SanakirjaTietovisatHoroskooppiReseptitVaihtoautotBlogitViihde
TV-ohjelmat tänään

Haulla merlin löytyy 78 aiemmin esitettyä tv-ohjelmaa.

Kaikki Omat kanavat Ilmaiset
Menneet ohjelmatTiivistetty

Merlin7

su 30.11.2014 14.00 - 14.55 55 minSub

Uuden ajan alku, osa 2/2. Kamppailu Camelotin kruunusta tiivistyy. Uther viruu tyrmässä ja joutuu katsomaan avuttomana, kun Morgana teurastaa viattomia kansalaisia alistaakseen ritarit valtaansa. Arthur taas piileksii Sysimetsän siimeksessä keräämässä voimia vastaiskuun. Taistelu kuolematonta armeijaa vastaan vaikuttaa kuitenkin toivottomalta, joten Merlin turvautuu Kalastajakuninkaalta saamaansa Avalonin veteen. Kolmannen tuotantokauden vauhdikkaassa päätösjaksossa saa alkunsa kaksi kuningas Arthurin aikojen keskeisintä tarua. Santiago Cabrera (Heroes) tekee paluun Lancelotin roolissa. Mukana myös Emilia Fox, Eoin Macken, Adetomiwa Edun ja Freyan roolissa Laura Donnelly (Sairaalaelämää). Uutena hahmona Tom Hopperin esittämä Percival. Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin7

su 23.11.2014 14.00 - 15.00 60 minSub

Uuden ajan alku, osa 1/2. Uther lähettää Arthurin ja Merlinin etsimään druidien hallussa olevaa elämän maljaa. Cenred ja Morgause saavat asiasta vihiä ja ryhtyvät oitis etsimään maljaa itsekin. Kiero kaksikko aikoo luoda sen avulla kuolemattomien sotureiden armeijan ja valloittaa Camelotin. Sankareiden matkaan tarttuu pienen mutkan kautta tuttu kasvo, mutta onnistuuko kolmikko torjumaan Camelotia uhkaavan varman tappion? Orjakauppias Jarlin roolissa nähdään Ralp Ineson (Konttori, Ristirouvat, Rankkareita ja mustia sukkia). Mukana myös vakiovieraat Emilia Fox, Tom Ellis, Eoin Macken ja Adetomiwa Edun. Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin7

su 16.11.2014 13.30 - 14.30 60 minSub

Velhon varjo. Camelotissa käydään avoimet turnajaiset. Mittelöissä saa käyttää mitä tahansa aseita eikä sääntöjä tunneta, ja sievoinen palkkiosumma houkuttelee mukaan onnenonkijoita ja mitä hurjimpia sotureita. Areenalla nähdään myös kuninkaallista verta ja nuori velho salaisena aseenaan taikavoimia kanavoiva sormus. Gillin roolissa näyttelee Harry Melling (Harry Potter -elokuvat). Mukana myös Ian Burfield (EastEnders, Lontoo liekeissä, Operaatio Knock) roistomaisena Nollarina. Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin7

su 09.11.2014 13.30 - 14.30 60 minSub

Esimakua tulevasta. Morgana aikoo paljastaa Arthurin ja Gwenin kielletyn rakkauden nähtyään enneunessaan pilkahduksen tulevaisuudesta. Uther jahtaa velhoa, joka tekee hämmentäviä taikoja. Merlin keksii nerokkaan suunnitelman pelastaakseen ystävänsä mutta joutuu itse tulilinjalle, kirjaimellisesti. Morgausen roolissa nähdään tuttuun tapaan Emilia Fox. Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin7

su 02.11.2014 14.00 - 14.55 55 minSub

Lempeä ja lumouksia. Mystiset ihmeparantumiset herättävät epäilyjä taikuutta harjoittavasta parantajasta. Samaan aikaan Camelotiin palaa Gaiuksen vanha rakastettu Alice, ja mukana ilmaantuu muinainen taikaolento, joka on ottanut kuninkaan tähtäimeensä. Merlinin paljastus panee läheisen ystävyyden koetukselle. Vierailevana tähtenä Tony- ja BAFTA-palkittu sekä urallaan Golden Globe- ja Oscar-ehdokkuudet saanut Pauline Collins (Kolea talo, Suurlähettiläs, Kahden kerroksen väkeä). Taikaolento mantikorin äänenä Eddie Marsan (Pikku Dorrit). Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin7

su 26.10.2014 14.00 - 15.00 60 minSub

Feeniksin silmä. Arthur etsii tarunhohteista Kalastajakuninkaan kolmikärkeä. Prinssin on suoritettava tehtävä yksin osoittaakseen kelpoisuutensa kruununperijänä. Vaarallisella retkellä tarvitaan kuitenkin kolmea kykyä, ja Arthurilla on niistä vain yksi... Juonitteleva Morgana tarttuu tilaisuuteen ja ujuttaa mukaan riuduttavan taikakalun. Gwen saa selville tyrmistyttävän salaisuuden. Eoin Macken tekee paluun Gwainen roolissa. Grettirin roolissa nähdään Warwick Davis (Harry Potter -elokuvat, Willow - suuri seikkailu) ja Kalastajakuninkaana Donald Sumpter (Game of Thrones, Doctor Who). Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin7

su 19.10.2014 14.00 - 15.00 60 minSub

Linnan salaisuus. Cenred kiristää Gweniä houkutellakseen Arthurin ansaan. Arthur, Gwen ja Merlin ryhtyvät vastatoimiin, sillä pelissä on Gwenin siepatun veljen Elyanin henki. Taustalla hääräävä Morgause ja juonitteleva Morgana pyrkivät kuitenkin tekemään sankarien suunnitelmat tyhjiksi. Elyanin roolissa nähdään Adetomiwa Edun. Mukana myös Emilia Fox ja Tom Ellis tuttuun tapaan Morgausen ja Cenredin rooleissa. Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin7

su 12.10.2014 14.00 - 15.00 60 minSub

Vaihdokas. Arthur joutuu pakkoavioliiton partaalle, kun Uther päättää lujittaa naimakaupoilla suhteita naapurivaltakuntaan. Tyssääkö Arthurin ja Guineveren rakkaustarina, ennen kuin se ehtii kunnolla alkaakaan? Keijujen vallasväen hienovarainen juoni on toteutumaisillaan pitkän odotuksen jälkeen. Gaiuksella on vitsit vähissä, kun Elenan ronski palvelija Grunhilda iskee silmänsä häneen. Grunhildan roolissa nähdään BAFTA-palkittu Miriam Margolyes (Viattomuuden aika, Musta kyy, Harry Potter ja kuoleman varjelukset: osa 2). Mukana myös Elenaa näyttelevä Georgia King (Pikku Dorrit) ja lordi Godwyniä esittävä Simon Williams (Holby Cityn sairaala, Doctor Who, Kahden kerroksen väkeä). Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin7

su 05.10.2014 14.00 - 15.00 60 minSub

Kristalliluola. Merlin yrittää muuttaa tulevaisuutta nähtyään Utherin murhan ennalta tarunhohtoisessa Kristalliluolassa. Aikavirtaan kajoamisella on kuitenkin arvaamattomia ja kauaskantoisia seurauksia. Uther paljastaa Gaiukselle tarkoin varjelemansa salaisuuden. Camelotissa järjestetään komeat pidot Morganan syntymäpäivän kunniaksi. Taliesinin roolissa nähdään Karl Johnson (Candlefordin postineiti, Rooma). Mukana myös Emilia Fox tuttuun tapaan Morgausena. Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin7

su 28.09.2014 14.00 - 15.00 60 minSub

Gawain. Kostonhimoinen kaksikko havittelee Arthurin henkeä. Tarina saa alkunsa, kun muukalainen nimeltä Gawain pelastaa Arthurin ja Merlinin täpärästi kapakkatappelussa. Nujakan hävinneet osapuolet hankkivat käsiinsä taikakaluja, joiden avulla he aikovat tehdä Arthurista selvää Camelotin miekkaturnajaisissa. Gawainin roolissa nähdään Eoin Macken. Mukana myös Philip Brodie (Teinidracula) ja John Hopkins (Midsomerin murhat). Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin7

su 21.09.2014 14.00 - 15.00 60 minSub

Kullan kimallus. Camelotissa menee hulinaksi, kun Merlin päästää vahingossa vapaaksi menninkäisen. Ilkikurinen otus valtaa Gaiuksen kehon ja tekee pahojaan etsiessään himoitsemaansa arvometallia. Tihutöistä ja kepposista saavat osansa niin Uther, Arthur kuin Camelotin ritaritkin, mutta Merlinin varalle menninkäinen punoo kaikkein katalimman juonen. Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin7

su 14.09.2014 14.00 - 15.00 60 minSub

Kuninkaan kyyneleet, osa 2/2. Arthur joutuu tulikokeeseen, kun huhut hallusinaatioiden riivaamasta Utherista tekevät Camelotista houkuttelevan valtauskohteen. Naapurivaltakunnan kuningas Cenred liittoutuukin Morgausen kanssa ja marssittaa joukkonsa porteille. Kestävätkö Camelotin maineikkaat muurit ylivoimaisen vihollisen hyökkäykset? Entä kuinka käy Merlinille? Hän tietää hoviin pesiytyneen petturin nimen mutta viruu henkitoreissaan serketin piston takia. Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin7

su 07.09.2014 14.00 - 15.00 60 minSub

Kuninkaan kyyneleet, osa 1/2. Morgana palaa Camelotiin oltuaan kateissa yli vuoden. Muistaako Morgana, kuinka Merlin yritti myrkyttää hänet estääkseen Morgausen aikeet? Oudot näyt ajavat Utherin hulluuden partaalle, mikä jättää kuningaskunnan alttiiiksi hyökkäyksille. Kolmas tuotantokausi alkaa. Päärooleissa jatkavat Colin Morgan, Bradley James, Anthony Head, Richard Wilson, Katie McGrath, Angel Coulby ja John Hurt. Vierailijoina nähdään Cenredin roolissa Tom Ellis (Ristirouvat, Eastenders) ja Morgausen roolissa Emilia Fox (Pianisti, Sabina Siepreinin tarina, Hiljainen todistaja). Nuoren Merlinin ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin7

su 30.06.2013 16.00 - 17.00 60 minSub

Uuden ajan alku, osa 2/2. Kamppailu Camelotin kruunusta tiivistyy. Uther viruu tyrmässä ja joutuu katsomaan avuttomana, kun Morgana teurastaa viattomia kansalaisia alistaakseen ritarit valtaansa. Arthur taas piileksii Sysimetsän siimeksessä keräämässä voimia vastaiskuun. Taistelu kuolematonta armeijaa vastaan vaikuttaa kuitenkin toivottomalta, joten Merlin turvautuu Kalastajakuninkaalta saamaansa Avalonin veteen. Kolmannen tuotantokauden vauhdikkaassa päätösjaksossa saa alkunsa kaksi kuningas Arthurin aikojen keskeisintä tarua. Santiago Cabrera (Heroes) tekee paluun Lancelotin roolissa. Mukana myös Emilia Fox, Eoin Macken, Adetomiwa Edun ja Freyan roolissa Laura Donnelly (Sairaalaelämää). Uutena hahmona Tom Hopperin esittämä Percival. Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin7

su 23.06.2013 16.00 - 17.00 60 minSub

Uuden ajan alku, osa 1/2. Uther lähettää Arthurin ja Merlinin etsimään druidien hallussa olevaa elämän maljaa. Cenred ja Morgause saavat asiasta vihiä ja ryhtyvät oitis etsimään maljaa itsekin. Kiero kaksikko aikoo luoda sen avulla kuolemattomien sotureiden armeijan ja valloittaa Camelotin. Sankareiden matkaan tarttuu pienen mutkan kautta tuttu kasvo, mutta onnistuuko kolmikko torjumaan Camelotia uhkaavan varman tappion? Orjakauppias Jarlin roolissa nähdään Ralp Ineson (Konttori, Ristirouvat, Rankkareita ja mustia sukkia). Mukana myös vakiovieraat Emilia Fox, Tom Ellis, Eoin Macken ja Adetomiwa Edun. Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin7

su 16.06.2013 16.00 - 17.00 60 minSub

Velhon varjo. Camelotissa käydään avoimet turnajaiset. Mittelöissä saa käyttää mitä tahansa aseita eikä sääntöjä tunneta, ja sievoinen palkkiosumma houkuttelee mukaan onnenonkijoita ja mitä hurjimpia sotureita. Areenalla nähdään myös kuninkaallista verta ja nuori velho salaisena aseenaan taikavoimia kanavoiva sormus. Gillin roolissa näyttelee Harry Melling (Harry Potter -elokuvat). Mukana myös Ian Burfield (EastEnders, Lontoo liekeissä, Operaatio Knock) roistomaisena Nollarina. Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin7

su 09.06.2013 16.00 - 17.00 60 minSub

Esimakua tulevasta. Morgana aikoo paljastaa Arthurin ja Gwenin kielletyn rakkauden nähtyään enneunessaan pilkahduksen tulevaisuudesta. Uther jahtaa velhoa, joka tekee hämmentäviä taikoja. Merlin keksii nerokkaan suunnitelman pelastaakseen ystävänsä mutta joutuu itse tulilinjalle, kirjaimellisesti. Morgausen roolissa nähdään tuttuun tapaan Emilia Fox. Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin7

su 02.06.2013 16.00 - 17.00 60 minSub

Lempeä ja lumouksia. Mystiset ihmeparantumiset herättävät epäilyjä taikuutta harjoittavasta parantajasta. Samaan aikaan Camelotiin palaa Gaiuksen vanha rakastettu Alice, ja mukana ilmaantuu muinainen taikaolento, joka on ottanut kuninkaan tähtäimeensä. Merlinin paljastus panee läheisen ystävyyden koetukselle. Vierailevana tähtenä Tony- ja BAFTA-palkittu sekä urallaan Golden Globe- ja Oscar-ehdokkuudet saanut Pauline Collins (Kolea talo, Suurlähettiläs, Kahden kerroksen väkeä). Taikaolento mantikorin äänenä Eddie Marsan (Pikku Dorrit). Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin7

su 26.05.2013 16.00 - 17.00 60 minSub

Feeniksin silmä. Arthur etsii tarunhohteista Kalastajakuninkaan kolmikärkeä. Prinssin on suoritettava tehtävä yksin osoittaakseen kelpoisuutensa kruununperijänä. Vaarallisella retkellä tarvitaan kuitenkin kolmea kykyä, ja Arthurilla on niistä vain yksi... Juonitteleva Morgana tarttuu tilaisuuteen ja ujuttaa mukaan riuduttavan taikakalun. Gwen saa selville tyrmistyttävän salaisuuden. Eoin Macken tekee paluun Gwainen roolissa. Grettirin roolissa nähdään Warwick Davis (Harry Potter -elokuvat, Willow - suuri seikkailu) ja Kalastajakuninkaana Donald Sumpter (Game of Thrones, Doctor Who). Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin7

su 19.05.2013 16.00 - 17.00 60 minSub

Linnan salaisuus. Cenred kiristää Gweniä houkutellakseen Arthurin ansaan. Arthur, Gwen ja Merlin ryhtyvät vastatoimiin, sillä pelissä on Gwenin siepatun veljen Elyanin henki. Taustalla hääräävä Morgause ja juonitteleva Morgana pyrkivät kuitenkin tekemään sankarien suunnitelmat tyhjiksi. Elyanin roolissa nähdään Adetomiwa Edun. Mukana myös Emilia Fox ja Tom Ellis tuttuun tapaan Morgausen ja Cenredin rooleissa. Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin7

su 12.05.2013 16.00 - 17.00 60 minSub

Vaihdokas. Arthur joutuu pakkoavioliiton partaalle, kun Uther päättää lujittaa naimakaupoilla suhteita naapurivaltakuntaan. Tyssääkö Arthurin ja Guineveren rakkaustarina, ennen kuin se ehtii kunnolla alkaakaan? Keijujen vallasväen hienovarainen juoni on toteutumaisillaan pitkän odotuksen jälkeen. Gaiuksella on vitsit vähissä, kun Elenan ronski palvelija Grunhilda iskee silmänsä häneen. Grunhildan roolissa nähdään BAFTA-palkittu Miriam Margolyes (Viattomuuden aika, Musta kyy, Harry Potter ja kuoleman varjelukset: osa 2). Mukana myös Elenaa näyttelevä Georgia King (Pikku Dorrit) ja lordi Godwyniä esittävä Simon Williams (Holby Cityn sairaala, Doctor Who, Kahden kerroksen väkeä). Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin7

su 05.05.2013 16.00 - 17.00 60 minSub

Kristalliluola. Merlin yrittää muuttaa tulevaisuutta nähtyään Utherin murhan ennalta tarunhohtoisessa Kristalliluolassa. Aikavirtaan kajoamisella on kuitenkin arvaamattomia ja kauaskantoisia seurauksia. Uther paljastaa Gaiukselle tarkoin varjelemansa salaisuuden. Camelotissa järjestetään komeat pidot Morganan syntymäpäivän kunniaksi. Taliesinin roolissa nähdään Karl Johnson (Candlefordin postineiti, Rooma). Mukana myös Emilia Fox tuttuun tapaan Morgausena. Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin7

su 28.04.2013 16.00 - 17.00 60 minSub

Gawain. Kostonhimoinen kaksikko havittelee Arthurin henkeä. Tarina saa alkunsa, kun muukalainen nimeltä Gawain pelastaa Arthurin ja Merlinin täpärästi kapakkatappelussa. Nujakan hävinneet osapuolet hankkivat käsiinsä taikakaluja, joiden avulla he aikovat tehdä Arthurista selvää Camelotin miekkaturnajaisissa. Gawainin roolissa nähdään Eoin Macken. Mukana myös Philip Brodie (Teinidracula) ja John Hopkins (Midsomerin murhat). Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin7

su 21.04.2013 16.00 - 17.00 60 minSub

Kullan kimallus. Camelotissa menee hulinaksi, kun Merlin päästää vahingossa vapaaksi menninkäisen. Ilkikurinen otus valtaa Gaiuksen kehon ja tekee pahojaan etsiessään himoitsemaansa arvometallia. Tihutöistä ja kepposista saavat osansa niin Uther, Arthur kuin Camelotin ritaritkin, mutta Merlinin varalle menninkäinen punoo kaikkein katalimman juonen. Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin7

su 14.04.2013 16.00 - 17.00 60 minSub

Kuninkaan kyyneleet, osa 2/2. Arthur joutuu tulikokeeseen, kun huhut hallusinaatioiden riivaamasta Utherista tekevät Camelotista houkuttelevan valtauskohteen. Naapurivaltakunnan kuningas Cenred liittoutuukin Morgausen kanssa ja marssittaa joukkonsa porteille. Kestävätkö Camelotin maineikkaat muurit ylivoimaisen vihollisen hyökkäykset? Entä kuinka käy Merlinille? Hän tietää hoviin pesiytyneen petturin nimen mutta viruu henkitoreissaan serketin piston takia. Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin7

su 07.04.2013 16.00 - 17.00 60 minSub

Kuninkaan kyyneleet, osa 1/2. Morgana palaa Camelotiin oltuaan kateissa yli vuoden. Muistaako Morgana, kuinka Merlin yritti myrkyttää hänet estääkseen Morgausen aikeet? Oudot näyt ajavat Utherin hulluuden partaalle, mikä jättää kuningaskunnan alttiiiksi hyökkäyksille. Kolmas tuotantokausi alkaa. Päärooleissa jatkavat Colin Morgan, Bradley James, Anthony Head, Richard Wilson, Katie McGrath, Angel Coulby ja John Hurt. Vierailijoina nähdään Cenredin roolissa Tom Ellis (Ristirouvat, Eastenders) ja Morgausen roolissa Emilia Fox (Pianisti, Sabina Siepreinin tarina, Hiljainen todistaja). Nuoren Merlinin ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin7

la 25.08.2012 20.00 - 21.00 60 minSub

Uuden ajan alku, osa 2/2. Kamppailu Camelotin kruunusta tiivistyy. Uther viruu tyrmässä ja joutuu katsomaan avuttomana, kun Morgana teurastaa viattomia kansalaisia alistaakseen ritarit valtaansa. Arthur taas piileksii Sysimetsän siimeksessä keräämässä voimia vastaiskuun. Taistelu kuolematonta armeijaa vastaan vaikuttaa kuitenkin toivottomalta, joten Merlin turvautuu Kalastajakuninkaalta saamaansa Avalonin veteen. Kolmannen tuotantokauden vauhdikkaassa päätösjaksossa saa alkunsa kaksi kuningas Arthurin aikojen keskeisintä tarua. Santiago Cabrera (Heroes) tekee paluun Lancelotin roolissa. Mukana myös Emilia Fox, Eoin Macken, Adetomiwa Edun ja Freyan roolissa Laura Donnelly (Sairaalaelämää). Uutena hahmona Tom Hopperin esittämä Percival. Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales. - Sarja jää tauolle.

Merlin7

la 18.08.2012 20.00 - 21.00 60 minSub

Uuden ajan alku, osa 1/2. Uther lähettää Arthurin ja Merlinin etsimään druidien hallussa olevaa elämän maljaa. Cenred ja Morgause saavat asiasta vihiä ja ryhtyvät oitis etsimään maljaa itsekin. Kiero kaksikko aikoo luoda sen avulla kuolemattomien sotureiden armeijan ja valloittaa Camelotin. Sankareiden matkaan tarttuu pienen mutkan kautta tuttu kasvo, mutta onnistuuko kolmikko torjumaan Camelotia uhkaavan varman tappion? Orjakauppias Jarlin roolissa nähdään Ralp Ineson (Konttori, Ristirouvat, Rankkareita ja mustia sukkia). Mukana myös vakiovieraat Emilia Fox, Tom Ellis, Eoin Macken ja Adetomiwa Edun. Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin7

la 11.08.2012 20.00 - 21.00 60 minSub

Velhon varjo. Camelotissa käydään avoimet turnajaiset. Mittelöissä saa käyttää mitä tahansa aseita eikä sääntöjä tunneta, ja sievoinen palkkiosumma houkuttelee mukaan onnenonkijoita ja mitä hurjimpia sotureita. Areenalla nähdään myös kuninkaallista verta ja nuori velho salaisena aseenaan taikavoimia kanavoiva sormus. Gillin roolissa näyttelee Harry Melling (Harry Potter -elokuvat). Mukana myös Ian Burfield (EastEnders, Lontoo liekeissä, Operaatio Knock) roistomaisena Nollarina. Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin7

la 04.08.2012 20.00 - 21.00 60 minSub

Esimakua tulevasta. Morgana aikoo paljastaa Arthurin ja Gwenin kielletyn rakkauden nähtyään enneunessaan pilkahduksen tulevaisuudesta. Uther jahtaa velhoa, joka tekee hämmentäviä taikoja. Merlin keksii nerokkaan suunnitelman pelastaakseen ystävänsä mutta joutuu itse tulilinjalle, kirjaimellisesti. Morgausen roolissa nähdään tuttuun tapaan Emilia Fox. Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin7

la 28.07.2012 20.00 - 21.00 60 minSub

Lempeä ja lumouksia. Mystiset ihmeparantumiset herättävät epäilyjä taikuutta harjoittavasta parantajasta. Samaan aikaan Camelotiin palaa Gaiuksen vanha rakastettu Alice, ja mukana ilmaantuu muinainen taikaolento, joka on ottanut kuninkaan tähtäimeensä. Merlinin paljastus panee läheisen ystävyyden koetukselle. Vierailevana tähtenä Tony- ja BAFTA-palkittu sekä urallaan Golden Globe- ja Oscar-ehdokkuudet saanut Pauline Collins (Kolea talo, Suurlähettiläs, Kahden kerroksen väkeä). Taikaolento mantikorin äänenä Eddie Marsan (Pikku Dorrit). Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin7

la 21.07.2012 20.00 - 21.00 60 minSub

Feeniksin silmä. Arthur etsii tarunhohteista Kalastajakuninkaan kolmikärkeä. Prinssin on suoritettava tehtävä yksin osoittaakseen kelpoisuutensa kruununperijänä. Vaarallisella retkellä tarvitaan kuitenkin kolmea kykyä, ja Arthurilla on niistä vain yksi... Juonitteleva Morgana tarttuu tilaisuuteen ja ujuttaa mukaan riuduttavan taikakalun. Gwen saa selville tyrmistyttävän salaisuuden. Eoin Macken tekee paluun Gawainin roolissa. Grettirin roolissa nähdään Warwick Davis (Harry Potter -elokuvat, Willow - suuri seikkailu) ja Kalastajakuninkaana Donald Sumpter (Game of Thrones, Doctor Who). Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin7

la 14.07.2012 20.00 - 21.00 60 minSub

Linnan salaisuus. Cenred kiristää Gweniä houkutellakseen Arthurin ansaan. Arthur, Gwen ja Merlin ryhtyvät vastatoimiin, sillä pelissä on Gwenin siepatun veljen Elyanin henki. Taustalla hääräävä Morgause ja juonitteleva Morgana pyrkivät kuitenkin tekemään sankarien suunnitelmat tyhjiksi. Elyanin roolissa nähdään Adetomiwa Edun. Mukana myös Emilia Fox ja Tom Ellis tuttuun tapaan Morgausen ja Cenredin rooleissa. Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin7

la 07.07.2012 20.00 - 21.00 60 minSub

Vaihdokas. Arthur joutuu pakkoavioliiton partaalle, kun Uther päättää lujittaa naimakaupoilla suhteita naapurivaltakuntaan. Tyssääkö Arthurin ja Guineveren rakkaustarina, ennen kuin se ehtii kunnolla alkaakaan? Keijujen vallasväen hienovarainen juoni on toteutumaisillaan pitkän odotuksen jälkeen. Gaiuksella on vitsit vähissä, kun Elenan ronski palvelija Grunhilda iskee silmänsä häneen. Grunhildan roolissa nähdään BAFTA-palkittu Miriam Margolyes (Viattomuuden aika, Musta kyy, Harry Potter ja kuoleman varjelukset: osa 2). Mukana myös Elenaa näyttelevä Georgia King (Pikku Dorrit) ja lordi Godwyniä esittävä Simon Williams (Holby Cityn sairaala, Doctor Who, Kahden kerroksen väkeä). Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin7

la 30.06.2012 20.00 - 21.00 60 minSub

Kristalliluola. Merlin yrittää muuttaa tulevaisuutta nähtyään Utherin murhan ennalta tarunhohtoisessa Kristalliluolassa. Aikavirtaan kajoamisella on kuitenkin arvaamattomia ja kauaskantoisia seurauksia. Uther paljastaa Gaiukselle tarkoin varjelemansa salaisuuden. Camelotissa järjestetään komeat pidot Morganan syntymäpäivän kunniaksi. Taliesinin roolissa nähdään Karl Johnson (Candlefordin postineiti, Rooma). Mukana myös Emilia Fox tuttuun tapaan Morgausena. Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin

la 23.06.2012 20.00 - 21.00 60 minSub

Gawain. Kostonhimoinen kaksikko havittelee Arthurin henkeä. Tarina saa alkunsa, kun muukalainen nimeltä Gawain pelastaa Arthurin ja Merlinin täpärästi kapakkatappelussa. Nujakan hävinneet osapuolet hankkivat käsiinsä taikakaluja, joiden avulla he aikovat tehdä Arthurista selvää Camelotin miekkaturnajaisissa. Gawainin roolissa nähdään Eoin Macken. Mukana myös Philip Brodie (Teinidracula) ja John Hopkins (Midsomerin murhat). Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin

la 16.06.2012 20.00 - 21.00 60 minSub

Kullan kimallus. Camelotissa menee hulinaksi, kun Merlin päästää vahingossa vapaaksi menninkäisen. Ilkikurinen otus valtaa Gaiuksen kehon ja tekee pahojaan etsiessään himoitsemaansa arvometallia. Tihutöistä ja kepposista saavat osansa niin Uther, Arthur kuin Camelotin ritaritkin, mutta Merlinin varalle menninkäinen punoo kaikkein katalimman juonen. Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin7

la 09.06.2012 20.00 - 21.00 60 minSub

Kuninkaan kyyneleet, osa 2/2. Arthur joutuu tulikokeeseen, kun huhut hallusinaatioiden riivaamasta Utherista tekevät Camelotista houkuttelevan valtauskohteen. Naapurivaltakunnan kuningas Cenred liittoutuukin Morgausen kanssa ja marssittaa joukkonsa porteille. Kestävätkö Camelotin maineikkaat muurit ylivoimaisen vihollisen hyökkäykset? Entä kuinka käy Merlinille? Hän tietää hoviin pesiytyneen petturin nimen mutta viruu henkitoreissaan serketin piston takia. Nuoren Merlin-velhon ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin

la 02.06.2012 20.00 - 21.00 60 minSub

Kuninkaan kyyneleet, osa 1/2. Morgana palaa Camelotiin oltuaan kateissa yli vuoden. Muistaako Morgana, kuinka Merlin yritti myrkyttää hänet estääkseen Morgausen aikeet? Oudot näyt ajavat Utherin hulluuden partaalle, mikä jättää kuningaskunnan alttiiiksi hyökkäyksille. Kolmas tuotantokausi alkaa. Päärooleissa jatkavat Colin Morgan, Bradley James, Anthony Head, Richard Wilson, Katie McGrath, Angel Coulby ja John Hurt. Vierailijoina nähdään Cenredin roolissa Tom Ellis (Ristirouvat, Eastenders) ja Morgausen roolissa Emilia Fox (Pianisti, Sabina Siepreinin tarina, Hiljainen todistaja). Nuoren Merlinin ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin

ti 10.01.2012 01.25 - 02.15 50 minSub

Elämän ja kuoleman valta. Uther lähettää Arthurin tappamaan Camelotia uhkaavan pedon, vaikka Gaius varoittaa, että otuksen ilmaantuminen on paha enne. Taistelun tuoksinassa prinssi saa kohtalokkaan pureman, jonka vain kuninkaan vainoamat papit osaavat parantaa. Merlin lähtee etsimään pappeja kaukaiselta saarelta ja vannoo pelastavansa Arthurin mutta saa huomata, että parannuskeinolla on kova hinta. Ensimmäisen tuotantokauden päätösjakso. Nuoren Merlinin ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Brittiläinen fantasiasarja. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin

ti 03.01.2012 01.25 - 02.20 55 minSub

Kuolema kuninkaalle. Lainsuojattomien velhojen johtaja Tauren houkuttelee seppä Tomin eli Gwenin isän mukaan alkemiapuuhiinsa. Arthur yllättää heidät ja pidättää sepän, mutta Tauren onnistuu livahtamaan pakoon. Morgana päättää puuttua asiaan, kun syyte maanpetoksesta uhkaa viedä Tomin mestauspölkylle. Myös Gwen vannoo, että hän saa vielä isänsä vapaaksi, ja henkipatto Tauren punoo juoniaan Utherin pään menoksi. Merlin saa tietää kuningasta uhkaavasta salaliitosta, mutta kuka sen takana on ja voisiko ylipäätään olla parempi, että katala juoni onnistuu? Taurenin roolissa Cal Macaninch, joka on tuttu sarjoista Ylämaan pelastuspartio sekä Miehiä, kirjeitä ja ongelmia. Smallville-sarjasta vaikutteita saanut brittiläinen fantasiasarja. Nuoren Merlinin ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin

ti 27.12.2011 01.40 - 02.30 50 minSub

Viattomuuden hinta. Camelotiin iskee ennennäkemätön nälänhätä ja kuivuus, kun Arthur tappaa huvin vuoksi yksisarvisen. Näiden puhdassydämisten olentojen suojelija Anhora panee Arthurin koetukselle, ja mystinen kirous uhkaakin tuhota koko kuningaskunnan, mikäli yksisarvisen surmaamista ei hyvitetä. Vierailevana tähtenä pitkän linjan brittinäyttelijä Frank Finlay (Toinen alku, Synnit). Smallville-sarjasta vaikutteita saanut brittiläinen fantasiasarja. Nuoren Merlinin ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin

ti 27.12.2011 00.50 - 02.30 1h 40 minSub

Totuuden hetki. Rosvopäällikkö Kanenin joukot hyökkäävät Merlinin kotikylään Ealdoriin, eikä Uther rohkene puuttua asiaan, koska Ealdor sijaitsee naapurivaltakunnan puolella. Kun Merlin päättää lähteä hätiin, Morgana ja Gwen lyöttäytyvät mukaan, eikä aikaakaan, kun joukkoon liittyy myös ylhäinen miekkataituri. Ratkaisevassa taistelussa Merlin joutuu vaikean valinnan eteen: pitääkö taikavoimat salassa vai pelastaa kylä roistojen rynnistykseltä? Vierailevina tähtinä Alexander Siddig, Joe Dempsie ja Caroline Faber. Smallville-sarjasta vaikutteita saanut brittiläinen fantasiasarja. Nuoren Merlinin ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin

ma 26.12.2011 23.55 - 00.50 55 minSub

Excalibur. Mystinen musta ritari keskeyttää Arthurin aikuistumisjuhlat ja esittää haasteen kaksintaisteluun. Merlinin täytyy saada käsiinsä tarumainen maaginen ase, ennen kuin Utherin pelkäämä kirous toteutuu. Smallville-sarjasta vaikutteita saanut brittiläinen fantasiasarja. Nuoren Merlinin ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin

ti 20.12.2011 01.55 - 02.50 55 minSub

Lopun alku. Camelotissa teloitetaan vangittu druidi, jonka nuori oppipoika on kuitenkin livahtanut vartijoilta täpärästi pakoon. Merlin ja Morgana onnistuvat piilottamaan haavoittuneen pojan ja päättävät salakuljettaa hänet henkensä kaupalla druidien luo Utherin määräyksistä ja lohikäärmeen varoituksista piittaamatta. Vierailevina tähtinä Alun Raglan (Doctor Who, Sairaalaelämää, Tohtorit), Asa Butterfield (Nanny McPhee ja suuri pamaus) ja Michael Burgess. Smallville-sarjasta vaikutteita saanut brittiläinen fantasiasarja. Nuoren Merlinin ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin

ti 20.12.2011 01.00 - 01.55 55 minSub

Avalonin portit. Arthur pelastaa roistojen kynsistä isän ja tämän tyttären, jonka pauloihin hän joutuu. Merlin saa tuntea nahoissaan säälittävät hätävalheet, joiden turvin lemmenkipeä prinssi laistaa velvollisuuksistaan. Morgana näkee unen Arthuria uhkaavasta kammottavasta kohtalosta. Vierailevina tähtinä Holliday Grainger ja Kenneth Cranham. Smallville-sarjasta vaikutteita saanut brittiläinen fantasiasarja. Nuoren Merlinin ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan.Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin

ti 13.12.2011 01.45 - 02.35 50 minSub

Lääke kaikkeen. Lääkäriksi esittäytyvä rujo muukalainen Edwin Muirden pääsee kuninkaan suosioon parantamalla mystisesti sairastuneen Morganan kuin ihmeen kaupalla. Gaius saa selville ihmeparantajan salaisuuden ja aikeet, mutta hän joutuu tekemään raskaan päätöksen, kun vaakalaudalla on sekä kuninkaan että Merlinin henki. Vierailevana tähtenä Julian Rhind-Tutt (Vikatikki, Keen Eddie, Hipit). Smallville-sarjasta vaikutteita saanut brittiläinen fantasiadraama. Nuoren Merlinin ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin

ti 13.12.2011 00.55 - 01.45 50 minSub

Lancelot. Uljas muukalainen, nuori Lancelot, pelastaa Merlinin aarnikotkan kynsistä. Merlin kiittää väärentämällä aateliskirjan, jonka turvin Lancelot voi yrittää toteuttaa unelmansa ja päästä Camelotin ritariksi. Huijaus rikkoo kuitenkin Utherin säätämää lakia, mikä uhkaa sinetöidä Lancelotin kohtalon ja romuttaa periaatteen, johon kuningaskunnan suojelu perustuu. Raivoisa aarnikotka taas kylvää kaiken aikaa kauhua ja tuhoa ja lähestyy vääjäämättä Camelotia. Smallville-sarjasta vaikutteita saanut brittiläinen fantasiasarja. Nuoren Merlinin ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin

ti 13.12.2011 00.00 - 01.45 1h 45 minSub

Myrkkymalja. Uther hieroo rauhaa naapurivaltakunnan kuninkaan Bayardin kanssa. Kostoa hautova Nimue tuo pitoihin salaa myrkkypikarin, jolla on määrä nostaa rauhan malja. Kohtalokas juoma uhkaa syöstä kuningaskunnat taas veriseen sotaan ja riistää suuriin tekoihin tarkoitetun sankarin hengen. Arthur lähtee etsimään vastamyrkyn tärkeintä ainesosaa kaukaisesta metsästä, mutta tie on täynnä mitä hurjimpia ja mielikuvituksellisimpia vaaroja. Smallville-sarjasta vaikutteita saanut brittiläinen fantasiasarja. Nuoren Merlinin ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.

Merlin

ti 06.12.2011 02.10 - 03.00 50 minSub

Nimuen merkki. Camelotissa leviää tuntematon kulkutauti, jota veikataan taikakeinoin aiheutetuksi. Gaiuksen varoituksista huolimatta Merlin turvautuu taikuuteen itsekin, mutta hänen ihmetekonsa takia viatonta ihmistä aletaan epäillä noidaksi. Merlin ja Gaius etsivät kulkutaudin aiheuttajaa tieteen keinoin. Aika vain käy vähiin, sillä keskusaukiolle viritellään noitaroviota, kun kansaa suojeleva Uther vaatii tekoja. Smallville-sarjasta vaikutteita saanut brittiläinen fantasiadraama. Nuoren Merlinin ja prinssi Arthurin kasvutarina, joka kertoo heidän taistelustaan tarumaisia vihollisia ja voimia vastaan. Tuotanto: Shine Television ja BBC Wales.
Takaisin TV-oppaan etusivulle

Suomen suosituin TV-opas.

Telsu Facebookissa

Pinnalla juuri nyt: SuomiLOVE, Rillit huurussa, Emmerdale, Hakekaa kätilö!, La Promesa - Salaisuuksien kartano, Kotka 10, Reinikainen, Hiljainen todistaja, Kauniit ja rohkeat, Lemmen viemää

Ota yhteyttä Käyttövinkkejä Tietosuojaseloste Käyttöehdot Evästeet Mainosmyynti
Telsu.fi tv-ohjelmat © Mindmax Oy 2010-2020 Cloudcity