Sub
pe 17.02.2012
16:30 - 17:00
Uhri vai syyllinen?. Stefano pitää Reeberin muistinmenetystä kavalana keinona vetäytyä vastuusta. Kun roisto ei tunnista edes perhettään, alkaa syyllisyys kalvaa. Netty etsii kiivaasti takaajaa lainalleen. Toni luottaa ystävänsä asiassa Davidin apuun. Marlon uskoo selviävänsä pahimmasta surusta muuttamalla majataloon, mutta yhtäkkiä oven alta tupsahtaa kirje Amelielta. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 17.02.2012
08:55 - 09:25
Paha saa kasvot. Stefano vie paniikkikohtauksen saaneen Tanjan sairaalaan. Hän kuulee, että myös roistolla on perhe, mikä antaa pahalle kasvot. Heidi saa tarpeekseen Juliettesta ja konvehdeista mutta heltyy, kun tämä ottaa asian puheeksi. Netty palaa arkeen ja alkaa tehdä uusia laskelmia pankkia varten. Saadakseen lainaa hänen täytyisi löytää takaaja. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 16.02.2012

Eletään ryöstö uusiksi. Stefano hätäilee, kun kuulee, että roisto on vaivutettu koomaan eikä tätä voi panna tilille tekosistaan. Poliisi tahtoo rekonstruoida ryöstön, eikä Tanja malta pysyä poissa paikalta. Kerstin on konvehtien lumoissa ja saa Raulinkin innostumaan niistä toden teolla. Heidin pinna ei enää kestä. Fechner-raukka joutuu kärsimään nuorennusruiskeiden ikävistä jälkiseurauksista. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 15.02.2012

Potkua tutkintaan. Ryöstöyrityksen tutkinta ei etene Stefanon haluamaan tahtiin. Hän pyytää apua Davidilta. Alemmuudentunnetta poteva Fechner yrittää herättää Susissa enemmän kiinnostusta keinolla millä hyvänsä. Kerstin ei pidä Julietten tavasta palvella asiakkaita. Tyytyväisen asiakkaan kehut saavat hänet kuitenkin tutustumaan tarkemmin konvehtien aromeihin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 14.02.2012

Tämä on ryöstö! . Stefano ja Tanja joutuvat erikoisen ravintolavieraan piipun eteen. Stefano yrittää rauhoitella miestä, mutta tämä nappaakin Tanjan panttivangikseen. Tilanne ratkeaa kovin ottein. Fechner säteilee onnea, sillä Susi on tulossa Marienhofiin. Pettymys on suuri, kun vierailulla keskitytäänkin vain kuvaamaan salskeita nuoria miehiä. Kerstin iloitsee tuotevalikoimansa laajenemisesta, mutta konvehtitaiturin aikataulut tuottavat pulmia. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 13.02.2012

Sydän sen kertoo. David vakuuttaa, ettei satuttanut kättään tahallaan. Toni uskoo äitinsä neuvoa ja kuuntelee sydäntään. Villimieheen pelmahtaa iso seurue, jonka seassa piileksii myös epämääräistä sakkia. Ruth tajuaa uteliaisuutensa ajaneen Tarekin pois. Hän on pahoillaan muttei edelleenkään myönnä tunteitaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 10.02.2012

Häilyvää yhteenkuuluvuutta. David vetäisee oikeasta narusta ja saa tuntea hetken yhteenkuuluvuutta vaimonsa kanssa. Tanja neuvoo tytärtään hidastamaan tahtia. Kerstin kiinnostuu aisteja kiihottavista konvehdeista. Heidille selviää, ettei Juliette vastaa Carlosin tunteisiin. Ruth ei myönnä ihastuneensa Tarekiin muttei voi olla seuraamatta poikaa. Heillä näyttäisi olevan jotain yhteistä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 09.02.2012

Haavat auki. Toni puhdistaa Davidin haavan. Mies aistii vaimonsa huolen ja käyttää tätä hyväkseen. Ruth käynnistää takaa-ajon ja löytää Tarekin. Tämä pyytää anteeksi, mutta tyttö vaatii korvausta menetyksistään. Kerstin ei kiinnostu Julietten tarjouksesta vaan yrittää suojella Heidiä uusilta kolhuilta. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 08.02.2012

Mysteerinainen. Carlos yrittää kaikin keinoin pitää mystisen neiti X:n maisemissa. Myös tällä itsellään on jotain mielessään. Tarek tahtoo hakea koiransa salaa kommuunista. Killerin käytöksestä Ruth arvaa, kuka yritti tunkeutua sisään. David purkaa epätoivoaan Constanzelle, mutta tämä ei anna miehelle paljon toivoa. Se ajaa Davidin epätoivoiseen tekoon. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 07.02.2012

Arvostelukyky koetuksella. Kaksoset järjestelevät juhlia. Töppers aikoo ajaa tytöt ansaan ja kertoo luottavansa näiden arvostelukykyyn. David yrittää päästä lähemmäs vaimoaan, mutta Toni vetäytyy loitolle. Carlos tapaa viehättävän naisen ja unohtaa Heidin aiheuttaman ärsytyksen. Neiti X katoaa kuitenkin yhtä nopeasti kuin ilmestyikin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 06.02.2012

Pätevä lapsenvahdiksi. Töppers yllättää kaksoset kesken bileiden ja jää Charlyn pyynnöstä kommuuniin pitämään vahtia. Tytöt miettivät kuumeisesti keinoa päästä hänestä eroon. Constanze paljastaa Sülolle, miksi Bruno katosi. Hämmentynyt isä ei tahdo uskoa korviaan. Inge järkyttyy, kun tajuaa antaneensa Stefanon sormuksen huijarille. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 03.02.2012
08:55 - 09:25
Ehjänä takaisin. Constanze löytää Brunon, mutta Sülo epäilee häntä edelleen. Stefano etsii epätoivoisena vihkisormustaan. Netty tyrmää Charlyn lomatarjouksen. Hänelle käy kuitenkin nopeasti selväksi, että suhde on työtä tärkeämpi. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

to 02.02.2012

Epätoivoinen etsintä. Sülo etsii Brunoa pakokauhun vallassa ja alkaa syyttää katoamisesta Constanzea. Inge murehtii, koska hän ennusti Lisan tekevän pahan virheen. Samaan aikaan Lisa saa sairaalassa hoidettavakseen kriittisen hätätapauksen. Netty on menossa pankkiin ja hermoilee, kun kaikki tuntuu menevän pieleen. Kielteinen lainapäätös ei yhtään auta asiaa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 01.02.2012
08:55 - 09:25
Kuolema nostattaa kysymyksiä. Hautajaiset saavat Brunon miettimään äitiään. Aamulla poika on kadonnut. Inge muistaa ennustaneensa Amelielle korteista ikävän lopun. Marlon ei pääse yli Amelien kuolemasta ja raivoaa siksi pienimmistäkin asioista. Nic pyytää serkkuaan rauhoittumaan vuorille. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

ti 31.01.2012

Hautajaiset. Marienhofilaiset valmistautuvat jättämään hyvästit Amelielle. Kun hautajaiset alkavat, vain Marlon puuttuu, mikä saa väen huolestumaan. Lean raivari laukaisee Valentinin paniikkikohtauksen. Tyttö saa ystävänsä rauhoittumaan, mikä lähentää kaksikkoa entisestään. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 30.01.2012

Lohtua lakanoiden välistä. Nic yllättyy, kun Yuna ryntää suoraan sängystä töihin. Heidän rennot ja läheiset välinsä eivät kuitenkaan jää huomaamatta sairaalassa. Heidi paljastaa pökertymisensä syyksi lemmenhuolet ja rankan dieetin. Huolestunut Kerstin hankkii ystävälleen kunto-ohjaajan. Valentin esittelee Lealle valokuvausharrastustaan, mikä saa tytön sekaisin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 27.01.2012

Sielu vapaaksi. Nic tyrmistyy, kun Toni muuttaa takaisin Davidin luo. Hän on kuitenkin niin huolissaan Marlonista, että omat tunteet jäävät taka-alalle. Yuna keksii, miten surun murtamaa voisi lohduttaa. Heidi on toivoton, koska tunteet Carlosia kohtaan eivät hellitä eikä hän usko, että heidän välilleen tulisi koskaan mitään. Nettyn kampaamohanke takkuaa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 26.01.2012

Tunteet purkautuvat. David on onnellinen, kun Toni vie hänet kotiin. Hän antaa tunteiden purkautua, kun taas Marlon hautautuu suruunsa. Heidi joutuu auttamaan Carlosia kahvilaan. Hänen on vaikea näytellä pelkkää ystävää. Ruth saa kuulla kunniansa, mutta Charly harkitsee silti, pitäisikö hänen vielä jutella koirasta Nettyn kanssa. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 25.01.2012

Ystävän tuki on korvaamaton. Tonilla on tunteet pinnassa. Nic lohduttaa mutta tajuaa pian, ettei voi odottaa rakkautta loputtomiin. Lisa sulkee vastaanottonsa mutta joutuu perustelemaan ratkaisuaan niin potilailleen kuin itselleenkin. Ruth etsii epätoivoisesti löytökoiran isäntää. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 24.01.2012

Kuolinsyy selviää. Amelie kertoo kirjeessään kuolevansa aivokasvaimeen. Marlon järkyttyy, sillä hän olisi tahtonut hyvästellä vaimonsa. Lisa kuulee purnausta häntä kaipaavilta entisiltä potilailtaan ja tekee äkkipikaisen päätöksen vastaanottoaan koskien. Ruth tahtoisi pitää koiran, mutta Netty ei suostu. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 23.01.2012

Kirje tuonpuoleisesta. Marlon lentää Davidin kanssa Bangladeshiin hakemaan vaimoaan. Miehet tyrmistyvät kuullessaan, että ruumis on jo tuhkattu. Uurnan mukana seuraa kirje Amelielta. Inge kannustaa Lisaa pitämään puolensa viran suhteen. Vaikea tapaus paljastaa tämän todelliset kyvyt. Ruth ihastuu kadulla kuljeksivaan koiraan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 20.01.2012

Ikävä ei hellitä. Marlon on yhä sekaisin. David hermoilee, mutta Toni kehottaa häntä auttamaan järjestelyissä. Marlon tahtoo kuitenkin ehdottomasti hakea vaimonsa kotiin yksin. Lisa ilmoittaa ottavansa osastolääkärin viran vastaan mutta matkaan tulee mutkia. Charly rokottaa kaksosia näiden virheestä teettämällä töitä palkatta. Se ottaa etenkin Lean luonnolle, mutta tyttö keksii siihen ratkaisun. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 19.01.2012

Amelien muistoksi. Uutinen Amelien kuolemasta leviää. Toni vie Davidin Amelien ja Marlonin puun luo muistelemaan ja huomaa kaikkien muiden ajatelleen samoin. Ruth paikkailee jälkiään. Hän luulee Lean kertoneen kaiken Charlylle mutta paljastaakin totuuden itse. Ajatus sairaalatyöstä alkaa houkutella Lisaa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 18.01.2012

Surun aika. David torjuu surunsa ja alkaa järjestellä käytännön asioita. Toni järkyttyy uutisista ja saa tukea Niciltä. Inge paljastaa penkoneensa Neussin menneisyyttä ja löytäneensä sieltä jotain hämärää. Huolestunut Lisa ilmoittaa tietonsa sairaalan johdolle, mikä pistää virkapakan sekaisin. Töppers lupaa pitää suunsa kiinni kaksosten toilailuista mutta vaatii heitä tunnustamaan tekonsa itse. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 17.01.2012

Pysäyttävä uutinen. Poliisien tuomat uutiset pysäyttävät Marlonin kuin seinään. Netty miettii, kuka kertoo kaikesta Davidille. Kaksoset hurjastelevat lainaamallaan urheiluautolla. Lea on vähällä ajaa kolarin, mutta menopelin naarmuista saa loppujen lopuksi syyttää Ruthia. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 16.01.2012
08:55 - 09:25
Huolesta sekaisin. Painajainen pakottaa Marlonin hankkimaan lentolipun Bangladeshiin. Lähtö kuitenkin jää, sillä ovelle ilmestyy kaksi poliisia. Ruth äksyilee, koska ei pääse huviajelulle. Lea huokaisee helpotuksesta mutta joutuu kuitenkin sisarensa kyytiin. Kerstin hermoilee, kun kuulee lapsenlapsensa syntyvän etuajassa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

pe 13.01.2012

08:50 - 09:20
Viesti kaukaisilta mailta. Merkilliset sattumat saavat Marlonin huolestumaan Ameliesta yhä enemmän, vaikka Netty ja Nic koettavat rauhoitella häntä. Kerstin valmistautuu mummiksi. Raul tulkitsee naisystävänsä puheita niin, että tämä tahtoo naimisiin, ja aloittaa tarvittavat valmistelut. Ruth aloittaa ajoharjoittelun Leon isän autolla. Poikaparka on hätää kärsimässä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 12.01.2012
08:50 - 09:20
Tavoittamattomissa. Marlon huolestuu, kun Ameliesta ei kuulu mitään pariin päivään. Työnteko ei ota sujuakseen, ja ympärillä alkaa tapahtua kummia. Carlos katuu suoria sanojaan Heidille muttei uskalla myöntää sitä kenellekään. Lea ja Ruth vajoavat jälleen kerjäämään rahaa kadulta. Charly syyttää siitä itseään. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

ke 11.01.2012
08:50 - 09:20
Jälkipyykkiä. Nic lähtee juhlista vahvasti päihtyneen Yunan kanssa eikä huomaa Tonia. Herrasmies vie daaminsa sänkyynsä nukkumaan ja yöpyy itse kommuunissa. Se ei silti säästä häntä likaiselta jälkipyykiltä. Carlos välttelee Heidiä kaiken tapahtuneen jälkeen mutta huomaa ajatustensa harhailevan kummallisesti. Charly pestaa kaksoset töihin verstaalle pois Nettyn jaloista. Siivous vain ei ole mieluisaa hommaa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

ti 10.01.2012

Virheestä rokotetaan. Lisa tahtoo ojentaa uutta ylilääkäriä tämän virheestä muttei tiedä, miten edetä. Nic tajuaa Tonin välttelevän häntä. Hän kieltäytyy harkitusti jopa Yuna-hoitajan syntymäpäiväjuhlista mutta päätyy tanssilattialle Marlonin pakottamana. Ruthin ja Lean hyvät aikeet tuppaavat unohtumaan, eikä Nettyn töistä kotona tahdo tulla mitään. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 09.01.2012

Luottamuspula. Kerstin uskoo Raulin tarjonneen hänestä rahaa. Pahasti pettynyt Raul tajuaa Harryn olevan kaiken takana. Netty hermostuu kämppäkavereidensa sotkuihin ja päättää ryhtyä vastatoimiin. Pulma on tajuttu sillä välin jo kommuunissakin. Lisa luottaa sijaisuutensa jatkumiseen kilpailuasetelmasta huolimatta. Kun Fechner tuodaan ensiapuun, välit Neussin kanssa kiristyvät entisestään. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 06.01.2012
08:50 - 09:20
Mitä tarjoat vaimostani? . Harry kinuaa Raulilta rahaa uutta alkua varten mutta väittää Kerstinille ihan päinvastaista. Toni hyökkää järkyttyneenä Davidin ja Nicin väliin, ja miehet tulevat järkiinsä. Kommuuni hukkuisi roskiin ilman Nettyä, mutta kukaan ei tunnu tajuavan sitä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

to 05.01.2012

Avioliiton vanki. Kerstinin ero ei ole edennyt. Yhtäkkiä aviomies Harry tupsahtaa tupaan ja tahtoo elvyttää suhteen uuteen kukoistukseen. Carlos loukkaantuu syvästi Heidin petkutuksesta. Toni selvittää tunteitaan välttelemällä sekä Davidia että Niciä, joista kumpikaan ei luovuta. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 04.01.2012

Kauan kaivattu unelmanainen. Carlos pommittaa Frederikiä kysymyksillä unelmanaisestaan. Hän näkee vaivaa tavatakseen ihastuksensa. Toni salaa tahtomansa aikalisän todellisen syyn. David syyttää kaikesta Niciä eikä osaa katsoa peiliin. Lisa joutuu sairaalassa osastolääkärin hampaisiin heti ensimmäisenä päivänä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 03.01.2012
08:55 - 09:25
Anelevaa juonittelua. David syyllistää Tonia ja vaikeuttaa tilannetta entisestään. Lisa palaa koulutuksesta täynnä uutta intoa. Hän saa yllättäen toisenlaisen työtarjouksen. Carlos suree nettirakkaansa perään ja pyytää apua Frederikiltä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

ma 02.01.2012

Tunteet julki. Toni paljastaa Davidille tunteidensa sekamelskan. Tämä suhtautuu asiaan tyynesti, koska omatunto kolkuttaa. Vaimo päättää ottaa etäisyyttä. Lea kuulee olevansa Valentinin ainoa ystävä. Hän tahtoo soittaa tälle lempimusiikkiaan, mistä seuraa odottamattomia ongelmia. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 30.12.2011
15:30 - 16:00

08:50 - 09:15
Keskustelun paikka. Toni ja Nic joutuvat yöpymään yhdessä. Sietämätön tilanne johtaa vakavaan keskusteluun. David katuu suudelmaa. Hän ei saa vaimoaan kiinni, ja Constanze käyttää tilannetta hyväkseen. Lea tahtoisi jakaa kokemuksiaan Ruthin kanssa, mutta tätä ei voisi vähempää kiinnostaa. Onneksi hän saa tukea Valentinilta. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 29.12.2011

Treffit unelmanaisen kanssa. Heidi valmistautuu treffeille hermostuneena. Carlos ei osaa ajatellakaan, että Heidi voisi olla chatin unelmanainen. Toni heltyy Davidin kirjeestä ja lupaa jutella kotiin palattuaan. Yhteistyö Nicin kanssa on silti vaikeaa. Constanze lisää suolaa Davidin haavoihin taatakseen työpaikkansa jatkossakin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 28.12.2011

Kaikki peliin. David panee kaikkensa peliin pelastaakseen avioliittonsa. Heidiä tympii, kun Carlos ei muusta puhuisikaan kuin netin unelmanaisesta. Kun vihjailu ei tuota toivottua tulosta, hän ehdottaa tapaamista chatin kautta. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 27.12.2011

Sinnikäs jaksaa yrittää. Heidi lopettaa chattailun, jottei jäisi kiinni. Carlos aikoo kuitenkin paljastaa mystisen naisen henkilöyden. Nic kiistää olevansa ihastunut Toniin. David tahtoo selvittää liittonsa solmut, mutta vaimo päättääkin lähteä koulutukseen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 26.12.2011

Luottamus ruvella. Toni tajuaa Davidin valheet ja miettii, voiko enää luottaa mieheensä. David anelee armoa jopa Niciltä mutta saa kylmää vettä niskaansa. Ruth huomaa Lean jättäneen terapian kesken ja pyytää apua Valentinilta. Carlos ei kiinnostu Heidin seksipommiprofiilista. Nainen katuu ansaansa ja aikoo vetäytyä pelistä mutta latino nappaakin syöttiin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 23.12.2011

Valheella on lyhyet jäljet. Epätoivoinen Toni tahtoo tietää, valehteliko David lahkosta. Heidi päättää kokeilla onneaan chatissa vielä kerran. Lea aloittaa terapian mutta tuntee saavansa enemmän apua Valentinilta. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 22.12.2011

Nimimerkin turvin. Heidi etsii Carlosin chatista ja ampuu kovilla nimimerkin turvin. Maldineilla vallitsee painostava ilmapiiri. Tanjasta Stefano kritisoi Davidia liikaa, mutta epäluulo valtaa myös Tonin. Lea totuttelee ajatukseen terapiasta muttei saakaan apua välittömästi. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 21.12.2011

Kiellettyjä tunteita. Heidi on mustasukkainen ja keksii keinon, jolla hän voi koukuttaa Carlosin. Lea pelkää mennä terapiaan, mutta Valentin helpottaa tytön ahdistusta. David nimittää Constanzen avustajakseen pitääkseen tämän vaiti. Toni ja Sülo hämmästyvät uutista. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 20.12.2011

Kapulaa rattaisiin. David ilmoittaa myyvänsä tontin lahkon alta. Hän luulee päässeensä voitolle, kunnes joutuu Constanzen kynsiin. Charly patistaa Leaa lääkärin puheille. Heidi palaa töihin. Hän ei pysty peittelemään tunteitaan, mutta Kerstin varoittaa häntä kuvittelemasta liikaa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 19.12.2011

Koira etsii veräjää. David on pulassa, kun lahko epää hänen myyntiaikeensa. Hän yrittää keksiä keinoa selvitä tilanteesta kunnialla. Marlon hukuttautuu töihin unohtaakseen ikävänsä. Artikkeli sinkkumiesten rakkauselämästä avaa uusia näkökulmia. Netty estää Charlyn ja Siegelin tappelun, mutta painajaiset eivät jätä Leaa rauhaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 16.12.2011
08:55 - 09:25
Joukkovoima jyrää. Tonin tempaus rakennushanketta vastaan onnistuu. Pettynyt Charly hyväksyy, etteivät tytöt tahdo oikeusjuttua kasvatusisäänsä vastaan. Lattialta löytyvä kuva Leasta pistää kuitenkin pään sekaisin. Marlon tahtoo virallistaa suhteensa läksiäislahjaksi rakkaalleen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

to 15.12.2011

Kuka on se oikea?. Heidi huomaa, ettei nettituttu olekaan Se Oikea. Carlos keksii, miten auttaa ystävää pulassa. Nettyn syytökset pakkautuvat Davidin niskaan, ja mies antaa painavan lupauksen. Tomera nainen ei jätä asiaan siihen. Amelie on innoissaan ulkomaankomennuksestaan mutta potee tunnontuskia, kun kuulee Marlonin hylänneen sen vuoksi mahtavan työtarjouksen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 14.12.2011

Sisäiset arvot ratkaisevat. Carlos jättää tietonsa netin seuranhakusivustolle. Kuvaa ilmoitukseen ei tule, koska mies päättää keskittyä sisäisiin arvoihin. Amelie hinkuu Bangladeshiin mutta murehtii Marlonin töitä. Tuore aviomies tekee vaimonsa puolesta mitä vain. David lupaa selvittää totuuden toimintakeskuksesta ja palaa kotiin anteliaan lahjan kanssa. Myös Netty jatkaa omia selvityksiään. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 13.12.2011

Totuus toimintakeskuksen takana. Netty ja Toni hämmästyvät Constanzen reaktiota, kun he tahtovat ilmoittautua uuden toimintakeskuksen kurssille. Syy käytökseen löytyy netistä. Heidi tapaa nettitutun, mikä saa Carlosin suun mutrulle. Amelie ja Marlon palaavat häämatkalta. Tuliaisiksi he tuovat jymyuutisia. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 12.12.2011

Katujuhlat. David kummastelee Tonin ja Nicin käytöstä mutta syyttää kaikesta vaimonsa uutta työtä. Pari lähtee suuriin katujuhliin, ja mies äkkää kojujen joukosta jotain yllättävää. Raul ja Carlos eivät usko Kerstinin, Lisan ja Heidin esiintymiskykyihin. Carlos tilaa paikalle oikean bändin, mikä saa naiset innostumaan entisestään. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 09.12.2011

Mustasukkaisuutta. Nic irrottautuu naispotilaan syleilystä. Toni tulee mustasukkaiseksi, vaikkei oikein tiedä, onko se edes sallittua. Lea ei tahdo todistaa kasvatusisäänsä vastaan vaan lähtee hakemaan kuviaan itselleen. Sülo pääsee sairaalasta mutta tuntee olonsa avuttomaksi. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 08.12.2011
08:55 - 09:25
Vaiettu salaisuus. Karmeat muistot palaavat Lean mieleen. Hän ei tahdo kenenkään kuulevan nöyryytyksestään. Toni sopii Davidin kanssa, mutta viehättävä naispotilas saa hänet mustasukkaiseksi Nicistä. Kerstin yrittää hankkia juhliin musiikkia. Kun bändiä ei tahdo löytyä, hän päättää laulaa itse. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

ke 07.12.2011

Pakomatka päättyy. Ruthin ja Lean pakomatka päättyy, ja pelko murhasyytteestä kasvaa. Charly on hyvillään, ettei siskoille käynyt kuinkaan. Toni tuntee olevansa yhä enemmän erillään Davidista ja omistautuu uudelle työlleen. Kerstin suunnittelee yhteisiä avajaisia Ingen ja Frederikin kanssa. Rahasta tekee tiukkaa, mutta apua löytyy yllättävän läheltä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 06.12.2011
08:55 - 09:25
Kauhu ajaa kadulle. Lean ja Ruthin kasvatusisä uhkaa viedä kaksoset mukanaan, mikä saa kauhistuneet tytöt pakenemaan. Toni on aloittamassa harjoitteluaan ensiavussa, mutta David ei osoita minkäänlaista mielenkiintoa vaimonsa uutta työtä kohtaan. Kerstin ei suotta hermoile, vaikka joutuukin nukkumaan Raulin entisessä aviovuoteessa. Raul ei käsitä naisystäväänsä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

ma 05.12.2011

Tuplabuukkaus. Inge vakuuttaa Fechnerin pesula-ajatuksellaan. Samaan aikaan Frederik suunnittelee muutostöitä nettikahvilaansa. Lea ja Ruth säikähtävät pahasti, kun kasvatusvanhemmat ilmestyvät ovelle. Kerstin ja Raul suunnittelevat yhteisen kotinsa sisustusta. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 02.12.2011
08:55 - 09:25
Tukea ja turvaa. Charly säikähtää, miten vahvasti hän reagoi kaksosten lintsaamiseen. Netty palauttaa hänen mieleensä, että tytöt tarvitsevat veljeään eivätkä uutta kasvattajaa. Veli antaa sisarilleen vapaat kädet tulevaisuuden suhteen. Toni ei saa perheeltään vastakaikua kutsumukselleen. Inge pohtii, miten jatkaisi kaupanpitoa, kun tulee talvi. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

to 01.12.2011

Kutsumus. Toni muistelee hissin tapahtumia ja tajuaa löytäneensä kutsumuksensa. Charly taivuttelee kaksoset kouluun, mutta tytöt jättävät leikin sikseen. Stefano tuntee rehkimisen seuraukset lihaksissaan, ja Valentin neuvoo urheilemaan lisää. Tanja ei voi käsittää miestään. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 30.11.2011

Ikäkriisi. Stefano ei voi käsittää ikätestin tulosta. Tanja yrittää lohduttaa miestään tekemällä testin myös itse. Toni tuntee olonsa halvaantuneeksi päästessään vihdoin hissistä. Nic on niin huolissaan Surista, että Toni jää kyydistä. David tajuaa menettäneensä päätösvallan rakennushankkeessa ja menee tolaltaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 29.11.2011

Suuria tekoja. Surin tila heikkenee, ja Tonilta vaaditaan lääkärin taitoja. Constanze jatkaa kiristystään, jolle David uskoo panevansa pisteen. Stefano järkyttyy, kun häntä luullaan Angelon ukiksi. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 28.11.2011
08:55 - 09:25
Paniikkikohtaus. Toni ja Suri jäävät jumiin hissiin. Toni kokoaa itsensä, kun Surin henki uhkaa salpautua. Charly ottaa kaksoset vastuulleen. Tytöt juhlivat uutta elämäänsä niin railakkaasti, että veli saa valituksia. Heidi ja Carlos opettavat toisilleen flirtin saloja. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

pe 25.11.2011

Valmiina tupatarkastukseen. Charly uskoo pääsevänsä kaksosten väliaikaiseksi holhoojaksi. Virastosta tullaan tekemään tupatarkastus, joten mies panee kommuunin ojennukseen. Carlos ja Heidi päättävät parin lasillisen jälkeen auttaa toisiaan löytämään sopivat kumppanit. Ikionnellinen Suri pääsee retkelle. Valitettavasti päivä päättyy ikävään yllätykseen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 24.11.2011
08:55 - 09:25
Riidan jäljet. Lean ja Ruthin riita yltyy rajuksi, ja Charly puuttuu asiaan. Sovittelu ei tuota tulosta, vaan Ruth lähtee karkumatkalle. Nic ja Toni järkyttyvät, kun huomaavat Surin kadonneen sairaalasta. Tyttö löytyy onneksi puistosta, mutta Toni unohtaa ilmoittaa siitä muille etsijöille. Carlos tuntee olonsa orvoksi. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

ke 23.11.2011
08:55 - 09:25
Molempi parempi. Charly ja Ruth riitelevät, ja Lea joutuu valitsemaan sisaren ja veljen väliltä. Onneksi Valentin tarjoaa lohtua. Nurkkaan ajettu David on taistelunhaluinen. Constanze tekee selväksi, ettei häntä kannata aliarvioida. Carolina kysyy Carlosilta, onko tämä onnellinen sinkkuna. Se saa isäpapan mietteliääksi. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

ti 22.11.2011

Kunnon kansalaiseksi. Charly tahtoo tehdä Leasta ja Ruthista kunnon kansalaisia. Tyttöjen mieltä lähempänä on kuitenkin juhliminen. Constanze keksii uuden suunnitelman Davidin pään menoksi. Carlos saa vieraakseen tyttärensä Carolinan ja pyytää siksi Heidiä hoitamaan Brunoa. Lapsenvahti närkästyy, koska luulee naistenmiehen puhuvan potaskaa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 21.11.2011

Bollywood-häät. Marienhofissa valmistaudutaan juhlimaan Amelien ja Marlonin tärkeää päivää Bollywoodin tyyliin. Sulhanen vain tuntuu kadonneen jäljettömiin. Morsian kokee elämänsä yllätyksen, kun hänen ritarinsa ilmestyy paikalle ratsailla. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 18.11.2011

Parempi onni toisella kerralla. Amelie on hermoraunio, koska Marlon möhli vihkimisajan kanssa. Sulhanen korjaa kuitenkin virheensä. David hankkii kukkia Amelielle tehtävään hindulaiseen köynnöskoristeeseen ja pyytää Niciä auttamaan Tonia sen askartelemisessa. Vanha intohimo roihahtaa saman tien. Carlos vahtii Brunoa, ja Heidi katsoo heidän peräänsä. He vaikuttavat hetken onnelliselta perheeltä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 17.11.2011

Valmiina vihille. Amelie ja Toni erottavat tappelupukarit toisistaan, eikä vihkimisen tiellä seiso enää mitään. Henkikirjoittajan luona odottaa kuitenkin uusi yllätys. Stefano tyrmistyy, kun Tanja pelmahtaa kotiin. Täydellisen koti-isän pokeri-ilta jää kesken, ja Heidi joutuu piiloon oven taakse. Charly tekee kaikkensa, jotta saisi pitää sisarensa luonaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 16.11.2011

Nyrkit ojossa. Povauksesta pelästynyt Amelie pyytää Marlonia tekemään sovinnon Davidin kanssa. Miehen polttarit eivät kuitenkaan suju suunnitelmien mukaan, vaan nyrkit alkavat heilua. Constanze aikoo eroon Davidista Carlosin avulla. Hän tarjoaa paikallisille rahoitusta, jotta nämä pääsevät osakkaiksi Davidin hankkeeseen. Charly suuttuu, kun kuulee kaksosten ilmoittaneen sairaalaan väärän nimen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 15.11.2011

Kortit sen kertovat. Amelielle ennustetaan tarotkorteista. Negatiiviset näkymät saavat morsiamen hermoilemaan. Constanze ihmettelee ääneen, miksei Davidin hankkeesta irtoa osuuksia paikallisille, mikä saa väen liikkeelle. Charly on miettinyt asioita koulutuksessa. Hän tahtoo majoittaa sisarensa kommuuniin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 14.11.2011
08:55 - 09:25
Kovat panokset. Toni ja Nic juttelevat vakavasti. Sen seurauksena Nic pyytää Marlonia etsimään itselleen uuden vihkitodistajan. Lopulta asiassa päädytään kuitenkin kompromissiin. David ajautuu jälleen hankaliin neuvotteluihin ja alkaa ampua kovilla. Steven kaveri Leo hakee Töppersille harjoittelijaksi mutta mokaa heti. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

pe 11.11.2011
08:55 - 09:25
Tunteet koetuksella. Amelie säikähtää nähdessään polttarikuvan itsestään kiihkeän suudelman kourissa. Illan kohokohta paljastuu myös Marlonille. Nic patistelee Tonia tekemään valinnan. Papin puheet avioliitosta avaavat Tonin silmät. Sülo kieltää Constanzea tapaamasta Brunoa, mutta täti ei lannistu, vaikka saa muiltakin kylmää vettä niskaansa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

to 10.11.2011

Polttarit. Amelie tahtoo välttää polttarinsa ja pyytää apua Marlonilta. Kavala sulho ajaa morsiamensa ansaan, mutta tämäpä nauttiikin kiusallisista tehtävistään. Suudelma saa Tonin sekaisin. Hän yrittää pysyä koossa mutta yltyy juhlimaan villisti. Sülo tahtoo pitää Constanzen kaukana Brunosta, vaikka täti yrittää todistaa muuttuneensa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 09.11.2011
08:55 - 09:25
Kauniita unia. Toni näkee eroottista unta mutta hätkähtää, kun tajuaa kenestä. Amelien kaasona hänen pitäisi suunnitella häitä Nicin kanssa, mikä ei oikein tunnu sujuvan. Sülo makaa sairaalassa ja on huolissaan pojastaan. Constanze-täti soittaa onnitellakseen Brunoa syntymäpäivänä mutta ilmestyykin sitten yllättäen Sülon sängyn laidalle. Carlos yrittää auttaa mustasukkaista Raulia. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

ti 08.11.2011
15:15 - 15:45

Vapautunut olo. Surin leikkaus onnistuu kaikesta huolimatta. Kun Toni ja David viettävät vielä kiihkeän yön, vaimo tuntee olonsa vapautuneeksi. Myös kanssakäyminen Nicin kanssa sujuu pitkästä aikaa estoitta. Sülo satuttaa itsensä siivotessaan kojuaan Davidin tieltä. Kerstin saa kirjeen mieheltään vankilasta, ja Raul tulee mustasukkaiseksi. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 07.11.2011
08:55 - 09:25
Vaivanpalkka. Marlon on järjestellyt häitä suurella vaivalla, mutta Amelie tahtookin muuttaa kaiken. Suri yhdistää jälleen Tonin ja Nicin. David solmii hämärän sopimuksen ja pettää siinä sivussa paikalliset. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

pe 04.11.2011
08:55 - 09:25
Tuuli kääntyy. Marlonia suututtaa, ettei Amelie iloitse enempää hänen hienoista häävalmisteluistaan. Bangladeshista palannut morsian tahtookin juhlat hindutyyliin. Davidin hanke uhkaa kariutua, mutta Tennenberg ilmestyy yllättäen paikalle hämärä sijoittaja käsipuolessaan. Nic ja Toni tapaavat pitkästä aikaa. Nic näyttää päässeen kaiken tapahtuneen yli, ja Toni on hieman pettynyt. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

to 03.11.2011
08:55 - 09:25
Nainen paikallaan. Stefano saa Heidistä korvaamattoman lastenhoitajan. Naistenmies Carlos joutuu koville ison tytön kanssa. Raul joutuu selvittelemään, miksi Daily¿s on mukana parhaan kahvilan kilpailussa. Kerstin on valmis taisteluun. Tonin sydän on pakahtumaisillaan, ja Davidkin hakee tukea appiukoltaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

ke 02.11.2011

Umpikujassa. Toni kärsii, kun David sulkee hänet asioidensa ulkopuolelle. Pari ajautuu umpikujaan. Raul kuulee Kerstinin ilmoittautuneen kilpailuun, jossa etsitään kaupungin parasta kahvilaa. Tukeakseen kumppaniaan hän päättää jättäytyä kisasta. Valitettavasti Carlos on ollut nopeampi. Stefano ei halua palkata lapsenvahtia, mutta yksi valvottu yö lisää saa mielen muuttumaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 01.11.2011

Paineet kasautuvat. Toni tajuaa Davidin paineet ja tahtoo tukea miestään. Tämä tahtoo säilyttää kasvonsa ja yrittää pitää vaimonsa loitolla työasioistaan. Ruth menee yöksi kommuuniin. Uusi tilanne tekee olon epävarmaksi, ja ikäväkin vaivaa. Vilustunut Stefano saa apua ystäviltään, mutta sinkku voi unohtaa olevansa lapsenvahtina. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 31.10.2011

Tuhat rautaa tulessa. David joutuu töidensä kanssa yhä tiukemmalle, ja Toni saa siitä osansa. Charly tahtoo kuulla lisää äidistään ja sisaristaan. Kun Ruth ajetaan pois sairaalasta, veli tarjoaa hänelle yösijaa. Pettynyt Nic lähtee Bangladeshiin Amelien kanssa. Hääjärjestelyt pitävät Marlonin kiireisenä, ja samalla olisi etsittävä töitäkin. Yllättäen tulee kutsu haastatteluun. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 28.10.2011

Kilpajuoksu aikaa vastaan. Charly ei voi uskoa kaksosia sisarikseen muttei ehdi murehtia asiaa enempää, sillä Lea on hengenvaarassa. Toni tajuaa, miten paljon merkitsee Davidille. Epätoivoissaan hän pyytää Amelieta lähtemään Bangladeshiin hänen puolestaan. Amelie tilaa hääkakun Kerstiniltä, joka odottaa innolla niittävänsä mainetta kondiittorina. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 27.10.2011

Kelkankääntö. Toni ilmoittaa Nicille pysyvänsä Davidin rinnalla. Charly harmittelee, kun päästi kaksoset käsistään, mutta ei anna periksi. David joutuu korviaan myöten vaikeuksiin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 26.10.2011

Tukahdutetut tunteet. Toni pysyy tiukkana, kun Nic tahtoo puhua. Hän muistuttaa tätä olevansa onnellisesti naimisissa mutta on entistä enemmän sekaisin. Ruth onnistuu pitämään siskosten majapaikan salassa etsijöiltä. Marlon ja Amelie potevat häästressiä, ja Susi päättää sännätä apuun. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 25.10.2011
08:50 - 09:20
Vastakaikua. Amelie keskeyttää Tonin ja Nicin läheisen hetken. Kun Toni taistelee huonoa omaatuntoa vastaan, Nic elättelee toiveita saada vihdoin vastakaikua tunteilleen. Ruth ja Lea karkaavat sairaalasta, mutta majapaikka uhkaa mennä alta. Charly on kaksikosta huolissaan. Amelie tahtoo vain pienet hääjuhlat. Marlon on jo varaamassa hevoskärryjä mutta tyytyy rakkaansa vuoksi kompromissiin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

ma 24.10.2011

Toni ja Nic ne yhteen sopii. Toni iloitsee Nicin ystävyydestä, kun avustushanke palauttaa heidän välinsä taas normaaleiksi. Ruth pelkää, kun Lea joutuu leikkaukseen. Lisa pääsee tyttöjen jäljille ja vaatii vanhempien yhteystietoja. Stefanolla on täysi työ kotimiehenä. Hän peruu rakkaan pokeri-iltansa mutta saakin siitä hyvästä apua ystäviltään. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 21.10.2011

Arki kaatuu niskaan. Nic on ymmällään Tonin tunteenpurkauksesta eikä suostu ystävänkauppoihin. Asia jää kuitenkin kaivelemaan. Ruth katuu sanomisiaan ja hoitaa sairasta sisartaan antaumuksella. Koska lääkäriä ei rohjeta kutsua paikalle, hän yrittää varastaa Lisalta lääkereseptin. Tanja lähtee kuntoutukseen, ja arki kaatuu Stefanon niskaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 20.10.2011

Lyödäänkö vetoa?. Tanja liikuttuu Stefanon huolesta ja osallistuu vedonlyöntiin kotitöistä. Voitostaan varma nainen ei tiedä, että mieheltä löytyy ässä hihasta. Nicin läsnäolo häiritsee Tonin keskittymiskykyä. Ruth saa estettyä sisarussuhteiden paljastumisen mutta päättää pettyneenä lähteä Marienhofista. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 19.10.2011

Sisarkateutta. Ruthin kuva veljestään huononee entisestään, mutta Lea ihastuu Charlyyn päivä päivältä enemmän. Se herättää mustasukkaisuutta. Toni ja David palaavat lomaltaan entistä läheisempinä. Nic ei huoleta Tonia, ennen kuin arki jälleen palaa. Angelosta huolestunut Tanja salaa edessä olevan hoitoloman, mutta Stefano saa asiasta vihiä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 18.10.2011

Kauan kaivattu veli. Ruth ja Lea löytävät kauan kadoksissa olleen veljensä. Saadakseen asiasta täyden varmuuden Ruth menee kommuuniin nuuskimaan mutta jää siitä kiinni. Tanja tarraa Angeloon niin, että unohtaa itsensä. Hän suostuu hoitolomalle vasta pakon sanelemana. Amelie ja Marlon tahtovat yllättää toisensa aloittamalla hääjärjestelyt. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 17.10.2011

Suuria tunteita. Emmi-potilaan kohtalo herättää suuria tunteita Ameliessa ja Marlonissa. Raul ja Kerstin vetävät omaa show¿taan saadakseen tuotantoyhtiön remontoimaan Back Datin. Ruth tahtoo häipyä maisemista otettuaan yhteen Charlyn kanssa. Mieli muuttuu, kun Netty paljastaa syyn Charlyn käytökseen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 14.10.2011

Sätkynukke ottaa ohjat. Amelie ja Marlon tekevät kaikkensa, jotta potilaan rakkaustarina saisi onnellisen lopun. Kerstin ja Raul tajuavat toimineensa kuin sätkynuket ja ottavat ohjat omiin käsiinsä. Lea on suostutellut Ruthin palaamaan Marienhofiin. Netty lähettää heidät töihin Charlylle. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 13.10.2011
08:50 - 09:20
Tunteet leiskuvat. Amelie liikuttuu potilaansa kohtalosta ja päättää Marlonin kanssa etsiä käsiinsä tämän elämän rakkauden. Puoti kuntoon -ohjelman kuvaukset alkavat. Juontajat onnistuvat juonittelussaan, ja Raul räjähtää Kerstinille kameroiden edessä. Maldinit pelkäävät, etteivät Valentin ja Angelo mahdu saman katon alle. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

ke 12.10.2011
08:50 - 09:20
Kunnes toisin todistetaan. Töppers ja Charly selvittelevät auto-onnettomuutta, mikä pistää Tennenbergiin vauhtia. Kerstinin kuvaukset alkavat. Raja tv-ohjelman ja yksityiselämän välillä jää epäselväksi, mutta hän iloitsee silti yhteistyöstä tuotantotiimin kanssa. Valentin ja Angelo pääsevät sairaalasta samaan aikaan. Yhteiselon alku kangertelee. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

ti 11.10.2011

Potkua tv-ohjelmasta. Kerstin raivoaa, kun Raul ei luota hänen yrittäjänkykyihinsä. Nettyn avulla hän ottaa yhteyttä Puoti kuntoon -ohjelman tuotantoyhtiöön saadakseen potkua uuteen liikkeeseensä. Töppers ja Charly ovat varmoja syyttömyydestään ja alkavat kaivaa esiin totuutta. Vierailu Valentinin luona sairaalassa avaa mysteeriä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 10.10.2011

Taustapiruja. Maldinit ovat huolissaan Valentinista, mutta tämä on Nicin hoidossa hyvissä käsissä. Kerstin juhlii avajaisia, joiden menestyksen takaa löytyy eräs mies. Charly huomaa, että verstaalla on käyty penkomassa, mutta Tennenberg on käänteissään häntä nopeampi. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 07.10.2011
08:50 - 09:20
Pirullisia aikeita. Saadakseen Töppersin ja Charlyn verstaan haltuunsa David asettaa kaksikolle Tennenbergin avulla ansan, josta kärsivät sivullisetkin. Tennenberg tahtoo pelata varman päälle ja kehottaa Davidia seuraamaan vaimoaan Bangladeshiin. Kerstin valmistelee liikettään avajaisiin mutta kohtaa vastoinkäymisiä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

to 06.10.2011

Hädässä ystävä tunnetaan. David kuulee Charlyn auttaneen Töppersiä ja päättää toimia sen mukaan. Amelie on huolissaan Tonin ja Davidin avioliitosta, kun tajuaa Nicin tunteet. Frederik on Lealle kiitollinen, ja Marlon järjestää kaksosille kyydin Göttingeniin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 05.10.2011

Verstas viimeisillään. Töppers liikuttuu, kun Charly tahtoo pitää hänet toiminnassa mukana hinnalla millä hyvänsä. David vaatii lainaansa heti takaisin ja luulee päässeensä voitolle, kunnes pilkka kalahtaa omaan nilkkaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 04.10.2011

Toivoa ei saa menettää. Kaksoset Ruth ja Lea turhautuvat, kun selviää, ettei David voi olla heidän veljensä. Lea keksii, että ehkäpä Maldineilla on toinenkin tytär, jonka kautta veli voisi löytyä. David joutuu selittelemään tekosiaan ja maksaa siitä kovan hinnan. Nic avaa Tonille sydäntään. Töppers yrittää löytää uusia asiakkaita. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 03.10.2011

Juhlat täynnä yllätyksiä. Ruth ja Lea luulevat Davidia kadonneeksi veljekseen. He lähtevät hyväntekeväisyystilaisuuteen selvittämään asiaa. Marlon jatkaa jallittamistaan ja järjestää Davidille yllätyksen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 30.09.2011

Tunteiden vuoristorataa. Toni järkyttyy reaktiotaan puhelinkopissa ja alkaa vältellä Niciä pelastaakseen avioliittonsa. David kuitenkin pyytää heitä järjestämään yhdessä hyväntekeväisyysillan. Marlonin tutkimukset eivät tuota tulosta. Hän löytää Davidin kotiavaimen, käyttää tilaisuutta hyväkseen ja astuu ansaan. Karkulaistytöt ovat kiinnostuneita Davidista. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 29.09.2011
08:50 - 09:20
Pulassa puhelinkopissa. Nic lähtee sittenkin Tonin kanssa keräämään lahjoituksia. Kotimatkalla hajoaa auto ja parivaljakko pakenee kaatosadetta puhelinkoppiin. Tunnelma tiivistyy. Tennenberg kovistelee Davidia. Normaalia päiväjärjestystä järkyttämään saapuu kaksi karannutta teinityttöä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

ke 28.09.2011

Kakkukilpailu. Nic välttelee Tonia, koska tahtoisi tältä ystävyyttä enemmän. Liikkeensä menettäneet marienhofilaiset ovat huolissaan Davidin suunnitelmista. Mies lupaa perättömiä rauhoittaakseen tilanteen. Kerstin ei usko saavansa liiketilaa, mutta ennen päätöstään omistaja haastaakin vuokralaisehdokkaat kakkukilpailuun. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 27.09.2011

Loppusuoralla. David lahjoittaa Tonille lentoliput Bangladeshiin. Vaimo valmistelee avustushanketta niin innoissaan, että Susi huomaa pelissä olevan muutakin. David pelastaa Töppersin vararikolta halvalla lainalla. Todellisuudessa hän tahtoo karistaa epäluulot niskastaan. Kerstin ja Carlos kamppailevat liiketilasta kovin panoksin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 26.09.2011

Korvat punaisina. Amelie miettii, miten voisi auttaa kauppakeskuksen liikkeenharjoittajia. David joutuu kuuntelemaan siskoaan korvat punaisina. Töppers ottaa Romanilta toimeksiannon Lisan kehotuksesta. Hän ei aavista, ettei puuseppään kannata luottaa. Nettyn yrittäjyys törmää seinään, mutta Charly auttaa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 23.09.2011
08:50 - 09:20
Kavalia käänteitä. David ajaa Tonin Nicin hoteisiin, jotta saa jatkaa rauhassa juonittelua Töppersiä vastaan. Tämän on rahatilanteestaan johtuen pakko harkita Davidin tarjousta. Lisa yrittää estää kaupat. Nic tukahduttaa tunteensa Tonia kohtaan parhaansa mukaan. Netty kompastelee matkalla kohti omaa kampaamoa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

to 22.09.2011

Kielletty hedelmä. Kerstin löytää yritykselleen tilat muttei aavista, että Raul ja Carlos ovat iskeneet silmänsä samaiseen liikkeeseen. David tarvitsee Töppersin kiinteistön, jotta kauppakeskushanke voi toteutua. Toni kiinnostuu hyväntekeväisyydestä toden teolla. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 21.09.2011
08:50 - 09:20
Uusia suunnitelmia. David neuvottelee sijoittajien kanssa kauppakeskuksen jälleenrakentamisesta. Liike-elämä vie kaiken huomion. Toni tapaa Nicin ja joutuu punnitsemaan, tahtooko jatkaa elämäänsä oman miehensä rinnalla. Marlon uskoo Davidin nylkevän kauppakeskuksen entisiä vuokralaisia, mutta Amelie asettuu veljensä puolelle. Mies ottaa riskin ja alkaa etsiä todisteita. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

ti 20.09.2011
08:50 - 09:20
Tyyli vaihtoon. Toni tahtoo vaihtaa kampaajaimagon elegantin liikenaisen olemukseen ja pyytää Nettyltä apua stailaukseen. Marlon kärttää Davidilta kommenttia kauppakeskuksesta. Vastaus on tyly, mutta sitä seuraa yllätys. Kerstin saa iloisia uutisia. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

ma 19.09.2011

Pimeä tulevaisuus. Kerstin pitkästyy entisestään, ja Marien lähdön jälkeen koko tulevaisuus näyttää pimeältä. Nettylläkään ei ole oman työnhakunsa ohessa aikaa äitipuolelleen. Marlon keksii juttuaiheen, jolla uskoo tekevänsä läpimurron toimittajana. David kokee bisnesmaailman kylmyyden. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 16.09.2011
08:50 - 09:20
Lähtö lähenee. Steve ei uskalla paljastaa Marielle säästöjen hukkaamista. Muutto Cambridgeen lähenee, ja poika anelee Lisaa lainaamaan rahat. Carlos kiihtyy, kun Kerstin on vallannut koko asunnon. Bisnesorientoitunut David kiristää Tonin hermoja. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

to 15.09.2011
08:50 - 09:20
Epäonnea matkassa. Tuleva perheenisä Steve tahtoo todistaa kypsyytensä. Hän hakee Cambridgea varten säästetyt rahat pankista mutta hukkaa ne heti. Puihin menneen illan jälkeen Carlos vaatii, että asunnossa näkyy miehen käden jälki. Marlon lukee serkkunsa ajatuksia. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

ke 14.09.2011

Yllätyksiä. Kerstin yllättää Fechnerin ja samalla myös Carlosin. Töppersin ja Lisan romanttinen ilta loppuu lyhyeen. Toni vie äitinsä sairaalaan, missä Nic rientää jälleen apuun. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 13.09.2011
08:50 - 09:20
Pökerryksissä. Fechner mielii majatalon johtoon, ja Kerstin menettää malttinsa. David paljastaa yrityksensä laajennusaikeet, mutta kömmähdyksen vuoksi kaikki luulevat Tonin juoruilleen. Lisa ja Töppers lämmittelevät suhdettaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

ma 12.09.2011
08:50 - 09:20
Rakkauden kauppoja. Kerstin tahtoo ostaa majatalon muttei saa lainaa. Raul tarjoaa kiinnityksiä osakkuutta vastaan. Epäröivä Kerstin tahtoisi pitää raha- ja rakkausasiat erillään. Toni etsii seuralaisen oopperaan, koska David ei pääse. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

pe 09.09.2011

Charlyn paluu. Charly ilmestyy yllättäen Marienhofiin. Netty pelkää pyyntöä lähteä mukaan ulkomaille ja totuttelee ajatukseen. Majatalolla menee hyvin, mutta Kerstin saa yllättäviä uutisia. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 08.09.2011

Kuin pahaa unta. Laura pakenee voimakeinoin. Marlon huokaisee helpotuksesta kuullessaan Amelien olevan kunnossa, mutta kommuunissa odottaakin yllätys. Toni paljastuu taitavaksi assistentiksi, ja Davidin liiketoiminta alkaa taas sujua. Valitettavasti rouva tekee pahan virheen, kun sekoittaa tunti- ja päiväpalkkiot. Töppersin maine on puhdistettu, mutta menneet vaivaavat edelleen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 07.09.2011
08:55 - 09:25
Tilanne kiristyy. Marlonille selviää, että Töppersin kännykkä katosi ennen hämärää tekstiviestiä. Hän epäilee, ettei Laura ole käynyt terapiassa. Tämä tajuaa Marlonin olevan jäljillä ja pakenee. Tilanne kiristyy. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

ti 06.09.2011

Tekijän jäljillä. Poliisi epäilee Töppersiä murhan yrityksestä. Tutkijoiden varmuus kuitenkin rakoilee, kun Netty ja Marlon kertovat ennen räjähdystä tulleesta hämärästä tekstiviestistä. Tympääntynyt Toni päättää hakea töitä, mutta David murskaa tahtomattaan hänen suunnitelmansa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 05.09.2011

Kulissit kuntoon. David järjestää Tonin mieliksi juhlat Nicille. Hän käyttää tilaisuutta hyväkseen vakuuttaakseen liiketuttavansa menestyksestään. Töppers tahtoo auttaa ystäviään mutta kavahtaa, kun poliisi epäilee räjähdystä tahallaan aiheutetuksi. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 02.09.2011
08:55 - 09:25
Tunnustus. David kuulee, että sohvalla nukkunut mies pelasti Tonin hengen. Hän salaa epäonnistumisensa New Yorkissa ja ehdottaa parin jäämistä Kölniin. Lisa ja Netty suuttuvat Töppersin sotkeutumisesta onnettomuustutkintaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

to 01.09.2011

Vastuunkantaja. Toni huomaa kauppakeskuksen tapahtumien vaivaavan Niciä ja tahtoo hyvittää kaiken. Vakuutusrahoja janoava Fechner kärttää Töppersiä kantamaan vastuun räjähdyksestä. Koska läheiset ovat vailla toimeentuloa, tämä harkitsee ehdotusta vakavasti. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 31.08.2011
08:55 - 09:25
Syyllisyys kalvaa. Töppers toivoo kaasuräjähdyksen selviämistä. Fechner kuulee saavansa vakuutuskorvauksia vasta, kun syyllinen löytyy. Laura palaa tuttuihin ympyröihin ja huomaa amulettinsa kadonneen. Toni tapaa Nicin sairaalassa ja tuntee itsensä uudestisyntyneeksi. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

ti 30.08.2011
15:00 - 15:30

Epätoivon loukussa. Toni ja Nic jäävät loukkuun toisen räjähdyksen seurauksena. Avun odottaminen saa heidät epätoivoisiksi. Amelie, Netty ja Marlon eivät aavista kaksikon hätää vaan palaavat yllätyksensä pariin. Lisa on ikionnellinen miehensä Töppersin selviämisestä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 29.08.2011

Eloonjäämiskamppailu. Kauppakeskukseen jääneet taistelevat eloonjäännistään. Toni ei malta odottaa pelastusmiesten apua. Fechner etsii syyllistä räjähdykseen ja ottaa Töppersin silmätikukseen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 26.08.2011

Räjähdyksen jälkeen. Steven tietämättään aiheuttama kaasuräjähdys saa kauppakeskuksen sortumaan. Ensijärkytyksen haihduttua huomataan, ketä joukosta puuttuu. Marienhofissa pelätään pahinta. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 25.08.2011

Tuhkana tuuleen. Marlon suunnittelee korvaavansa toteutumattoman Venetsian-matkan. Töppers särkee Lisan sydämen. Laura hiipii Davidin toimistoon, kytkee kaasuhanan auki ja houkuttelee Amelien paikalle. Seuraukset ovat arvaamattomat. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 24.08.2011
08:55 - 09:25
Julma suunnitelma. Amelie ja Marlon suunnittelevat Venetsian-lomaa. Lauran katoaminen tuo mutkia matkaan. Kukaan ei osaa aavistaakaan, mitä kamalaa tämä suunnittelee. Lisa kaipaa miestään Frank Töppersiä, jonka on vaikea työskennellä Romanin kanssa kaiken tapahtuneen jälkeen. Toni ja David ovat lähdössä New Yorkiin, mutta Angelon kohtalo vaivaa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.

ti 23.08.2011
08:55 - 09:25
Uusi alku. Laura on luvannut jatkaa terapiaansa mutta piiloutuukin kauppakeskuksen varastotiloihin ja keksii tavan kostaa Amelielle. Toni yllättyy Davidin muuttosuunnitelmista, ja Marlon aikoo kosia Amelieta toistamiseen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. - Sarjan uusintakierros alkaa.

ma 22.08.2011

la 04.06.2011
13:45 - 14:15
Onko kolmin kaunihimpi?. Kerstin hehkuu onnesta, kun Raul suostuu hänen ja Julietten kolmanneksi pyöräksi. Seksi luvataan unohtaa, mutta yöllinen kohtaaminen keittiössä saa sydämet väpättämään. Toni pääsee sairaalasta. Tanja tulee kommuuniin hoitamaan tytärtään eikä suostu poistumaan, ennen kuin tytär lupautuu muuttamaan toipumisajaksi vanhempiensa luo. Constanze selviää Fechnerin testistä ja saa miehen polvilleen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 04.06.2011
14:15 - 14:45
Sähköä ilmassa. Lemmenkolmikko Kerstin, Raul ja Juliette yrittää pärjätä keskenään ilman seksiä. Kerstin alkaa kuitenkin haluta enemmän. Tanja hoivaa Tonia niin innokkaasti, että Nic päättää auttaa morsiantaan palaamaan takaisin kommuuniin. Constanze saa vihdoin selville Fechnerin kassakaapin numeroyhdistelmän. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 04.06.2011
14:45 - 15:15
Tuhkapilvi peittää jäljet. Constanze vie Fechnerin rahat ja peittää jälkensä tuhkapilveen. Raul tahtoo unohtaa kolmiodraaman ja jättää Kerstinin. Hän ottaa uuden elämäntilanteensa rauhallisesti. Stefanon Aurelia-täti tulee vierailulle Italiasta. Setä on kuollut, mutta Stefano perii tältä 20 000 euroa. Rahojen alkuperä on kuitenkin hieman hämärä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 04.06.2011
15:15 - 15:45
Morsio ottaa hatkat. Puheista loukkaantunut Constanze jättää Fechnerin, joka joutuu tutkintavankeuteen. Heidiä pyydetään valokuvamalliksi. Carlos ei ole uskoa silmiään tupsahtaessaan keskelle kuvaussessiota. Stefano päättää luopua likaisin keinoin hankituista perintörahoista, mutta Tanja pettyy pahasti. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 04.06.2011
15:45 - 16:15
Tervetuloa reaalimaailmaan. Rahat uhkaavat loppua, joten Netty ottaa vastaan siivoojan pestin. Työ ei kuitenkaan suju toiveiden mukaisesti. Heidi ei välitä Carlosin kiihkoilusta kuvausten suhteen, ja tämä pyytää lopulta katuvasti anteeksi mustasukkaisuuttaan. Tanja ehdottaa, että Stefano korvaisi perintörahoilla sedän tekemät vääryydet. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. SARJA JÄÄ TAUOLLE.
Sub
pe 03.06.2011

to 02.06.2011
16:30 - 17:00
Morsio ottaa hatkat. Puheista loukkaantunut Constanze jättää Fechnerin, joka joutuu tutkintavankeuteen. Heidiä pyydetään valokuvamalliksi. Carlos ei ole uskoa silmiään tupsahtaessaan keskelle kuvaussessiota. Stefano päättää luopua likaisin keinoin hankituista perintörahoista, mutta Tanja pettyy pahasti. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 01.06.2011
16:30 - 17:00
Tuhkapilvi peittää jäljet. Constanze vie Fechnerin rahat ja peittää jälkensä tuhkapilveen. Raul tahtoo unohtaa kolmiodraaman ja jättää Kerstinin. Hän ottaa uuden elämäntilanteensa rauhallisesti. Stefanon Aurelia-täti tulee vierailulle Italiasta. Setä on kuollut, mutta Stefano perii tältä 20 000 euroa. Rahojen alkuperä on kuitenkin hieman hämärä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 31.05.2011
16:30 - 17:00
Sähköä ilmassa. Lemmenkolmikko Kerstin, Raul ja Juliette yrittää pärjätä keskenään ilman seksiä. Kerstin alkaa kuitenkin haluta enemmän. Tanja hoivaa Tonia niin innokkaasti, että Nic päättää auttaa morsiantaan palaamaan takaisin kommuuniin. Constanze saa vihdoin selville Fechnerin kassakaapin numeroyhdistelmän. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 30.05.2011
16:00 - 16:30
Onko kolmin kaunihimpi?. Kerstin hehkuu onnesta, kun Raul suostuu hänen ja Julietten kolmanneksi pyöräksi. Seksi luvataan unohtaa, mutta yöllinen kohtaaminen keittiössä saa sydämet väpättämään. Toni pääsee sairaalasta. Tanja tulee kommuuniin hoitamaan tytärtään eikä suostu poistumaan, ennen kuin tytär lupautuu muuttamaan toipumisajaksi vanhempiensa luo. Constanze selviää Fechnerin testistä ja saa miehen polvilleen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 28.05.2011
15:30 - 16:00
Solmujen selvittelyä. Raul tyrmää Julietten ehdotuksen uusista asumisjärjestelyistä, mutta ikävä Kerstiniä kohtaan ei hellitä. Inge yllättää Ruthin ja Tarekin lakanoiden välistä. Nuhteiden sijaan hän tarjoaa Tarekille hanttihommia. Pojan työhalut saavat Ruthin pahoittamaan mielensä. Fechner syyttää Constanzea rahanahneeksi, mistä tämä tietysti olevinaan loukkaantuu. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 28.05.2011
14:30 - 15:00
Takaisin maan pinnalle. Netty pohtii vakavissaan, onko lapsettomalla suhteella tulevaisuutta. Inge auttaa häntä palaamaan järkiinsä. Raulin tunteet nousevat pintaan, kun hän törmää Kerstiniin ja Julietteen. Carlos tajuaa, miten epävarma Heidi on itsestään edelleen, ja panee kaikkensa peliin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 28.05.2011
15:00 - 15:30
Yhden onni on toisen epäonni. Raul tajuaa, että hänen täytyy unohtaa Kerstin voidakseen jatkaa elämäänsä. Juliette taas huomaa, ettei Kerstin pysty olemaan onnellinen ilman Raulia, ja tekee miehelle yllättävän ehdotuksen. Ruth ja Tarek juhlivat kolmikuukautispäiväänsä. Tyttö paljastaa Nettylle luopuvansa neitsyydestään. Constanze toivoo kuulevansa lisää Fechnerin rahoista mutta saakin illallisella rakkaudentunnustuksen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 28.05.2011
13:30 - 14:00
Selkeät tulevaisuuden toiveet. Netty suunnittelee uutta tulevaisuutta mutta pelkää ajautuvansa tylsiin töihin. Yhtäkkiä hänelle selviää, mitä hän oikeasti tahtoo. Kaksi epäonnistunutta avioliittoa vaivaa Tonin mieltä. Nic saa hänet kuitenkin avaamaan silmänsä. Carlos hankkii Carolinalle paikan lukioon, mutta tytär ei ole opiskelusta kovin innoissaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 28.05.2011
14:00 - 14:30
Vauvahaaveita. Charly hämmästyy Nettyn vauvahaaveista ja yrittää puhua tälle järkeä. Nic ihmettelee ystäviensä kummallista käytöstä ja olettaa, ettei Toni ole enää varma tunteistaan. Kaiken takaa paljastuu yllätysseremonia, mutta Nic tekee rohkeasti omat ratkaisunsa. Heidi ja Carlos alkavat miettiä tahoillaan, olisiko jo aika ottaa seuraava askel. Sülon ja Kerstinin vitsailu saa Heidin kuitenkin toisiin ajatuksiin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 27.05.2011
16:30 - 17:00
Solmujen selvittelyä. Raul tyrmää Julietten ehdotuksen uusista asumisjärjestelyistä, mutta ikävä Kerstiniä kohtaan ei hellitä. Inge yllättää Ruthin ja Tarekin lakanoiden välistä. Nuhteiden sijaan hän tarjoaa Tarekille hanttihommia. Pojan työhalut saavat Ruthin pahoittamaan mielensä. Fechner syyttää Constanzea rahanahneeksi, mistä tämä tietysti olevinaan loukkaantuu. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 26.05.2011
16:30 - 17:00
Yhden onni on toisen epäonni. Raul tajuaa, että hänen täytyy unohtaa Kerstin voidakseen jatkaa elämäänsä. Juliette taas huomaa, ettei Kerstin pysty olemaan onnellinen ilman Raulia, ja tekee miehelle yllättävän ehdotuksen. Ruth ja Tarek juhlivat kolmikuukautispäiväänsä. Tyttö paljastaa Nettylle luopuvansa neitsyydestään. Constanze toivoo kuulevansa lisää Fechnerin rahoista mutta saakin illallisella rakkaudentunnustuksen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 25.05.2011
16:30 - 17:00
Takaisin maan pinnalle. Netty pohtii vakavissaan, onko lapsettomalla suhteella tulevaisuutta. Inge auttaa häntä palaamaan järkiinsä. Raulin tunteet nousevat pintaan, kun hän törmää Kerstiniin ja Julietteen. Carlos tajuaa, miten epävarma Heidi on itsestään edelleen, ja panee kaikkensa peliin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 24.05.2011
16:30 - 17:00
Vauvahaaveita. Charly hämmästyy Nettyn vauvahaaveista ja yrittää puhua tälle järkeä. Nic ihmettelee ystäviensä kummallista käytöstä ja olettaa, ettei Toni ole enää varma tunteistaan. Kaiken takaa paljastuu yllätysseremonia, mutta Nic tekee rohkeasti omat ratkaisunsa. Heidi ja Carlos alkavat miettiä tahoillaan, olisiko jo aika ottaa seuraava askel. Sülon ja Kerstinin vitsailu saa Heidin kuitenkin toisiin ajatuksiin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 23.05.2011
16:30 - 17:00
Selkeät tulevaisuuden toiveet. Netty suunnittelee uutta tulevaisuutta mutta pelkää ajautuvansa tylsiin töihin. Yhtäkkiä hänelle selviää, mitä hän oikeasti tahtoo. Kaksi epäonnistunutta avioliittoa vaivaa Tonin mieltä. Nic saa hänet kuitenkin avaamaan silmänsä. Carlos hankkii Carolinalle paikan lukioon, mutta tytär ei ole opiskelusta kovin innoissaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 21.05.2011
14:30 - 15:00
Toinen kerta on liikaa. Raulin pinna ei kestä Kerstinin toista syrjähyppyä. Toni kuulee Davidilta koko totuuden ampumavälikohtauksesta ja kertoo kaiken myös Nicille. Seurauksena on kunnon käsirysy. Tarek joutuu jättämään majapaikkansa, ja Ruth pyytää häntä muuttamaan luokseen kommuuniin. Charly panee kuitenkin kapuloita rattaisiin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 21.05.2011
15:00 - 15:30
Halutaan työtä kuin työtä. Tarek saa muuttaa kommuuniin sillä ehdolla, että Ruth vastaa kuluista. Työnhaku ei kuitenkaan nappaa, koska tarjolla ei ole johtajan pestiä. Netty taas ottaisi melkein työn kuin työn. David kamppailee omantuntonsa kanssa. Ajatukset selkeytyvät Stefanon pikavisiitin jälkeen. Kerstin ei enää kestä myrskyisiä tunnelmia vaan päättää erota Raulista. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 21.05.2011
15:30 - 16:00
Alansa neitsyt. Netty pestautuu salaa töihin seksilinjalle. Charly vaistoaa, että jotain on vinossa. Toni tahtoo naimisiin mahdollisimman pian unohtaakseen ikävät tapahtumat. Stefano ja Tanja ovat huolissaan tyttärensä toipumisesta. Kerstin tahtoo tulla ulos kaapista mutta pelkää tuttaviensa tuomiota. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 21.05.2011
13:30 - 14:00
Ripittäytyminen palaa uniin. Toni järkyttyy kuullessaan, että David aikoi tappaa itsensä. Hän näkee pelottavan todentuntuista unta, jossa tämä tunnustaa halunneensa tappaa Nicin. Constanze iloitsee saadessaan avaimen Fechnerin huoneeseen. Hän alkaa heti etsiä miehen rahoja. Kerstin luovuttaa Back Datin kuvauspaikaksi. Julietten eroottinen poseeraus kiristää hermoja. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 21.05.2011
14:00 - 14:30
Totuus verhon takaa. Kerstin päätyy jälleen saman peiton alle Julietten kanssa. Raul saa siitä vihiä ja pettyy karvaasti. David kuulee kauhukseen, että Toni saattaa muistaa hänen tunnustuksensa. Hän laittaa luottopsykologinsa asialle mutta murtuu lopulta itse. Constanze yrittää huiputtaa Fechneriä, jotta tämä vaihtaisi kassakaapin numeroyhdistelmän hänen mieleisekseen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 20.05.2011

to 19.05.2011
16:30 - 17:00
Halutaan työtä kuin työtä. Tarek saa muuttaa kommuuniin sillä ehdolla, että Ruth vastaa kuluista. Työnhaku ei kuitenkaan nappaa, koska tarjolla ei ole johtajan pestiä. Netty taas ottaisi melkein työn kuin työn. David kamppailee omantuntonsa kanssa. Ajatukset selkeytyvät Stefanon pikavisiitin jälkeen. Kerstin ei enää kestä myrskyisiä tunnelmia vaan päättää erota Raulista. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 18.05.2011
16:30 - 17:00
Toinen kerta on liikaa. Raulin pinna ei kestä Kerstinin toista syrjähyppyä. Toni kuulee Davidilta koko totuuden ampumavälikohtauksesta ja kertoo kaiken myös Nicille. Seurauksena on kunnon käsirysy. Tarek joutuu jättämään majapaikkansa, ja Ruth pyytää häntä muuttamaan luokseen kommuuniin. Charly panee kuitenkin kapuloita rattaisiin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 17.05.2011
16:30 - 17:00
Totuus verhon takaa. Kerstin päätyy jälleen saman peiton alle Julietten kanssa. Raul saa siitä vihiä ja pettyy karvaasti. David kuulee kauhukseen, että Toni saattaa muistaa hänen tunnustuksensa. Hän laittaa luottopsykologinsa asialle mutta murtuu lopulta itse. Constanze yrittää huiputtaa Fechneriä, jotta tämä vaihtaisi kassakaapin numeroyhdistelmän hänen mieleisekseen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 16.05.2011
16:30 - 17:00
Ripittäytyminen palaa uniin. Toni järkyttyy kuullessaan, että David aikoi tappaa itsensä. Hän näkee pelottavan todentuntuista unta, jossa tämä tunnustaa halunneensa tappaa Nicin. Constanze iloitsee saadessaan avaimen Fechnerin huoneeseen. Hän alkaa heti etsiä miehen rahoja. Kerstin luovuttaa Back Datin kuvauspaikaksi. Julietten eroottinen poseeraus kiristää hermoja. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 14.05.2011
13:30 - 14:00
Harhaluoti. Luoti osuu Toniin. David jähmettyy paikalleen, ja Nic yrittää pelastaa rakkaansa hengen. Carolina tekeytyy ikäistään vanhemmaksi päästäkseen treffeille Leon kanssa. Tyttö joutuu pinteeseen, kun isä saa vihiä asiasta. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 14.05.2011
14:00 - 14:30
Taistelua elämästä. Nic selittää synkät tapahtumat Maldineille. Hän raivostuu, kun David tulee sairaalaan kyselemään Tonin vointia. Carolina joutuu kotiarestiin. Topakka tyttö kuitenkin karkaa ja päättää liftata Ruotsiin. Yksi auto pysähtyy, mutta sen ratin takana istuu äiti. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 14.05.2011
14:30 - 15:00
Ripittäytyminen kuolinvuoteella. Nic yrittää herättää Tonin koomasta, eikä hän malttaisi poistua sängyn viereltä. David onnistuu kuitenkin livahtamaan huoneeseen. Tämä tunnustaa tekonsa eikä huomaa, että Frida kuulee kaiken. Avuton Carolina joutuu katselemaan riiteleviä vanhempiaan. Heidi tajuaa tilanteen ja menee väliin. Lopulta syntyy myös sovinto. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 14.05.2011
15:30 - 16:00
Ruusunen herää. Toni on vähällä ylittää rajan, mutta Nic saa hänet hereille. David tajuaa voimattomuutensa Fridaa vastaan. Constanze keksii sotkea huoneensa, jotta voi esittää Fechnerille mustasukkaisuusdraaman uhria. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 14.05.2011
15:00 - 15:30
Matka tuonpuoleiseen. Toni häilyy elämän ja kuoleman rajamailla. Hän kohtaa Amelien, joka kehottaa häntä jatkamaan elämäänsä. Frida auttaa surun murtamaa Davidia. Katala nainen näyttää, ettei hänestä pääse noin vain. Constanze jatkaa taistelua Fechnerin miljoonista. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 13.05.2011

to 12.05.2011

ke 11.05.2011
16:30 - 17:00
Ripittäytyminen kuolinvuoteella. Nic yrittää herättää Tonin koomasta, eikä hän malttaisi poistua sängyn viereltä. David onnistuu kuitenkin livahtamaan huoneeseen. Tämä tunnustaa tekonsa eikä huomaa, että Frida kuulee kaiken. Avuton Carolina joutuu katselemaan riiteleviä vanhempiaan. Heidi tajuaa tilanteen ja menee väliin. Lopulta syntyy myös sovinto. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 10.05.2011
16:30 - 17:00
Taistelua elämästä. Nic selittää synkät tapahtumat Maldineille. Hän raivostuu, kun David tulee sairaalaan kyselemään Tonin vointia. Carolina joutuu kotiarestiin. Topakka tyttö kuitenkin karkaa ja päättää liftata Ruotsiin. Yksi auto pysähtyy, mutta sen ratin takana istuu äiti. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 09.05.2011
16:30 - 17:00
Harhaluoti. Luoti osuu Toniin. David jähmettyy paikalleen, ja Nic yrittää pelastaa rakkaansa hengen. Carolina tekeytyy ikäistään vanhemmaksi päästäkseen treffeille Leon kanssa. Tyttö joutuu pinteeseen, kun isä saa vihiä asiasta. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 07.05.2011
15:30 - 16:00
Onnen jyviä ja epätoivon akanoita. Toni ja Nic juhlivat kihlajaisiaan. Ruth ikävöi Leaa, ja Tarek yrittää parhaansa mukaan piristää tyttöystäväänsä. David päättää ampua Nicin mutta suuntaakin aseen itseensä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 07.05.2011
15:00 - 15:30
Kohti uutta ja tuntematonta. Lea liikuttuu tuttavien järjestämistä läksiäisistä. Muuttoauto tekee tenän, mutta lopulta päästään kuitenkin matkaan. Davidin epätoivo kasvaa, kun hän menettää mahdollisuutensa Tonin suhteen. Nic yllättää rakkaansa kosinnalla. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 07.05.2011
13:30 - 14:00
Onko peli menetetty?. Kerstin järkyttyy huomatessaan hajottaneensa kaiken, kun Raul lähtee pois hänen anteeksipyynnöstään huolimatta. Kaikki ei silti ole menetetty. Netty murehtii kampaamonsa kohtaloa sairaana sängyn pohjalla, ja Charly lupaa heittää rahakkaan polttarikeikan yksin. Päättäväinen nainen ei malta levätä vaan häärää ympäriinsä ja menettää lopulta tajuntansa. Lea pyytää muuttoaikeista loukkaantunutta Ruthia mukaansa Berliiniin. Tarekin takia päätös ei ole helppo. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 07.05.2011
14:00 - 14:30
Kippis erolle. Frida allekirjoittaa eropaperit. Nic suostuu sen kunniaksi lasilliselle ja astuu suoraan ansaan. Huolestunut Charly etsii Nettyä kaikkialta ja löytää tämän tiedottomana verstaalta. Tanja ja Stefano totuttelevat ajatukseen Valentinin muutosta. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 07.05.2011
14:30 - 15:00
Haaveet murenevat. Toni keskeyttää Fridan ja Nicin mutta tajuaa kaiken olevan pelkkää juonittelua. David suuttuu ja sanoo irti yhteistyön Fridan kanssa. Netty herää ja piristyy silmin nähden saadessaan kampaamonsa avaimet. Lääkäri kertoo kuitenkin karmean totuuden hänen saamastaan kohtauksesta. Ruth tahtoisi järjestää Lealle railakkaat läksiäiset, mutta tämä ei innostu ajatuksesta. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 06.05.2011
16:30 - 17:00
Onnen jyviä ja epätoivon akanoita. Toni ja Nic juhlivat kihlajaisiaan. Ruth ikävöi Leaa, ja Tarek yrittää parhaansa mukaan piristää tyttöystäväänsä. David päättää ampua Nicin mutta suuntaakin aseen itseensä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 05.05.2011
16:30 - 17:00
Kohti uutta ja tuntematonta. Lea liikuttuu tuttavien järjestämistä läksiäisistä. Muuttoauto tekee tenän, mutta lopulta päästään kuitenkin matkaan. Davidin epätoivo kasvaa, kun hän menettää mahdollisuutensa Tonin suhteen. Nic yllättää rakkaansa kosinnalla. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 04.05.2011
16:30 - 17:00
Haaveet murenevat. Toni keskeyttää Fridan ja Nicin mutta tajuaa kaiken olevan pelkkää juonittelua. David suuttuu ja sanoo irti yhteistyön Fridan kanssa. Netty herää ja piristyy silmin nähden saadessaan kampaamonsa avaimet. Lääkäri kertoo kuitenkin karmean totuuden hänen saamastaan kohtauksesta. Ruth tahtoisi järjestää Lealle railakkaat läksiäiset, mutta tämä ei innostu ajatuksesta. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 03.05.2011
16:30 - 17:00
Kippis erolle. Frida allekirjoittaa eropaperit. Nic suostuu sen kunniaksi lasilliselle ja astuu suoraan ansaan. Huolestunut Charly etsii Nettyä kaikkialta ja löytää tämän tiedottomana verstaalta. Tanja ja Stefano totuttelevat ajatukseen Valentinin muutosta. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 02.05.2011
16:30 - 17:00
Onko peli menetetty?. Kerstin järkyttyy huomatessaan hajottaneensa kaiken, kun Raul lähtee pois hänen anteeksipyynnöstään huolimatta. Kaikki ei silti ole menetetty. Netty murehtii kampaamonsa kohtaloa sairaana sängyn pohjalla, ja Charly lupaa heittää rahakkaan polttarikeikan yksin. Päättäväinen nainen ei malta levätä vaan häärää ympäriinsä ja menettää lopulta tajuntansa. Lea pyytää muuttoaikeista loukkaantunutta Ruthia mukaansa Berliiniin. Tarekin takia päätös ei ole helppo. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 30.04.2011
15:00 - 15:30
Lähdön tuskaa. Kerstin sysää sovittelukukkaset syrjään, ja Raul päättää lähteä hakemaan lohtua äitinsä helmoista Espanjasta. Pesulan mainosvideon suosiolle ei näy loppua, ja tanssiryhmää pyydetään jopa esiintymään polttareihin. Lea tahtoisi lähteä Berliiniin Valentinin kanssa, mutta asia ei ole autistille ihan yksinkertainen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 30.04.2011
14:00 - 14:30
Näyttelyn satoa. Valentin tekee näyttelyssä vaikutuksen kuvataiteen professoriin. Myös Lea kerää huomiota itse tekemällään korulla. Carolina ei tahdo palata Pariisiin. Syitä siihen on kaksi: hän ei viihdy isäntäperheessään ja on rakastunut Leoon. Tonin ymmärrys ei tahdo riittää, kun onneton Frida pyytää yösijaa kommuunista. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 30.04.2011
14:30 - 15:00
Liian suuri houkutus. Lea sanoo Valentinille kieltäytyvänsä harjoittelupaikasta, mutta tarjous jää kalvamaan mieltä. Frida tunkee joka paikkaan, mikä käy Tonille sietämättömäksi. Nic näyttää kuitenkin, ettei tahdo palata menneeseen. Raul ei malta pysyä erossa Kerstinistä mutta joutuu lopulta nielemään tappionsa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 30.04.2011
13:00 - 13:30
Psykologista valtapeliä. Frida tahtoo Nicin mukaansa terapiaan, mutta psykologi näkee hänen lävitseen. Tanja suostuttelee Brunon ulos tämän linnakkeesta. Sülo lupaa laskea pojan näyttelyyn sillä ehdolla, että koulussa keskitytään opetukseen. Carolina ilmestyy yllättäen isänsä ovelle. Carlos hermostuu, kun kuulee tytön karanneen kielikurssilta Pariisista. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 30.04.2011
13:30 - 14:00
Terapian tarpeessa. Nic kutsutaan mukaan Fridan terapiaan. Toni antaa miesystävälleen täyden tukensa, vaikka pelko kalvaakin mieltä. Taidenäyttely jää yllättäen ilman galleriaa. Säästääkseen poikansa pettymykseltä Sülo alkaa etsiä korvaavia tiloja. Carlos ja Heidi ovat huolissaan Carolinasta. Hän tahtoo väkisinkin tavata chattikaverinsa mutta pettyy pahasti. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 29.04.2011
16:30 - 17:00
Lähdön tuskaa. Kerstin sysää sovittelukukkaset syrjään, ja Raul päättää lähteä hakemaan lohtua äitinsä helmoista Espanjasta. Pesulan mainosvideon suosiolle ei näy loppua, ja tanssiryhmää pyydetään jopa esiintymään polttareihin. Lea tahtoisi lähteä Berliiniin Valentinin kanssa, mutta asia ei ole autistille ihan yksinkertainen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 28.04.2011
16:30 - 17:00
Liian suuri houkutus. Lea sanoo Valentinille kieltäytyvänsä harjoittelupaikasta, mutta tarjous jää kalvamaan mieltä. Frida tunkee joka paikkaan, mikä käy Tonille sietämättömäksi. Nic näyttää kuitenkin, ettei tahdo palata menneeseen. Raul ei malta pysyä erossa Kerstinistä mutta joutuu lopulta nielemään tappionsa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 27.04.2011
16:30 - 17:00
Näyttelyn satoa. Valentin tekee näyttelyssä vaikutuksen kuvataiteen professoriin. Myös Lea kerää huomiota itse tekemällään korulla. Carolina ei tahdo palata Pariisiin. Syitä siihen on kaksi: hän ei viihdy isäntäperheessään ja on rakastunut Leoon. Tonin ymmärrys ei tahdo riittää, kun onneton Frida pyytää yösijaa kommuunista. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 26.04.2011
16:30 - 17:00
Terapian tarpeessa. Nic kutsutaan mukaan Fridan terapiaan. Toni antaa miesystävälleen täyden tukensa, vaikka pelko kalvaakin mieltä. Taidenäyttely jää yllättäen ilman galleriaa. Säästääkseen poikansa pettymykseltä Sülo alkaa etsiä korvaavia tiloja. Carlos ja Heidi ovat huolissaan Carolinasta. Hän tahtoo väkisinkin tavata chattikaverinsa mutta pettyy pahasti. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 25.04.2011
16:30 - 17:00
Psykologista valtapeliä. Frida tahtoo Nicin mukaansa terapiaan, mutta psykologi näkee hänen lävitseen. Tanja suostuttelee Brunon ulos tämän linnakkeesta. Sülo lupaa laskea pojan näyttelyyn sillä ehdolla, että koulussa keskitytään opetukseen. Carolina ilmestyy yllättäen isänsä ovelle. Carlos hermostuu, kun kuulee tytön karanneen kielikurssilta Pariisista. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 23.04.2011
15:00 - 15:30
Lakkoon taiteen puolesta. Sülon mukaan Brunon pitäisi keskittyä matematiikkaan maalauksen sijaan. Taidenäyttelyä kokoava Müller on toista mieltä, mikä saa pojan ryhtymään lakkoon. Toni huomaa kallisarvoisen muistolaatikkonsa kadonneen. Kun hän kysyy asiasta Fridalta, tämä heittäytyy röyhkeäksi. Joku tuntuu aina seisovan tiellä, etteivät Heidi ja Carlos pääse tekemään läheisempää tuttavuutta. Onneksi Raul tajuaa tilanteen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 23.04.2011
14:00 - 14:30
Viha väistyy. Raul pelastaa Julietten. Omatunto kolkuttaa, sillä hän tuntee olevansa epäsuorasti syyllinen tapahtumaan. Lea pettyy, kun Valentin peruu osallistumisensa näyttelyyn. Totuus auttaa poikaa pääsemään sittenkin mukaan. Marlon ei lankea Fridan ansaan, mutta juonittelu ei lopu siihen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 23.04.2011
14:30 - 15:00
Aikalisä kolmiodraamassa. Kerstin ei meinaa uskoa silmiään, kun hän yllättää Raulin ja Julietten yhdessä. Hän päättää, että kolmikon on parasta pysyä hetki erillään. Toni ilahtuu kuullessaan, että Frida on lähdössä pois. Läksiäiset Foxyssa muuttavat kuitenkin suunnitelmat. Sülo ei pysty hankkimaan Brunon haikailemia vesivärejä. Kun joku jättää Back Datiin lompakkonsa, tilaisuus tekee varkaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 23.04.2011
13:30 - 14:00
Paha petturin periköön. Raul tahtoo Juliettesta eroon mutta hätkähtää nähdessään raavaiden miesten käyvän tämän kimppuun. Valentin iloitsee, kun hänet hyväksytään valokuvanäyttelyyn. Paniikkikohtaus saa hänet kuitenkin toisiin ajatuksiin. Frida yrittää houkutella Marlonia puolelleen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 23.04.2011
13:00 - 13:30
Seksiekspertin opissa. Valentin pelkää menettävänsä Lean, koska sänkypuuhat eivät kiinnosta. Carlos neuvoo leikillisesti pyytämään apua asiantuntijalta, ja Valentin marssii alan erikoisliikkeeseen. Davidin ja Fridan juonittelu tuottaa tulosta, kun Toni hermostuu naisen muutosta entiseen kotiinsa. Ystävät ovat huolissaan eron riuduttamasta Raulista. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 22.04.2011
16:30 - 17:00
Lakkoon taiteen puolesta. Sülon mukaan Brunon pitäisi keskittyä matematiikkaan maalauksen sijaan. Taidenäyttelyä kokoava Müller on toista mieltä, mikä saa pojan ryhtymään lakkoon. Toni huomaa kallisarvoisen muistolaatikkonsa kadonneen. Kun hän kysyy asiasta Fridalta, tämä heittäytyy röyhkeäksi. Joku tuntuu aina seisovan tiellä, etteivät Heidi ja Carlos pääse tekemään läheisempää tuttavuutta. Onneksi Raul tajuaa tilanteen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 21.04.2011
16:30 - 17:00
Aikalisä kolmiodraamassa. Kerstin ei meinaa uskoa silmiään, kun hän yllättää Raulin ja Julietten yhdessä. Hän päättää, että kolmikon on parasta pysyä hetki erillään. Toni ilahtuu kuullessaan, että Frida on lähdössä pois. Läksiäiset Foxyssa muuttavat kuitenkin suunnitelmat. Sülo ei pysty hankkimaan Brunon haikailemia vesivärejä. Kun joku jättää Back Datiin lompakkonsa, tilaisuus tekee varkaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 20.04.2011
16:30 - 17:00
Viha väistyy. Raul pelastaa Julietten. Omatunto kolkuttaa, sillä hän tuntee olevansa epäsuorasti syyllinen tapahtumaan. Lea pettyy, kun Valentin peruu osallistumisensa näyttelyyn. Totuus auttaa poikaa pääsemään sittenkin mukaan. Marlon ei lankea Fridan ansaan, mutta juonittelu ei lopu siihen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 19.04.2011
16:30 - 17:00
Paha petturin periköön. Raul tahtoo Juliettesta eroon mutta hätkähtää nähdessään raavaiden miesten käyvän tämän kimppuun. Valentin iloitsee, kun hänet hyväksytään valokuvanäyttelyyn. Paniikkikohtaus saa hänet kuitenkin toisiin ajatuksiin. Frida yrittää houkutella Marlonia puolelleen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 18.04.2011
16:30 - 17:00
Seksiekspertin opissa. Valentin pelkää menettävänsä Lean, koska sänkypuuhat eivät kiinnosta. Carlos neuvoo leikillisesti pyytämään apua asiantuntijalta, ja Valentin marssii alan erikoisliikkeeseen. Davidin ja Fridan juonittelu tuottaa tulosta, kun Toni hermostuu naisen muutosta entiseen kotiinsa. Ystävät ovat huolissaan eron riuduttamasta Raulista. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 16.04.2011
15:00 - 15:30
Keinoja kaihtamatta. David tahtoo pitää kiinni avioliitostaan. Fridan patistelukaan ei auta. Nic näkee entisen vaimonsa läpi ja käyttää kaikki keinot osoittaakseen Tonille, miten rakastunut hän on. Ensimmäinen kerta saa Lean uskomaan yhteiseen tulevaisuuteen Valentinin kanssa, mutta poika on päättänyt unohtaa seksin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 16.04.2011
14:30 - 15:00
Ensimmäinen kerta. Seksistä kieltäytynyt Lea miettii syntyjä syviä. Siskosta ei ole paljon apua, koska tämäkin on vielä neitsyt. Valentin kysyy neuvoa Tanjalta ja Ingeltä. Lisa ja Töppers rientävät mainoskuvauksista Cambridgeen hoitamaan lapsenlastaan. David painostaa Fridaa tekemään kaikkensa erottaakseen Tonin ja Nicin mahdollisimman nopeasti. Toni tekee toisaalla omat ratkaisunsa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 16.04.2011
14:00 - 14:30
Kamera käy. Huhu mainoskuvauksista leviää Marienhofissa kulovalkean tavoin. Kun kuvaukset viimein alkavat, Lisa järkyttyy, sillä yleisön joukossa seisoo myös hänen esimiehensä. Kerstinin tunteet Raulia kohtaan heittelevät laidasta toiseen. Juliettelle hän kuitenkin puolustaa miesystäväänsä kovin sanoin. Valentin suutelee Leaa kiihkeästi. Hän olettaa, että seuraavaksi pitää kiiruhtaa sänkyyn. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 16.04.2011
13:00 - 13:30
Viestintuoja. Marlon nousee rotkosta Amelien sanojen voimin. Hän tutustuu vaimonsa viimeiseen viestiin ja löytää vihdoin rauhan. Hän saa myös selville, kuka kaikki viestit välitti. Raul vaatii kuulla kaiken Juliettesta mutta loukkaantuu totuudesta verisesti. Töppers suhtautuu rennosti Nettyn ja Lisan riisuuntumiseen mainoksessa. Isäpappa vaatii päästä itsekin mukaan, mutta kuvausten herruus päätyy lopulta Fechnerin käsiin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 16.04.2011
13:30 - 14:00
Lupauksensa vanki. Marlon suuttuu Nettylle mutta leppyy, kun lukee Amelien kirjeen, jossa tämä pyytää ystävältään apua. Fechner ottaa pestinsä tosissaan ja juoksuttaa muita mainostiimiläisiä olan takaa. Tunnelma alkaa latistua, mutta onneksi Susi takoo miesystäväänsä järkeä. Kerstin ei suostu Raulin vaatimukseen pysyä erossa Juliettesta ja joutuu siksi muuttamaan pois kotoaan. Raul löytää nopeasti lohdutusta muualta. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 15.04.2011
16:30 - 17:00
Keinoja kaihtamatta. David tahtoo pitää kiinni avioliitostaan. Fridan patistelukaan ei auta. Nic näkee entisen vaimonsa läpi ja käyttää kaikki keinot osoittaakseen Tonille, miten rakastunut hän on. Ensimmäinen kerta saa Lean uskomaan yhteiseen tulevaisuuteen Valentinin kanssa, mutta poika on päättänyt unohtaa seksin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 14.04.2011
16:30 - 17:00
Ensimmäinen kerta. Seksistä kieltäytynyt Lea miettii syntyjä syviä. Siskosta ei ole paljon apua, koska tämäkin on vielä neitsyt. Valentin kysyy neuvoa Tanjalta ja Ingeltä. Lisa ja Töppers rientävät mainoskuvauksista Cambridgeen hoitamaan lapsenlastaan. David painostaa Fridaa tekemään kaikkensa erottaakseen Tonin ja Nicin mahdollisimman nopeasti. Toni tekee toisaalla omat ratkaisunsa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 13.04.2011
16:30 - 17:00
Kamera käy. Huhu mainoskuvauksista leviää Marienhofissa kulovalkean tavoin. Kun kuvaukset viimein alkavat, Lisa järkyttyy, sillä yleisön joukossa seisoo myös hänen esimiehensä. Kerstinin tunteet Raulia kohtaan heittelevät laidasta toiseen. Juliettelle hän kuitenkin puolustaa miesystäväänsä kovin sanoin. Valentin suutelee Leaa kiihkeästi. Hän olettaa, että seuraavaksi pitää kiiruhtaa sänkyyn. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 12.04.2011
16:30 - 17:00
Lupauksensa vanki. Marlon suuttuu Nettylle mutta leppyy, kun lukee Amelien kirjeen, jossa tämä pyytää ystävältään apua. Fechner ottaa pestinsä tosissaan ja juoksuttaa muita mainostiimiläisiä olan takaa. Tunnelma alkaa latistua, mutta onneksi Susi takoo miesystäväänsä järkeä. Kerstin ei suostu Raulin vaatimukseen pysyä erossa Juliettesta ja joutuu siksi muuttamaan pois kotoaan. Raul löytää nopeasti lohdutusta muualta. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 11.04.2011
16:00 - 16:30
Viestintuoja. Marlon nousee rotkosta Amelien sanojen voimin. Hän tutustuu vaimonsa viimeiseen viestiin ja löytää vihdoin rauhan. Hän saa myös selville, kuka kaikki viestit välitti. Raul vaatii kuulla kaiken Juliettesta mutta loukkaantuu totuudesta verisesti. Töppers suhtautuu rennosti Nettyn ja Lisan riisuuntumiseen mainoksessa. Isäpappa vaatii päästä itsekin mukaan, mutta kuvausten herruus päätyy lopulta Fechnerin käsiin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 09.04.2011
14:00 - 14:30
Sateenkaaribileet. Sülo houkuttelee ikävästä riutuvan Kerstinin seurakseen sateenkaaribileisiin. Toni ymmärtää, että Nic on huolissaan entisestä vaimostaan. Sairaalassa kuitenkin ihmetellään erikoista itsemurhayritystä. Lea seuraa sivusta kateellisena, kun sisko saa kokea kaikkea sellaista, mitä Valentin ei ole pystynyt tyttöystävälleen tarjoamaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 09.04.2011
14:30 - 15:00
Ulos kaapista. Raul yllättyy, kun näkee Julietten suutelevan naista. Toni syyttää Fridaa valehtelijaksi, ja Nic lupaa selvittää asiat. Mies uskoo entistä vaimoaan, kun tämä antaa luettavaksi jäähyväisviestinsä. Inge ja Frederik yrittävät piristää liiketoimintaansa mainosvideolla, josta tulee kuin tuleekin oikea hitti. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 09.04.2011
15:00 - 15:30
Naisellani on toinen nainen. Kerstin ei tahtoisi satuttaa ketään mutta joutuu pakon edessä myöntämään Raulille, että suuteli Julietten kanssa. Marlon saa jälleen viestin Amelielta. Dvd saa miehen niin pahasti tolaltaan, että hän pakenee erämaahan rauhoittumaan. Pesulan mainos joudutaan tekemään uusiksi. Naiset varaavat kuvauksiin kauniita alusvaatteita, mikä herättää Töppersin ja Charlyn epäluulot. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 09.04.2011
13:00 - 13:30
Romanttinen yllätys. Pakit käyvät Carlosin kunnian päälle. Hän päättää kuitenkin järjestää Heidille romanttisen yllätyksen. Nic onnistuu karistamaan Fridan kyljestään, mutta eropäätös tulee kaikille yllätyksenä. Ruth tahtoo yhä lähemmäs Tarekia ja käyttää avukseen pullonpyöritystä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 09.04.2011
13:30 - 14:00
Tanssin huumaa. Heidi ei oikein osaa näyttäytyä julkisesti Carlosin kanssa. He päättävät silti lähteä Foxyyn ja osallistuvat huikeaan tanssikilpailuun. Nic tahtoo Davidin sijaan puolueettoman asianajajan hoitamaan avioeronsa. Kaikki näyttää sujuvan hyvin, mutta sitten Frida kiikutetaan sairaalaan. Tarek pyytää Ruthia yllättäen elokuviin. Joko vihdoin pussataan? Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 08.04.2011
16:30 - 17:00
Naisellani on toinen nainen. Kerstin ei tahtoisi satuttaa ketään mutta joutuu pakon edessä myöntämään Raulille, että suuteli Julietten kanssa. Marlon saa jälleen viestin Amelielta. Dvd saa miehen niin pahasti tolaltaan, että hän pakenee erämaahan rauhoittumaan. Pesulan mainos joudutaan tekemään uusiksi. Naiset varaavat kuvauksiin kauniita alusvaatteita, mikä herättää Töppersin ja Charlyn epäluulot. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 07.04.2011
16:30 - 17:00
Ulos kaapista. Raul yllättyy, kun näkee Julietten suutelevan naista. Toni syyttää Fridaa valehtelijaksi, ja Nic lupaa selvittää asiat. Mies uskoo entistä vaimoaan, kun tämä antaa luettavaksi jäähyväisviestinsä. Inge ja Frederik yrittävät piristää liiketoimintaansa mainosvideolla, josta tulee kuin tuleekin oikea hitti. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 06.04.2011
16:30 - 17:00
Sateenkaaribileet. Sülo houkuttelee ikävästä riutuvan Kerstinin seurakseen sateenkaaribileisiin. Toni ymmärtää, että Nic on huolissaan entisestä vaimostaan. Sairaalassa kuitenkin ihmetellään erikoista itsemurhayritystä. Lea seuraa sivusta kateellisena, kun sisko saa kokea kaikkea sellaista, mitä Valentin ei ole pystynyt tyttöystävälleen tarjoamaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 05.04.2011
16:30 - 17:00
Tanssin huumaa. Heidi ei oikein osaa näyttäytyä julkisesti Carlosin kanssa. He päättävät silti lähteä Foxyyn ja osallistuvat huikeaan tanssikilpailuun. Nic tahtoo Davidin sijaan puolueettoman asianajajan hoitamaan avioeronsa. Kaikki näyttää sujuvan hyvin, mutta sitten Frida kiikutetaan sairaalaan. Tarek pyytää Ruthia yllättäen elokuviin. Joko vihdoin pussataan? Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 04.04.2011
16:00 - 16:30
Romanttinen yllätys. Pakit käyvät Carlosin kunnian päälle. Hän päättää kuitenkin järjestää Heidille romanttisen yllätyksen. Nic onnistuu karistamaan Fridan kyljestään, mutta eropäätös tulee kaikille yllätyksenä. Ruth tahtoo yhä lähemmäs Tarekia ja käyttää avukseen pullonpyöritystä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 02.04.2011
15:30 - 16:00
Kunpa tietäisit. Carlos ei voi muuta kuin myöntää ihastuksensa. Heidi taas on luopunut toivosta ja yrittää tähyillä muita miehiä. Pahaa-aavistamaton Toni kutsuu Fridan sisään ja kuulee pöyristyttäviä totuuksia Nicistä. Tarek suuttuu, kun löytää Ruthin sotkemasta Fechnerin seinää. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 02.04.2011
16:00 - 16:30
Aitoja tunteita. Carlos yrittää parhaansa mukaan vakuuttaa Heidille olevansa tosissaan. Nainen ei meinaa uskoa korviaan. Frida pyytää anteeksi aiheuttamaansa mielipahaa. Toni ei niele mielistelyä helpolla. Ruth tahtoisi hieroa sopua Tarekin kanssa muttei oikein tiedä miten. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 02.04.2011
14:30 - 15:00
Alitajunta tekee tepposet. Carlos herää Heidin kainalosta. Hämmentynyt mies hiipii vähin äänin pois paikalta mutta näkee seuraavana yönä outoja unia. David pestaa yksityisetsivän ottamaan selvää Nicin menneisyydestä. Rakastunut Toni toivoo isänsä vihdoin leppyvän. Hän kertoo uudesta suhteestaan myös Davidille, joka esittää yllättynyttä ja ymmärtäväistä. Fechner luulee Susin vainonneen Constanzea alusta alkaen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 02.04.2011
15:00 - 15:30
Terveisiä menneisyydestä. David uhkailee Niciä. Toni yrittää rauhoitella tätä, mutta pelko jää kalvamaan mieltä. Nicin välit Stefanoon alkavat rauhoittua, mutta sitten maisemiin ilmestyy kauan kadoksissa ollut nainen. Carlos herää eroottisesta unestaan. Vaikka hän yrittää kieltää tunteensa, Heidi alkaa kiehtoa yhä enemmän. Tarek työskentelee ahkerasti ja tekee vaikutuksen Garcian veljeksiin. Pimeä työntekijä on kuitenkin aina riski. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 02.04.2011
14:00 - 14:30
Lempi läikkyy. David ja Stefano etsivät epätoivoisesti Tonia ja Niciä, jotka nauttivat lemmestään mökissä. David mykistyy löytäessään vaimonsa, kun taas Stefano syöksyy torumaan tyttärensä käytöstä kovin sanoin. Asiakas tahtoo Carlosilta onnenkeksejä. Juliette ei valitettavasti ehdi auttamaan, ja vain Heidillä tuntuu olevan aikaa. Kankean alun jälkeen illasta kehkeytyy oikein mukava. Constanze pääsee uhkailijansa jäljille. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 01.04.2011
16:30 - 17:00
Aitoja tunteita. Carlos yrittää parhaansa mukaan vakuuttaa Heidille olevansa tosissaan. Nainen ei meinaa uskoa korviaan. Frida pyytää anteeksi aiheuttamaansa mielipahaa. Toni ei niele mielistelyä helpolla. Ruth tahtoisi hieroa sopua Tarekin kanssa muttei oikein tiedä miten. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 31.03.2011
16:30 - 17:00
Kunpa tietäisit. Carlos ei voi muuta kuin myöntää ihastuksensa. Heidi taas on luopunut toivosta ja yrittää tähyillä muita miehiä. Pahaa-aavistamaton Toni kutsuu Fridan sisään ja kuulee pöyristyttäviä totuuksia Nicistä. Tarek suuttuu, kun löytää Ruthin sotkemasta Fechnerin seinää. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 30.03.2011
16:30 - 17:00
Terveisiä menneisyydestä. David uhkailee Niciä. Toni yrittää rauhoitella tätä, mutta pelko jää kalvamaan mieltä. Nicin välit Stefanoon alkavat rauhoittua, mutta sitten maisemiin ilmestyy kauan kadoksissa ollut nainen. Carlos herää eroottisesta unestaan. Vaikka hän yrittää kieltää tunteensa, Heidi alkaa kiehtoa yhä enemmän. Tarek työskentelee ahkerasti ja tekee vaikutuksen Garcian veljeksiin. Pimeä työntekijä on kuitenkin aina riski. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 29.03.2011
16:30 - 17:00
Alitajunta tekee tepposet. Carlos herää Heidin kainalosta. Hämmentynyt mies hiipii vähin äänin pois paikalta mutta näkee seuraavana yönä outoja unia. David pestaa yksityisetsivän ottamaan selvää Nicin menneisyydestä. Rakastunut Toni toivoo isänsä vihdoin leppyvän. Hän kertoo uudesta suhteestaan myös Davidille, joka esittää yllättynyttä ja ymmärtäväistä. Fechner luulee Susin vainonneen Constanzea alusta alkaen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 28.03.2011
16:30 - 17:00
Lempi läikkyy. David ja Stefano etsivät epätoivoisesti Tonia ja Niciä, jotka nauttivat lemmestään mökissä. David mykistyy löytäessään vaimonsa, kun taas Stefano syöksyy torumaan tyttärensä käytöstä kovin sanoin. Asiakas tahtoo Carlosilta onnenkeksejä. Juliette ei valitettavasti ehdi auttamaan, ja vain Heidillä tuntuu olevan aikaa. Kankean alun jälkeen illasta kehkeytyy oikein mukava. Constanze pääsee uhkailijansa jäljille. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 26.03.2011
14:00 - 14:30
Valinnan vaikeus. Kerstin hämmentyy suudelmasta ja väittää Juliettelle kuuluvansa yhteen Raulin kanssa. Tarek joutuu pakenemaan piilopaikastaan. Ruth vie pojan kotiinsa siistiytymään. Constanze esittää Fechnerille joutuneensa ahdistelun uhriksi mutta jää kiinni valheestaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 26.03.2011
14:30 - 15:00
Pinnan alla kytee. Kerstin tajuaa ihastuneensa Julietteen ja pyytää apua Lisalta. Tämä neuvoo ystäväänsä katsomaan tilannetta rauhassa. Ruth haikailee Tarekin perään ja joutuu pinteeseen. Fechner ei luota Constanzeen. Kiero nainen ei saa apua edes Davidilta, mutta onneksi puhelin soi sittenkin oikeaan aikaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 26.03.2011
15:00 - 15:30
Rakkaus pelottaa. Juliette vaatii Kerstiniä myöntämään tunteensa. Nicin ja Tonin välit lämpenevät kuin itsestään. Toni joutuu kuitenkin nieleskelemään, kun kuulee Nicin ja Yunan yhteisestä yöstä. Pelästynyt Constanze saa vihdoin houkuteltua Fechnerin illalliselle. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 26.03.2011
15:30 - 16:00
Historia toistaa itseään. Nic paljastaa kiukkuiselle Tonille, että hänellä on tunteita vain yhtä naista kohtaan. Yhteinen koulutusmatka alkaa leppoisasti, mutta pian kaksikko eksyy metsän keskelle. Lisa auttaa Kerstiniä tämän rakkaushuolissa. Fechner ahdistuu kuullessaan, että vietti yönsä Constanzen sängyssä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 26.03.2011
16:00 - 16:30
Tupa täynnä rakkautta. Nic ja Toni jäävät metsän keskelle ilman yhteyttä ulkomaailmaan. Onneksi he löytävät mökin ja pääsevät lämpimään. Kun Stefano ei saa tytärtään kiinni, hän soittaa huolissaan poliisille. Kerstin järkyttyy tunnekuohuaan. Anteeksipyyntö saa estot kaikkoamaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 25.03.2011

to 24.03.2011
16:30 - 17:00
Historia toistaa itseään. Nic paljastaa kiukkuiselle Tonille, että hänellä on tunteita vain yhtä naista kohtaan. Yhteinen koulutusmatka alkaa leppoisasti, mutta pian kaksikko eksyy metsän keskelle. Lisa auttaa Kerstiniä tämän rakkaushuolissa. Fechner ahdistuu kuullessaan, että vietti yönsä Constanzen sängyssä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 23.03.2011
15:30 - 16:00
Rakkaus pelottaa. Juliette vaatii Kerstiniä myöntämään tunteensa. Nicin ja Tonin välit lämpenevät kuin itsestään. Toni joutuu kuitenkin nieleskelemään, kun kuulee Nicin ja Yunan yhteisestä yöstä. Pelästynyt Constanze saa vihdoin houkuteltua Fechnerin illalliselle. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 22.03.2011
16:30 - 17:00
Pinnan alla kytee. Kerstin tajuaa ihastuneensa Julietteen ja pyytaa apua Lisalta. Tama neuvoo ystavaansa katsomaan tilannetta rauhassa. Ruth haikailee Tarekin peraan ja joutuu pinteeseen. Fechner ei luota Constanzeen. Kiero nainen ei saa apua edes Davidilta, mutta onneksi puhelin soi sittenkin oikeaan aikaan. Kolnilaiseen lahioon sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 21.03.2011
16:30 - 17:00
Valinnan vaikeus. Kerstin hämmentyy suudelmasta ja väittää Juliettelle kuuluvansa yhteen Raulin kanssa. Tarek joutuu pakenemaan piilopaikastaan. Ruth vie pojan kotiinsa siistiytymään. Constanze esittää Fechnerille joutuneensa ahdistelun uhriksi mutta jää kiinni valheestaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 19.03.2011
14:00 - 14:30
Rakkauden alkeita. Valentin tahtoisi aloittaa suhteen Lean kanssa muttei oikein tiedä miten. Kerstin hermoilee, kun Juliette tuntuu kietoneen Raulin pikkusormensa ympärille. Hän häkeltyy huomatessaan, että on yhtä mustasukkainen sekä miesystävästään että työtoveristaan. Marlon saa jälleen kirjeen Amelielta. Tämä kehottaa miestään lähtemään Foxyyn. Siellä odottaa pieni lahja, joka vakuuttaa Marlonin siitä, että hänen vaimonsa elää. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 19.03.2011
16:00 - 16:30
Mystistä vetoa. Kerstin väistää Julietten suudelman viime hetkellä. Hän esittää rauhallista mutta tuntee sisällään entistä enemmän vetoa ystävätärtään kohtaan. Ruth ja Tarek huokaisevat helpotuksesta, kun poliisit eivät ole pojan vaan koiran jäljillä. Constanze tahtoo käyttää hyväkseen Fechnerin suojeluvaistoa, mutta mies on päättänyt vältellä vuokralaistaan Susin mieliksi. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 19.03.2011
15:30 - 16:00
Rakastaa, ei rakasta. Raul pakenee ailahtelevaa naisystäväänsä Carlosin luo. Constanze ehtii nipin napin pelastaa nahkansa. Piilostaan hän kuulee, että Susi aikoo muuttaa Fechnerin luo, mikä panee häneen vauhtia. Tarek tarvitsee kipeästi töitä voidakseen lähettää rahaa sairaalle sisarelleen. Hän varoo kuitenkin jokaista liikettään, jottei jäisi kiinni. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 19.03.2011
15:00 - 15:30
Tukea rajan tuolta puolen. Marlon tunnustaa ystävilleen, ettei töistä olisi tullut mitään ilman Amelien apua. Se saa kommuunin väen huolestumaan. Raul suuttuu, kun ilta Kerstinin kanssa keskeytyy. Hän toivoo, että vakava keskustelu puolueettomalla maaperällä auttaisi, mutta suunnitelmat eivät mene ihan putkeen. Constanze kutsuu Fechnerin Villimieheen juhlimaan maalauksensa myyntiä. Ateria jää valitettavasti kesken. Neuvokas nainen ei silti jää nuolemaan haavojaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 19.03.2011
14:30 - 15:00
Aurinko paistaa sittenkin. Marlon luulee nähneensä Amelien konsertissa. Totuus iskee kuitenkin vasten kasvoja: rakas vaimo on poissa. Lea kertoo suostuneensa kosintaan vain Valentinin mieliksi. Sulhanen sen sijaan hehkuttaa onneaan omalla tahollaan. Tanja patistaa Stefanoa puhumaan Lealle järkeä. Juliette vakuuttaa, ettei ole kiinnostunut Raulista. Kerstinin lohduttaa itseään konvehdilla ja menee entistäkin enemmän sekaisin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 18.03.2011
16:30 - 17:00
Mystistä vetoa. Kerstin väistää Julietten suudelman viime hetkellä. Hän esittää rauhallista mutta tuntee sisällään entistä enemmän vetoa ystävätärtään kohtaan. Ruth ja Tarek huokaisevat helpotuksesta, kun poliisit eivät ole pojan vaan koiran jäljillä. Constanze tahtoo käyttää hyväkseen Fechnerin suojeluvaistoa, mutta mies on päättänyt vältellä vuokralaistaan Susin mieliksi. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 17.03.2011
16:30 - 17:00
Rakastaa, ei rakasta. Raul pakenee ailahtelevaa naisystäväänsä Carlosin luo. Constanze ehtii nipin napin pelastaa nahkansa. Piilostaan hän kuulee, että Susi aikoo muuttaa Fechnerin luo, mikä panee häneen vauhtia. Tarek tarvitsee kipeästi töitä voidakseen lähettää rahaa sairaalle sisarelleen. Hän varoo kuitenkin jokaista liikettään, jottei jäisi kiinni. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 16.03.2011
16:00 - 16:30
Marlon tunnustaa ystävilleen, ettei töistä olisi tullut mitään ilman Amelien apua. Se saa kommuunin väen huolestumaan. Raul suuttuu, kun ilta Kerstinin kanssa keskeytyy. Hän toivoo, että vakava keskustelu puolueettomalla maaperällä auttaisi, mutta suunnitelmat eivät mene ihan putkeen. Constanze kutsuu Fechnerin Villimieheen juhlimaan maalauksensa myyntiä. Ateria jää valitettavasti kesken. Neuvokas nainen ei silti jää nuolemaan haavojaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 15.03.2011
16:30 - 17:00
Marlon luulee nähneensä Amelien konsertissa. Totuus iskee kuitenkin vasten kasvoja: rakas vaimo on poissa. Lea kertoo suostuneensa kosintaan vain Valentinin mieliksi. Sulhanen sen sijaan hehkuttaa onneaan omalla tahollaan. Tanja patistaa Stefanoa puhumaan Lealle järkeä. Juliette vakuuttaa, ettei ole kiinnostunut Raulista. Kerstinin lohduttaa itseään konvehdilla ja menee entistäkin enemmän sekaisin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 14.03.2011
16:30 - 17:00
Rakkauden alkeita. Valentin tahtoisi aloittaa suhteen Lean kanssa muttei oikein tiedä miten. Kerstin hermoilee, kun Juliette tuntuu kietoneen Raulin pikkusormensa ympärille. Hän häkeltyy huomatessaan, että on yhtä mustasukkainen sekä miesystävästään että työtoveristaan. Marlon saa jälleen kirjeen Amelielta. Tämä kehottaa miestään lähtemään Foxyyn. Siellä odottaa pieni lahja, joka vakuuttaa Marlonin siitä, että hänen vaimonsa elää. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 12.03.2011
16:00 - 16:30
Siegel saa tuomionsa. Lea ei tahdo uskoa asiaa todeksi. Hän vetäytyy juhlallisuuksista mutta saa pian seuraa. Marlon ei pysty kirjoittamaan vaan hakee oloonsa helpotusta urheilemalla. Julietten käytöksestä häkeltynyt Kerstin miettii, voisiko uusi ystävä olla lesbo. Mustasukkaisuus vie kuitenkin voiton, kun konvehtitaituri näyttää vikittelevän Raulia. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 12.03.2011
14:30 - 15:00
Tarek paljastaa oleskelevansa maassa salaa ja pelkää, että Lisa kertoo hänen piilopaikastaan viranomaisille. Ruth auttaa poikaa pitämään salaisuuden jatkossakin. Nicin on vaikea kestää Tonin läsnäoloa. Tunteet leimahtavat toden teolla, kun hän kuulee tämän jättäneen miehensä. Bruno purkaa piirtämisintoaan majatalon tauluun. Fechner vaatii Constanzelta korvausta. Tyrmistynyt nainen saa laskun myös siskonpoikansa kuvataidekurssilta. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 12.03.2011
15:00 - 15:30
Nic ja Toni hämmentyvät suudelmastaan. Nic sanoo kuitenkin suoraan, ettei aio heittäytyä Tonin pompoteltavaksi. Se ei hidasta Tonin haaveilua. Constanze jää kiinni yrittäessään jäljitellä Brunon taideteosta. Kaksosten oikeudenkäynti alkaa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 12.03.2011
15:30 - 16:00
Ruth räjähtää oikeussalissa, ja Lea pakenee kaiken rytäkän keskeltä. Valentin tajuaa nähneensä Siegelin ennenkin. Marlon suostuu viimein vaihtamaan vapaalle ja huomaa elämän jälleen maistuvan. Työtarjous iskee kuitenkin yllättäen päin naamaa. Kerstin suunnittelee mukavaa iltaa Raulin kanssa mutta kutsuu miesystävänsä yllätykseksi mukaan myös Julietten. Naisten ystävyys saa uusia ulottuvuuksia. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 12.03.2011
14:00 - 14:30
Ruth väittää kivenkovaan, ettei ole kiinnostunut Tarekin asioista. Hän on silti kovin huolissaan, kun löytää pojan majapaikastaan kuumeen kourista. Netty yllättää Tonin kertomalla, että Nic muuttaa kommuuniin parin päivän kuluttua. Fechner alkaa kiehtoa Constanzea, kun tämä kuulee miehen miljoonasijoituksista. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 11.03.2011
16:30 - 17:00
Siegel saa tuomionsa. Lea ei tahdo uskoa asiaa todeksi. Hän vetäytyy juhlallisuuksista mutta saa pian seuraa. Marlon ei pysty kirjoittamaan vaan hakee oloonsa helpotusta urheilemalla. Julietten käytöksestä häkeltynyt Kerstin miettii, voisiko uusi ystävä olla lesbo. Mustasukkaisuus vie kuitenkin voiton, kun konvehtitaituri näyttää vikittelevän Raulia. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 10.03.2011
16:30 - 17:00
Ruth räjähtää oikeussalissa, ja Lea pakenee kaiken rytäkän keskeltä. Valentin tajuaa nähneensä Siegelin ennenkin. Marlon suostuu viimein vaihtamaan vapaalle ja huomaa elämän jälleen maistuvan. Työtarjous iskee kuitenkin yllättäen päin naamaa. Kerstin suunnittelee mukavaa iltaa Raulin kanssa mutta kutsuu miesystävänsä yllätykseksi mukaan myös Julietten. Naisten ystävyys saa uusia ulottuvuuksia. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 09.03.2011
16:00 - 16:30
Nic ja Toni hämmentyvät suudelmastaan. Nic sanoo kuitenkin suoraan, ettei aio heittäytyä Tonin pompoteltavaksi. Se ei hidasta Tonin haaveilua. Constanze jää kiinni yrittäessään jäljitellä Brunon taideteosta. Kaksosten oikeudenkäynti alkaa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 08.03.2011
16:30 - 17:00
Tarek paljastaa oleskelevansa maassa salaa ja pelkää, että Lisa kertoo hänen piilopaikastaan viranomaisille. Ruth auttaa poikaa pitämään salaisuuden jatkossakin. Nicin on vaikea kestää Tonin läsnäoloa. Tunteet leimahtavat toden teolla, kun hän kuulee tämän jättäneen miehensä. Bruno purkaa piirtämisintoaan majatalon tauluun. Fechner vaatii Constanzelta korvausta. Tyrmistynyt nainen saa laskun myös siskonpoikansa kuvataidekurssilta. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 07.03.2011
16:30 - 17:00
Ruth väittää kivenkovaan, ettei ole kiinnostunut Tarekin asioista. Hän on silti kovin huolissaan, kun löytää pojan majapaikastaan kuumeen kourista. Netty yllättää Tonin kertomalla, että Nic muuttaa kommuuniin parin päivän kuluttua. Fechner alkaa kiehtoa Constanzea, kun tämä kuulee miehen miljoonasijoituksista. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 05.03.2011
16:00 - 16:30
Charly löytää Lean tärisemästä kadulta. Sisko kertoo Siegelin uhkailusta, ja veli lupaa toimittaa entisen kasvatusisän lukkojen taakse. Parhaan asianajajan saaminen vain ei ole ihan helppoa. Stefanon käy Reeberiä sääliksi ja hän lupautuu auttamaan tätä. Constanze kaipaa työhönsä haasteita. David maalailee kuvaa ylennyksestä, mikäli suunniteltu toimeksianto toteutuu. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 05.03.2011
15:30 - 16:00
Stefano hermostuu huomatessaan, että Reeber taitaa sittenkin teeskennellä muistamatonta. Hän näkee tästä kuitenkin unta, joka jää vaivaamaan. Lea saa haasteen oikeuteen, mikä laukaisee paniikkikohtaukset uudestaan. Sülo syyttää Tarekia kojunsa hajottamisesta, mutta koko juttu keikahtaa lopulta täysin päälaelleen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 05.03.2011
15:00 - 15:30
Tanja tahtoo nostaa kanteen Reeberiä vastaan, mutta Stefano säälii miestä. Sülo kamppailee vihanneskojunsa kannattavuuden kanssa, kun ympärillä pyörii vain Tarekin kaltaisia tyhjätaskuja. Valentin valmistautuu treffeille parhaansa mukaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 05.03.2011
14:30 - 15:00
Marlon raivaa huoneensa Amelien tavaroista ja kääntää elämässään uuden lehden. Reeber palaa Villimieheen virkistämään muistiaan. Stefano alkaa harkita kanteen jättämistä, mutta Tanja ei ole samaa mieltä. Lea opettaa Valentinille romantiikan alkeita. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 05.03.2011
14:00 - 14:30
Marlon järkyttyy vaimonsa viimeisestä toiveesta. Tämä pyytää jakamaan tavaransa ystäville. Juttelutuokio Sülon kanssa saa lesken kuitenkin rauhoittumaan. Stefano yrittää kätkeä omantunnontuskansa, koska Tanjalla ei riitä ymmärrystä rikolliselle. Vaimo kuitenkin huomaa miehensä salailevan jotain. Netty suunnittelee riemuissaan uutta kampaamoaan mutta joutuu pian toteamaan, ettei laina riitä mihinkään. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 04.03.2011
16:30 - 17:00
Charly löytää Lean tärisemästä kadulta. Sisko kertoo Siegelin uhkailusta, ja veli lupaa toimittaa entisen kasvatusisän lukkojen taakse. Parhaan asianajajan saaminen vain ei ole ihan helppoa. Stefanon käy Reeberiä sääliksi ja hän lupautuu auttamaan tätä. Constanze kaipaa työhönsä haasteita. David maalailee kuvaa ylennyksestä, mikäli suunniteltu toimeksianto toteutuu. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 03.03.2011
16:30 - 17:00
Stefano hermostuu huomatessaan, että Reeber taitaa sittenkin teeskennellä muistamatonta. Hän näkee tästä kuitenkin unta, joka jää vaivaamaan. Lea saa haasteen oikeuteen, mikä laukaisee paniikkikohtaukset uudestaan. Sülo syyttää Tarekia kojunsa hajottamisesta, mutta koko juttu keikahtaa lopulta täysin päälaelleen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 02.03.2011
16:30 - 17:00
Tanja tahtoo nostaa kanteen Reeberiä vastaan, mutta Stefano säälii miestä. Sülo kamppailee vihanneskojunsa kannattavuuden kanssa, kun ympärillä pyörii vain Tarekin kaltaisia tyhjätaskuja. Valentin valmistautuu treffeille parhaansa mukaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 01.03.2011
16:30 - 17:00
Marlon raivaa huoneensa Amelien tavaroista ja kääntää elämässään uuden lehden. Reeber palaa Villimieheen virkistämään muistiaan. Stefano alkaa harkita kanteen jättämistä, mutta Tanja ei ole samaa mieltä. Lea opettaa Valentinille romantiikan alkeita. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 28.02.2011
16:30 - 17:00
Marlon järkyttyy vaimonsa viimeisestä toiveesta. Tämä pyytää jakamaan tavaransa ystäville. Juttelutuokio Sülon kanssa saa lesken kuitenkin rauhoittumaan. Stefano yrittää kätkeä omantunnontuskansa, koska Tanjalla ei riitä ymmärrystä rikolliselle. Vaimo kuitenkin huomaa miehensä salailevan jotain. Netty suunnittelee riemuissaan uutta kampaamoaan mutta joutuu pian toteamaan, ettei laina riitä mihinkään. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 26.02.2011
15:30 - 16:00
Stefano vie paniikkikohtauksen saaneen Tanjan sairaalaan. Hän kuulee, että myös roistolla on perhe, mikä antaa pahalle kasvot. Heidi saa tarpeekseen Juliettesta ja konvehdeista mutta heltyy, kun tämä ottaa asian puheeksi. Netty palaa arkeen ja alkaa tehdä uusia laskelmia pankkia varten. Saadakseen lainaa hänen täytyisi löytää takaaja. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 26.02.2011
16:00 - 16:30
Stefano pitää Reeberin muistinmenetystä kavalana keinona vetäytyä vastuusta. Kun roisto ei tunnista edes perhettään, alkaa syyllisyys kalvaa. Netty etsii kiivaasti takaajaa lainalleen. Toni luottaa ystävänsä asiassa Davidin apuun. Marlon uskoo selviävänsä pahimmasta surusta muuttamalla majataloon, mutta yhtäkkiä oven alta tupsahtaa kirje Amelielta. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 26.02.2011
14:00 - 14:30
Stefano ja Tanja joutuvat erikoisen ravintolavieraan piipun eteen. Stefano yrittää rauhoitella miestä, mutta tämä nappaakin Tanjan panttivangikseen. Tilanne ratkeaa kovin ottein. Fechner säteilee onnea, sillä Susi on tulossa Marienhofiin. Pettymys on suuri, kun vierailulla keskitytäänkin vain kuvaamaan salskeita nuoria miehiä. Kerstin iloitsee tuotevalikoimansa laajenemisesta, mutta konvehtitaiturin aikataulut tuottavat pulmia. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 26.02.2011
15:00 - 15:30
Stefano hätäilee, kun kuulee, että roisto on vaivutettu koomaan eikä tätä voi panna tilille tekosistaan. Poliisi tahtoo rekonstruoida ryöstön, eikä Tanja malta pysyä poissa paikalta. Kerstin on konvehtien lumoissa ja saa Raulinkin innostumaan niistä toden teolla. Heidin pinna ei enää kestä. Fechner-raukka joutuu kärsimään nuorennusruiskeiden ikävistä jälkiseurauksista. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 26.02.2011
14:30 - 15:00
Ryöstöyrityksen tutkinta ei etene Stefanon haluamaan tahtiin. Hän pyytää apua Davidilta. Alemmuudentunnetta poteva Fechner yrittää herättää Susissa enemmän kiinnostusta keinolla millä hyvänsä. Kerstin ei pidä Julietten tavasta palvella asiakkaita. Tyytyväisen asiakkaan kehut saavat hänet kuitenkin tutustumaan tarkemmin konvehtien aromeihin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 25.02.2011
16:30 - 17:00
Stefano pitää Reeberin muistinmenetystä kavalana keinona vetäytyä vastuusta. Kun roisto ei tunnista edes perhettään, alkaa syyllisyys kalvaa. Netty etsii kiivaasti takaajaa lainalleen. Toni luottaa ystävänsä asiassa Davidin apuun. Marlon uskoo selviävänsä pahimmasta surusta muuttamalla majataloon, mutta yhtäkkiä oven alta tupsahtaa kirje Amelielta. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 24.02.2011
16:30 - 17:00
Stefano vie paniikkikohtauksen saaneen Tanjan sairaalaan. Hän kuulee, että myös roistolla on perhe, mikä antaa pahalle kasvot. Heidi saa tarpeekseen Juliettesta ja konvehdeista mutta heltyy, kun tämä ottaa asian puheeksi. Netty palaa arkeen ja alkaa tehdä uusia laskelmia pankkia varten. Saadakseen lainaa hänen täytyisi löytää takaaja. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 23.02.2011
16:30 - 17:00
Stefano hätäilee, kun kuulee, että roisto on vaivutettu koomaan eikä tätä voi panna tilille tekosistaan. Poliisi tahtoo rekonstruoida ryöstön, eikä Tanja malta pysyä poissa paikalta. Kerstin on konvehtien lumoissa ja saa Raulinkin innostumaan niistä toden teolla. Heidin pinna ei enää kestä. Fechner-raukka joutuu kärsimään nuorennusruiskeiden ikävistä jälkiseurauksista. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 22.02.2011
16:30 - 17:00
Ryöstöyrityksen tutkinta ei etene Stefanon haluamaan tahtiin. Hän pyytää apua Davidilta. Alemmuudentunnetta poteva Fechner yrittää herättää Susissa enemmän kiinnostusta keinolla millä hyvänsä. Kerstin ei pidä Julietten tavasta palvella asiakkaita. Tyytyväisen asiakkaan kehut saavat hänet kuitenkin tutustumaan tarkemmin konvehtien aromeihin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 21.02.2011
16:30 - 17:00
Stefano ja Tanja joutuvat erikoisen ravintolavieraan piipun eteen. Stefano yrittää rauhoitella miestä, mutta tämä nappaakin Tanjan panttivangikseen. Tilanne ratkeaa kovin ottein. Fechner säteilee onnea, sillä Susi on tulossa Marienhofiin. Pettymys on suuri, kun vierailulla keskitytäänkin vain kuvaamaan salskeita nuoria miehiä. Kerstin iloitsee tuotevalikoimansa laajenemisesta, mutta konvehtitaiturin aikataulut tuottavat pulmia. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 19.02.2011
14:00 - 14:30
Kaksoset järjestelevät juhlia. Töppers aikoo ajaa tytöt ansaan ja kertoo luottavansa näiden arvostelukykyyn. David yrittää päästä lähemmäs vaimoaan, mutta Toni vetäytyy loitolle. Carlos tapaa viehättävän naisen ja unohtaa Heidin aiheuttaman ärsytyksen. Neiti X katoaa kuitenkin yhtä nopeasti kuin ilmestyikin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 19.02.2011
14:30 - 15:00
Carlos yrittää kaikin keinoin pitää mystisen neiti X:n maisemissa. Myös tällä itsellään on jotain mielessään. Tarek tahtoo hakea koiransa salaa kommuunista. Killerin käytöksestä Ruth arvaa, kuka yritti tunkeutua sisään. David purkaa epätoivoaan Constanzelle, mutta tämä ei anna miehelle paljon toivoa. Se ajaa Davidin epätoivoiseen tekoon. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 19.02.2011
15:00 - 15:30
Toni puhdistaa Davidin haavan. Mies aistii vaimonsa huolen ja käyttää tätä hyväkseen. Ruth käynnistää takaa-ajon ja löytää Tarekin. Tämä pyytää anteeksi, mutta tyttö vaatii korvausta menetyksistään. Kerstin ei kiinnostu Julietten tarjouksesta vaan yrittää suojella Heidiä uusilta kolhuilta. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 19.02.2011
16:00 - 16:30
David vakuuttaa, ettei satuttanut kättään tahallaan. Toni uskoo äitinsä neuvoa ja kuuntelee sydäntään. Villimieheen pelmahtaa iso seurue, jonka seassa piileksii myös epämääräistä sakkia. Ruth tajuaa uteliaisuutensa ajaneen Tarekin pois. Hän on pahoillaan muttei edelleenkään myönnä tunteitaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 19.02.2011
15:30 - 16:00
David vetäisee oikeasta narusta ja saa tuntea hetken yhteenkuuluvuutta vaimonsa kanssa. Tanja neuvoo tytärtään hidastamaan tahtia. Kerstin kiinnostuu aisteja kiihottavista konvehdeista. Heidille selviää, ettei Juliette vastaa Carlosin tunteisiin. Ruth ei myönnä ihastuneensa Tarekiin muttei voi olla seuraamatta poikaa. Heillä näyttäisi olevan jotain yhteistä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 18.02.2011

to 17.02.2011

ke 16.02.2011
16:30 - 17:00
Toni puhdistaa Davidin haavan. Mies aistii vaimonsa huolen ja käyttää tätä hyväkseen. Ruth käynnistää takaa-ajon ja löytää Tarekin. Tämä pyytää anteeksi, mutta tyttö vaatii korvausta menetyksistään. Kerstin ei kiinnostu Julietten tarjouksesta vaan yrittää suojella Heidiä uusilta kolhuilta. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 15.02.2011
16:30 - 17:00
Carlos yrittää kaikin keinoin pitää mystisen neiti X:n maisemissa. Myös tällä itsellään on jotain mielessään. Tarek tahtoo hakea koiransa salaa kommuunista. Killerin käytöksestä Ruth arvaa, kuka yritti tunkeutua sisään. David purkaa epätoivoaan Constanzelle, mutta tämä ei anna miehelle paljon toivoa. Se ajaa Davidin epätoivoiseen tekoon. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 14.02.2011
16:30 - 17:00
Kaksoset järjestelevät juhlia. Töppers aikoo ajaa tytöt ansaan ja kertoo luottavansa näiden arvostelukykyyn. David yrittää päästä lähemmäs vaimoaan, mutta Toni vetäytyy loitolle. Carlos tapaa viehättävän naisen ja unohtaa Heidin aiheuttaman ärsytyksen. Neiti X katoaa kuitenkin yhtä nopeasti kuin ilmestyikin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 12.02.2011
13:30 - 14:00
Marienhofilaiset valmistautuvat jättämään hyvästit Amelielle. Kun hautajaiset alkavat, vain Marlon puuttuu, mikä saa väen huolestumaan. Lean raivari laukaisee Valentinin paniikkikohtauksen. Tyttö saa ystävänsä rauhoittumaan, mikä lähentää kaksikkoa entisestään. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 12.02.2011
14:00 - 14:30
Hautajaiset saavat Brunon miettimään äitiään. Aamulla poika on kadonnut. Inge muistaa ennustaneensa Amelielle korteista ikävän lopun. Marlon ei pääse yli Amelien kuolemasta ja raivoaa siksi pienimmistäkin asioista. Nic pyytää serkkuaan rauhoittumaan vuorille. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 12.02.2011
14:30 - 15:00
Sülo etsii Brunoa pakokauhun vallassa ja alkaa syyttää katoamisesta Constanzea. Inge murehtii, koska hän ennusti Lisan tekevän pahan virheen. Samaan aikaan Lisa saa sairaalassa hoidettavakseen kriittisen hätätapauksen. Netty on menossa pankkiin ja hermoilee, kun kaikki tuntuu menevän pieleen. Kielteinen lainapäätös ei yhtään auta asiaa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 12.02.2011
15:00 - 15:30
Constanze löytää Brunon, mutta Sülo epäilee häntä edelleen. Stefano etsii epätoivoisena vihkisormustaan. Netty tyrmää Charlyn lomatarjouksen. Hänelle käy kuitenkin nopeasti selväksi, että suhde on työtä tärkeämpi. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 12.02.2011
15:30 - 16:00
Töppers yllättää kaksoset kesken bileiden ja jää Charlyn pyynnöstä kommuuniin pitämään vahtia. Tytöt miettivät kuumeisesti keinoa päästä hänestä eroon. Constanze paljastaa Sülolle, miksi Bruno katosi. Hämmentynyt isä ei tahdo uskoa korviaan. Inge järkyttyy, kun tajuaa antaneensa Stefanon sormuksen huijarille. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 11.02.2011

to 10.02.2011
16:30 - 17:00
Constanze löytää Brunon, mutta Sülo epäilee häntä edelleen. Stefano etsii epätoivoisena vihkisormustaan. Netty tyrmää Charlyn lomatarjouksen. Hänelle käy kuitenkin nopeasti selväksi, että suhde on työtä tärkeämpi. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 09.02.2011
16:30 - 17:00
Sülo etsii Brunoa pakokauhun vallassa ja alkaa syyttää katoamisesta Constanzea. Inge murehtii, koska hän ennusti Lisan tekevän pahan virheen. Samaan aikaan Lisa saa sairaalassa hoidettavakseen kriittisen hätätapauksen. Netty on menossa pankkiin ja hermoilee, kun kaikki tuntuu menevän pieleen. Kielteinen lainapäätös ei yhtään auta asiaa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 08.02.2011
16:30 - 17:00
Hautajaiset saavat Brunon miettimään äitiään. Aamulla poika on kadonnut. Inge muistaa ennustaneensa Amelielle korteista ikävän lopun. Marlon ei pääse yli Amelien kuolemasta ja raivoaa siksi pienimmistäkin asioista. Nic pyytää serkkuaan rauhoittumaan vuorille. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 07.02.2011
16:30 - 17:00
Marienhofilaiset valmistautuvat jättämään hyvästit Amelielle. Kun hautajaiset alkavat, vain Marlon puuttuu, mikä saa väen huolestumaan. Lean raivari laukaisee Valentinin paniikkikohtauksen. Tyttö saa ystävänsä rauhoittumaan, mikä lähentää kaksikkoa entisestään. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 05.02.2011
16:30 - 17:00
Nic yllättyy, kun Yuna ryntää suoraan sängystä töihin. Heidän rennot ja läheiset välinsä eivät kuitenkaan jää huomaamatta sairaalassa. Heidi paljastaa pökertymisensä syyksi lemmenhuolet ja rankan dieetin. Huolestunut Kerstin hankkii ystävälleen kunto-ohjaajan. Valentin esittelee Lealle valokuvausharrastustaan, mikä saa tytön sekaisin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 05.02.2011
15:30 - 16:00
David on onnellinen, kun Toni vie hänet kotiin. Hän antaa tunteiden purkautua, kun taas Marlon hautautuu suruunsa. Heidi joutuu auttamaan Carlosia kahvilaan. Hänen on vaikea näytellä pelkkää ystävää. Ruth saa kuulla kunniansa, mutta Charly harkitsee silti, pitäisikö hänen vielä jutella koirasta Nettyn kanssa. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 05.02.2011
16:00 - 16:30
Nic tyrmistyy, kun Toni muuttaa takaisin Davidin luo. Hän on kuitenkin niin huolissaan Marlonista, että omat tunteet jäävät taka-alalle. Yuna keksii, miten surun murtamaa voisi lohduttaa. Heidi on toivoton, koska tunteet Carlosia kohtaan eivät hellitä eikä hän usko, että heidän välilleen tulisi koskaan mitään. Nettyn kampaamohanke takkuaa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 05.02.2011
15:00 - 15:30
Tonilla on tunteet pinnassa. Nic lohduttaa mutta tajuaa pian, ettei voi odottaa rakkautta loputtomiin. Lisa sulkee vastaanottonsa mutta joutuu perustelemaan ratkaisuaan niin potilailleen kuin itselleenkin. Ruth etsii epätoivoisesti löytökoiran isäntää. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 05.02.2011
14:30 - 15:00
Amelie kertoo kirjeessään kuolevansa aivokasvaimeen. Marlon järkyttyy, sillä hän olisi tahtonut hyvästellä vaimonsa. Lisa kuulee purnausta häntä kaipaavilta entisiltä potilailtaan ja tekee äkkipikaisen päätöksen vastaanottoaan koskien. Ruth tahtoisi pitää koiran, mutta Netty ei suostu. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 04.02.2011
16:30 - 17:00
Nic yllättyy, kun Yuna ryntää suoraan sängystä töihin. Heidän rennot ja läheiset välinsä eivät kuitenkaan jää huomaamatta sairaalassa. Heidi paljastaa pökertymisensä syyksi lemmenhuolet ja rankan dieetin. Huolestunut Kerstin hankkii ystävälleen kunto-ohjaajan. Valentin esittelee Lealle valokuvausharrastustaan, mikä saa tytön sekaisin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 03.02.2011
16:30 - 17:00
Nic tyrmistyy, kun Toni muuttaa takaisin Davidin luo. Hän on kuitenkin niin huolissaan Marlonista, että omat tunteet jäävät taka-alalle. Yuna keksii, miten surun murtamaa voisi lohduttaa. Heidi on toivoton, koska tunteet Carlosia kohtaan eivät hellitä eikä hän usko, että heidän välilleen tulisi koskaan mitään. Nettyn kampaamohanke takkuaa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 02.02.2011
16:30 - 17:00
David on onnellinen, kun Toni vie hänet kotiin. Hän antaa tunteiden purkautua, kun taas Marlon hautautuu suruunsa. Heidi joutuu auttamaan Carlosia kahvilaan. Hänen on vaikea näytellä pelkkää ystävää. Ruth saa kuulla kunniansa, mutta Charly harkitsee silti, pitäisikö hänen vielä jutella koirasta Nettyn kanssa. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 01.02.2011
16:30 - 17:00
Tonilla on tunteet pinnassa. Nic lohduttaa mutta tajuaa pian, ettei voi odottaa rakkautta loputtomiin. Lisa sulkee vastaanottonsa mutta joutuu perustelemaan ratkaisuaan niin potilailleen kuin itselleenkin. Ruth etsii epätoivoisesti löytökoiran isäntää. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 31.01.2011
16:30 - 17:00
Amelie kertoo kirjeessään kuolevansa aivokasvaimeen. Marlon järkyttyy, sillä hän olisi tahtonut hyvästellä vaimonsa. Lisa kuulee purnausta häntä kaipaavilta entisiltä potilailtaan ja tekee äkkipikaisen päätöksen vastaanottoaan koskien. Ruth tahtoisi pitää koiran, mutta Netty ei suostu. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 29.01.2011
16:30 - 17:00
Marlon lentää Davidin kanssa Bangladeshiin hakemaan vaimoaan. Miehet tyrmistyvät kuullessaan, että ruumis on jo tuhkattu. Uurnan mukana seuraa kirje Amelielta. Inge kannustaa Lisaa pitämään puolensa viran suhteen. Vaikea tapaus paljastaa tämän todelliset kyvyt. Ruth ihastuu kadulla kuljeksivaan koiraan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 29.01.2011
16:00 - 16:30
Marlon on yhä sekaisin. David hermoilee, mutta Toni kehottaa häntä auttamaan järjestelyissä. Marlon tahtoo kuitenkin ehdottomasti hakea vaimonsa kotiin yksin. Lisa ilmoittaa ottavansa osastolääkärin viran vastaan mutta matkaan tulee mutkia. Charly rokottaa kaksosia näiden virheestä teettämällä töitä palkatta. Se ottaa etenkin Lean luonnolle, mutta tyttö keksii siihen ratkaisun. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 29.01.2011
14:30 - 15:00
Poliisien tuomat uutiset pysäyttävät Marlonin kuin seinään. Netty miettii, kuka kertoo kaikesta Davidille. Kaksoset hurjastelevat lainaamallaan urheiluautolla. Lea on vähällä ajaa kolarin, mutta menopelin naarmuista saa loppujen lopuksi syyttää Ruthia. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 29.01.2011
15:30 - 16:00
Uutinen Amelien kuolemasta leviää. Toni vie Davidin Amelien ja Marlonin puun luo muistelemaan ja huomaa kaikkien muiden ajatelleen samoin. Ruth paikkailee jälkiään. Hän luulee Lean kertoneen kaiken Charlylle mutta paljastaakin totuuden itse. Ajatus sairaalatyöstä alkaa houkutella Lisaa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 29.01.2011
15:00 - 15:30
David torjuu surunsa ja alkaa järjestellä käytännön asioita. Toni järkyttyy uutisista ja saa tukea Niciltä. Inge paljastaa penkoneensa Neussin menneisyyttä ja löytäneensä sieltä jotain hämärää. Huolestunut Lisa ilmoittaa tietonsa sairaalan johdolle, mikä pistää virkapakan sekaisin. Töppers lupaa pitää suunsa kiinni kaksosten toilailuista mutta vaatii heitä tunnustamaan tekonsa itse. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 28.01.2011
16:30 - 17:00
Marlon lentää Davidin kanssa Bangladeshiin hakemaan vaimoaan. Miehet tyrmistyvät kuullessaan, että ruumis on jo tuhkattu. Uurnan mukana seuraa kirje Amelielta. Inge kannustaa Lisaa pitämään puolensa viran suhteen. Vaikea tapaus paljastaa tämän todelliset kyvyt. Ruth ihastuu kadulla kuljeksivaan koiraan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 27.01.2011
16:30 - 17:00
Marlon on yhä sekaisin. David hermoilee, mutta Toni kehottaa häntä auttamaan järjestelyissä. Marlon tahtoo kuitenkin ehdottomasti hakea vaimonsa kotiin yksin. Lisa ilmoittaa ottavansa osastolääkärin viran vastaan mutta matkaan tulee mutkia. Charly rokottaa kaksosia näiden virheestä teettämällä töitä palkatta. Se ottaa etenkin Lean luonnolle, mutta tyttö keksii siihen ratkaisun. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 26.01.2011
16:30 - 17:00
Uutinen Amelien kuolemasta leviää. Toni vie Davidin Amelien ja Marlonin puun luo muistelemaan ja huomaa kaikkien muiden ajatelleen samoin. Ruth paikkailee jälkiään. Hän luulee Lean kertoneen kaiken Charlylle mutta paljastaakin totuuden itse. Ajatus sairaalatyöstä alkaa houkutella Lisaa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 25.01.2011
16:30 - 17:00
David torjuu surunsa ja alkaa järjestellä käytännön asioita. Toni järkyttyy uutisista ja saa tukea Niciltä. Inge paljastaa penkoneensa Neussin menneisyyttä ja löytäneensä sieltä jotain hämärää. Huolestunut Lisa ilmoittaa tietonsa sairaalan johdolle, mikä pistää virkapakan sekaisin. Töppers lupaa pitää suunsa kiinni kaksosten toilailuista mutta vaatii heitä tunnustamaan tekonsa itse. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 24.01.2011
16:30 - 17:00
Poliisien tuomat uutiset pysäyttävät Marlonin kuin seinään. Netty miettii, kuka kertoo kaikesta Davidille. Kaksoset hurjastelevat lainaamallaan urheiluautolla. Lea on vähällä ajaa kolarin, mutta menopelin naarmuista saa loppujen lopuksi syyttää Ruthia. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 22.01.2011
16:30 - 17:00
Painajainen pakottaa Marlonin hankkimaan lentolipun Bangladeshiin. Lähtö kuitenkin jää, sillä ovelle ilmestyy kaksi poliisia. Ruth äksyilee, koska ei pääse huviajelulle. Lea huokaisee helpotuksesta mutta joutuu kuitenkin sisarensa kyytiin. Kerstin hermoilee, kun kuulee lapsenlapsensa syntyvän etuajassa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 22.01.2011
16:00 - 16:30
Merkilliset sattumat saavat Marlonin huolestumaan Ameliesta yhä enemmän, vaikka Netty ja Nic koettavat rauhoitella häntä. Kerstin valmistautuu mummiksi. Raul tulkitsee naisystävänsä puheita niin, että tämä tahtoo naimisiin, ja aloittaa tarvittavat valmistelut. Ruth aloittaa ajoharjoittelun Leon isän autolla. Poikaparka on hätää kärsimässä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 22.01.2011
15:00 - 15:30
Nic lähtee juhlista vahvasti päihtyneen Yunan kanssa eikä huomaa Tonia. Herrasmies vie daaminsa sänkyynsä nukkumaan ja yöpyy itse kommuunissa. Se ei silti säästä häntä likaiselta jälkipyykiltä. Carlos välttelee Heidiä kaiken tapahtuneen jälkeen mutta huomaa ajatustensa harhailevan kummallisesti. Charly pestaa kaksoset töihin verstaalle pois Nettyn jaloista. Siivous vain ei ole mieluisaa hommaa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 22.01.2011
15:30 - 16:00
Marlon huolestuu, kun Ameliesta ei kuulu mitään pariin päivään. Työnteko ei ota sujuakseen, ja ympärillä alkaa tapahtua kummia. Carlos katuu suoria sanojaan Heidille muttei uskalla myöntää sitä kenellekään. Lea ja Ruth vajoavat jälleen kerjäämään rahaa kadulta. Charly syyttää siitä itseään. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 22.01.2011
14:30 - 15:00
Lisa tahtoo ojentaa uutta ylilääkäriä tämän virheestä muttei tiedä, miten edetä. Nic tajuaa Tonin välttelevän häntä. Hän kieltäytyy harkitusti jopa Yuna-hoitajan syntymäpäiväjuhlista mutta päätyy tanssilattialle Marlonin pakottamana. Ruthin ja Lean hyvät aikeet tuppaavat unohtumaan, eikä Nettyn töistä kotona tahdo tulla mitään. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 21.01.2011
16:30 - 17:00
Painajainen pakottaa Marlonin hankkimaan lentolipun Bangladeshiin. Lähtö kuitenkin jää, sillä ovelle ilmestyy kaksi poliisia. Ruth äksyilee, koska ei pääse huviajelulle. Lea huokaisee helpotuksesta mutta joutuu kuitenkin sisarensa kyytiin. Kerstin hermoilee, kun kuulee lapsenlapsensa syntyvän etuajassa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 20.01.2011
16:30 - 17:00
Merkilliset sattumat saavat Marlonin huolestumaan Ameliesta yhä enemmän, vaikka Netty ja Nic koettavat rauhoitella häntä. Kerstin valmistautuu mummiksi. Raul tulkitsee naisystävänsä puheita niin, että tämä tahtoo naimisiin, ja aloittaa tarvittavat valmistelut. Ruth aloittaa ajoharjoittelun Leon isän autolla. Poikaparka on hätää kärsimässä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 19.01.2011
16:30 - 17:00
Marlon huolestuu, kun Ameliesta ei kuulu mitään pariin päivään. Työnteko ei ota sujuakseen, ja ympärillä alkaa tapahtua kummia. Carlos katuu suoria sanojaan Heidille muttei uskalla myöntää sitä kenellekään. Lea ja Ruth vajoavat jälleen kerjäämään rahaa kadulta. Charly syyttää siitä itseään. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 18.01.2011
16:30 - 17:00
Nic lähtee juhlista vahvasti päihtyneen Yunan kanssa eikä huomaa Tonia. Herrasmies vie daaminsa sänkyynsä nukkumaan ja yöpyy itse kommuunissa. Se ei silti säästä häntä likaiselta jälkipyykiltä. Carlos välttelee Heidiä kaiken tapahtuneen jälkeen mutta huomaa ajatustensa harhailevan kummallisesti. Charly pestaa kaksoset töihin verstaalle pois Nettyn jaloista. Siivous vain ei ole mieluisaa hommaa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 17.01.2011
16:30 - 17:00
Lisa tahtoo ojentaa uutta ylilääkäriä tämän virheestä muttei tiedä, miten edetä. Nic tajuaa Tonin välttelevän häntä. Hän kieltäytyy harkitusti jopa Yuna-hoitajan syntymäpäiväjuhlista mutta päätyy tanssilattialle Marlonin pakottamana. Ruthin ja Lean hyvät aikeet tuppaavat unohtumaan, eikä Nettyn töistä kotona tahdo tulla mitään. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 15.01.2011
15:30 - 16:00
Anelevaa juonittelua. David syyllistää Tonia ja vaikeuttaa tilannetta entisestään. Lisa palaa koulutuksesta täynnä uutta intoa. Hän saa yllättäen toisenlaisen työtarjouksen. Carlos suree nettirakkaansa perään ja pyytää apua Frederikiltä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 15.01.2011
16:00 - 16:30
Kauan kaivattu unelmanainen. Carlos pommittaa Frederikiä kysymyksillä unelmanaisestaan. Hän näkee vaivaa tavatakseen ihastuksensa. Toni salaa tahtomansa aikalisän todellisen syyn. David syyttää kaikesta Niciä eikä osaa katsoa peiliin. Lisa joutuu sairaalassa osastolääkärin hampaisiin heti ensimmäisenä päivänä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 15.01.2011
16:30 - 17:00
Avioliiton vanki. Kerstinin ero ei ole edennyt. Yhtäkkiä aviomies Harry tupsahtaa tupaan ja tahtoo elvyttää suhteen uuteen kukoistukseen. Carlos loukkaantuu syvästi Heidin petkutuksesta. Toni selvittää tunteitaan välttelemällä sekä Davidia että Niciä, joista kumpikaan ei luovuta. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 15.01.2011
17:00 - 17:30
Harry kinuaa Raulilta rahaa uutta alkua varten mutta väittää Kerstinille ihan päinvastaista. Toni hyökkää järkyttyneenä Davidin ja Nicin väliin, ja miehet tulevat järkiinsä. Kommuuni hukkuisi roskiin ilman Nettyä, mutta kukaan ei tunnu tajuavan sitä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 15.01.2011
17:30 - 18:00
Kerstin uskoo Raulin tarjonneen hänestä rahaa. Pahasti pettynyt Raul tajuaa Harryn olevan kaiken takana. Netty hermostuu kämppäkavereidensa sotkuihin ja päättää ryhtyä vastatoimiin. Pulma on tajuttu sillä välin jo kommuunissakin. Lisa luottaa sijaisuutensa jatkumiseen kilpailuasetelmasta huolimatta. Kun Fechner tuodaan ensiapuun, välit Neussin kanssa kiristyvät entisestään. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 14.01.2011

to 13.01.2011
16:30 - 17:00
Harry kinuaa Raulilta rahaa uutta alkua varten mutta väittää Kerstinille ihan päinvastaista. Toni hyökkää järkyttyneenä Davidin ja Nicin väliin, ja miehet tulevat järkiinsä. Kommuuni hukkuisi roskiin ilman Nettyä, mutta kukaan ei tunnu tajuavan sitä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 12.01.2011
16:30 - 17:00
Avioliiton vanki. Kerstinin ero ei ole edennyt. Yhtäkkiä aviomies Harry tupsahtaa tupaan ja tahtoo elvyttää suhteen uuteen kukoistukseen. Carlos loukkaantuu syvästi Heidin petkutuksesta. Toni selvittää tunteitaan välttelemällä sekä Davidia että Niciä, joista kumpikaan ei luovuta. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 11.01.2011
16:30 - 17:00
Kauan kaivattu unelmanainen. Carlos pommittaa Frederikiä kysymyksillä unelmanaisestaan. Hän näkee vaivaa tavatakseen ihastuksensa. Toni salaa tahtomansa aikalisän todellisen syyn. David syyttää kaikesta Niciä eikä osaa katsoa peiliin. Lisa joutuu sairaalassa osastolääkärin hampaisiin heti ensimmäisenä päivänä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 10.01.2011
16:30 - 17:00
Anelevaa juonittelua. David syyllistää Tonia ja vaikeuttaa tilannetta entisestään. Lisa palaa koulutuksesta täynnä uutta intoa. Hän saa yllättäen toisenlaisen työtarjouksen. Carlos suree nettirakkaansa perään ja pyytää apua Frederikiltä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 08.01.2011
17:30 - 18:00
Tunteet julki. Toni paljastaa Davidille tunteidensa sekamelskan. Tämä suhtautuu asiaan tyynesti, koska omatunto kolkuttaa. Vaimo päättää ottaa etäisyyttä. Lea kuulee olevansa Valentinin ainoa ystävä. Hän tahtoo soittaa tälle lempimusiikkiaan, mistä seuraa odottamattomia ongelmia. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 08.01.2011
17:00 - 17:30
Keskustelun paikka. Toni ja Nic joutuvat yöpymään yhdessä. Sietämätön tilanne johtaa vakavaan keskusteluun. David katuu suudelmaa. Hän ei saa vaimoaan kiinni, ja Constanze käyttää tilannetta hyväkseen. Lea tahtoisi jakaa kokemuksiaan Ruthin kanssa, mutta tätä ei voisi vähempää kiinnostaa. Onneksi hän saa tukea Valentinilta. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 08.01.2011
16:30 - 17:00
Treffit unelmanaisen kanssa. Heidi valmistautuu treffeille hermostuneena. Carlos ei osaa ajatellakaan, että Heidi voisi olla chatin unelmanainen. Toni heltyy Davidin kirjeestä ja lupaa jutella kotiin palattuaan. Yhteistyö Nicin kanssa on silti vaikeaa. Constanze lisää suolaa Davidin haavoihin taatakseen työpaikkansa jatkossakin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 08.01.2011
16:00 - 16:30
Kaikki peliin. David panee kaikkensa peliin pelastaakseen avioliittonsa. Heidiä tympii, kun Carlos ei muusta puhuisikaan kuin netin unelmanaisesta. Kun vihjailu ei tuota toivottua tulosta, hän ehdottaa tapaamista chatin kautta. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 08.01.2011
15:30 - 16:00
Sinnikäs jaksaa yrittää. Heidi lopettaa chattailun, jottei jäisi kiinni. Carlos aikoo kuitenkin paljastaa mystisen naisen henkilöyden. Nic kiistää olevansa ihastunut Toniin. David tahtoo selvittää liittonsa solmut, mutta vaimo päättääkin lähteä koulutukseen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 07.01.2011
16:30 - 17:00
Tunteet julki. Toni paljastaa Davidille tunteidensa sekamelskan. Tämä suhtautuu asiaan tyynesti, koska omatunto kolkuttaa. Vaimo päättää ottaa etäisyyttä. Lea kuulee olevansa Valentinin ainoa ystävä. Hän tahtoo soittaa tälle lempimusiikkiaan, mistä seuraa odottamattomia ongelmia. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 06.01.2011
16:30 - 17:00
Keskustelun paikka. Toni ja Nic joutuvat yöpymään yhdessä. Sietämätön tilanne johtaa vakavaan keskusteluun. David katuu suudelmaa. Hän ei saa vaimoaan kiinni, ja Constanze käyttää tilannetta hyväkseen. Lea tahtoisi jakaa kokemuksiaan Ruthin kanssa, mutta tätä ei voisi vähempää kiinnostaa. Onneksi hän saa tukea Valentinilta. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 05.01.2011
16:30 - 17:00
Treffit unelmanaisen kanssa. Heidi valmistautuu treffeille hermostuneena. Carlos ei osaa ajatellakaan, että Heidi voisi olla chatin unelmanainen. Toni heltyy Davidin kirjeestä ja lupaa jutella kotiin palattuaan. Yhteistyö Nicin kanssa on silti vaikeaa. Constanze lisää suolaa Davidin haavoihin taatakseen työpaikkansa jatkossakin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 04.01.2011
16:30 - 17:00
Kaikki peliin. David panee kaikkensa peliin pelastaakseen avioliittonsa. Heidiä tympii, kun Carlos ei muusta puhuisikaan kuin netin unelmanaisesta. Kun vihjailu ei tuota toivottua tulosta, hän ehdottaa tapaamista chatin kautta. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 03.01.2011
16:30 - 17:00
Sinnikäs jaksaa yrittää. Heidi lopettaa chattailun, jottei jäisi kiinni. Carlos aikoo kuitenkin paljastaa mystisen naisen henkilöyden. Nic kiistää olevansa ihastunut Toniin. David tahtoo selvittää liittonsa solmut, mutta vaimo päättääkin lähteä koulutukseen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 01.01.2011
08:30 - 09:00
Kapulaa rattaisiin. David ilmoittaa myyvänsä tontin lahkon alta. Hän luulee päässeensä voitolle, kunnes joutuu Constanzen kynsiin. Charly patistaa Leaa lääkärin puheille. Heidi palaa töihin. Hän ei pysty peittelemään tunteitaan, mutta Kerstin varoittaa häntä kuvittelemasta liikaa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 01.01.2011
09:00 - 09:30
Kiellettyjä tunteita. Heidi on mustasukkainen ja keksii keinon, jolla hän voi koukuttaa Carlosin. Lea pelkää mennä terapiaan, mutta Valentin helpottaa tytön ahdistusta. David nimittää Constanzen avustajakseen pitääkseen tämän vaiti. Toni ja Sülo hämmästyvät uutista. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 01.01.2011
09:30 - 10:00
Nimimerkin turvin. Heidi etsii Carlosin chatista ja ampuu kovilla nimimerkin turvin. Maldineilla vallitsee painostava ilmapiiri. Tanjasta Stefano kritisoi Davidia liikaa, mutta epäluulo valtaa myös Tonin. Lea totuttelee ajatukseen terapiasta muttei saakaan apua välittömästi. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 01.01.2011
10:00 - 10:30
Valheella on lyhyet jäljet. Epätoivoinen Toni tahtoo tietää, valehteliko David lahkosta. Heidi päättää kokeilla onneaan chatissa vielä kerran. Lea aloittaa terapian mutta tuntee saavansa enemmän apua Valentinilta. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 01.01.2011
10:30 - 11:00
Luottamus ruvella. Toni tajuaa Davidin valheet ja miettii, voiko enää luottaa mieheensä. David anelee armoa jopa Niciltä mutta saa kylmää vettä niskaansa. Ruth huomaa Lean jättäneen terapian kesken ja pyytää apua Valentinilta. Carlos ei kiinnostu Heidin seksipommiprofiilista. Nainen katuu ansaansa ja aikoo vetäytyä pelistä mutta latino nappaakin syöttiin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 31.12.2010

to 30.12.2010
17:30 - 18:00
Valheella on lyhyet jäljet. Epätoivoinen Toni tahtoo tietää, valehteliko David lahkosta. Heidi päättää kokeilla onneaan chatissa vielä kerran. Lea aloittaa terapian mutta tuntee saavansa enemmän apua Valentinilta. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 29.12.2010
17:30 - 18:00
Nimimerkin turvin. Heidi etsii Carlosin chatista ja ampuu kovilla nimimerkin turvin. Maldineilla vallitsee painostava ilmapiiri. Tanjasta Stefano kritisoi Davidia liikaa, mutta epäluulo valtaa myös Tonin. Lea totuttelee ajatukseen terapiasta muttei saakaan apua välittömästi. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 28.12.2010
17:30 - 18:00
Kiellettyjä tunteita. Heidi on mustasukkainen ja keksii keinon, jolla hän voi koukuttaa Carlosin. Lea pelkää mennä terapiaan, mutta Valentin helpottaa tytön ahdistusta. David nimittää Constanzen avustajakseen pitääkseen tämän vaiti. Toni ja Sülo hämmästyvät uutista. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 27.12.2010
17:30 - 18:00
Kapulaa rattaisiin. David ilmoittaa myyvänsä tontin lahkon alta. Hän luulee päässeensä voitolle, kunnes joutuu Constanzen kynsiin. Charly patistaa Leaa lääkärin puheille. Heidi palaa töihin. Hän ei pysty peittelemään tunteitaan, mutta Kerstin varoittaa häntä kuvittelemasta liikaa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 25.12.2010
09:00 - 09:30
Joukkovoima jyrää. Tonin tempaus rakennushanketta vastaan onnistuu. Pettynyt Charly hyväksyy, etteivät tytöt tahdo oikeusjuttua kasvatusisäänsä vastaan. Lattialta löytyvä kuva Leasta pistää kuitenkin pään sekaisin. Marlon tahtoo virallistaa suhteensa läksiäislahjaksi rakkaalleen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 25.12.2010
09:30 - 10:00
Koira etsii veräjää. David on pulassa, kun lahko epää hänen myyntiaikeensa. Hän yrittää keksiä keinoa selvitä tilanteesta kunnialla. Marlon hukuttautuu töihin unohtaakseen ikävänsä. Artikkeli sinkkumiesten rakkauselämästä avaa uusia näkökulmia. Netty estää Charlyn ja Siegelin tappelun, mutta painajaiset eivät jätä Leaa rauhaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 24.12.2010
17:30 - 18:00
Koira etsii veräjää. David on pulassa, kun lahko epää hänen myyntiaikeensa. Hän yrittää keksiä keinoa selvitä tilanteesta kunnialla. Marlon hukuttautuu töihin unohtaakseen ikävänsä. Artikkeli sinkkumiesten rakkauselämästä avaa uusia näkökulmia. Netty estää Charlyn ja Siegelin tappelun, mutta painajaiset eivät jätä Leaa rauhaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 24.12.2010
09:00 - 09:30
Totuus toimintakeskuksen takana. Netty ja Toni hämmästyvät Constanzen reaktiota, kun he tahtovat ilmoittautua uuden toimintakeskuksen kurssille. Syy käytökseen löytyy netistä. Heidi tapaa nettitutun, mikä saa Carlosin suun mutrulle. Amelie ja Marlon palaavat häämatkalta. Tuliaisiksi he tuovat jymyuutisia. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 24.12.2010
09:30 - 10:00
Sisäiset arvot ratkaisevat. Carlos jättää tietonsa netin seuranhakusivustolle. Kuvaa ilmoitukseen ei tule, koska mies päättää keskittyä sisäisiin arvoihin. Amelie hinkuu Bangladeshiin mutta murehtii Marlonin töitä. Tuore aviomies tekee vaimonsa puolesta mitä vain. David lupaa selvittää totuuden toimintakeskuksesta ja palaa kotiin anteliaan lahjan kanssa. Myös Netty jatkaa omia selvityksiään. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 24.12.2010
10:00 - 10:30
Kuka on se oikea?. Heidi huomaa, ettei nettituttu olekaan Se Oikea. Carlos keksii, miten auttaa ystävää pulassa. Nettyn syytökset pakkautuvat Davidin niskaan, ja mies antaa painavan lupauksen. Tomera nainen ei jätä asiaan siihen. Amelie on innoissaan ulkomaankomennuksestaan mutta potee tunnontuskia, kun kuulee Marlonin hylänneen sen vuoksi mahtavan työtarjouksen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 23.12.2010
17:30 - 18:00
Joukkovoima jyrää. Tonin tempaus rakennushanketta vastaan onnistuu. Pettynyt Charly hyväksyy, etteivät tytöt tahdo oikeusjuttua kasvatusisäänsä vastaan. Lattialta löytyvä kuva Leasta pistää kuitenkin pään sekaisin. Marlon tahtoo virallistaa suhteensa läksiäislahjaksi rakkaalleen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 22.12.2010
17:30 - 18:00
Kuka on se oikea?. Heidi huomaa, ettei nettituttu olekaan Se Oikea. Carlos keksii, miten auttaa ystävää pulassa. Nettyn syytökset pakkautuvat Davidin niskaan, ja mies antaa painavan lupauksen. Tomera nainen ei jätä asiaan siihen. Amelie on innoissaan ulkomaankomennuksestaan mutta potee tunnontuskia, kun kuulee Marlonin hylänneen sen vuoksi mahtavan työtarjouksen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 21.12.2010
17:30 - 18:00
Sisäiset arvot ratkaisevat. Carlos jättää tietonsa netin seuranhakusivustolle. Kuvaa ilmoitukseen ei tule, koska mies päättää keskittyä sisäisiin arvoihin. Amelie hinkuu Bangladeshiin mutta murehtii Marlonin töitä. Tuore aviomies tekee vaimonsa puolesta mitä vain. David lupaa selvittää totuuden toimintakeskuksesta ja palaa kotiin anteliaan lahjan kanssa. Myös Netty jatkaa omia selvityksiään. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 20.12.2010
17:30 - 18:00
Totuus toimintakeskuksen takana. Netty ja Toni hämmästyvät Constanzen reaktiota, kun he tahtovat ilmoittautua uuden toimintakeskuksen kurssille. Syy käytökseen löytyy netistä. Heidi tapaa nettitutun, mikä saa Carlosin suun mutrulle. Amelie ja Marlon palaavat häämatkalta. Tuliaisiksi he tuovat jymyuutisia. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 18.12.2010
17:55 - 18:25
Katujuhlat. David kummastelee Tonin ja Nicin käytöstä mutta syyttää kaikesta vaimonsa uutta työtä. Pari lähtee suuriin katujuhliin, ja mies äkkää kojujen joukosta jotain yllättävää. Raul ja Carlos eivät usko Kerstinin, Lisan ja Heidin esiintymiskykyihin. Carlos tilaa paikalle oikean bändin, mikä saa naiset innostumaan entisestään. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 18.12.2010
17:25 - 17:55
Mustasukkaisuutta. Nic irrottautuu naispotilaan syleilystä. Toni tulee mustasukkaiseksi, vaikkei oikein tiedä, onko se edes sallittua. Lea ei tahdo todistaa kasvatusisäänsä vastaan vaan lähtee hakemaan kuviaan itselleen. Sülo pääsee sairaalasta mutta tuntee olonsa avuttomaksi. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 18.12.2010
16:55 - 17:25
Vaiettu salaisuus. Karmeat muistot palaavat Lean mieleen. Hän ei tahdo kenenkään kuulevan nöyryytyksestään. Toni sopii Davidin kanssa, mutta viehättävä naispotilas saa hänet mustasukkaiseksi Nicistä. Kerstin yrittää hankkia juhliin musiikkia. Kun bändiä ei tahdo löytyä, hän päättää laulaa itse. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 18.12.2010
16:25 - 16:55
Pakomatka päättyy. Ruthin ja Lean pakomatka päättyy, ja pelko murhasyytteestä kasvaa. Charly on hyvillään, ettei siskoille käynyt kuinkaan. Toni tuntee olevansa yhä enemmän erillään Davidista ja omistautuu uudelle työlleen. Kerstin suunnittelee yhteisiä avajaisia Ingen ja Frederikin kanssa. Rahasta tekee tiukkaa, mutta apua löytyy yllättävän läheltä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 18.12.2010
15:55 - 16:25
Kauhu ajaa kadulle. Lean ja Ruthin kasvatusisä uhkaa viedä kaksoset mukanaan, mikä saa kauhistuneet tytöt pakenemaan. Toni on aloittamassa harjoitteluaan ensiavussa, mutta David ei osoita minkäänlaista mielenkiintoa vaimonsa uutta työtä kohtaan. Kerstin ei suotta hermoile, vaikka joutuukin nukkumaan Raulin entisessä aviovuoteessa. Raul ei käsitä naisystäväänsä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 17.12.2010
17:30 - 18:00
Katujuhlat. David kummastelee Tonin ja Nicin käytöstä mutta syyttää kaikesta vaimonsa uutta työtä. Pari lähtee suuriin katujuhliin, ja mies äkkää kojujen joukosta jotain yllättävää. Raul ja Carlos eivät usko Kerstinin, Lisan ja Heidin esiintymiskykyihin. Carlos tilaa paikalle oikean bändin, mikä saa naiset innostumaan entisestään. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 16.12.2010
17:30 - 18:00
Mustasukkaisuutta. Nic irrottautuu naispotilaan syleilystä. Toni tulee mustasukkaiseksi, vaikkei oikein tiedä, onko se edes sallittua. Lea ei tahdo todistaa kasvatusisäänsä vastaan vaan lähtee hakemaan kuviaan itselleen. Sülo pääsee sairaalasta mutta tuntee olonsa avuttomaksi. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 15.12.2010
17:30 - 18:00
Vaiettu salaisuus. Karmeat muistot palaavat Lean mieleen. Hän ei tahdo kenenkään kuulevan nöyryytyksestään. Toni sopii Davidin kanssa, mutta viehättävä naispotilas saa hänet mustasukkaiseksi Nicistä. Kerstin yrittää hankkia juhliin musiikkia. Kun bändiä ei tahdo löytyä, hän päättää laulaa itse. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 14.12.2010
17:30 - 18:00
Pakomatka päättyy. Ruthin ja Lean pakomatka päättyy, ja pelko murhasyytteestä kasvaa. Charly on hyvillään, ettei siskoille käynyt kuinkaan. Toni tuntee olevansa yhä enemmän erillään Davidista ja omistautuu uudelle työlleen. Kerstin suunnittelee yhteisiä avajaisia Ingen ja Frederikin kanssa. Rahasta tekee tiukkaa, mutta apua löytyy yllättävän läheltä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 13.12.2010
17:30 - 18:00
Kauhu ajaa kadulle. Lean ja Ruthin kasvatusisä uhkaa viedä kaksoset mukanaan, mikä saa kauhistuneet tytöt pakenemaan. Toni on aloittamassa harjoitteluaan ensiavussa, mutta David ei osoita minkäänlaista mielenkiintoa vaimonsa uutta työtä kohtaan. Kerstin ei suotta hermoile, vaikka joutuukin nukkumaan Raulin entisessä aviovuoteessa. Raul ei käsitä naisystäväänsä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 11.12.2010
17:30 - 18:00
Tuplabuukkaus. Inge vakuuttaa Fechnerin pesula-ajatuksellaan. Samaan aikaan Frederik suunnittelee muutostöitä nettikahvilaansa. Lea ja Ruth säikähtävät pahasti, kun kasvatusvanhemmat ilmestyvät ovelle. Kerstin ja Raul suunnittelevat yhteisen kotinsa sisustusta. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 11.12.2010
17:00 - 17:30
Tukea ja turvaa. Charly säikähtää, miten vahvasti hän reagoi kaksosten lintsaamiseen. Netty palauttaa hänen mieleensä, että tytöt tarvitsevat veljeään eivätkä uutta kasvattajaa. Veli antaa sisarilleen vapaat kädet tulevaisuuden suhteen. Toni ei saa perheeltään vastakaikua kutsumukselleen. Inge pohtii, miten jatkaisi kaupanpitoa, kun tulee talvi. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 11.12.2010
16:30 - 17:00
Kutsumus. Toni muistelee hissin tapahtumia ja tajuaa löytäneensä kutsumuksensa. Charly taivuttelee kaksoset kouluun, mutta tytöt jättävät leikin sikseen. Stefano tuntee rehkimisen seuraukset lihaksissaan, ja Valentin neuvoo urheilemaan lisää. Tanja ei voi käsittää miestään. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 11.12.2010
16:00 - 16:30
Ikäkriisi. Stefano ei voi käsittää ikätestin tulosta. Tanja yrittää lohduttaa miestään tekemällä testin myös itse. Toni tuntee olonsa halvaantuneeksi päästessään vihdoin hissistä. Nic on niin huolissaan Surista, että Toni jää kyydistä. David tajuaa menettäneensä päätösvallan rakennushankkeessa ja menee tolaltaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 11.12.2010
15:30 - 16:00
Suuria tekoja. Surin tila heikkenee, ja Tonilta vaaditaan lääkärin taitoja. Constanze jatkaa kiristystään, jolle David uskoo panevansa pisteen. Stefano järkyttyy, kun häntä luullaan Angelon ukiksi. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 10.12.2010
17:30 - 18:00
Tuplabuukkaus. Inge vakuuttaa Fechnerin pesula-ajatuksellaan. Samaan aikaan Frederik suunnittelee muutostöitä nettikahvilaansa. Lea ja Ruth säikähtävät pahasti, kun kasvatusvanhemmat ilmestyvät ovelle. Kerstin ja Raul suunnittelevat yhteisen kotinsa sisustusta. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 09.12.2010
17:30 - 18:00
Tukea ja turvaa. Charly säikähtää, miten vahvasti hän reagoi kaksosten lintsaamiseen. Netty palauttaa hänen mieleensä, että tytöt tarvitsevat veljeään eivätkä uutta kasvattajaa. Veli antaa sisarilleen vapaat kädet tulevaisuuden suhteen. Toni ei saa perheeltään vastakaikua kutsumukselleen. Inge pohtii, miten jatkaisi kaupanpitoa, kun tulee talvi. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 08.12.2010
17:30 - 18:00
Kutsumus. Toni muistelee hissin tapahtumia ja tajuaa löytäneensä kutsumuksensa. Charly taivuttelee kaksoset kouluun, mutta tytöt jättävät leikin sikseen. Stefano tuntee rehkimisen seuraukset lihaksissaan, ja Valentin neuvoo urheilemaan lisää. Tanja ei voi käsittää miestään. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 07.12.2010
17:30 - 18:00
Ikäkriisi. Stefano ei voi käsittää ikätestin tulosta. Tanja yrittää lohduttaa miestään tekemällä testin myös itse. Toni tuntee olonsa halvaantuneeksi päästessään vihdoin hissistä. Nic on niin huolissaan Surista, että Toni jää kyydistä. David tajuaa menettäneensä päätösvallan rakennushankkeessa ja menee tolaltaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 06.12.2010
17:30 - 18:00
Suuria tekoja. Surin tila heikkenee, ja Tonilta vaaditaan lääkärin taitoja. Constanze jatkaa kiristystään, jolle David uskoo panevansa pisteen. Stefano järkyttyy, kun häntä luullaan Angelon ukiksi. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 04.12.2010
18:00 - 18:30
Paniikkikohtaus. Toni ja Suri jäävät jumiin hissiin. Toni kokoaa itsensä, kun Surin henki uhkaa salpautua. Charly ottaa kaksoset vastuulleen. Tytöt juhlivat uutta elämäänsä niin railakkaasti, että veli saa valituksia. Heidi ja Carlos opettavat toisilleen flirtin saloja. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 04.12.2010
17:00 - 17:30
Riidan jäljet. Lean ja Ruthin riita yltyy rajuksi, ja Charly puuttuu asiaan. Sovittelu ei tuota tulosta, vaan Ruth lähtee karkumatkalle. Nic ja Toni järkyttyvät, kun huomaavat Surin kadonneen sairaalasta. Tyttö löytyy onneksi puistosta, mutta Toni unohtaa ilmoittaa siitä muille etsijöille. Carlos tuntee olonsa orvoksi. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 04.12.2010
17:30 - 18:00
Valmiina tupatarkastukseen. Charly uskoo pääsevänsä kaksosten väliaikaiseksi holhoojaksi. Virastosta tullaan tekemään tupatarkastus, joten mies panee kommuunin ojennukseen. Carlos ja Heidi päättävät parin lasillisen jälkeen auttaa toisiaan löytämään sopivat kumppanit. Ikionnellinen Suri pääsee retkelle. Valitettavasti päivä päättyy ikävään yllätykseen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 04.12.2010
16:30 - 17:00
Molempi parempi. Charly ja Ruth riitelevät, ja Lea joutuu valitsemaan sisaren ja veljen väliltä. Onneksi Valentin tarjoaa lohtua. Nurkkaan ajettu David on taistelunhaluinen. Constanze tekee selväksi, ettei häntä kannata aliarvioida. Carolina kysyy Carlosilta, onko tämä onnellinen sinkkuna. Se saa isäpapan mietteliääksi. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 04.12.2010
16:00 - 16:30
Kunnon kansalaiseksi. Charly tahtoo tehdä Leasta ja Ruthista kunnon kansalaisia. Tyttöjen mieltä lähempänä on kuitenkin juhliminen. Constanze keksii uuden suunnitelman Davidin pään menoksi. Carlos saa vieraakseen tyttärensä Carolinan ja pyytää siksi Heidiä hoitamaan Brunoa. Lapsenvahti närkästyy, koska luulee naistenmiehen puhuvan potaskaa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 03.12.2010
17:30 - 18:00
Paniikkikohtaus. Toni ja Suri jäävät jumiin hissiin. Toni kokoaa itsensä, kun Surin henki uhkaa salpautua. Charly ottaa kaksoset vastuulleen. Tytöt juhlivat uutta elämäänsä niin railakkaasti, että veli saa valituksia. Heidi ja Carlos opettavat toisilleen flirtin saloja. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 02.12.2010
17:30 - 18:00
Valmiina tupatarkastukseen. Charly uskoo pääsevänsä kaksosten väliaikaiseksi holhoojaksi. Virastosta tullaan tekemään tupatarkastus, joten mies panee kommuunin ojennukseen. Carlos ja Heidi päättävät parin lasillisen jälkeen auttaa toisiaan löytämään sopivat kumppanit. Ikionnellinen Suri pääsee retkelle. Valitettavasti päivä päättyy ikävään yllätykseen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 01.12.2010
17:30 - 18:00
Riidan jäljet. Lean ja Ruthin riita yltyy rajuksi, ja Charly puuttuu asiaan. Sovittelu ei tuota tulosta, vaan Ruth lähtee karkumatkalle. Nic ja Toni järkyttyvät, kun huomaavat Surin kadonneen sairaalasta. Tyttö löytyy onneksi puistosta, mutta Toni unohtaa ilmoittaa siitä muille etsijöille. Carlos tuntee olonsa orvoksi. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 30.11.2010
17:30 - 18:00
Molempi parempi. Charly ja Ruth riitelevät, ja Lea joutuu valitsemaan sisaren ja veljen väliltä. Onneksi Valentin tarjoaa lohtua. Nurkkaan ajettu David on taistelunhaluinen. Constanze tekee selväksi, ettei häntä kannata aliarvioida. Carolina kysyy Carlosilta, onko tämä onnellinen sinkkuna. Se saa isäpapan mietteliääksi. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 29.11.2010
17:30 - 18:00
Kunnon kansalaiseksi. Charly tahtoo tehdä Leasta ja Ruthista kunnon kansalaisia. Tyttöjen mieltä lähempänä on kuitenkin juhliminen. Constanze keksii uuden suunnitelman Davidin pään menoksi. Carlos saa vieraakseen tyttärensä Carolinan ja pyytää siksi Heidiä hoitamaan Brunoa. Lapsenvahti närkästyy, koska luulee naistenmiehen puhuvan potaskaa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 27.11.2010
16:50 - 17:20
Bollywood-häät. Marienhofissa valmistaudutaan juhlimaan Amelien ja Marlonin tärkeää päivää Bollywoodin tyyliin. Sulhanen vain tuntuu kadonneen jäljettömiin. Morsian kokee elämänsä yllätyksen, kun hänen ritarinsa ilmestyy paikalle ratsailla. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 27.11.2010
15:50 - 16:20
Valmiina vihille. Amelie ja Toni erottavat tappelupukarit toisistaan, eikä vihkimisen tiellä seiso enää mitään. Henkikirjoittajan luona odottaa kuitenkin uusi yllätys. Stefano tyrmistyy, kun Tanja pelmahtaa kotiin. Täydellisen koti-isän pokeri-ilta jää kesken, ja Heidi joutuu piiloon oven taakse. Charly tekee kaikkensa, jotta saisi pitää sisarensa luonaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 27.11.2010
16:20 - 16:50
Parempi onni toisella kerralla. Amelie on hermoraunio, koska Marlon möhli vihkimisajan kanssa. Sulhanen korjaa kuitenkin virheensä. David hankkii kukkia Amelielle tehtävään hindulaiseen köynnöskoristeeseen ja pyytää Niciä auttamaan Tonia sen askartelemisessa. Vanha intohimo roihahtaa saman tien. Carlos vahtii Brunoa, ja Heidi katsoo heidän peräänsä. He vaikuttavat hetken onnelliselta perheeltä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 27.11.2010
14:50 - 15:20
Kortit sen kertovat. Amelielle ennustetaan tarotkorteista. Negatiiviset näkymät saavat morsiamen hermoilemaan. Constanze ihmettelee ääneen, miksei Davidin hankkeesta irtoa osuuksia paikallisille, mikä saa väen liikkeelle. Charly on miettinyt asioita koulutuksessa. Hän tahtoo majoittaa sisarensa kommuuniin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 27.11.2010
15:20 - 15:50
Nyrkit ojossa. Povauksesta pelästynyt Amelie pyytää Marlonia tekemään sovinnon Davidin kanssa. Miehen polttarit eivät kuitenkaan suju suunnitelmien mukaan, vaan nyrkit alkavat heilua. Constanze aikoo eroon Davidista Carlosin avulla. Hän tarjoaa paikallisille rahoitusta, jotta nämä pääsevät osakkaiksi Davidin hankkeeseen. Charly suuttuu, kun kuulee kaksosten ilmoittaneen sairaalaan väärän nimen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 26.11.2010
17:30 - 18:00
Bollywood-häät. Marienhofissa valmistaudutaan juhlimaan Amelien ja Marlonin tärkeää päivää Bollywoodin tyyliin. Sulhanen vain tuntuu kadonneen jäljettömiin. Morsian kokee elämänsä yllätyksen, kun hänen ritarinsa ilmestyy paikalle ratsailla. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 25.11.2010
17:30 - 18:00
Parempi onni toisella kerralla. Amelie on hermoraunio, koska Marlon möhli vihkimisajan kanssa. Sulhanen korjaa kuitenkin virheensä. David hankkii kukkia Amelielle tehtävään hindulaiseen köynnöskoristeeseen ja pyytää Niciä auttamaan Tonia sen askartelemisessa. Vanha intohimo roihahtaa saman tien. Carlos vahtii Brunoa, ja Heidi katsoo heidän peräänsä. He vaikuttavat hetken onnelliselta perheeltä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 24.11.2010
17:30 - 18:00
Valmiina vihille. Amelie ja Toni erottavat tappelupukarit toisistaan, eikä vihkimisen tiellä seiso enää mitään. Henkikirjoittajan luona odottaa kuitenkin uusi yllätys. Stefano tyrmistyy, kun Tanja pelmahtaa kotiin. Täydellisen koti-isän pokeri-ilta jää kesken, ja Heidi joutuu piiloon oven taakse. Charly tekee kaikkensa, jotta saisi pitää sisarensa luonaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 23.11.2010
17:30 - 18:00
Nyrkit ojossa. Povauksesta pelästynyt Amelie pyytää Marlonia tekemään sovinnon Davidin kanssa. Miehen polttarit eivät kuitenkaan suju suunnitelmien mukaan, vaan nyrkit alkavat heilua. Constanze aikoo eroon Davidista Carlosin avulla. Hän tarjoaa paikallisille rahoitusta, jotta nämä pääsevät osakkaiksi Davidin hankkeeseen. Charly suuttuu, kun kuulee kaksosten ilmoittaneen sairaalaan väärän nimen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 22.11.2010
17:30 - 18:00
Kortit sen kertovat. Amelielle ennustetaan tarotkorteista. Negatiiviset näkymät saavat morsiamen hermoilemaan. Constanze ihmettelee ääneen, miksei Davidin hankkeesta irtoa osuuksia paikallisille, mikä saa väen liikkeelle. Charly on miettinyt asioita koulutuksessa. Hän tahtoo majoittaa sisarensa kommuuniin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 20.11.2010
16:30 - 17:00
Polttarit. Amelie tahtoo välttää polttarinsa ja pyytää apua Marlonilta. Kavala sulho ajaa morsiamensa ansaan, mutta tämäpä nauttiikin kiusallisista tehtävistään. Suudelma saa Tonin sekaisin. Hän yrittää pysyä koossa mutta yltyy juhlimaan villisti. Sülo tahtoo pitää Constanzen kaukana Brunosta, vaikka täti yrittää todistaa muuttuneensa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 20.11.2010
17:00 - 17:30
Tunteet koetuksella. Amelie säikähtää nähdessään polttarikuvan itsestään kiihkeän suudelman kourissa. Illan kohokohta paljastuu myös Marlonille. Nic patistelee Tonia tekemään valinnan. Papin puheet avioliitosta avaavat Tonin silmät. Sülo kieltää Constanzea tapaamasta Brunoa, mutta täti ei lannistu, vaikka saa muiltakin kylmää vettä niskaansa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 20.11.2010
15:30 - 16:00
Vapautunut olo. Surin leikkaus onnistuu kaikesta huolimatta. Kun Toni ja David viettävät vielä kiihkeän yön, vaimo tuntee olonsa vapautuneeksi. Myös kanssakäyminen Nicin kanssa sujuu pitkästä aikaa estoitta. Sülo satuttaa itsensä siivotessaan kojuaan Davidin tieltä. Kerstin saa kirjeen mieheltään vankilasta, ja Raul tulee mustasukkaiseksi. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 20.11.2010
16:00 - 16:30
Kauniita unia. Toni näkee eroottista unta mutta hätkähtää, kun tajuaa kenestä. Amelien kaasona hänen pitäisi suunnitella häitä Nicin kanssa, mikä ei oikein tunnu sujuvan. Sülo makaa sairaalassa ja on huolissaan pojastaan. Constanze-täti soittaa onnitellakseen Brunoa syntymäpäivänä mutta ilmestyykin sitten yllättäen Sülon sängyn laidalle. Carlos yrittää auttaa mustasukkaista Raulia. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 20.11.2010
17:30 - 18:00
Kovat panokset. Toni ja Nic juttelevat vakavasti. Sen seurauksena Nic pyytää Marlonia etsimään itselleen uuden vihkitodistajan. Lopulta asiassa päädytään kuitenkin kompromissiin. David ajautuu jälleen hankaliin neuvotteluihin ja alkaa ampua kovilla. Steven kaveri Leo hakee Töppersille harjoittelijaksi mutta mokaa heti. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
pe 19.11.2010
17:30 - 18:00
Kovat panokset. Toni ja Nic juttelevat vakavasti. Sen seurauksena Nic pyytää Marlonia etsimään itselleen uuden vihkitodistajan. Lopulta asiassa päädytään kuitenkin kompromissiin. David ajautuu jälleen hankaliin neuvotteluihin ja alkaa ampua kovilla. Steven kaveri Leo hakee Töppersille harjoittelijaksi mutta mokaa heti. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 18.11.2010
17:30 - 18:00
Tunteet koetuksella. Amelie säikähtää nähdessään polttarikuvan itsestään kiihkeän suudelman kourissa. Illan kohokohta paljastuu myös Marlonille. Nic patistelee Tonia tekemään valinnan. Papin puheet avioliitosta avaavat Tonin silmät. Sülo kieltää Constanzea tapaamasta Brunoa, mutta täti ei lannistu, vaikka saa muiltakin kylmää vettä niskaansa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 17.11.2010
17:30 - 18:00
Polttarit. Amelie tahtoo välttää polttarinsa ja pyytää apua Marlonilta. Kavala sulho ajaa morsiamensa ansaan, mutta tämäpä nauttiikin kiusallisista tehtävistään. Suudelma saa Tonin sekaisin. Hän yrittää pysyä koossa mutta yltyy juhlimaan villisti. Sülo tahtoo pitää Constanzen kaukana Brunosta, vaikka täti yrittää todistaa muuttuneensa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 16.11.2010
17:30 - 18:00
Kauniita unia. Toni näkee eroottista unta mutta hätkähtää, kun tajuaa kenestä. Amelien kaasona hänen pitäisi suunnitella häitä Nicin kanssa, mikä ei oikein tunnu sujuvan. Sülo makaa sairaalassa ja on huolissaan pojastaan. Constanze-täti soittaa onnitellakseen Brunoa syntymäpäivänä mutta ilmestyykin sitten yllättäen Sülon sängyn laidalle. Carlos yrittää auttaa mustasukkaista Raulia. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 15.11.2010
17:30 - 18:00
Vapautunut olo. Surin leikkaus onnistuu kaikesta huolimatta. Kun Toni ja David viettävät vielä kiihkeän yön, vaimo tuntee olonsa vapautuneeksi. Myös kanssakäyminen Nicin kanssa sujuu pitkästä aikaa estoitta. Sülo satuttaa itsensä siivotessaan kojuaan Davidin tieltä. Kerstin saa kirjeen mieheltään vankilasta, ja Raul tulee mustasukkaiseksi. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 13.11.2010
17:30 - 18:00
Vaivanpalkka. Marlon on järjestellyt häitä suurella vaivalla, mutta Amelie tahtookin muuttaa kaiken. Suri yhdistää jälleen Tonin ja Nicin. David solmii hämärän sopimuksen ja pettää siinä sivussa paikalliset. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 13.11.2010
17:00 - 17:30
Tuuli kääntyy. Marlonia suututtaa, ettei Amelie iloitse enempää hänen hienoista häävalmisteluistaan. Bangladeshista palannut morsian tahtookin juhlat hindutyyliin. Davidin hanke uhkaa kariutua, mutta Tennenberg ilmestyy yllättäen paikalle hämärä sijoittaja käsipuolessaan. Nic ja Toni tapaavat pitkästä aikaa. Nic näyttää päässeen kaiken tapahtuneen yli, ja Toni on hieman pettynyt. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 13.11.2010
16:30 - 17:00
Nainen paikallaan. Stefano saa Heidistä korvaamattoman lastenhoitajan. Naistenmies Carlos joutuu koville ison tytön kanssa. Raul joutuu selvittelemään, miksi Daily’s on mukana parhaan kahvilan kilpailussa. Kerstin on valmis taisteluun. Tonin sydän on pakahtumaisillaan, ja Davidkin hakee tukea appiukoltaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 13.11.2010
16:00 - 16:30
Umpikujassa. Toni kärsii, kun David sulkee hänet asioidensa ulkopuolelle. Pari ajautuu umpikujaan. Raul kuulee Kerstinin ilmoittautuneen kilpailuun, jossa etsitään kaupungin parasta kahvilaa. Tukeakseen kumppaniaan hän päättää jättäytyä kisasta. Valitettavasti Carlos on ollut nopeampi. Stefano ei halua palkata lapsenvahtia, mutta yksi valvottu yö lisää saa mielen muuttumaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 13.11.2010
15:30 - 16:00
Paineet kasautuvat. Toni tajuaa Davidin paineet ja tahtoo tukea miestään. Tämä tahtoo säilyttää kasvonsa ja yrittää pitää vaimonsa loitolla työasioistaan. Ruth menee yöksi kommuuniin. Uusi tilanne tekee olon epävarmaksi, ja ikäväkin vaivaa. Vilustunut Stefano saa apua ystäviltään, mutta sinkku voi unohtaa olevansa lapsenvahtina. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
pe 12.11.2010
17:30 - 18:00
Vaivanpalkka. Marlon on järjestellyt häitä suurella vaivalla, mutta Amelie tahtookin muuttaa kaiken. Suri yhdistää jälleen Tonin ja Nicin. David solmii hämärän sopimuksen ja pettää siinä sivussa paikalliset. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 11.11.2010
17:30 - 18:00
Tuuli kääntyy. Marlonia suututtaa, ettei Amelie iloitse enempää hänen hienoista häävalmisteluistaan. Bangladeshista palannut morsian tahtookin juhlat hindutyyliin. Davidin hanke uhkaa kariutua, mutta Tennenberg ilmestyy yllättäen paikalle hämärä sijoittaja käsipuolessaan. Nic ja Toni tapaavat pitkästä aikaa. Nic näyttää päässeen kaiken tapahtuneen yli, ja Toni on hieman pettynyt. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 10.11.2010
17:30 - 18:00
Nainen paikallaan. Stefano saa Heidistä korvaamattoman lastenhoitajan. Naistenmies Carlos joutuu koville ison tytön kanssa. Raul joutuu selvittelemään, miksi Daily’s on mukana parhaan kahvilan kilpailussa. Kerstin on valmis taisteluun. Tonin sydän on pakahtumaisillaan, ja Davidkin hakee tukea appiukoltaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 09.11.2010
17:30 - 18:00
Umpikujassa. Toni kärsii, kun David sulkee hänet asioidensa ulkopuolelle. Pari ajautuu umpikujaan. Raul kuulee Kerstinin ilmoittautuneen kilpailuun, jossa etsitään kaupungin parasta kahvilaa. Tukeakseen kumppaniaan hän päättää jättäytyä kisasta. Valitettavasti Carlos on ollut nopeampi. Stefano ei halua palkata lapsenvahtia, mutta yksi valvottu yö lisää saa mielen muuttumaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 08.11.2010
17:30 - 18:00
Paineet kasautuvat. Toni tajuaa Davidin paineet ja tahtoo tukea miestään. Tämä tahtoo säilyttää kasvonsa ja yrittää pitää vaimonsa loitolla työasioistaan. Ruth menee yöksi kommuuniin. Uusi tilanne tekee olon epävarmaksi, ja ikäväkin vaivaa. Vilustunut Stefano saa apua ystäviltään, mutta sinkku voi unohtaa olevansa lapsenvahtina. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 06.11.2010
15:20 - 15:50
Kilpajuoksu aikaa vastaan. Charly ei voi uskoa kaksosia sisarikseen muttei ehdi murehtia asiaa enempää, sillä Lea on hengenvaarassa. Toni tajuaa, miten paljon merkitsee Davidille. Epätoivoissaan hän pyytää Amelieta lähtemään Bangladeshiin hänen puolestaan. Amelie tilaa hääkakun Kerstiniltä, joka odottaa innolla niittävänsä mainetta kondiittorina. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 06.11.2010
15:50 - 16:20
Tuhat rautaa tulessa. David joutuu töidensä kanssa yhä tiukemmalle, ja Toni saa siitä osansa. Charly tahtoo kuulla lisää äidistään ja sisaristaan. Kun Ruth ajetaan pois sairaalasta, veli tarjoaa hänelle yösijaa. Pettynyt Nic lähtee Bangladeshiin Amelien kanssa. Hääjärjestelyt pitävät Marlonin kiireisenä, ja samalla olisi etsittävä töitäkin. Yllättäen tulee kutsu haastatteluun. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 06.11.2010
14:20 - 14:50
Tukahdutetut tunteet. Toni pysyy tiukkana, kun Nic tahtoo puhua. Hän muistuttaa tätä olevansa onnellisesti naimisissa mutta on entistä enemmän sekaisin. Ruth onnistuu pitämään siskosten majapaikan salassa etsijöiltä. Marlon ja Amelie potevat häästressiä, ja Susi päättää sännätä apuun. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 06.11.2010
13:50 - 14:20
Vastakaikua. Amelie keskeyttää Tonin ja Nicin läheisen hetken. Kun Toni taistelee huonoa omaatuntoa vastaan, Nic elättelee toiveita saada vihdoin vastakaikua tunteilleen. Ruth ja Lea karkaavat sairaalasta, mutta majapaikka uhkaa mennä alta. Charly on kaksikosta huolissaan. Amelie tahtoo vain pienet hääjuhlat. Marlon on jo varaamassa hevoskärryjä mutta tyytyy rakkaansa vuoksi kompromissiin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 06.11.2010
14:50 - 15:20
Kelkankääntö. Toni ilmoittaa Nicille pysyvänsä Davidin rinnalla. Charly harmittelee, kun päästi kaksoset käsistään, mutta ei anna periksi. David joutuu korviaan myöten vaikeuksiin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
pe 05.11.2010
17:30 - 18:00
Tuhat rautaa tulessa. David joutuu töidensä kanssa yhä tiukemmalle, ja Toni saa siitä osansa. Charly tahtoo kuulla lisää äidistään ja sisaristaan. Kun Ruth ajetaan pois sairaalasta, veli tarjoaa hänelle yösijaa. Pettynyt Nic lähtee Bangladeshiin Amelien kanssa. Hääjärjestelyt pitävät Marlonin kiireisenä, ja samalla olisi etsittävä töitäkin. Yllättäen tulee kutsu haastatteluun. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 04.11.2010
17:30 - 18:00
Kilpajuoksu aikaa vastaan. Charly ei voi uskoa kaksosia sisarikseen muttei ehdi murehtia asiaa enempää, sillä Lea on hengenvaarassa. Toni tajuaa, miten paljon merkitsee Davidille. Epätoivoissaan hän pyytää Amelieta lähtemään Bangladeshiin hänen puolestaan. Amelie tilaa hääkakun Kerstiniltä, joka odottaa innolla niittävänsä mainetta kondiittorina. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 03.11.2010
17:30 - 18:00
Kelkankääntö. Toni ilmoittaa Nicille pysyvänsä Davidin rinnalla. Charly harmittelee, kun päästi kaksoset käsistään, mutta ei anna periksi. David joutuu korviaan myöten vaikeuksiin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 02.11.2010
17:30 - 18:00
Tukahdutetut tunteet. Toni pysyy tiukkana, kun Nic tahtoo puhua. Hän muistuttaa tätä olevansa onnellisesti naimisissa mutta on entistä enemmän sekaisin. Ruth onnistuu pitämään siskosten majapaikan salassa etsijöiltä. Marlon ja Amelie potevat häästressiä, ja Susi päättää sännätä apuun. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 01.11.2010
17:30 - 18:00
Vastakaikua. Amelie keskeyttää Tonin ja Nicin läheisen hetken. Kun Toni taistelee huonoa omaatuntoa vastaan, Nic elättelee toiveita saada vihdoin vastakaikua tunteilleen. Ruth ja Lea karkaavat sairaalasta, mutta majapaikka uhkaa mennä alta. Charly on kaksikosta huolissaan. Amelie tahtoo vain pienet hääjuhlat. Marlon on jo varaamassa hevoskärryjä mutta tyytyy rakkaansa vuoksi kompromissiin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 30.10.2010
17:30 - 18:00
Toni ja Nic ne yhteen sopii. Toni iloitsee Nicin ystävyydestä, kun avustushanke palauttaa heidän välinsä taas normaaleiksi. Ruth pelkää, kun Lea joutuu leikkaukseen. Lisa pääsee tyttöjen jäljille ja vaatii vanhempien yhteystietoja. Stefanolla on täysi työ kotimiehenä. Hän peruu rakkaan pokeri-iltansa mutta saakin siitä hyvästä apua ystäviltään. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 30.10.2010
15:30 - 16:00
Kauan kaivattu veli. Ruth ja Lea löytävät kauan kadoksissa olleen veljensä. Saadakseen asiasta täyden varmuuden Ruth menee kommuuniin nuuskimaan mutta jää siitä kiinni. Tanja tarraa Angeloon niin, että unohtaa itsensä. Hän suostuu hoitolomalle vasta pakon sanelemana. Amelie ja Marlon tahtovat yllättää toisensa aloittamalla hääjärjestelyt. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 30.10.2010
16:00 - 16:30
Sisarkateutta. Ruthin kuva veljestään huononee entisestään, mutta Lea ihastuu Charlyyn päivä päivältä enemmän. Se herättää mustasukkaisuutta. Toni ja David palaavat lomaltaan entistä läheisempinä. Nic ei huoleta Tonia, ennen kuin arki jälleen palaa. Angelosta huolestunut Tanja salaa edessä olevan hoitoloman, mutta Stefano saa asiasta vihiä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 30.10.2010
16:30 - 17:00
Lyödäänkö vetoa? . Tanja liikuttuu Stefanon huolesta ja osallistuu vedonlyöntiin kotitöistä. Voitostaan varma nainen ei tiedä, että mieheltä löytyy ässä hihasta. Nicin läsnäolo häiritsee Tonin keskittymiskykyä. Ruth saa estettyä sisarussuhteiden paljastumisen mutta päättää pettyneenä lähteä Marienhofista. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 30.10.2010
17:00 - 17:30
Arki kaatuu niskaan. Nic on ymmällään Tonin tunteenpurkauksesta eikä suostu ystävänkauppoihin. Asia jää kuitenkin kaivelemaan. Ruth katuu sanomisiaan ja hoitaa sairasta sisartaan antaumuksella. Koska lääkäriä ei rohjeta kutsua paikalle, hän yrittää varastaa Lisalta lääkereseptin. Tanja lähtee kuntoutukseen, ja arki kaatuu Stefanon niskaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
pe 29.10.2010
17:30 - 18:00
Toni ja Nic ne yhteen sopii. Toni iloitsee Nicin ystävyydestä, kun avustushanke palauttaa heidän välinsä taas normaaleiksi. Ruth pelkää, kun Lea joutuu leikkaukseen. Lisa pääsee tyttöjen jäljille ja vaatii vanhempien yhteystietoja. Stefanolla on täysi työ kotimiehenä. Hän peruu rakkaan pokeri-iltansa mutta saakin siitä hyvästä apua ystäviltään. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 28.10.2010
17:30 - 18:00
Arki kaatuu niskaan. Nic on ymmällään Tonin tunteenpurkauksesta eikä suostu ystävänkauppoihin. Asia jää kuitenkin kaivelemaan. Ruth katuu sanomisiaan ja hoitaa sairasta sisartaan antaumuksella. Koska lääkäriä ei rohjeta kutsua paikalle, hän yrittää varastaa Lisalta lääkereseptin. Tanja lähtee kuntoutukseen, ja arki kaatuu Stefanon niskaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 27.10.2010
17:30 - 18:00
Lyödäänkö vetoa? . Tanja liikuttuu Stefanon huolesta ja osallistuu vedonlyöntiin kotitöistä. Voitostaan varma nainen ei tiedä, että mieheltä löytyy ässä hihasta. Nicin läsnäolo häiritsee Tonin keskittymiskykyä. Ruth saa estettyä sisarussuhteiden paljastumisen mutta päättää pettyneenä lähteä Marienhofista. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 26.10.2010
17:30 - 18:00
Sisarkateutta. Ruthin kuva veljestään huononee entisestään, mutta Lea ihastuu Charlyyn päivä päivältä enemmän. Se herättää mustasukkaisuutta. Toni ja David palaavat lomaltaan entistä läheisempinä. Nic ei huoleta Tonia, ennen kuin arki jälleen palaa. Angelosta huolestunut Tanja salaa edessä olevan hoitoloman, mutta Stefano saa asiasta vihiä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 25.10.2010
17:30 - 18:00
Kauan kaivattu veli. Ruth ja Lea löytävät kauan kadoksissa olleen veljensä. Saadakseen asiasta täyden varmuuden Ruth menee kommuuniin nuuskimaan mutta jää siitä kiinni. Tanja tarraa Angeloon niin, että unohtaa itsensä. Hän suostuu hoitolomalle vasta pakon sanelemana. Amelie ja Marlon tahtovat yllättää toisensa aloittamalla hääjärjestelyt. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 23.10.2010
17:00 - 17:30
Sätkynukke ottaa ohjat. Amelie ja Marlon tekevät kaikkensa, jotta potilaan rakkaustarina saisi onnellisen lopun. Kerstin ja Raul tajuavat toimineensa kuin sätkynuket ja ottavat ohjat omiin käsiinsä. Lea on suostutellut Ruthin palaamaan Marienhofiin. Netty lähettää heidät töihin Charlylle. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 23.10.2010
17:30 - 17:55
Suuria tunteita. Emmi-potilaan kohtalo herättää suuria tunteita Ameliessa ja Marlonissa. Raul ja Kerstin vetävät omaa show’taan saadakseen tuotantoyhtiön remontoimaan Back Datin. Ruth tahtoo häipyä maisemista otettuaan yhteen Charlyn kanssa. Mieli muuttuu, kun Netty paljastaa syyn Charlyn käytökseen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 23.10.2010
16:30 - 17:00
Tunteet leiskuvat. Amelie liikuttuu potilaansa kohtalosta ja päättää Marlonin kanssa etsiä käsiinsä tämän elämän rakkauden. Puoti kuntoon -ohjelman kuvaukset alkavat. Juontajat onnistuvat juonittelussaan, ja Raul räjähtää Kerstinille kameroiden edessä. Maldinit pelkäävät, etteivät Valentin ja Angelo mahdu saman katon alle. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 23.10.2010
16:00 - 16:30
Kunnes toisin todistetaan. Töppers ja Charly selvittelevät auto-onnettomuutta, mikä pistää Tennenbergiin vauhtia. Kerstinin kuvaukset alkavat. Raja tv-ohjelman ja yksityiselämän välillä jää epäselväksi, mutta hän iloitsee silti yhteistyöstä tuotantotiimin kanssa. Valentin ja Angelo pääsevät sairaalasta samaan aikaan. Yhteiselon alku kangertelee. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 23.10.2010
15:30 - 16:00
Potkua tv-ohjelmasta. Kerstin raivoaa, kun Raul ei luota hänen yrittäjänkykyihinsä. Nettyn avulla hän ottaa yhteyttä Puoti kuntoon -ohjelman tuotantoyhtiöön saadakseen potkua uuteen liikkeeseensä. Töppers ja Charly ovat varmoja syyttömyydestään ja alkavat kaivaa esiin totuutta. Vierailu Valentinin luona sairaalassa avaa mysteeriä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
pe 22.10.2010
17:30 - 18:00
Suuria tunteita. Emmi-potilaan kohtalo herättää suuria tunteita Ameliessa ja Marlonissa. Raul ja Kerstin vetävät omaa show’taan saadakseen tuotantoyhtiön remontoimaan Back Datin. Ruth tahtoo häipyä maisemista otettuaan yhteen Charlyn kanssa. Mieli muuttuu, kun Netty paljastaa syyn Charlyn käytökseen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 21.10.2010
17:30 - 18:00
Sätkynukke ottaa ohjat. Amelie ja Marlon tekevät kaikkensa, jotta potilaan rakkaustarina saisi onnellisen lopun. Kerstin ja Raul tajuavat toimineensa kuin sätkynuket ja ottavat ohjat omiin käsiinsä. Lea on suostutellut Ruthin palaamaan Marienhofiin. Netty lähettää heidät töihin Charlylle. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 20.10.2010
17:30 - 18:00
Tunteet leiskuvat. Amelie liikuttuu potilaansa kohtalosta ja päättää Marlonin kanssa etsiä käsiinsä tämän elämän rakkauden. Puoti kuntoon -ohjelman kuvaukset alkavat. Juontajat onnistuvat juonittelussaan, ja Raul räjähtää Kerstinille kameroiden edessä. Maldinit pelkäävät, etteivät Valentin ja Angelo mahdu saman katon alle. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 19.10.2010
17:30 - 18:00
Kunnes toisin todistetaan. Töppers ja Charly selvittelevät auto-onnettomuutta, mikä pistää Tennenbergiin vauhtia. Kerstinin kuvaukset alkavat. Raja tv-ohjelman ja yksityiselämän välillä jää epäselväksi, mutta hän iloitsee silti yhteistyöstä tuotantotiimin kanssa. Valentin ja Angelo pääsevät sairaalasta samaan aikaan. Yhteiselon alku kangertelee. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 18.10.2010
17:30 - 18:00
Potkua tv-ohjelmasta. Kerstin raivoaa, kun Raul ei luota hänen yrittäjänkykyihinsä. Nettyn avulla hän ottaa yhteyttä Puoti kuntoon -ohjelman tuotantoyhtiöön saadakseen potkua uuteen liikkeeseensä. Töppers ja Charly ovat varmoja syyttömyydestään ja alkavat kaivaa esiin totuutta. Vierailu Valentinin luona sairaalassa avaa mysteeriä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 16.10.2010
17:00 - 17:30
Taustapiruja. Maldinit ovat huolissaan Valentinista, mutta tämä on Nicin hoidossa hyvissä käsissä. Kerstin juhlii avajaisia, joiden menestyksen takaa löytyy eräs mies. Charly huomaa, että verstaalla on käyty penkomassa, mutta Tennenberg on käänteissään häntä nopeampi. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 16.10.2010
15:30 - 16:00
Verstas viimeisillään. Töppers liikuttuu, kun Charly tahtoo pitää hänet toiminnassa mukana hinnalla millä hyvänsä. David vaatii lainaansa heti takaisin ja luulee päässeensä voitolle, kunnes pilkka kalahtaa omaan nilkkaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 16.10.2010
16:30 - 17:00
Pirullisia aikeita. Saadakseen Töppersin ja Charlyn verstaan haltuunsa David asettaa kaksikolle Tennenbergin avulla ansan, josta kärsivät sivullisetkin. Tennenberg tahtoo pelata varman päälle ja kehottaa Davidia seuraamaan vaimoaan Bangladeshiin. Kerstin valmistelee liikettään avajaisiin mutta kohtaa vastoinkäymisiä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 16.10.2010
16:00 - 16:30
Hädässä ystävä tunnetaan. David kuulee Charlyn auttaneen Töppersiä ja päättää toimia sen mukaan. Amelie on huolissaan Tonin ja Davidin avioliitosta, kun tajuaa Nicin tunteet. Frederik on Lealle kiitollinen, ja Marlon järjestää kaksosille kyydin Göttingeniin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 16.10.2010
15:00 - 15:30
Toivoa ei saa menettää. Kaksoset Ruth ja Lea turhautuvat, kun selviää, ettei David voi olla heidän veljensä. Lea keksii, että ehkäpä Maldineilla on toinenkin tytär, jonka kautta veli voisi löytyä. David joutuu selittelemään tekosiaan ja maksaa siitä kovan hinnan. Nic avaa Tonille sydäntään. Töppers yrittää löytää uusia asiakkaita. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
pe 15.10.2010
17:30 - 18:00
Taustapiruja. Maldinit ovat huolissaan Valentinista, mutta tämä on Nicin hoidossa hyvissä käsissä. Kerstin juhlii avajaisia, joiden menestyksen takaa löytyy eräs mies. Charly huomaa, että verstaalla on käyty penkomassa, mutta Tennenberg on käänteissään häntä nopeampi. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 14.10.2010
17:30 - 18:00
Pirullisia aikeita. Saadakseen Töppersin ja Charlyn verstaan haltuunsa David asettaa kaksikolle Tennenbergin avulla ansan, josta kärsivät sivullisetkin. Tennenberg tahtoo pelata varman päälle ja kehottaa Davidia seuraamaan vaimoaan Bangladeshiin. Kerstin valmistelee liikettään avajaisiin mutta kohtaa vastoinkäymisiä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 13.10.2010
17:30 - 18:00
Hädässä ystävä tunnetaan. David kuulee Charlyn auttaneen Töppersiä ja päättää toimia sen mukaan. Amelie on huolissaan Tonin ja Davidin avioliitosta, kun tajuaa Nicin tunteet. Frederik on Lealle kiitollinen, ja Marlon järjestää kaksosille kyydin Göttingeniin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 12.10.2010
17:30 - 18:00
Verstas viimeisillään. Töppers liikuttuu, kun Charly tahtoo pitää hänet toiminnassa mukana hinnalla millä hyvänsä. David vaatii lainaansa heti takaisin ja luulee päässeensä voitolle, kunnes pilkka kalahtaa omaan nilkkaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 11.10.2010
17:30 - 18:00
Toivoa ei saa menettää. Kaksoset Ruth ja Lea turhautuvat, kun selviää, ettei David voi olla heidän veljensä. Lea keksii, että ehkäpä Maldineilla on toinenkin tytär, jonka kautta veli voisi löytyä. David joutuu selittelemään tekosiaan ja maksaa siitä kovan hinnan. Nic avaa Tonille sydäntään. Töppers yrittää löytää uusia asiakkaita. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 09.10.2010
18:00 - 18:30
Juhlat täynnä yllätyksiä. Ruth ja Lea luulevat Davidia kadonneeksi veljekseen. He lähtevät hyväntekeväisyystilaisuuteen selvittämään asiaa. Marlon jatkaa jallittamistaan ja järjestää Davidille yllätyksen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 09.10.2010
17:30 - 18:00
Tunteiden vuoristorataa. Toni järkyttyy reaktiotaan puhelinkopissa ja alkaa vältellä Niciä pelastaakseen avioliittonsa. David kuitenkin pyytää heitä järjestämään yhdessä hyväntekeväisyysillan. Marlonin tutkimukset eivät tuota tulosta. Hän löytää Davidin kotiavaimen, käyttää tilaisuutta hyväkseen ja astuu ansaan. Karkulaistytöt ovat kiinnostuneita Davidista. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 09.10.2010
17:00 - 17:30
Pulassa puhelinkopissa. Nic lähtee sittenkin Tonin kanssa keräämään lahjoituksia. Kotimatkalla hajoaa auto ja parivaljakko pakenee kaatosadetta puhelinkoppiin. Tunnelma tiivistyy. Tennenberg kovistelee Davidia. Normaalia päiväjärjestystä järkyttämään saapuu kaksi karannutta teinityttöä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 09.10.2010
16:30 - 17:00
Kakkukilpailu. Nic välttelee Tonia, koska tahtoisi tältä ystävyyttä enemmän. Liikkeensä menettäneet marienhofilaiset ovat huolissaan Davidin suunnitelmista. Mies lupaa perättömiä rauhoittaakseen tilanteen. Kerstin ei usko saavansa liiketilaa, mutta ennen päätöstään omistaja haastaakin vuokralaisehdokkaat kakkukilpailuun. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 09.10.2010
16:00 - 16:30
Loppusuoralla. David lahjoittaa Tonille lentoliput Bangladeshiin. Vaimo valmistelee avustushanketta niin innoissaan, että Susi huomaa pelissä olevan muutakin. David pelastaa Töppersin vararikolta halvalla lainalla. Todellisuudessa hän tahtoo karistaa epäluulot niskastaan. Kerstin ja Carlos kamppailevat liiketilasta kovin panoksin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
pe 08.10.2010
17:30 - 18:00
Juhlat täynnä yllätyksiä. Ruth ja Lea luulevat Davidia kadonneeksi veljekseen. He lähtevät hyväntekeväisyystilaisuuteen selvittämään asiaa. Marlon jatkaa jallittamistaan ja järjestää Davidille yllätyksen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 07.10.2010
17:30 - 18:00
Tunteiden vuoristorataa. Toni järkyttyy reaktiotaan puhelinkopissa ja alkaa vältellä Niciä pelastaakseen avioliittonsa. David kuitenkin pyytää heitä järjestämään yhdessä hyväntekeväisyysillan. Marlonin tutkimukset eivät tuota tulosta. Hän löytää Davidin kotiavaimen, käyttää tilaisuutta hyväkseen ja astuu ansaan. Karkulaistytöt ovat kiinnostuneita Davidista. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 06.10.2010
17:30 - 18:00
Pulassa puhelinkopissa. Nic lähtee sittenkin Tonin kanssa keräämään lahjoituksia. Kotimatkalla hajoaa auto ja parivaljakko pakenee kaatosadetta puhelinkoppiin. Tunnelma tiivistyy. Tennenberg kovistelee Davidia. Normaalia päiväjärjestystä järkyttämään saapuu kaksi karannutta teinityttöä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 05.10.2010
17:30 - 18:00
Kakkukilpailu. Nic välttelee Tonia, koska tahtoisi tältä ystävyyttä enemmän. Liikkeensä menettäneet marienhofilaiset ovat huolissaan Davidin suunnitelmista. Mies lupaa perättömiä rauhoittaakseen tilanteen. Kerstin ei usko saavansa liiketilaa, mutta ennen päätöstään omistaja haastaakin vuokralaisehdokkaat kakkukilpailuun. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 04.10.2010
17:30 - 18:00
Loppusuoralla. David lahjoittaa Tonille lentoliput Bangladeshiin. Vaimo valmistelee avustushanketta niin innoissaan, että Susi huomaa pelissä olevan muutakin. David pelastaa Töppersin vararikolta halvalla lainalla. Todellisuudessa hän tahtoo karistaa epäluulot niskastaan. Kerstin ja Carlos kamppailevat liiketilasta kovin panoksin. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 02.10.2010
16:00 - 16:30
Tyyli vaihtoon. Toni tahtoo vaihtaa kampaajaimagon elegantin liikenaisen olemukseen ja pyytää Nettyltä apua stailaukseen. Marlon kärttää Davidilta kommenttia kauppakeskuksesta. Vastaus on tyly, mutta sitä seuraa yllätys. Kerstin saa iloisia uutisia. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 02.10.2010
16:30 - 17:00
Uusia suunnitelmia. David neuvottelee sijoittajien kanssa kauppakeskuksen jälleenrakentamisesta. Liike-elämä vie kaiken huomion. Toni tapaa Nicin ja joutuu punnitsemaan, tahtooko jatkaa elämäänsä oman miehensä rinnalla. Marlon uskoo Davidin nylkevän kauppakeskuksen entisiä vuokralaisia, mutta Amelie asettuu veljensä puolelle. Mies ottaa riskin ja alkaa etsiä todisteita. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 02.10.2010
17:00 - 17:30
Kielletty hedelmä. Kerstin löytää yritykselleen tilat muttei aavista, että Raul ja Carlos ovat iskeneet silmänsä samaiseen liikkeeseen. David tarvitsee Töppersin kiinteistön, jotta kauppakeskushanke voi toteutua. Toni kiinnostuu hyväntekeväisyydestä toden teolla. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 02.10.2010
17:30 - 18:00
Kavalia käänteitä. David ajaa Tonin Nicin hoteisiin, jotta saa jatkaa rauhassa juonittelua Töppersiä vastaan. Tämän on rahatilanteestaan johtuen pakko harkita Davidin tarjousta. Lisa yrittää estää kaupat. Nic tukahduttaa tunteensa Tonia kohtaan parhaansa mukaan. Netty kompastelee matkalla kohti omaa kampaamoa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 02.10.2010
18:00 - 18:30
Korvat punaisina. Amelie miettii, miten voisi auttaa kauppakeskuksen liikkeenharjoittajia. David joutuu kuuntelemaan siskoaan korvat punaisina. Töppers ottaa Romanilta toimeksiannon Lisan kehotuksesta. Hän ei aavista, ettei puuseppään kannata luottaa. Nettyn yrittäjyys törmää seinään, mutta Charly auttaa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
pe 01.10.2010
18:30 - 19:00
Korvat punaisina. Amelie miettii, miten voisi auttaa kauppakeskuksen liikkeenharjoittajia. David joutuu kuuntelemaan siskoaan korvat punaisina. Töppers ottaa Romanilta toimeksiannon Lisan kehotuksesta. Hän ei aavista, ettei puuseppään kannata luottaa. Nettyn yrittäjyys törmää seinään, mutta Charly auttaa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 30.09.2010
18:30 - 19:00
Kavalia käänteitä. David ajaa Tonin Nicin hoteisiin, jotta saa jatkaa rauhassa juonittelua Töppersiä vastaan. Tämän on rahatilanteestaan johtuen pakko harkita Davidin tarjousta. Lisa yrittää estää kaupat. Nic tukahduttaa tunteensa Tonia kohtaan parhaansa mukaan. Netty kompastelee matkalla kohti omaa kampaamoa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 29.09.2010
18:30 - 19:00
Kielletty hedelmä. Kerstin löytää yritykselleen tilat muttei aavista, että Raul ja Carlos ovat iskeneet silmänsä samaiseen liikkeeseen. David tarvitsee Töppersin kiinteistön, jotta kauppakeskushanke voi toteutua. Toni kiinnostuu hyväntekeväisyydestä toden teolla. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 28.09.2010
18:30 - 19:00
Uusia suunnitelmia. David neuvottelee sijoittajien kanssa kauppakeskuksen jälleenrakentamisesta. Liike-elämä vie kaiken huomion. Toni tapaa Nicin ja joutuu punnitsemaan, tahtooko jatkaa elämäänsä oman miehensä rinnalla. Marlon uskoo Davidin nylkevän kauppakeskuksen entisiä vuokralaisia, mutta Amelie asettuu veljensä puolelle. Mies ottaa riskin ja alkaa etsiä todisteita. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 27.09.2010
18:30 - 19:00
Tyyli vaihtoon. Toni tahtoo vaihtaa kampaajaimagon elegantin liikenaisen olemukseen ja pyytää Nettyltä apua stailaukseen. Marlon kärttää Davidilta kommenttia kauppakeskuksesta. Vastaus on tyly, mutta sitä seuraa yllätys. Kerstin saa iloisia uutisia. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 25.09.2010
18:00 - 18:25
Pimeä tulevaisuus. Kerstin pitkästyy entisestään, ja Marien lähdön jälkeen koko tulevaisuus näyttää pimeältä. Nettylläkään ei ole oman työnhakunsa ohessa aikaa äitipuolelleen. Marlon keksii juttuaiheen, jolla uskoo tekevänsä läpimurron toimittajana. David kokee bisnesmaailman kylmyyden. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 25.09.2010
17:30 - 18:00
Lähtö lähenee. Steve ei uskalla paljastaa Marielle säästöjen hukkaamista. Muutto Cambridgeen lähenee, ja poika anelee Lisaa lainaamaan rahat. Carlos kiihtyy, kun Kerstin on vallannut koko asunnon. Bisnesorientoitunut David kiristää Tonin hermoja. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 25.09.2010
17:00 - 17:30
Epäonnea matkassa. Tuleva perheenisä Steve tahtoo todistaa kypsyytensä. Hän hakee Cambridgea varten säästetyt rahat pankista mutta hukkaa ne heti. Puihin menneen illan jälkeen Carlos vaatii, että asunnossa näkyy miehen käden jälki. Marlon lukee serkkunsa ajatuksia. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 25.09.2010
16:30 - 17:00
Yllätyksiä. Kerstin yllättää Fechnerin ja samalla myös Carlosin. Töppersin ja Lisan romanttinen ilta loppuu lyhyeen. Toni vie äitinsä sairaalaan, missä Nic rientää jälleen apuun. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 25.09.2010
16:00 - 16:30
Pökerryksissä. Fechner mielii majatalon johtoon, ja Kerstin menettää malttinsa. David paljastaa yrityksensä laajennusaikeet, mutta kömmähdyksen vuoksi kaikki luulevat Tonin juoruilleen. Lisa ja Töppers lämmittelevät suhdettaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 24.09.2010
18:30 - 19:00
Pimeä tulevaisuus. Kerstin pitkästyy entisestään, ja Marien lähdön jälkeen koko tulevaisuus näyttää pimeältä. Nettylläkään ei ole oman työnhakunsa ohessa aikaa äitipuolelleen. Marlon keksii juttuaiheen, jolla uskoo tekevänsä läpimurron toimittajana. David kokee bisnesmaailman kylmyyden. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 23.09.2010
18:30 - 19:00
Lähtö lähenee. Steve ei uskalla paljastaa Marielle säästöjen hukkaamista. Muutto Cambridgeen lähenee, ja poika anelee Lisaa lainaamaan rahat. Carlos kiihtyy, kun Kerstin on vallannut koko asunnon. Bisnesorientoitunut David kiristää Tonin hermoja. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 22.09.2010
18:30 - 19:00
Epäonnea matkassa. Tuleva perheenisä Steve tahtoo todistaa kypsyytensä. Hän hakee Cambridgea varten säästetyt rahat pankista mutta hukkaa ne heti. Puihin menneen illan jälkeen Carlos vaatii, että asunnossa näkyy miehen käden jälki. Marlon lukee serkkunsa ajatuksia. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 21.09.2010
18:30 - 19:00
Yllätyksiä. Kerstin yllättää Fechnerin ja samalla myös Carlosin. Töppersin ja Lisan romanttinen ilta loppuu lyhyeen. Toni vie äitinsä sairaalaan, missä Nic rientää jälleen apuun. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 20.09.2010
18:30 - 19:00
Pökerryksissä. Fechner mielii majatalon johtoon, ja Kerstin menettää malttinsa. David paljastaa yrityksensä laajennusaikeet, mutta kömmähdyksen vuoksi kaikki luulevat Tonin juoruilleen. Lisa ja Töppers lämmittelevät suhdettaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 18.09.2010
17:30 - 18:00
Charlyn paluu. Charly ilmestyy yllättäen Marienhofiin. Netty pelkää pyyntöä lähteä mukaan ulkomaille ja totuttelee ajatukseen. Majatalolla menee hyvin, mutta Kerstin saa yllättäviä uutisia. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 18.09.2010
18:00 - 18:30
Rakkauden kauppoja. Kerstin tahtoo ostaa majatalon muttei saa lainaa. Raul tarjoaa kiinnityksiä osakkuutta vastaan. Epäröivä Kerstin tahtoisi pitää raha- ja rakkausasiat erillään. Toni etsii seuralaisen oopperaan, koska David ei pääse. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 18.09.2010
17:00 - 17:30
Kuin pahaa unta. Laura pakenee voimakeinoin. Marlon huokaisee helpotuksesta kuullessaan Amelien olevan kunnossa, mutta kommuunissa odottaakin yllätys. Toni paljastuu taitavaksi assistentiksi, ja Davidin liiketoiminta alkaa taas sujua. Valitettavasti rouva tekee pahan virheen, kun sekoittaa tunti- ja päiväpalkkiot. Töppersin maine on puhdistettu, mutta menneet vaivaavat edelleen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 18.09.2010
16:00 - 16:30
Tekijän jäljillä. Poliisi epäilee Töppersiä murhan yrityksestä. Tutkijoiden varmuus kuitenkin rakoilee, kun Netty ja Marlon kertovat ennen räjähdystä tulleesta hämärästä tekstiviestistä. Tympääntynyt Toni päättää hakea töitä, mutta David murskaa tahtomattaan hänen suunnitelmansa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 18.09.2010
16:30 - 17:00
Tilanne kiristyy. Marlonille selviää, että Töppersin kännykkä katosi ennen hämärää tekstiviestiä. Hän epäilee, ettei Laura ole käynyt terapiassa. Tämä tajuaa Marlonin olevan jäljillä ja pakenee. Tilanne kiristyy. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
pe 17.09.2010
18:30 - 19:00
Rakkauden kauppoja. Kerstin tahtoo ostaa majatalon muttei saa lainaa. Raul tarjoaa kiinnityksiä osakkuutta vastaan. Epäröivä Kerstin tahtoisi pitää raha- ja rakkausasiat erillään. Toni etsii seuralaisen oopperaan, koska David ei pääse. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 16.09.2010
18:30 - 19:00
Charlyn paluu. Charly ilmestyy yllättäen Marienhofiin. Netty pelkää pyyntöä lähteä mukaan ulkomaille ja totuttelee ajatukseen. Majatalolla menee hyvin, mutta Kerstin saa yllättäviä uutisia. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 15.09.2010
18:30 - 19:00
Kuin pahaa unta. Laura pakenee voimakeinoin. Marlon huokaisee helpotuksesta kuullessaan Amelien olevan kunnossa, mutta kommuunissa odottaakin yllätys. Toni paljastuu taitavaksi assistentiksi, ja Davidin liiketoiminta alkaa taas sujua. Valitettavasti rouva tekee pahan virheen, kun sekoittaa tunti- ja päiväpalkkiot. Töppersin maine on puhdistettu, mutta menneet vaivaavat edelleen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 14.09.2010
18:30 - 19:00
Tilanne kiristyy. Marlonille selviää, että Töppersin kännykkä katosi ennen hämärää tekstiviestiä. Hän epäilee, ettei Laura ole käynyt terapiassa. Tämä tajuaa Marlonin olevan jäljillä ja pakenee. Tilanne kiristyy. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 13.09.2010
18:30 - 19:00
Tekijän jäljillä. Poliisi epäilee Töppersiä murhan yrityksestä. Tutkijoiden varmuus kuitenkin rakoilee, kun Netty ja Marlon kertovat ennen räjähdystä tulleesta hämärästä tekstiviestistä. Tympääntynyt Toni päättää hakea töitä, mutta David murskaa tahtomattaan hänen suunnitelmansa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 11.09.2010
18:00 - 18:30
Kulissit kuntoon. David järjestää Tonin mieliksi juhlat Nicille. Hän käyttää tilaisuutta hyväkseen vakuuttaakseen liiketuttavansa menestyksestään. Töppers tahtoo auttaa ystäviään mutta kavahtaa, kun poliisi epäilee räjähdystä tahallaan aiheutetuksi. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 11.09.2010
17:00 - 17:30
Vastuunkantaja. Toni huomaa kauppakeskuksen tapahtumien vaivaavan Niciä ja tahtoo hyvittää kaiken. Vakuutusrahoja janoava Fechner kärttää Töppersiä kantamaan vastuun räjähdyksestä. Koska läheiset ovat vailla toimeentuloa, tämä harkitsee ehdotusta vakavasti. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 11.09.2010
16:00 - 16:30
Epätoivon loukussa. Toni ja Nic jäävät loukkuun toisen räjähdyksen seurauksena. Avun odottaminen saa heidät epätoivoisiksi. Amelie, Netty ja Marlon eivät aavista kaksikon hätää vaan palaavat yllätyksensä pariin. Lisa on ikionnellinen miehensä Töppersin selviämisestä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 11.09.2010
17:30 - 18:00
Tunnustus. David kuulee, että sohvalla nukkunut mies pelasti Tonin hengen. Hän salaa epäonnistumisensa New Yorkissa ja ehdottaa parin jäämistä Kölniin. Lisa ja Netty suuttuvat Töppersin sotkeutumisesta onnettomuustutkintaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 11.09.2010
16:30 - 17:00
Syyllisyys kalvaa. Töppers toivoo kaasuräjähdyksen selviämistä. Fechner kuulee saavansa vakuutuskorvauksia vasta, kun syyllinen löytyy. Laura palaa tuttuihin ympyröihin ja huomaa amulettinsa kadonneen. Toni tapaa Nicin sairaalassa ja tuntee itsensä uudestisyntyneeksi. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
pe 10.09.2010
18:30 - 19:00
Kulissit kuntoon. David järjestää Tonin mieliksi juhlat Nicille. Hän käyttää tilaisuutta hyväkseen vakuuttaakseen liiketuttavansa menestyksestään. Töppers tahtoo auttaa ystäviään mutta kavahtaa, kun poliisi epäilee räjähdystä tahallaan aiheutetuksi. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 09.09.2010
18:30 - 19:00
Tunnustus. David kuulee, että sohvalla nukkunut mies pelasti Tonin hengen. Hän salaa epäonnistumisensa New Yorkissa ja ehdottaa parin jäämistä Kölniin. Lisa ja Netty suuttuvat Töppersin sotkeutumisesta onnettomuustutkintaan. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 08.09.2010
18:30 - 19:00
Vastuunkantaja. Toni huomaa kauppakeskuksen tapahtumien vaivaavan Niciä ja tahtoo hyvittää kaiken. Vakuutusrahoja janoava Fechner kärttää Töppersiä kantamaan vastuun räjähdyksestä. Koska läheiset ovat vailla toimeentuloa, tämä harkitsee ehdotusta vakavasti. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 07.09.2010
18:30 - 19:00
Syyllisyys kalvaa. Töppers toivoo kaasuräjähdyksen selviämistä. Fechner kuulee saavansa vakuutuskorvauksia vasta, kun syyllinen löytyy. Laura palaa tuttuihin ympyröihin ja huomaa amulettinsa kadonneen. Toni tapaa Nicin sairaalassa ja tuntee itsensä uudestisyntyneeksi. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 06.09.2010
18:30 - 19:00
Epätoivon loukussa. Toni ja Nic jäävät loukkuun toisen räjähdyksen seurauksena. Avun odottaminen saa heidät epätoivoisiksi. Amelie, Netty ja Marlon eivät aavista kaksikon hätää vaan palaavat yllätyksensä pariin. Lisa on ikionnellinen miehensä Töppersin selviämisestä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
la 04.09.2010
16:00 - 16:30
Uusi alku. Tuttu sarja palaa ruutuun! Laura on luvannut jatkaa terapiaansa mutta piiloutuukin kauppakeskuksen varastotiloihin ja keksii tavan kostaa Amelielle. Toni yllättyy Davidin muuttosuunnitelmista, ja Marlon aikoo kosia Amelieta toistamiseen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 04.09.2010
16:30 - 17:00
Julma suunnitelma. Amelie ja Marlon suunnittelevat Venetsian-lomaa. Lauran katoaminen tuo mutkia matkaan. Kukaan ei osaa aavistaakaan, mitä kamalaa tämä suunnittelee. Lisa kaipaa miestään Frank Töppersiä, jonka on vaikea työskennellä Romanin kanssa kaiken tapahtuneen jälkeen. Toni ja David ovat lähdössä New Yorkiin, mutta Angelon kohtalo vaivaa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 04.09.2010
17:00 - 17:30
Tuhkana tuuleen. Marlon suunnittelee korvaavansa toteutumattoman Venetsian-matkan. Töppers särkee Lisan sydämen. Laura hiipii Davidin toimistoon, kytkee kaasuhanan auki ja houkuttelee Amelien paikalle. Seuraukset ovat arvaamattomat. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 04.09.2010
17:30 - 18:00
Räjähdyksen jälkeen. Steven tietämättään aiheuttama kaasuräjähdys saa kauppakeskuksen sortumaan. Ensijärkytyksen haihduttua huomataan, ketä joukosta puuttuu. Marienhofissa pelätään pahinta. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
la 04.09.2010
18:00 - 18:30
Eloonjäämiskamppailu. Kauppakeskukseen jääneet taistelevat eloonjäännistään. Toni ei malta odottaa pelastusmiesten apua. Fechner etsii syyllistä räjähdykseen ja ottaa Töppersin silmätikukseen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita. Uusinta.
Sub
pe 03.09.2010
18:30 - 19:00
Eloonjäämiskamppailu. Kauppakeskukseen jääneet taistelevat eloonjäännistään. Toni ei malta odottaa pelastusmiesten apua. Fechner etsii syyllistä räjähdykseen ja ottaa Töppersin silmätikukseen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
to 02.09.2010
18:30 - 19:00
Räjähdyksen jälkeen. Steven tietämättään aiheuttama kaasuräjähdys saa kauppakeskuksen sortumaan. Ensijärkytyksen haihduttua huomataan, ketä joukosta puuttuu. Marienhofissa pelätään pahinta. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ke 01.09.2010
18:30 - 19:00
Tuhkana tuuleen. Marlon suunnittelee korvaavansa toteutumattoman Venetsian-matkan. Töppers särkee Lisan sydämen. Laura hiipii Davidin toimistoon, kytkee kaasuhanan auki ja houkuttelee Amelien paikalle. Seuraukset ovat arvaamattomat. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ti 31.08.2010
18:30 - 19:00
Julma suunnitelma. Amelie ja Marlon suunnittelevat Venetsian-lomaa. Lauran katoaminen tuo mutkia matkaan. Kukaan ei osaa aavistaakaan, mitä kamalaa tämä suunnittelee. Lisa kaipaa miestään Frank Töppersiä, jonka on vaikea työskennellä Romanin kanssa kaiken tapahtuneen jälkeen. Toni ja David ovat lähdössä New Yorkiin, mutta Angelon kohtalo vaivaa. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
Sub
ma 30.08.2010
18:30 - 19:00
Uusi alku. Tuttu sarja palaa ruutuun! Laura on luvannut jatkaa terapiaansa mutta piiloutuukin kauppakeskuksen varastotiloihin ja keksii tavan kostaa Amelielle. Toni yllättyy Davidin muuttosuunnitelmista, ja Marlon aikoo kosia Amelieta toistamiseen. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.