Kaisa on innoissaan, sillä hänelle tarjoutuu mahdollisuus tavata sankarinsa Sepi Suhari. Mutta kun Sepi sekaantuu jengin rakennustyöhön, Kaisan on sanottava suorat sanat.
Raksajengin tehtävä on rakentaa uusi pihatie kaupungin ravintolalle. Puksu huumaantuu kauniista laatoista ja unohtaa, että tien täytyy kestää kovaa käyttöä.
Vanha Jykä on väsynyt ja Kaisa tahtoo piristää häntä tekemällä päivän työn huimalla vauhdilla. Mutta kiireessä turvajärjestelyt unohtuvat Kaisalta tyystin.
Tunnelia kaivaessaan Raksajengi kadottaa Vanhalta Jykältä lainaamansa työkalut. Etsintöjen aikana katoaa muita työkaluja ja jopa jengin jäseniä. Pystyykö Artsi ratkaisemaan arvoituksen?
Raksajengiläiset rakentavat valtavaa maailmanpyörää, ja varsinkin Rudi-robotti on innoissaan. Isojen autojen mielestä se on kuitenkin vain tiellä. Lopulta jengi oppii tärkeän läksyn: pienimmälläkin jäsenellä on oma, tärkeä paikkansa.
Vanhan Jykän taikuriystävä Otso saa yleisönsä pyörryksiin, ja varsinkin pienen Puksun. Kun Raksajengi saa tehtäväkseen pystyttää Otsolle teatterin, Puksua alkaa pelottaa.
Kaivinkone Kaisa ilahtuu, kun Vanha Jykä antaa hänelle tärkeän tehtävän. Kaisa saa johtaa ryhmän siivousurakkaa rannalla. Vaikka johtaminen osoittautuu yllättävän hankalaksi tehtäväksi, Vanha Jykä on lopputulokseen tyytyväinen.
Yllätys rannalla. Raksajengin tehtävä on rakentaa rannalle kahvila käytetyistä laudoista. Mutta hiekalla odottaakin yllätys: salaperäisiä munia. Mitä niistä kuoriutuukaan?
Tatu vastaan Tuure. Paloaseman rakennuspuuhissa Tatu ja Tuure tapaavat ihailemansa paloauton Leimun. Veljekset alkavat kilpailla Leimun suosiosta ja ajautuvat riitoihin.
Ylösalaisin rakennettu talo. Raksajengiläisiä pyydetään kokoamaan talo valmiiksi suunnitelluista paloista. Toisten huomaamatta Puksu sekoittaa numeroidut laatikot eikä uskalla kertoa virheestään kenellekään.
Sepi Suhari. Kaisa on innoissaan, sillä hänelle tarjoutuu mahdollisuus tavata sankarinsa Sepi Suhari. Mutta kun Sepi sekaantuu jengin rakennustyöhön, Kaisan on sanottava suorat sanat.
Kiviä tiellä. Raksajengin tehtävä on rakentaa uusi pihatie kaupungin ravintolalle. Puksu huumaantuu kauniista laatoista ja unohtaa, että tien täytyy kestää kovaa käyttöä.
Lämmön lähteellä. Kylmänä pakkaspäivänä Raksajengi rakentaa museoon lämmitysjärjestelmää. Mutta mitä tapahtuukaan, kun museon mailta löytyy kuuma luonnonlähde?
Ykkösluokan rakentajat. Vanha Jykä on väsynyt ja Kaisa tahtoo piristää häntä tekemällä päivän työn huimalla vauhdilla. Mutta kiireessä turvajärjestelyt unohtuvat Kaisalta tyystin.
Kadonneiden työkalujen tapaus. Tunnelia kaivaessaan Raksajengi kadottaa Vanhalta Jykältä lainaamansa työkalut. Etsintöjen aikana katoaa muita työkaluja ja jopa jengin jäseniä. Pystyykö Artsi ratkaisemaan arvoituksen?
Koko jengi puhaltaa yhteen. Raksajengiläiset rakentavat valtavaa maailmanpyörää, ja varsinkin Rudi-robotti on innoissaan. Isojen autojen mielestä se on kuitenkin vain tiellä.
Taikuutta. Vanhan Jykän taikuriystävä Otso saa yleisönsä pyörryksiin, ja varsinkin pienen Puksun. Kun Raksajengi saa tehtäväkseen pystyttää Otsolle teatterin, Puksua alkaa pelottaa.
Veden varassa. Kaivinkone Kaisa ilahtuu, kun Vanha Jykä antaa hänelle tärkeän tehtävän ja Kaisa johtaa ryhmän siivousurakkaa rannalla. Vaikka johtaminen osoittautuu hankalaksi tehtäväksi, Vanha Jykä on tyytyväinen.
Raksajengin tehtävä on rakentaa rannalle kahvila käytetyistä laudoista. Mutta hiekalla odottaakin yllätys: salaperäisiä munia. Mitä niistä kuoriutuukaan?
Raksajengiläisiä pyydetään kokoamaan talo valmiiksi suunnitelluista paloista. Toisten huomaamatta Puksu sekoittaa numeroidut laatikot eikä uskalla kertoa virheestään kenellekään.
Kaisa on innoissaan, sillä hänelle tarjoutuu mahdollisuus tavata sankarinsa Sepi Suhari. Mutta kun Sepi sekaantuu jengin rakennustyöhön, Kaisan on sanottava suorat sanat.
Raksajengin tehtävä on rakentaa uusi pihatie kaupungin ravintolalle. Puksu huumaantuu kauniista laatoista ja unohtaa, että tien täytyy kestää kovaa käyttöä.