestä, joka osoittautuukin hallituksen suojelemaksi todistajaksi. Välikohtauksesta leviää pian kännykkävideo nettiin, ja todistajaa aletaan siirtää turvallisempaan paikkaan. Tämä on kuitenkin saanut jo tappajan peräänsä. Kaiken sotkun keskellä Dan huomaa rakastuneensa.

The Good Guys12

ma 13.10.2014 23.35 - 00.35 60 minMTV3

Silvio herää henkiin. Dan törmää menneisyyden haamuihin, kun vanha tuttu alamaailmasta törmää häneen sattumalta. Jack saa kuulla, että nimellä "Silvio" esiintynyt Dan oli mokannut soluttautumistehtävän pahasti. Dan soluttautuu jälleen saman rikollisjoukkion sekaan toivoen sovittavansa vanhat kömmähdyksensä. Liz alkaa kyllästyä Jackin jatkuviin avunpyyntöihin.

The Good Guys16

ma 06.10.2014 23.40 - 00.35 55 minMTV3

Pyykinpesua. FBI on antanut Dallasin poliisille vihjeen tulevasta pankkiryöstöstä ja yhdestä tekijästä, joka on Danin vanha tuttu. Dan ei kuitenkaan usko miehen kykenevän mihinkään suureen keikkaan ja pitää koko operaatiota naurettavana ajanhukkana. Tästä närkästynyt komisario Ruiz siirtääkin Danin ja Jackin tutkimaan pesulamurtoa, joka kuitenkin osoittautuu yllättävän omituiseksi tapaukseksi.

The Good Guys12

ma 29.09.2014 23.35 - 00.35 60 minMTV3

Ex-anoppi pulassa. Lizin äiti tulee pyytämään Jackilta apua, koska hänen autonsa on varastettu. Sisätöihin kyllästynyt Dan nappaa todistehuoneesta mukaansa aseen ja kätkee sen Lizin äidin pihalle saadakseen jutun tutkittavakseen. Pian jäljet vievätkin etsiväparin asekauppiaiden ja kuolleeksi epäillyn miehen jäljille.

The Good Guys12

ma 22.09.2014 23.35 - 00.35 60 minMTV3

Kolme taalaa ja rapiat. Huumekauppias Wayne Young pääsee vapaaksi Danin virkarikkomuksen takia. Liz ja Jack raivostuvat Danille, joka lupaa napata Youngin uudestaan ja sanoo, ettei tarvitse siihen kuin pikkurahat taskustaan. Erinäisten sattumien jälkeen Dan ja Jack päätyvät lukkojen taakse huumekauppiaan rekan perävaunuun, jolloin Julius lähtee perään pelastamaan heitä.

The Good Guys16

ma 15.09.2014 23.35 - 00.30 55 minMTV3

Koira ja sen karvat. Dan ja Jack tutkivat naapurustoa, jossa on myrkytetty useita koiria. Alueella alkaa kuitenkin räjähdellä huumeiden valmistukseen käytettyjä laboratorioita, ja tapaukset näyttävät liittyvän toisiinsa. Jack tahtoisi kertoa Lizille, että tämä on huonossa parisuhteessa, ja hän kysyy Danilta neuvoa, mitä tehdä entisen tyttöystävänsä suhteen.

The Good Guys12

ma 08.09.2014 23.35 - 00.30 55 minMTV3

Rikkinäisten ovien teoria. Dan ja Jack saavat tutkittavakseen hotellissa tapahtuneen ilkivaltatapauksen. Jack tahtoisi kuitata koko jutun raportilla, mutta Dan uskoo, että tapaus johtaisi heidät suuremman rikoksen jäljille. Tutkinta viekin heidät paritusrenkaan jäljille ja johdattaa miehet vaarallisiin tilanteisiin.

The Good Guys12

ma 01.09.2014 23.35 - 00.30 55 minMTV3

Rakkaudesta autoon. Jack Bailey ja Dan Stark joutuvat tutkimaan rikotun ikkunan tapausta, joka johdattaa heitä kansainvälisen autovarasliigan jäljille. Poliisilaitokselta ei heru apua jutun tutkintaan, joten Starkin on pakko luovuttaa rakas autonsa syötiksi rikollisille. Iskuryhmää johtava kaunis Kiersten iskee silmänsä Baileyyn, mistä Liz on selvästi mustasukkainen.

The Good Guys16

ma 25.08.2014 23.35 - 00.35 60 minMTV3

Ilmankostutin. Rikosetsivä Jack Bailey on saanut työparikseen viinaan menevän poliisiveteraani Dan Starkin, joka ratsastaa yhä 25 vuoden takaisella uroteollaan. Pikkurötöksiä tutkimaan alennettu työpari selvittää asuntomurtoa, jonka yhteydessä on kadonnut vain ilmankostutin. Mitätön juttu kuitenkin paisuu, ja Bailey ja Stark joutuvat keskelle huumesotaa.

The Good Guys12

pe 15.08.2014 22.00 - 22.42 42 minMTV Max

Kerran pari, aina pari. Jack kokee epämiellyttävän yllätyksen, kun hän törmää vanhaan työpariinsa George Jenkinsiin, joka on ylennyt jo apulaispoliisipäälliköksi. Miehellä ei kuitenkaan ole puhtaat jauhot pussissaan ja hän on sekaantunut myös Lizin salaisen ilmiantajan murhaan. Myös Dan tapaa taas vanhan parinsa Frankin, joka tulee auttamaan jutun tutkinnassa.

The Good Guys12

pe 08.08.2014 22.00 - 22.42 42 minMTV Max

Poiiisintappaja. Dan joutuu sisäisen tutkinnan hampaisiin 11 kuukautta aiemmin tapahtuneen välikohtauksen takia, ja hänet pidätetään virantoimituksesta. "Poliisintappajaksi" kutsuttu tutkija yrittää saada Danin nalkkiin virkavirheestä, jonka tultua ilmi vankilassa istuvat räjähdesalakuljettajat pitää vapauttaa. Nämä lähtevät puolestaan kostamaan Juliukselle, joka oli vasikoinut miehistä.

The Good Guys12

pe 01.08.2014 22.00 - 22.50 50 minMTV Max

Superkytät. Kesken takaa-ajon paikalle hälytetty poliisin iskuryhmä nappaa rikollisen Danin nenän edestä. Pian tämän jälkeen Jack saa kuulla olevansa ehdolla iskuryhmän jäseneksi, eikä hän tiedä, miten kertoa asiasta Danille, joka inhoaa koko joukkiota. Samaan aikaan parivaljakko yrittää selvittää tapausta, jossa varastettu auto on ajettu ravintolan seinästä sisään.

The Good Guys12

pe 25.07.2014 22.00 - 22.50 50 minMTV Max

Lemmenlomalla. Jack vie Lizin viikonlopuksi romanttiselle lomalle ja lupaa olla puhumatta työasioista loman aikana. Lupauksen pitäminen vaikeutuu huomattavasti, kun lomahotellin isäntä osoittautuu niin hämäräperäiseksi tapaukseksi, että Dan tulee kaupungista asti pitämään miestä silmällä.

The Good Guys12

pe 18.07.2014 22.00 - 22.45 45 minMTV Max

Konttorirotta Dan. Dan alkaa voida huonosti ja menettää tajuntansa kesken asuntomurron tutkinnan, ja Ruiz määrää hänet pysymään konttoritöissä, kunnes hänen sydämensä kunto on testattu. Jack saa Hodgesin parikseen ja jatkaa lähtee selvittämään, mihin murtovaras on vienyt arvokkaan taulun. Toipilas Dan käy Lizin luona antamassa tälle muutamia parisuhdeneuvoja koskien Jackia.

The Good Guys12

pe 11.07.2014 22.00 - 22.45 45 minMTV Max

Tirkistelijä. Komisario Ruiz huomaa, että joku tirkistelee hänen ikkunastaan sisään. Hän ei tahtoisi tehdä jutusta sen suurempaa numeroa, mutta Dan tahtoo välttämättä alkaa tutkia tapausta ja alkaa partioida alueella. Vahtiessaan Ruizin naapurustoa Dan näkee, miten eräs mies murhataan, ja näin Dan ja Jack joutuvat jälleen selvittelemään suureksi paisuvaa rikosvyyhtiä.

The Good Guys12

pe 04.07.2014 22.00 - 22.45 45 minMTV Max

Vanhan koiran temput. Jack saa yllätysvieraan, kun hänen setänsä Nate ilmestyy paikalle 15 vuoden jälkeen. Jack on edelleen vihainen sedälleen monen vuoden takaisista tapahtumista, mutta suostuu tutkimaan tuhopolttoa, josta Nate antaa vihjeen. Jäljet johtavat asuinalueelle, jonka asukkaita on peloteltu jättämään talonsa. Jack ja Dan yrittävät saada pahikset kiinni Nate-sedän avulla.

The Good Guys12

pe 27.06.2014 22.00 - 22.50 50 minMTV Max

Pikku-Andy, Iso-Andy. Dan menee tapaamaan entisen kuvernöörin poikaa Andya, jonka hän pelasti parinsa Frankin kanssa 25 vuotta sitten kidnappaajien käsistä. Nyt Andy siepataan uudestaan, ja Dan lavastetaan syylliseksi. Jack on ainoa, joka uskoo Danin syyttömyyteen ja aikoo selvittää jutun itse.

The Good Guys12

pe 20.06.2014 22.00 - 22.50 50 minMTV Max

Lapsenvahdit. Dan ja Jack saavat tehtäväkseen pitää koulutusta poliiseiksi haluaville nuorille lapsille. Dan on lasten seurassa kuin kala vedessä, mutta Jackista tuntuu että lapset inhoavat häntä. Yksi "junioripoliiseista" johdattaa parivaljakon identiteettivarkauksien jäljille, jolloin lapsenlikat saavat kunnon rikoksen tutkittavakseen.

The Good Guys12

pe 13.06.2014 22.05 - 22.50 45 minMTV Max

Apulaiset hommissa. Jack innostuu, kun komisario Ruiz antaa hänelle ja Danille tutkittavaksi korkean profiilin varkaustapauksen. Pian kuitenkin selviää, että Dan ja Jack joutuvat vain muualta lennätetyn rikospaikkatutkijan avuksi. Dan ei halua ottaa vastaan käskyjä keneltäkään, joten hän patistaa Jackin mukaansa ja alkaa tutkia juttua omin päin käyttäen omia menetelmiään.

The Good Guys12

pe 30.05.2014 22.00 - 22.50 50 minMTV Max

Lomalla. Dan ja Jack hyllytetään Danin hurjasteltua sokeana käsilaukkuvarkaan perässä. Dan etsii seuraa pakkolomalleen ja menee tapaamaan ilmiantajaansa Juliusta. Tämä onkin joutunut koronkiskurin armoille, joten Dan lupaa auttaa tätä. Hän varastaa poliisilaitokselta 50 tuhatta, mutta suunnitelma meneekin pieleen, ja rahat joutuvat vääriin käsiin.

The Good Guys12

pe 23.05.2014 22.00 - 22.50 50 minMTV Max

Liipaisinsormi herkässä. Dan ampuu vahingossa etälamauttimella pyörävarkaaksi uskomaansa miestä, joka osoittautuukin hallituksen suojelemaksi todistajaksi. Välikohtauksesta leviää pian kännykkävideo nettiin, ja todistajaa aletaan siirtää turvallisempaan paikkaan. Tämä on kuitenkin saanut jo tappajan peräänsä. Kaiken sotkun keskellä Dan huomaa rakastuneensa.

The Good Guys12

pe 02.05.2014 22.00 - 22.45 45 minMTV Max

Silvio herää henkiin. Dan törmää menneisyyden haamuihin, kun vanha tuttu alamaailmasta törmää häneen sattumalta. Jack saa kuulla, että nimellä "Silvio" esiintynyt Dan oli mokannut soluttautumistehtävän pahasti. Dan soluttautuu jälleen saman rikollisjoukkion sekaan toivoen sovittavansa vanhat kömmähdyksensä. Liz alkaa kyllästyä Jackin jatkuviin avunpyyntöihin.

The Good Guys16

pe 25.04.2014 22.00 - 22.50 50 minMTV Max

Pyykinpesua. FBI on antanut Dallasin poliisille vihjeen tulevasta pankkiryöstöstä ja yhdestä tekijästä, joka on Danin vanha tuttu. Dan ei kuitenkaan usko miehen kykenevän mihinkään suureen keikkaan ja pitää koko operaatiota naurettavana ajanhukkana. Tästä närkästynyt komisario Ruiz siirtääkin Danin ja Jackin tutkimaan pesulamurtoa, joka kuitenkin osoittautuu yllättävän omituiseksi tapaukseksi.

The Good Guys12

pe 18.04.2014 22.00 - 22.45 45 minMTV Max

Ex-anoppi pulassa. Lizin äiti tulee pyytämään Jackilta apua, koska hänen autonsa on varastettu. Sisätöihin kyllästynyt Dan nappaa todistehuoneesta mukaansa aseen ja kätkee sen Lizin äidin pihalle saadakseen jutun tutkittavakseen. Pian jäljet vievätkin etsiväparin asekauppiaiden ja kuolleeksi epäillyn miehen jäljille.

The Good Guys12

pe 11.04.2014 22.00 - 22.50 50 minMTV Max

Kolme taalaa ja rapiat. Huumekauppias Wayne Young pääsee vapaaksi Danin virkarikkomuksen takia. Liz ja Jack raivostuvat Danille, joka lupaa napata Youngin uudestaan ja sanoo, ettei tarvitse siihen kuin pikkurahat taskustaan. Erinäisten sattumien jälkeen Dan ja Jack päätyvät lukkojen taakse huumekauppiaan rekan perävaunuun, jolloin Julius lähtee perään pelastamaan heitä.

The Good Guys16

pe 04.04.2014 22.00 - 22.45 45 minMTV Max

Koira ja sen karvat. Dan ja Jack tutkivat naapurustoa, jossa on myrkytetty useita koiria. Alueella alkaa kuitenkin räjähdellä huumeiden valmistukseen käytettyjä laboratorioita, ja tapaukset näyttävät liittyvän toisiinsa. Jack tahtoisi kertoa Lizille, että tämä on huonossa parisuhteessa, ja hän kysyy Danilta neuvoa, mitä tehdä entisen tyttöystävänsä suhteen.

The Good Guys12

pe 28.03.2014 22.00 - 22.50 50 minMTV Max

Rikkinäisten ovien teoria. Dan ja Jack saavat tutkittavakseen hotellissa tapahtuneen ilkivaltatapauksen. Jack tahtoisi kuitata koko jutun raportilla, mutta Dan uskoo, että tapaus johtaisi heidät suuremman rikoksen jäljille. Tutkinta viekin heidät paritusrenkaan jäljille ja johdattaa miehet vaarallisiin tilanteisiin.

The Good Guys12

pe 21.03.2014 22.20 - 23.10 50 minMTV Max

Rakkaudesta autoon. Jack Bailey ja Dan Stark joutuvat tutkimaan rikotun ikkunan tapausta, joka johdattaa heitä kansainvälisen autovarasliigan jäljille. Poliisilaitokselta ei heru apua jutun tutkintaan, joten Starkin on pakko luovuttaa rakas autonsa syötiksi rikollisille. Iskuryhmää johtava kaunis Kiersten iskee silmänsä Baileyyn, mistä Liz on selvästi mustasukkainen.

The Good Guys16

pe 14.03.2014 22.00 - 22.45 45 minMTV Max

Ilmankostutin. Rikosetsivä Jack Bailey on saanut työparikseen viinaan menevän poliisiveteraani Dan Starkin, joka ratsastaa yhä 25 vuoden takaisella uroteollaan. Pikkurötöksiä tutkimaan alennettu työpari selvittää asuntomurtoa, jonka yhteydessä on kadonnut vain ilmankostutin. Mitätön juttu kuitenkin paisuu, ja Bailey ja Stark joutuvat keskelle huumesotaa.
Takaisin TV-oppaan etusivulle

Suomen monipuolisin TV-opas.

Telsu Facebookissa

Pinnalla juuri nyt: Unelma-asunto auringon alta, The Voice of Finland, Kauniit ja rohkeat, Sohvaperunat, Beledweynen etsivä, Salatut elämät, Emmerdale, Frendit, Tulossa: Tähdet, tähdet, Hakekaa kätilö!

Ota yhteyttä Käyttövinkkejä Tietosuojaseloste Käyttöehdot Evästeet Mainosmyynti
Telsu.fi tv-ohjelmat © Mindmax Oy 2010-2020 Cloudcity