TietovisatViihdeHoroskooppiSanakirjaBlogitVaihtoautotReseptit
TV-ohjelmat tänään

Haulla james mayn suuret suunnitelmat löytyy 73 aiemmin esitettyä tv-ohjelmaa.

Kaikki Omat kanavat Ilmaiset
Menneet ohjelmatTiivistetty

James Mayn suuret suunnitelmat

ti 28.04.2015 00.35 - 01.35 60 minViasat Explore

(James May's Big Ideas/2008) James May on ajanut monia mahtavia autoja, mutta nyt hän pääsee kokeilemaan ajoneuvoja, jotka ovat vähän erilaisia kuin tavanomaiset Top Gear -mallit. James kokeilee muun muassa Aerocaria (legendaarista lentoautoa 1950-luvulta) ja pohtii, voisiko lentävien ajoneuvojen avulla päästä eroon liikenneruuhkista. Hän testaa myös venäläistä maaefektialusta ja uskaltautuu jopa kiinnittämään selkäänsä rakettirepun.
Robotteja, kyborgeja ja bionisia ihmisiä on kyllä nähty elokuvissa, mutta onko niistä tulossa totta? James tutkii ihmisen ja koneen fuusiota naispuolisen RoboCopin ja bionisten implanttien avulla. Onko vastustus turhaa?
Lopuksi James kyseenalaistaa sen, miksi energianlähteemme ovat niin vanhanaikaisia. Meksikon-matka antaa hänelle tilaisuuden tutkia, kuinka auto voisi kulkea pelkällä ilmalla, ja selvittää, voisiko energiakriisin ratkaisu olla ?aivan toisesta maailmasta?.

James Mayn suuret suunnitelmat

su 26.04.2015 19.10 - 20.15 1h 5 minViasat Explore

pe 24.04.2015 22.00 - 23.00 60 minViasat Explore

ti 21.04.2015 22.50 - 23.50 60 minViasat Explore

ti 21.04.2015 00.45 - 01.45 60 minViasat Explore

su 19.04.2015 19.20 - 20.20 60 minViasat Explore

pe 17.04.2015 22.00 - 23.00 60 minViasat Explore

ti 14.04.2015 22.50 - 23.50 60 minViasat Explore

ti 14.04.2015 00.45 - 01.45 60 minViasat Explore

su 12.04.2015 19.15 - 20.20 1h 5 minViasat Explore

pe 10.04.2015 22.00 - 23.05 1h 5 minViasat Explore

ti 07.04.2015 22.50 - 23.50 60 minViasat Explore

ti 07.04.2015 00.55 - 01.55 60 minViasat Explore

pe 03.04.2015 22.00 - 23.00 60 minViasat Explore

ti 31.03.2015 22.50 - 23.50 60 minViasat Explore

ti 31.03.2015 00.50 - 01.50 60 minViasat Explore

su 29.03.2015 19.15 - 20.15 60 minViasat Explore

pe 27.03.2015 22.00 - 23.00 60 minViasat Explore

ti 24.03.2015 22.50 - 23.50 60 minViasat Explore

ti 24.03.2015 00.50 - 01.50 60 minViasat Explore

su 22.03.2015 19.15 - 20.15 60 minViasat Explore

James Mayn suuret suunnitelmatU

pe 20.03.2015 22.00 - 23.00 60 minViasat Explore

ti 17.03.2015 22.50 - 23.55 1h 5 minViasat Explore

la 10.05.2014 18.20 - 19.25 1h 5 minViasat Explore

ti 06.05.2014 14.05 - 15.05 60 minViasat Explore

ti 06.05.2014 01.00 - 02.00 60 minViasat Explore

ma 05.05.2014 22.15 - 23.15 60 minViasat Explore

la 03.05.2014 18.25 - 19.25 60 minViasat Explore

ti 29.04.2014 14.15 - 15.15 60 minViasat Explore

ti 29.04.2014 01.00 - 02.00 60 minViasat Explore

ma 28.04.2014 22.15 - 23.15 60 minViasat Explore

la 26.04.2014 18.25 - 19.35 1h 10 minViasat Explore

ti 22.04.2014 14.10 - 15.15 1h 5 minViasat Explore

ti 22.04.2014 01.00 - 02.05 1h 5 minViasat Explore

ma 21.04.2014 22.15 - 23.20 1h 5 minViasat Explore

to 26.12.2013 04.25 - 05.35 1h 10 minViasat Explore

to 26.12.2013 01.50 - 02.50 60 minViasat Explore

to 26.12.2013 00.45 - 01.50 1h 5 minViasat Explore

ke 25.12.2013 21.15 - 22.15 60 minViasat Explore

ke 25.12.2013 20.15 - 21.15 60 minViasat Explore

ke 25.12.2013 19.15 - 20.15 60 minViasat Explore

ke 25.12.2013 01.50 - 02.50 60 minViasat Explore

ke 25.12.2013 00.45 - 01.50 1h 5 minViasat Explore

su 17.11.2013 18.35 - 19.30 55 minViasat Explore

su 10.11.2013 18.35 - 19.35 60 minViasat Explore

su 03.11.2013 18.35 - 19.35 60 minViasat Explore

pe 01.11.2013 20.20 - 21.20 60 minViasat Explore

pe 01.11.2013 19.20 - 20.20 60 minViasat Explore

pe 01.11.2013 18.20 - 19.20 60 minViasat Explore

pe 01.11.2013 13.10 - 14.10 60 minViasat Explore

Takaisin TV-oppaan etusivulle

Suomen näppärin TV-opas.

Telsu Facebookissa

Pinnalla juuri nyt: Rekkakuskit jäällä, Haluatko miljonääriksi?, Top Gear Suomi: Karavaanarit-erikoisjakso, Syke, Suuri seikkailu, Tähdet, tähdet, Lemmen viemää, Timanttiliiga: Xiamen, Rikkaat ja rahattomat UK, Frendit

Ota yhteyttä Käyttövinkkejä Tietosuojaseloste Käyttöehdot Evästeet Mainosmyynti
Telsu.fi tv-ohjelmat © Mindmax Oy 2010-2020 Cloudcity