Sub
la 27.08.2011
02:45 - 03:10
Kohtalokas jäljitys. SARJA PÄÄTTYY. Aurra Sing on ottanut panttivankeja ja odottaa Mace Windun seuraavaa siirtoa. Boba janoaa kostoa. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja, joka kertoo kloonisodista. Sodassa ovat vastakkain Galaktinen tasavalta ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaatio eli separatistit. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua eli episodien II ja III väliin. Toisen tuotantokauden viimeinen jakso. Lucasfilm 2010.
Sub
pe 26.08.2011
03:05 - 03:30
Tule kotiin, R2. Mace Windun murhaa yrittänyt henkilö on palkkionmetsästäjä Jango Fettin poika Boba Fett. Tapahtumapaikkana ollut alus on tuhoutunut, ja jedit lähtevät etsimään eloonjääneitä. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja, joka kertoo kloonisodista. Sodassa ovat vastakkain Galaktinen tasavalta ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaatio eli separatistit. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua eli episodien II ja III väliin. Toinen tuotantokausi. Lucasfilm 2010.
Sub
to 25.08.2011
02:35 - 03:00
Surmanloukku. Anakin Skywalker ja Mace Windu ottavat vastaan nuoria kadetteja jediristeilijä Endurancella. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja, joka kertoo kloonisodista. Sodassa ovat vastakkain Galaktinen tasavalta ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaatio eli separatistit. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua eli episodien II ja III väliin. Toinen tuotantokausi. Lucasfilm 2010.
Sub
ke 24.08.2011
02:30 - 02:55
Zillon vastaisku. Mace Windu ja Anakin Skywalker on määrätty kuljettamaan karmaiseva zillo Coruscantiin. Jotkut ovat sitä mieltä, että zillon tuominen Coruscantiin on liian vaarallista. Coruscant on koko galaksin tärkein poliittinen keskus. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja, joka kertoo kloonisodista. Sodassa ovat vastakkain Galaktinen tasavalta ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaatio eli separatistit. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua eli episodien II ja III väliin. Toinen tuotantokausi. Lucasfilm 2010.
Sub
ma 22.08.2011
01:30 - 02:00
Zillo. Malastaren planeetalla on tärkeä polttoainelähde. Tasavalta ottaa käyttöön elektroni-protonipommin puolustaakseen Malastarea. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja, joka kertoo kloonisodista. Sodassa ovat vastakkain Galaktinen tasavalta ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaatio eli separatistit. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua eli episodien II ja III väliin. Toinen tuotantokausi. Lucasfilm 2010.
Sub
su 21.08.2011
21:00 - 23:00
Jabba the Hutt pyytää jedeiltä apua, koska hänen poikansa on kaapattu. Pyyntöön vastataan, sillä huttien avulla saadaan pääsy tärkeille hyperavaruusreiteille. Anakin Skywalker ja hänen uusi padawaninsa Ashoka Tano lähtevät etsimään Jabba the Huttin poikaa Teth-nimiseltä planeetalta. Ensin on kuitenkin päästävä pinteestä Christophikselta. 3D-animaatio, joka kertoo kloonisodista. Vastakkain ovat Galaktinen tasavalta ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaatio eli separatistit. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua eli episodien II ja III väliin. Ohjaaja: Dave Filoni, USA 2008 (95'). Hahmojen ääninä kuullaan muiden muassa: Matt Lanter, Ashley Eckstein, James Arnold Taylor, Dee Bradley Baker, Tom Kane ja Nika Futterman.
Sub
su 21.08.2011
02:15 - 02:40
Palkkionmetsästäjät. Feluciaa kiertävään lääkintäasemaan ei saada yhteyttä. Obi-Wan, Anakin ja Ashoka lähtevät selvittämään tilannetta. He päätyvät vieraalle planeetalle. Jakso on omistettu Akira Kurosawan muistolle. Akira Kurosawa (1910 - 1998) oli japanilainen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja. George Lucas on ottanut vaikutteita Tähtiensota-elokuviin Kurosawan teoksista. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja, joka kertoo kloonisodista. Sodassa ovat vastakkain Galaktinen tasavalta ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaatio eli separatistit. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua eli episodien II ja III väliin. Toinen tuotantokausi. Lucasfilm 2010.
Sub
la 20.08.2011
02:35 - 03:00
Kissa ja hiiri. Separatistit ovat saartaneet Christophsiksen. Bail Organa joukkoineen tarvitsee apua. Obi-Wan tuo peliin uutta tekniikkaa. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja, joka kertoo kloonisodista. Sodassa ovat vastakkain Galaktinen tasavalta ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaatio eli separatistit. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua eli episodien II ja III väliin. Toinen tuotantokausi. Lucasfilm 2010.
Sub
pe 19.08.2011
03:00 - 03:25
Senaatin murhat. Senaattori Padmé Amidalan mielestä sodasta aiheutuvat kulut on saatava kuriin. Nyt on aika panostaa diplomaattiseen toimintaan. Asian käsittely senaatissa keskeytyy murhateon takia. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja, joka kertoo kloonisodista. Sodassa ovat vastakkain Galaktinen tasavalta ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaatio eli separatistit. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua eli episodien II ja III väliin. Toinen tuotantokausi. Lucasfilm 2010.
Sub
to 18.08.2011
02:30 - 02:55
Mandaloren herttuatar. Kaksi luotettavaa liittolaista on pettänyt herttuatar Satine Kryzen. Hän lähtee Coruscantiin senaatin pakeille. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja, joka kertoo kloonisodista. Sodassa ovat vastakkain Galaktinen tasavalta ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaatio eli separatistit. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua eli episodien II ja III väliin. Toinen tuotantokausi. Lucasfilm 2010.
Sub
ke 17.08.2011
02:30 - 02:55
Kiusaus. Obi-Wan Kenobille on paljastunut, että Mandalorella toimii Kuolemanvahti-niminen terroristijärjestö. Jedit ottavat sotilaita sekä droideja vahvistukseksi ja lähtevät selvittämään asiaa. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja, joka kertoo kloonisodista. Sodassa ovat vastakkain Galaktinen tasavalta ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaatio eli separatistit. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua eli episodien II ja III väliin. Toinen tuotantokausi. Lucasfilm 2010.
Sub
ma 15.08.2011
02:00 - 02:25
Mandaloren salajuoni. Jedineuvosto on kuullut huolestuttavia huhuja Neutraalien aurinkokuntien neuvostosta, jota johtaa herttuatar Satine Kryze. Obi-Wan Kenobi lähtee Mandalorelle selvittämään asiaa. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja, joka kertoo kloonisodista. Sodassa ovat vastakkain Galaktinen tasavalta ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaatio eli separatistit. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua eli episodien II ja III väliin. Toinen tuotantokausi. Lucasfilm 2010.
Sub
su 14.08.2011
02:25 - 02:50
Kadonnut valomiekka. Anakin Skywalker ja Ahsoka Tano lähtevät jäljittämään mustan pörssin asekauppiasta. Ashoka kadottaa valomiekkansa, ja pyytää apua vanhalta Tera Sinubelta. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja, joka kertoo kloonisodista. Sodassa ovat vastakkain Galaktinen tasavalta ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaatio eli separatistit. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua eli episodien II ja III väliin. Toinen tuotantokausi. Lucasfilm 2010.
Sub
la 13.08.2011
02:35 - 03:00
Sotilaskarkuri. Obi-Wan Kenobi joukkoineen lähtee etsimään Grievousta Saleucami-planeetalta. Grievouksen joukot tarvitsisivat huoltoa ja latausta. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja, joka kertoo kloonisodista. Sodassa ovat vastakkain Galaktinen tasavalta ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaatio eli separatistit. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua eli episodien II ja III väliin. Toinen tuotantokausi. Lucasfilm 2009.
Sub
pe 12.08.2011
02:05 - 02:30
Vangitkaa Grievous. Separatistit valloittavat Ulkokehää, ja Grievous tuntuu olevan koko ajan askeleen edellä. Jedit pääsevät jyvälle suunnitelmista ja mestari Eeth Koth kohtaa Grievouksen lähitaistelussa. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja, joka kertoo kloonisodista. Sodassa ovat vastakkain Galaktinen tasavalta ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaatio eli separatistit. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua eli episodien II ja III väliin. Toinen tuotantokausi. Lucasfilm 2009.
Sub
to 11.08.2011
02:30 - 02:55
Loinen. Tasavalta on selviytynyt voittajana Geonosiksen taistelusta. Droiditehdas on tuhottu. Jedit vangitsivat kuningatar Karina Suuren neuvonantajan Poggle Vähäisemmän. Padawanit lähtevät viemään lääkintätarvikkeita Dantooinelle. Kloonisotilas Scythe alkaa käyttäytyä omituisesti. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja, joka kertoo kloonisodista. Sodassa ovat vastakkain Galaktinen tasavalta ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaatio eli separatistit. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua eli episodien II ja III väliin. Toinen tuotantokausi. Lucasfilm 2009.
Sub
ke 10.08.2011
02:35 - 03:00
Kauhun perintö. Geonosiksen asetehtaat on tuhottu. Luminara Unduli ja Obi-Wan Kenobi lähtevät etsimään Poggle Vähäisempää oikeudenkäyntiä varten. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja, joka kertoo kloonisodista. Sodassa ovat vastakkain Galaktinen tasavalta ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaatio eli separatistit. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua eli episodien II ja III väliin. Toinen tuotantokausi. Lucasfilm 2009.
Sub
ma 08.08.2011
02:15 - 02:40
Asetehdas. Poggle Vähäisemmän tehtaiden tuhoamisoperaatio jatkuu. Anakin Skywalkerin ja Ashoka Tanon avuksi tulevat jedimestari Luminara Unduli ja padawan Barriss Offee. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja, joka kertoo kloonisodista. Sodassa ovat vastakkain Galaktinen tasavalta ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaatio eli separatistit. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua eli episodien II ja III väliin. Toinen tuotantokausi. Lucasfilm 2009.
Sub
su 07.08.2011
02:35 - 03:00
Maihinnousu. Grievouksen laivue on taas kloonisotilaiden vastassa. Separatistijohtaja Poggle Vähäisempi tehtailee sotakoneita Geonosiksella. Strategia suunnitellaan yhdessä Ulkokehän johdon kanssa ja jedit lähtevät suorittamaan tehtävää. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja, joka kertoo kloonisodista. Sodassa ovat vastakkain Galaktinen tasavalta ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaatio eli separatistit. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua eli episodien II ja III väliin. Toinen tuotantokausi. Lucasfilm 2009.
Sub
la 06.08.2011
02:35 - 02:55
Vakooja senaatissa. Neuvosto epäilee, että senaattori Rush Clovisilla ei ole puhtaat jauhot pussissa. Anakin Skywalker palaa työkomennukselta ja pääsee vihdoin vaimonsa Padmé Amidalan luokse. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja, joka kertoo kloonisodista. Sodassa ovat vastakkain Galaktinen tasavalta ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaatio eli separatistit. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua eli episodien II ja III väliin. Toinen tuotantokausi. Lucasfilm 2009.
Sub
pe 05.08.2011
02:30 - 02:50
Voiman lapset. Palkkionmetsästäjä Cad Bane on varastanut holokronin. Se sisältää ainutlaatuista tietoa, joka ei saa joutua separatistien haltuun. Neuvosto kokoontuu selvittämään mihin Bane aikoo mennä. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja, joka kertoo kloonisodista. Sodassa ovat vastakkain Galaktinen tasavalta ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaatio eli separatistit. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua eli episodien II ja III väliin. Toinen tuotantokausi. Lucasfilm 2009.
Sub
to 04.08.2011
02:55 - 03:10
Rahtina perikato. Darth Sidiouksen värväämä palkkionmetsästäjä Cad Bane on saanut haltuunsa holokronin. Avaamiseen hän tarvitsee mestari Bolla Ropalin apua. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja, joka kertoo kloonisodista. Sodassa ovat vastakkain Galaktinen tasavalta ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaatio eli separatistit. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua eli episodien II ja III väliin. Toinen tuotantokausi. Lucasfilm 2009.
Sub
ke 03.08.2011
03:00 - 03:20
Holokronin ryöstö. Toisen tuotantokauden aloittavassa jaksossa Jedit ovat ansassa Felucialla. Taistelu on kova ja Tasavallan joukot ovat alakynnessä. Ashoka Tano uhmaa vetäytymiskäskyä ja joutuu puhutteluun. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja, joka kertoo kloonisodista. Sodassa ovat vastakkain Galaktinen tasavalta ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaatio eli separatistit. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua eli episodien II ja III väliin. Toinen tuotantokausi. Lucasfilm 2009.
MTV3
la 02.07.2011
16:15 - 16:45
Ei mikään turha wookiee. Ahsoka Tano ja jäljellä olevat jedinuoret kamppailevat hengestään trandoshanien saalistaessa heitä vieraalla planeetalla. Anakin haravoi galaksia löytääkseen suojattinsa, mutta peloton padawan tuntuu kadonneen iäksi. Voisiko uusi tuttavuus Chewbacca pelastaa nuoret pinteestä? Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja kertoo Galaktisen tasavallan ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaation eli separatistien välisistä kloonisodista. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin, aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua. Kolmas tuotantokausi, Lucasfilm 2011. Sarja jää tauolle.
MTV3
la 25.06.2011
17:00 - 17:30
Jediopit koetuksella. Tasavaltalaisten ja separatistien välinen taistelu on kiihkeimmillään Felucialla, kun Ahsoka joutuu trandoshanien vangiksi. Matelijoita muistuttavat otukset aikovat huvitella saalistamalla Ahsokan sekä joukon muita onnettomia vankeja. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja kertoo Galaktisen tasavallan ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaation eli separatistien välisistä kloonisodista. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin, aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua. Kolmas tuotantokausi, Lucasfilm 2011.
MTV3
la 18.06.2011
16:05 - 16:35
Mestarin muistolle. Jedit ovat päässeet ulos Citadelista, mutta ovat yhä loukossa Lola Sayulla. Vankilan komentaja Osi Sobeckin on löydettävä karkulaiset pian, sillä kreivi Dookun painostus on ankaraa. Sobeck määrää terävähampaiset anoobat jäljittämään joukkiota, ja taistelun tiimellyksessä jedit menettävät yhden omistaan. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja kertoo Galaktisen tasavallan ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaation eli separatistien välisistä kloonisodista. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin, aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua. Kolmas tuotantokausi, Lucasfilm 2011.
MTV3
la 11.06.2011
16:20 - 16:50
Varasuunnitelma. Jedit ovat saaneet mestari Piellin upseereineen vapaaksi, mutta pako separatistien tarkoin vartioidusta Citadel-vankilasta ei ole vielä ohi. Kahdeksi ryhmäksi hajaantuva joukko pyrkii kaikin keinoin suojelemaan salaisia koordinaatteja ja löytämään reitin takaisin sukkulalle - vaan onko vankilan turvajärjestelmä sittenkin liian tehokas? Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja kertoo Galaktisen tasavallan ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaation eli separatistien välisistä kloonisodista. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin, aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua. Kolmas tuotantokausi, Lucasfilm 2011.
MTV3
la 04.06.2011
16:25 - 16:55
Pako Citadelista. Separatistit ovat vanginneet jedimestari Even Piellin, sillä hänellä on koordinaatit hyperavaruuden halki kulkevaan salaiseen Nexus-reittiin. Jedit aikovat pelastaa mestari Piellin tarkoin vartioidusta Citadel-vankilasta, josta kukaan ei ole vielä onnistunut pakenemaan. Ahsoka pettyy karvaasti kuullessaan, ettei pääse vaaralliselle pelastusretkelle mukaan. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja kertoo Galaktisen tasavallan ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaation eli separatistien välisistä kloonisodista. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin, aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua. Kolmas tuotantokausi, Lucasfilm 2011.
MTV3
la 28.05.2011
17:00 - 17:30
Pimeän lumo. Anakin, Obi-Wan ja Ahsoka ovat ansassa Mortiksella, sillä heidän aluksensa on lentokelvoton. Pimeä puoli kutsuu Anakinia ja hän näkee kammottavan välähdyksen tulevaisuudestaan. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja kertoo Galaktisen tasavallan ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaation eli separatistien välisistä kloonisodista. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin, aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua. Kolmas tuotantokausi, Lucasfilm 2011.
MTV3
la 21.05.2011
17:00 - 17:30
Mortiksen mysteeri. Anakinin kieltäydyttyä kutsusta jäädä Mortikselle pitämään yllä Voiman tasapainoa kolmikko suuntaa takaisin kotiin. Kesken paluumatkan Ahsoka kuitenkin siepataan ja pimeä puoli on saada hänestä otteen - Anakinin ja Obi-Wanin on toimittava nopeasti. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja kertoo Galaktisen tasavallan ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaation eli separatistien välisistä kloonisodista. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin, aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua. Kolmas tuotantokausi, Lucasfilm 2010.
MTV3
la 14.05.2011
16:50 - 17:20
Voiman vartija. Jedit saavat käsiinsä Ulkokehällä vastaanotetun viestin, joka sisältää muinaisen jedi-hätäkoodin. Koordinaattien osoittamaa paikkaa tutkimaan lähteneet Anakin, Ahsoka ja Obi-Wan joutuvat mystiselle planeetalle, jossa Voima virtaa vahvana ja Anakin joutuu mittavan haasteen eteen. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja kertoo Galaktisen tasavallan ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaation eli separatistien välisistä kloonisodista. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin, aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua. Kolmas tuotantokausi, Lucasfilm 2010.
MTV3
la 07.05.2011
16:25 - 16:55
Uusi uhka. Kreivi Dookun uusi salamurhaaja Savage Opress kylvää kauhua galaksissa, ja jedineuvosto kokoontuu selvittämään asiaa. Kun käy ilmi, että tuntematon uhka on peräisin Dathomirilta, lähettää Yoda Anakinin ja Obi-Wanin tiedusteluretkelle. Äiti Talzinin mielestä on aika panna kostosuunnitelma täytäntöön. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja kertoo Galaktisen tasavallan ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaation eli separatistien välisistä kloonisodista. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin, aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua. Kolmas tuotantokausi, Lucasfilm 2010.
MTV3
la 30.04.2011
17:20 - 17:50
Pelinappula. Kreivi Dooku uskoo jedien olleen häneen kohdistuneen tappoiskun takana ja matkaa tapaamaan Yön sisaria liittolaisuus mielessään. Äiti Talzin lupaa toimittaa Dookulle uuden salamurhaajan ja lähettää Asajj Ventressin etsimään heidän kostojuoneensa sopivan pelinappulan Dathomirilta. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja kertoo Galaktisen tasavallan ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaation eli separatistien välisistä kloonisodista. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin, aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua. Kolmas tuotantokausi, Lucasfilm 2010.
MTV3
la 23.04.2011
17:20 - 17:40
Tappava käsky. Darth Sidious pelkää Asajj Ventressin voimien käyvän liian suuriksi ja määrää Dookun ottamaan sith-oppilaansa hengiltä. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja kertoo Galaktisen tasavallan ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaation eli separatistien välisistä kloonisodista. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin, aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua. Kolmas tuotantokausi, Lucasfilm 2010.
MTV3
la 16.04.2011
17:30 - 18:00
Senaattori vaarassa. Senaatissa kuohuu droidien iskettyä Coruscantiin. Rauhanneuvottelut on pantu jäihin, mutta Padmé ei ole valmis perääntymään. Kreivi Dooku lähettää sinnikkään senaattorin perään pari palkkasoturia päästäkseen hänestä lopullisesti eroon. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja kertoo Galaktisen tasavallan ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaation eli separatistien välisistä kloonisodista. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin, aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua. Kolmas tuotantokausi, Lucasfilm 2010.
MTV3
la 09.04.2011
17:30 - 18:00
Ennakkoluuloja. Senaatissa kiistellään sotatoimien laajentamisesta ja pankkeja koskevan säännöstelyn purkamisesta. Padmélla sen sijaan on tähtäimessään rauhanneuvottelut, ja hän lähtee Ahsokan kanssa tapaamaan vanhaa mentoriaan Mina Bonteria. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja kertoo Galaktisen tasavallan ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaation eli separatistien välisistä kloonisodista. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin, aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua. Kolmas tuotantokausi, Lucasfilm 2010.
MTV3
la 02.04.2011
17:20 - 17:50
Huttien huomassa. Cad Bane on vapauttanut Ziron ja vienyt tämän huttien kotiplaneetalle Nal Huttalle. Ziro pääsee livahtamaan pakoon myös hutti-neuvostolta, joten tapausta selvittämään tulleet Obi-Wan Kenobi ja Quinlan Vos joutuvat jäljityshommiin. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja kertoo Galaktisen tasavallan ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaation eli separatistien välisistä kloonisodista. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin, aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua. Kolmas tuotantokausi, Lucasfilm 2010.
MTV3
la 26.03.2011
17:30 - 18:00
Sieppaus. Padme odottaa senaattori Angia vierailulle ja lähettää Artoon ja Threepion viime hetken ostoksille. Palkkionmetsästäjä Cad Bane sieppaa droidikaksikon saadakseen haltuunsa Jabban himoitsemat senaatin pohjapiirustukset. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja kertoo Galaktisen tasavallan ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaation eli separatistien välisistä kloonisodista. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin, aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua. Kolmas tuotantokausi, Lucasfilm 2010.
MTV3
la 19.03.2011
16:45 - 17:15
Enneuni. Balithissa riehuu sisällissota, ja Anakinia tarvitaan paikan päälle ohjaamaan kolmatta legioonaa. Coruscantiin jäävä Ahsoka Tano näkee enneunia, joissa Padme Amidala joutuu hengenvaaraan. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja kertoo Galaktisen tasavallan ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaation eli separatistien välisistä kloonisodista. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin, aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua. Kolmas tuotantokausi, Lucasfilm 2010.
MTV3
la 12.03.2011
17:00 - 17:30
Nuoret ja urheat. Anakin Skywalkerin padawan, Ahsoka Tano, saapuu korruption kourissa kärvistelevälle Mandalorelle auttamaan kadettien opetuksessa. Tanon puheista inspiroituneina neljä nuorta lähtee selvittämään elintarvikepulan todellista syytä. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja kertoo Galaktisen tasavallan ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaation eli separatistien välisistä kloonisodista. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin, aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua. Kolmas tuotantokausi, Lucasfilm 2010.
MTV3
la 05.03.2011
18:05 - 18:30
Myrkkyä Mandalorella. Puutteelliset kauppayhteydet ovat syösseet Mandaloren tarvikepulan ja korruption kurimukseen. Herttuatar Satine kutsuu Padmén diplomaattiselle vierailulle, mutta pian kaksikko joutuu tositoimiin selvittäessään merkillistä myrkytysepidemiaa. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja kertoo Galaktisen tasavallan ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaation eli separatistien välisistä kloonisodista. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin, aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua. Kolmas tuotantokausi, Lucasfilm 2010.
MTV3
la 26.02.2011
18:00 - 18:30
Likaista peliä. Kauppaliitto on saartanut Pantoran, ja asia on senaatin käsiteltävänä. Tilanne kärjistyy, kun puhemies Papanoidan tyttäret kidnapataan. Kreivi Dooku ja separatistit ovat valmiita lievittämään pantoralaisten ahdinkoa, mutta millä hinnalla? Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja kertoo Galaktisen tasavallan ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaation eli separatistien välisistä kloonisodista. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin, aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua. Kolmas tuotantokausi, Lucasfilm 2010.
MTV3
la 19.02.2011
18:00 - 18:30
Politikointia. Jedimestari Ima-Gun Di joukkoineen on ansassa Rylothilla, sillä separatistit ovat tuhonneet heidän puolustuslaivueensa ja katkaisseet huoltoyhteydet. Senaattori Organa ja Jar Jar Binks pyytävät apua Toydarian kuninkaalta, mutta hän haluaisi pysytellä puolueettomana. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja kertoo Galaktisen tasavallan ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaation eli separatistien välisistä kloonisodista. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin, aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua. Kolmas tuotantokausi, Lucasfilm 2010.
MTV3
la 12.02.2011
18:00 - 18:30
Uhka syvyyksistä. Kenraali Grievous ja Asajj Ventress iskevät Kaminon kloonitehtaisiin. Obi-Wan arvelee DNA-huoneen olevan pääkohde ja lähettää Anakinin suojelemaan kloonien perimää. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja kertoo Galaktisen tasavallan ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaation eli separatistien välisistä kloonisodista. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin, aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua. Kolmas tuotantokausi, Lucasfilm 2010.
MTV3
la 05.02.2011
18:00 - 18:30
Kadettien koitos. UUSI KAUSI ALKAA! Kolmannen tuotantokauden avausjaksossa ARC-joukkoihin pyrkivät kloonikadetit suorittavat viimeistä taistelukoettaan. Domino-ryhmä on vaarassa karsiutua eliittikaartista, ellei yhteishenkeä pian löydy. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja kertoo Galaktisen tasavallan ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaation eli separatistien välisistä kloonisodista. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin, aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua. Kolmas tuotantokausi, Lucasfilm 2010.
Sub
la 30.10.2010
01:25 - 01:55
Vapaus Rylothilla. Jedikenraali Mace Windu johtaa Rylothin pääkaupungin, Lessun, vapauttamista. Wat Tambor ei suostu perääntymään. Hyvä ja paha mittelöi galaksissa, kun Yodan johtama Tasavalta sotii separatisteja vastaan. George Lucasin loihtima, Star Wars -elokuviin perustuva, näyttävä 3D-animaatiosarja. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin. USA 2008.
Sub
la 30.10.2010
01:55 - 02:25
Panttivangit. Anakin Skywalkerin ja Padmé Amidalan työpäivä sujuu rauhaisissa merkeissä, kunnes palkkionmetsästäjä Cad Bane saapuu paikalle. Hyvä ja paha mittelöi galaksissa, kun Yodan johtama Tasavalta sotii separatisteja vastaan. George Lucasin loihtima, Star Wars -elokuviin perustuva, näyttävä 3D-animaatiosarja. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin. USA 2008. - Ensimmäisen tuotantokauden päätösjakso.
Sub
la 23.10.2010
01:55 - 02:25
Rylothin viattomat. Separatistijohtaja Wat Tambor pitää edelleen vallassaan Rylothin planeettaa. Planeetan asukkaat ovat panttivankeina. Hyvä ja paha mittelöi galaksissa, kun Yodan johtama Tasavalta sotii separatisteja vastaan. George Lucasin loihtima, Star Wars -elokuviin perustuva, näyttävä 3D-animaatiosarja. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin. USA 2008.
Sub
la 23.10.2010
01:25 - 01:55
Myrsky Rylothin yllä. Separatistijohtaja Wat Tambor on vallannut Rylothin planeetan. Ashoka Tano on ensimmäistä kertaa lentueen johtajana. Hyvä ja paha mittelöi galaksissa, kun Yodan johtama Tasavalta sotii separatisteja vastaan. George Lucasin loihtima, Star Wars -elokuviin perustuva, näyttävä 3D-animaatiosarja. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin. USA 2008.
Sub
la 16.10.2010
01:25 - 01:55
Sinivarjovirus. Jar Jar Binks ja Padmé Amidala lähtevät etsimään salaista laboratoriota. Jäljet johtavat itäiselle rämeikölle, joka ei olekaan niin autio miltä näyttää. Hyvä ja paha mittelöi galaksissa, kun Yodan johtama Tasavalta sotii separatisteja vastaan. George Lucasin loihtima, Star Wars -elokuviin perustuva, näyttävä 3D-animaatiosarja. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin. USA 2008.
Sub
la 16.10.2010
01:55 - 02:25
Tuhannen kuun mysteeri. Peli ei olekaan pelattu sinivarjoviruksen kanssa. Tohtori Nuvo Vindin tuhoisat suunnitelmat uhkaavat edelleen Naboota. Obi-Wan Kenobi ja Anakin Skywalker tapaavat Iegon planeetalla Jaybo Hoodin, joka osaa ohjelmoida droideja omiin tarkoituksiinsa. Hyvä ja paha mittelöi galaksissa, kun Yodan johtama Tasavalta sotii separatisteja vastaan. George Lucasin loihtima, Star Wars -elokuviin perustuva, näyttävä 3D-animaatiosarja. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin. USA 2008.
Sub
la 09.10.2010
01:55 - 02:20
Petturi. Separatistit hyökkäävät Christophsikseen. Asukkaat eivät pysty puolustautumaan ja pyytävät jedeiltä apua. Obi-Wan Kenobi ja Anakin Skywalker lähtevät hätiin. Hyvä ja paha mittelöi galaksissa, kun Yodan johtama Tasavalta sotii separatisteja vastaan. George Lucasin loihtima, Star Wars -elokuviin perustuva, näyttävä 3D-animaatiosarja. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin. USA 2008.
Sub
la 09.10.2010
01:25 - 01:55
Tunkeilijat. Lumisella Orto Plutonian planeetalla on tapahtunut jotain epätavallista. C-3PO osaa tulkata paikallisten asukkaiden, talzien, kieltä. Hyvä ja paha mittelöi galaksissa, kun Yodan johtama Tasavalta sotii separatisteja vastaan. George Lucasin loihtima, Star Wars -elokuviin perustuva, näyttävä 3D-animaatiosarja. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin. USA 2008.
Sub
la 02.10.2010
01:25 - 01:55
Jedi romuna. Anakin Skywalker, Ashoka Tano ja Aayla Secura taistelevat kaukaisessa Quellin järjestelmässä. Hyperajon jälkeen huomataan, että navigoinnissa on väärät koordinaatit. Hyvä ja paha mittelöi galaksissa, kun Yodan johtama Tasavalta sotii separatisteja vastaan. George Lucasin loihtima, Star Wars -elokuviin perustuva, näyttävä 3D-animaatiosarja. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin. USA 2008.
Sub
la 02.10.2010
01:55 - 02:20
Rauhan puolustajat. Anakin Skywalker, Ashoka Tano ja Aayla Secura ovat edelleen Quellin järjestelmässä Lurmenin asukkaiden siirtokunnassa. Lok Durd saapuu paikalle ikävät aikeet mielessään. Hyvä ja paha mittelöi galaksissa, kun Yodan johtama Tasavalta sotii separatisteja vastaan. George Lucasin loihtima, Star Wars -elokuviin perustuva, näyttävä 3D-animaatiosarja. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin. USA 2008.
Sub
la 25.09.2010
01:55 - 02:25
Gungan kenraali. Obi-Wan Kenobi, Anakin Skywalker ja kreivi Dooku ovat Hondo Ohnakan vankeina. Tasavalta lähettää senaattori Kharruksen ja Jar Jar Binksin viemään lunnaita Ohnakalle. Hyvä ja paha mittelöi galaksissa, kun Yodan johtama Tasavalta sotii separatisteja vastaan. George Lucasin loihtima, Star Wars -elokuviin perustuva, näyttävä 3D-animaatiosarja. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin. USA 2008.
Sub
la 25.09.2010
01:25 - 01:55
Vangittu Dooku. Obi-Wan Kenobi ja Anakin Skywalker jahtaavat kreivi Dookua Florrumin lähistöllä sijaitsevassa järjestelmässä. Tilanne mutkistuu, kun kolmas osapuoli sekaantuu asiaan. Hyvä ja paha mittelöi galaksissa, kun Yodan johtama Tasavalta sotii separatisteja vastaan. George Lucasin loihtima, Star Wars -elokuviin perustuva, näyttävä 3D-animaatiosarja. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin. USA 2008.
Sub
la 18.09.2010
01:20 - 01:50
Pimeyden viitta. Luminara Undul ja Ashoka Tano ovat viemässä varakuningas Nute Gunraytä sotaoikeuteen. Separatisteilla on muut aikeet asian suhteen. Hyvä ja paha mittelöi galaksissa, kun Yodan johtama Tasavalta sotii separatisteja vastaan. George Lucasin loihtima, Star Wars -elokuviin perustuva, näyttävä 3D-animaatiosarja. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin. USA 2008.
Sub
la 18.09.2010
01:50 - 02:20
Grievouksen luola. Nute Gunrayn jäljitin johdattaa Kit Fiston ja Nahdar Vebbin kaukaiseen Vassekin järjestelmään. Hyvä ja paha mittelöi galaksissa, kun Yodan johtama Tasavalta sotii separatisteja vastaan. George Lucasin loihtima, Star Wars -elokuviin perustuva, näyttävä 3D-animaatiosarja. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin. USA 2008.
Sub
la 11.09.2010
01:25 - 01:55
Droidien kaksintaistelu. R2-D2 on edelleen kadoksissa ja jäljet johtavat kenraali Grievoukseen. Anakin Skywalker ja Ahsoka Tano jatkavat etsintöjä. Hyvä ja paha mittelöi galaksissa, kun Yodan johtama Tasavalta sotii separatisteja vastaan. George Lucasin loihtima, Star Wars -elokuviin perustuva, näyttävä 3D-animaatiosarja. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin. USA 2008.
Sub
la 11.09.2010
01:55 - 02:20
Gungan jedinä. Suoplaneetta Rodia on pulassa ja uskollisuus Tasavaltaa kohtaan rakoilee. Senaattori Padmé Amidala lähtee neuvotteluihin. Kohellukselta ei voida välttyä, kun miehistössä on Jar Jar Binks... Hyvä ja paha mittelöi galaksissa, kun Yodan johtama Tasavalta sotii separatisteja vastaan. George Lucasin loihtima, Star Wars -elokuviin perustuva, näyttävä 3D-animaatiosarja. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin. USA 2008.
Sub
la 04.09.2010
01:30 - 02:00
Kiilut. Separatistit onnistuvat valtaamaan strategisesti tärkeän Rishin etuvartioaseman, jonka henkilöstö on nuorta ja kokematonta. Nuoret kloonit taistelevat päättäväisesti separatisteja vastaan. Hyvä ja paha mittelöi galaksissa, kun Yodan johtama Tasavalta sotii separatisteja vastaan. George Lucasin loihtima, Star Wars -elokuviin perustuva, näyttävä 3D-animaatiosarja. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin. USA 2008.
Sub
la 04.09.2010
02:00 - 02:25
Droidin kohtalo. Malevolencen kapteeni Grievous poistuu komentosillalta ja lähtee taisteluun. R2-D2 katoaa taistelussa ja Anakin Skywalker ja Ahsoka Tano lähtevät jäljille. Hyvä ja paha mittelöi galaksissa, kun Yodan johtama Tasavalta sotii separatisteja vastaan. George Lucasin loihtima, Star Wars -elokuviin perustuva, näyttävä 3D-animaatiosarja. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin. USA 2008.
Sub
la 28.08.2010
01:05 - 01:35
Taistelualuksen varjo. Separatistien salaperäinen ase on paljastunut ionikanuunaksi ja se halutaan tuhota. Tehtävään määrätään Obi-Wan Kenobi ja Anakin Skywalker, joka kiirehtii vaarallista, salakuljettajien käyttämää oikoreittiä tähtisumun läpi. Taisteluilta ei vältytä. George Lucasin loihtima, Star Wars -elokuviin perustuva, näyttävä 3D-animaatiosarja. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin. Hyvä ja paha mittelöi galaksissa, kun Yodan johtama Tasavalta sotii separatisteja vastaan. USA 2008.
Sub
la 28.08.2010
01:35 - 02:05
Pelastakaa Padmé. Jedit jahtaavat edelleen taistelualus Malevolencea. Anakin Skywalker lähtee pelastamaan senaattori Padmé Amidalaa, jonka separatistit nappasivat Malevolencelle. Hyvä ja paha mittelöi galaksissa, kun Yodan johtama Tasavalta sotii separatisteja vastaan. George Lucasin loihtima, Star Wars -elokuviin perustuva, näyttävä 3D-animaatiosarja. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin. USA 2008.
Sub
la 21.08.2010
01:35 - 02:05
Taistelualus Malevolence. Separatisteilla on salainen ase, joka on tuhonnut jo kymmeniä Tasavallan aluksia. Neuvosto lähettää mestari Plo Koon miehistöineen ottamaan aseesta selvää. Salaperäinen ase tuhoaa heidän aluksensa. Artoo, Anakin Skywalker ja hänen oppilaansa Ashoka Tano jättävät asemapaikkansa ja lähtevät pelastamaan Plo Koonia. George Lucasin loihtima, Star Wars -elokuviin perustuva, näyttävä 3D-animaatiosarja. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin. Hyvä ja paha mittelöi galaksissa, kun Yodan johtama Tasavalta sotii separatisteja vastaan. USA 2008.
Sub
la 21.08.2010
01:05 - 01:35
Väijytys. SARJA ALKAA. Galaksissa soditaan ja Tasavalta haluaa rakentaa tukikohdan Toydariaan. Jedimestari Yoda matkustaa salaisiin neuvotteluihin Toydarian kuninkaan kanssa. Separatistien vakoojat ovat kuitenkin saaneet selville tapaamisen ja intensiivinen taistelu kuun pinnalla alkaa. Yodalla ja kloonimiehistöllä on alivoima. George Lucasin loihtima, Star Wars -elokuviin perustuva, näyttävä 3D-animaatiosarja. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat episodien II ja III väliin. Hyvä ja paha mittelöi galaksissa, kun Yodan johtama Tasavalta sotii separatisteja vastaan. USA 2008.
MTV3
la 26.06.2010
17:20 - 17:50
Kohtalokas jäljitys. SARJA PÄÄTTYY. Aurra Sing on ottanut panttivankeja ja odottaa Mace Windun seuraavaa siirtoa. Boba janoaa kostoa. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja, joka kertoo kloonisodista. Sodassa ovat vastakkain Galaktinen tasavalta ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaatio eli separatistit. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua eli episodien II ja III väliin. Toisen tuotantokauden viimeinen jakso. Lucasfilm 2010.
MTV3
la 12.06.2010
17:15 - 17:45
Tule kotiin, R2. Mace Windun murhaa yrittänyt henkilö on palkkionmetsästäjä Jango Fettin poika Boba Fett. Tapahtumapaikkana ollut alus on tuhoutunut, ja jedit lähtevät etsimään eloonjääneitä. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja, joka kertoo kloonisodista. Sodassa ovat vastakkain Galaktinen tasavalta ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaatio eli separatistit. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua eli episodien II ja III väliin. Toinen tuotantokausi. Lucasfilm 2010.
MTV3
la 05.06.2010
17:20 - 17:50
Surmanloukku. Anakin Skywalker ja Mace Windu ottavat vastaan nuoria kadetteja jediristeilijä Endurancella. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja, joka kertoo kloonisodista. Sodassa ovat vastakkain Galaktinen tasavalta ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaatio eli separatistit. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua eli episodien II ja III väliin. Toinen tuotantokausi. Lucasfilm 2010.
MTV3
la 29.05.2010
17:20 - 17:50
Zillon vastaisku. Mace Windu ja Anakin Skywalker on määrätty kuljettamaan karmaiseva zillo Coruscantiin. Jotkut ovat sitä mieltä, että zillon tuominen Coruscantiin on liian vaarallista. Coruscant on koko galaksin tärkein poliittinen keskus. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja, joka kertoo kloonisodista. Sodassa ovat vastakkain Galaktinen tasavalta ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaatio eli separatistit. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat aikaan noin 20 vuotta ennen
MTV3
la 22.05.2010
17:20 - 17:50
Zillo. Malastaren planeetalla on tärkeä polttoainelähde. Tasavalta ottaa käyttöön elektroni-protonipommin puolustaakseen Malastarea. Star Wars -elokuviin perustuva 3D-animaatiosarja, joka kertoo kloonisodista. Sodassa ovat vastakkain Galaktinen tasavalta ja Yhdistyneiden aurinkokuntien konfederaatio eli separatistit. Elokuvien aikajanalla tapahtumat sijoittuvat aikaan noin 20 vuotta ennen Yavinin taistelua eli episodien II ja III väliin. Toinen tuotantokausi. Lucasfilm 2010.