TietovisatVaihtoautotViihdeBlogitSanakirjaReseptitHoroskooppi
TV-ohjelmat tänään

Haulla juno löytyy 77 aiemmin esitettyä tv-ohjelmaa.

Kaikki Omat kanavat Ilmaiset
Menneet ohjelmatTiivistetty

Juno12

la 24.04.2021 23.55 - 01.50 1h 55 minSub

Juno. Juno MacGuff (Ellen Page) on sanavalmis ja topakka 16-vuotias lukiolaistyttö, joka huomaa ensimmäisen seksikokeilunsa jälkeen olevansa raskaana parhaalle ystävälleen Paulielle (Michael Cera). Juno tajuaa olevansa liian nuori ja naiivi äidiksi, mutta hänestä ei myöskään ole tekemään aborttia. Niinpä hän päättää synnyttää lapsen ja antaa sen adoptoitavaksi. Juno löytää lehti-ilmoituksen kautta lasta toivovan varakkaan Loringin pariskunnan (Jennifer Garner ja Jason Bateman) syntymättömän lapsensa adoptiovanhemmiksi. Siitä alkaa kolmikon yhteinen odotus. Yhdeksän kuukautta on kuitenkin pitkä aika, ja paljon ehtii tapahtua, ennen kuin h-hetki lopulta koittaa. Raskautensa aikana Juno oppii monta asiaa itsestään, läheisistään ja elämästä yleensä. Elokuva sai neljä Oscar-ehdokkuutta ja voitti Oscarin parhaasta alkuperäisestä käsikirjoituksesta. Ohjaus: Jason Reitman, USA 2007 (92'). Käsikirjoitus: Diablo Cody. Pääosissa Ellen Page, J.K. Simmons, Michael Cera, Jennifer Garner, Jason Bateman ja Allison Janney.

Juno12

pe 11.12.2020 23.45 - 01.50 2h 5 minSub

la 25.07.2020 21.30 - 23.15 1h 45 minAVA

Juno12U

to 05.03.2020 02.05 - 04.05 2h 0 minSub

Juno. Juno MacGuff (Ellen Page) on sanavalmis ja topakka 16-vuotias lukiolaistyttö, joka huomaa ensimmäisen seksikokeilunsa jälkeen olevansa raskaana parhaalle ystävälleen Paulielle (Michael Cera). Juno tajuaa olevansa liian nuori ja naiivi äidiksi, mutta hänestä ei myöskään ole tekemään aborttia. Niinpä hän päättää synnyttää lapsen ja antaa sen adoptoitavaksi. Juno löytää lehti-ilmoituksen kautta lasta toivovan varakkaan Loringin pariskunnan (Jennifer Garner ja Jason Bateman) syntymättömän lapsensa adoptiovanhemmiksi. Siitä alkaa kolmikon yhteinen odotus. Yhdeksän kuukautta on kuitenkin pitkä aika, ja paljon ehtii tapahtua, ennen kuin h-hetki lopulta koittaa. Raskautensa aikana Juno oppii monta asiaa itsestään, läheisistään ja elämästä yleensä. Elokuva sai neljä Oscar-ehdokkuutta ja voitti Oscarin parhaasta alkuperäisestä käsikirjoituksesta. Ohjaus: Jason Reitman, USA 2007 (92'). Käsikirjoitus: Diablo Cody. Pääosissa Ellen Page, J.K. Simmons, Michael Cera, Jennifer Garner, Jason Bateman ja Allison Janney. Uusinta.

Juno12

to 27.02.2020 21.00 - 23.00 2h 0 minSub

to 26.09.2019 02.50 - 04.50 2h 0 minAVA

Juno MacGuff (Ellen Page) on sanavalmis ja topakka 16-vuotias lukiolaistyttö, joka huomaa ensimmäisen seksikokeilunsa jälkeen olevansa raskaana parhaalle ystävälleen Paulielle (Michael Cera). Juno tajuaa olevansa liian nuori ja naiivi äidiksi, mutta hänestä ei myöskään ole tekemään aborttia. Niinpä hän päättää synnyttää lapsen ja antaa sen adoptoitavaksi. Juno löytää lehti-ilmoituksen kautta lasta toivovan varakkaan Loringin pariskunnan (Jennifer Garner ja Jason Bateman) syntymättömän lapsensa adoptiovanhemmiksi. Siitä alkaa kolmikon yhteinen odotus. Yhdeksän kuukautta on kuitenkin pitkä aika, ja paljon ehtii tapahtua, ennen kuin h-hetki lopulta koittaa. Raskautensa aikana Juno oppii monta asiaa itsestään, läheisistään ja elämästä yleensä. Elokuva sai neljä Oscar-ehdokkuutta ja voitti Oscarin parhaasta alkuperäisestä käsikirjoituksesta. Ohjaus: Jason Reitman, USA 2007 (92'). Käsikirjoitus: Diablo Cody. Pääosissa Ellen Page, J.K. Simmons, Michael Cera, Jennifer Garner, Jason Bateman ja Allison Janney. Uusinta.

Juno12

la 21.09.2019 23.05 - 01.10 2h 5 minAVA

Juno. Juno MacGuff (Ellen Page) on sanavalmis ja topakka 16-vuotias lukiolaistyttö, joka huomaa ensimmäisen seksikokeilunsa jälkeen olevansa raskaana parhaalle ystävälleen Paulielle (Michael Cera). Juno tajuaa olevansa liian nuori ja naiivi äidiksi, mutta hänestä ei myöskään ole tekemään aborttia. Niinpä hän päättää synnyttää lapsen ja antaa sen adoptoitavaksi. Juno löytää lehti-ilmoituksen kautta lasta toivovan varakkaan Loringin pariskunnan (Jennifer Garner ja Jason Bateman) syntymättömän lapsensa adoptiovanhemmiksi. Siitä alkaa kolmikon yhteinen odotus. Yhdeksän kuukautta on kuitenkin pitkä aika, ja paljon ehtii tapahtua, ennen kuin h-hetki lopulta koittaa. Raskautensa aikana Juno oppii monta asiaa itsestään, läheisistään ja elämästä yleensä. Elokuva sai neljä Oscar-ehdokkuutta ja voitti Oscarin parhaasta alkuperäisestä käsikirjoituksesta. Ohjaus: Jason Reitman, USA 2007 (92'). Käsikirjoitus: Diablo Cody. Pääosissa Ellen Page, J.K. Simmons, Michael Cera, Jennifer Garner, Jason Bateman ja Allison Janney.

Juno12U

la 06.04.2019 23.10 - 01.10 2h 0 minAVA

Juno. Juno MacGuff (Ellen Page) on sanavalmis ja topakka 16-vuotias lukiolaistyttö, joka huomaa ensimmäisen seksikokeilunsa jälkeen olevansa raskaana parhaalle ystävälleen Paulielle (Michael Cera). Juno tajuaa olevansa liian nuori ja naiivi äidiksi, mutta hänestä ei myöskään ole tekemään aborttia. Niinpä hän päättää synnyttää lapsen ja antaa sen adoptoitavaksi. Juno löytää lehti-ilmoituksen kautta lasta toivovan varakkaan Loringin pariskunnan (Jennifer Garner ja Jason Bateman) syntymättömän lapsensa adoptiovanhemmiksi. Siitä alkaa kolmikon yhteinen odotus. Yhdeksän kuukautta on kuitenkin pitkä aika, ja paljon ehtii tapahtua, ennen kuin h-hetki lopulta koittaa. Raskautensa aikana Juno oppii monta asiaa itsestään, läheisistään ja elämästä yleensä. Elokuva sai neljä Oscar-ehdokkuutta ja voitti Oscarin parhaasta alkuperäisestä käsikirjoituksesta. Ohjaus: Jason Reitman, USA 2007 (92'). Käsikirjoitus: Diablo Cody. Pääosissa Ellen Page, J.K. Simmons, Michael Cera, Jennifer Garner, Jason Bateman ja Allison Janney. Uusinta.

Juno12

su 31.03.2019 23.30 - 01.35 2h 5 minAVA

pe 04.01.2019 01.20 - 03.00 1h 40 minSub

pe 28.12.2018 21.00 - 22.50 1h 50 minAVA

to 28.06.2018 23.05 - 01.05 2h 0 minSub

pe 22.06.2018 21.00 - 23.05 2h 5 minSub

JunoU

su 29.04.2018 22.00 - 00.00 2h 0 minV film family

(Juno/2007) Juno (Ellen Page) saattaa vaikuttaa ikäistään järkevämmältä, mutta tultuaan raskaaksi luokkalaisensa Bleekerin (Michael Cera) kanssa teini tajuaa, kuinka vähän todella tietää elämästä. Junolla on onnekseen vanhemmat (J. K. Simmons ja Allison Janney), jotka luottavat tyttärensä harkintakykyyn, ja paras ystävä Leah (Olivia Thirlby), joka on aina valmis auttamaan pakon edessä. Leahin avustuksella Juno tapaa pian Markin (Jason Bateman) ja Vanessan (Jennifer Garner) – esikaupunkialueella asuvan varakkaan pariskunnan, joka ei pysty saamaan omaa lastaan. Mark ja Vanessa vaikuttavat lupaavilta vanhemmilta ja haluavat innokkaasti adoptoida Junon syntymättömän lapsen.

Juno

su 29.04.2018 02.00 - 04.00 2h 0 minV film family

ke 28.02.2018 12.00 - 13.40 1h 40 minV film hits

ti 27.02.2018 15.00 - 17.00 2h 0 minV film hits

to 28.12.2017 22.00 - 00.00 2h 0 minV film family

to 28.12.2017 02.00 - 04.00 2h 0 minV film family

la 16.12.2017 10.10 - 11.50 1h 40 minV film hits

pe 15.12.2017 17.00 - 19.00 2h 0 minV film hits

pe 01.12.2017 22.00 - 00.00 2h 0 minV film family

pe 01.12.2017 02.00 - 04.00 2h 0 minV film family

ke 01.11.2017 19.00 - 21.00 2h 0 minV film hits

ke 01.11.2017 05.00 - 07.00 2h 0 minV film hits

la 14.10.2017 00.00 - 02.00 2h 0 minV film family

pe 13.10.2017 04.00 - 06.00 2h 0 minV film family

su 24.09.2017 09.00 - 11.00 2h 0 minV film hits

la 23.09.2017 17.00 - 18.45 1h 45 minV film hits

su 27.08.2017 22.00 - 00.00 2h 0 minV film family

su 27.08.2017 02.00 - 04.00 2h 0 minV film family

la 29.07.2017 21.00 - 23.00 2h 0 minV film hits

la 29.07.2017 03.00 - 05.00 2h 0 minV film hits

pe 02.06.2017 20.00 - 22.00 2h 0 minV film family

pe 02.06.2017 06.00 - 08.00 2h 0 minV film family

ti 02.05.2017 19.00 - 20.55 1h 55 minV film hits

ti 02.05.2017 05.05 - 07.00 1h 55 minV film hits

pe 21.04.2017 16.30 - 18.02 1h 32 minMTV Aitio

Indie-elokuva joka rikkoi ennätyksiä ympäri maailman. Juno on rehvakas, itsenäinen 16-vuotias. Kun hän vahingossa tulee raskaaksi, hän aikoo ensin tehdä abortin mutta päättää sitten synnyttää lapsen ja antaa sen adoptoitavaksi.

Draamakomedia, USA 2007.

Ohjaus: Jason Reitman, 2007. Pääosissa: Ellen Page, Michael Cera, Jennifer Garner.

Juno

su 26.02.2017 12.40 - 14.12 1h 32 minMTV Aitio

Indie-elokuva joka rikkoi ennätyksiä ympäri maailman. Juno on rehvakas, itsenäinen 16-vuotias. Kun hän vahingossa tulee raskaaksi, hän aikoo ensin tehdä abortin mutta päättää sitten synnyttää lapsen ja antaa sen adoptoitavaksi.

Draamakomedia, USA 2007.

Ohjaus: Jason Reitman, 2007. Pääosissa: Ellen Page, Michael Cera, Jennifer Garner.

Juno

su 26.02.2017 12.40 - 14.12 1h 32 min

Indie-elokuva joka rikkoi ennätyksiä ympäri maailman. Juno on rehvakas, itsenäinen 16-vuotias. Kun hän vahingossa tulee raskaaksi, hän aikoo ensin tehdä abortin mutta päättää sitten synnyttää lapsen ja antaa sen adoptoitavaksi.

Draamakomedia, USA 2007.

Ohjaus: Jason Reitman, 2007. Pääosissa: Ellen Page, Michael Cera, Jennifer Garner.

Juno

pe 06.01.2017 18.25 - 19.57 1h 32 minMTV Aitio

Indie-elokuva joka rikkoi ennätyksiä ympäri maailman. Juno on rehvakas, itsenäinen 16-vuotias. Kun hän vahingossa tulee raskaaksi, hän aikoo ensin tehdä abortin mutta päättää sitten synnyttää lapsen ja antaa sen adoptoitavaksi.

Draamakomedia, USA 2007.

Ohjaus: Jason Reitman, 2007. Pääosissa: Ellen Page, Michael Cera, Jennifer Garner.

Juno

pe 06.01.2017 18.25 - 19.57 1h 32 min

Indie-elokuva joka rikkoi ennätyksiä ympäri maailman. Juno on rehvakas, itsenäinen 16-vuotias. Kun hän vahingossa tulee raskaaksi, hän aikoo ensin tehdä abortin mutta päättää sitten synnyttää lapsen ja antaa sen adoptoitavaksi.

Draamakomedia, USA 2007.

Ohjaus: Jason Reitman, 2007. Pääosissa: Ellen Page, Michael Cera, Jennifer Garner.

Juno

ke 23.11.2016 20.25 - 21.57 1h 32 minMTV Aitio

Indie-elokuva joka rikkoi ennätyksiä ympäri maailman. Juno on rehvakas, itsenäinen 16-vuotias. Kun hän vahingossa tulee raskaaksi, hän aikoo ensin tehdä abortin mutta päättää sitten synnyttää lapsen ja antaa sen adoptoitavaksi.

Draamakomedia, USA 2007.

Ohjaus: Jason Reitman, 2007. Pääosissa: Ellen Page, Michael Cera, Jennifer Garner.

Juno

ke 23.11.2016 20.25 - 21.57 1h 32 min

Indie-elokuva joka rikkoi ennätyksiä ympäri maailman. Juno on rehvakas, itsenäinen 16-vuotias. Kun hän vahingossa tulee raskaaksi, hän aikoo ensin tehdä abortin mutta päättää sitten synnyttää lapsen ja antaa sen adoptoitavaksi.

Draamakomedia, USA 2007.

Ohjaus: Jason Reitman, 2007. Pääosissa: Ellen Page, Michael Cera, Jennifer Garner.

Juno

la 24.09.2016 13.00 - 14.32 1h 32 minMTV Aitio

Indie-elokuva joka rikkoi ennätyksiä ympäri maailman. Juno on rehvakas, itsenäinen 16-vuotias. Kun hän vahingossa tulee raskaaksi, hän aikoo ensin tehdä abortin mutta päättää sitten synnyttää lapsen ja antaa sen adoptoitavaksi.

Draamakomedia, USA 2007.

Ohjaus: Jason Reitman, 2007. Pääosissa: Ellen Page, Michael Cera, Jennifer Garner.

Juno

la 24.09.2016 13.00 - 14.32 1h 32 min

Indie-elokuva joka rikkoi ennätyksiä ympäri maailman. Juno on rehvakas, itsenäinen 16-vuotias. Kun hän vahingossa tulee raskaaksi, hän aikoo ensin tehdä abortin mutta päättää sitten synnyttää lapsen ja antaa sen adoptoitavaksi.

Draamakomedia, USA 2007.

Ohjaus: Jason Reitman, 2007. Pääosissa: Ellen Page, Michael Cera, Jennifer Garner.

Juno

ma 12.09.2016 11.10 - 12.42 1h 32 min

Indie-elokuva joka rikkoi ennätyksiä ympäri maailman. Juno on rehvakas, itsenäinen 16-vuotias. Kun hän vahingossa tulee raskaaksi, hän aikoo ensin tehdä abortin mutta päättää sitten synnyttää lapsen ja antaa sen adoptoitavaksi.

Draamakomedia, USA 2007.

Ohjaus: Jason Reitman, 2007. Pääosissa: Ellen Page, Michael Cera, Jennifer Garner.

Juno

ma 12.09.2016 11.10 - 12.42 1h 32 minMTV Aitio

Indie-elokuva joka rikkoi ennätyksiä ympäri maailman. Juno on rehvakas, itsenäinen 16-vuotias. Kun hän vahingossa tulee raskaaksi, hän aikoo ensin tehdä abortin mutta päättää sitten synnyttää lapsen ja antaa sen adoptoitavaksi.

Draamakomedia, USA 2007.

Ohjaus: Jason Reitman, 2007. Pääosissa: Ellen Page, Michael Cera, Jennifer Garner.

JunoU

ke 31.08.2016 13.20 - 14.52 1h 32 minMTV Aitio

Indie-elokuva joka rikkoi ennätyksiä ympäri maailman. Juno on rehvakas, itsenäinen 16-vuotias. Kun hän vahingossa tulee raskaaksi, hän aikoo ensin tehdä abortin mutta päättää sitten synnyttää lapsen ja antaa sen adoptoitavaksi.

Draamakomedia, USA 2007.

Ohjaus: Jason Reitman, 2007. Pääosissa: Ellen Page, Michael Cera, Jennifer Garner.

JunoU

ke 31.08.2016 13.20 - 14.52 1h 32 min

Indie-elokuva joka rikkoi ennätyksiä ympäri maailman. Juno on rehvakas, itsenäinen 16-vuotias. Kun hän vahingossa tulee raskaaksi, hän aikoo ensin tehdä abortin mutta päättää sitten synnyttää lapsen ja antaa sen adoptoitavaksi.

Draamakomedia, USA 2007.

Ohjaus: Jason Reitman, 2007. Pääosissa: Ellen Page, Michael Cera, Jennifer Garner.
Takaisin TV-oppaan etusivulle

Suomen nopein TV-opas.

Telsu Facebookissa

Pinnalla juuri nyt: Love & Translation, Sanansaattajat, Isä Brown ja hänen laumansa, Hiljainen todistaja, Frendit, Farmi Suomi, Murha paratiisissa, Taivaan tulet, Kotka 10, Roy Grace

Ota yhteyttä Käyttövinkkejä Tietosuojaseloste Käyttöehdot Evästeet Mainosmyynti
Telsu.fi tv-ohjelmat © Mindmax Oy 2010-2020 Cloudcity