Pimeys nousee – osa 5: Maan kiertoradalla kehkeytyy äärimmäinen välienselvittely kun Decepticonit, Megatronin epäkuolleiden armeijan avulla, taistelevat Autobotteja vastaan Maan kohtalosta.
Vartaassa. Tässä jaksossa valmistetaan kebakkoja ja salaattia vihreistä pavuista ja mangosta, sekä kasvisvartaita ja omenahilloa. Hollantilainen vapaa-ajan ohjelma, 24Kitchen.
Mustekalarisotto. Sebastiao valmistaa mustekalarisottoa sertifioidusta mustekalasta ja portugalilaisesta riisistä, sekä alkupalaksi rahkaleipiä maalaisleivästä ja lampaanmaitorahkasta. Portugalilainen vapaa-ajanohjelma, 24Kitchen.
Marjaana saa kutsun Rautalammille, jossa fasaanijahdin ja fasaanien kasvatuksen perinteitä on ylläpidetty jo vuosia. Saamme myös tietää, miten tehdään tulisenlämmintä fasaanisoppaa.
Valmis. Ally ja John puolustavat Reneetä oikeudessa tämän potkittua treffikumppaninsa sairaalakuntoon. Georgia ja Billy pohtivat perheenlisäysasioita. Amerikkalainen sarja.
Manaaminen. Vuonna 1973 ilmestynyt elokuva ”Manaaja” nosti vanhan katolisen rituaalin jälleen maailmankartalle. Psykologit ja lääkärit ovat huolissaan ilmiön suosiosta. Dokumenttisarja, National Geographic.
Ohjelmassa tutustutaan Amazonin alueen tappajaeläimiin. Niihin kuuluvat muun muassa piraijat, tarantulat ja anakondat. Toiminnallinen dokumenttisarja, National Geographic.
Alaskan öljyputki. Ohjelmassa vaihdetaan venttiili Trans-Alaskan öljyputkeen. Kun ollaan tekemisissä raakaöljyn kanssa, räjähdysvaara on alati läsnä. Dokumenttisarja, National Geographic.
Lamborghini. Ohjelmassa seurataan Lamborghini Murciélagon pitkälti käsityönä tapahtuvaa valmistusta Italiassa ja kerrotaan, kuinka tämä automerkki sai alkunsa. Dokumentti, National Geographic.
FedExin työntekijä yrittää kaapata kollegoidensa koneen henkilökohtaisten ongelmiensa takia. Miehistöstä on kuitenkin enemmän vastusta kuin hän osasi odottaa. Dokumenttisarja, National Geographic.
Alaskan poliisit partioivat satoja kilometrejä vaikeakulkuisessa maastossa ja jäätävissä olosuhteissa. Syrjäisestä sijainnistaan huolimatta Bethelissä on vakava huume- ja alkoholiongelma. Siviilipukuinen erikoisyksikkö saapuu apuun.
Navajo-poliisit partioivat Pohjois-Amerikan suurinta intiaanireservaattia. Ohjelmassa seurataan poliisien työtä, kun he yrittävät säilyttää modernissa maailmassa intiaanien vanhat elämäntavat. Dokumenttisarja, National Geographic.
Epäilty. Sisäoppilaitoksessa opiskeleva 17-vuotias Andy katoaa, ja epäilykset kohdistuvat heti koulun rehtoriin. Jack joutuu rikkomaan sääntöjä pelastaakseen Andyn hengen. Amerikkalainen rikosdraama.
Kausi 3. Osa 12. Selvillä. Rick lähtee Carlin ja Michonnen kanssa etsimään aseita entiseltä poliisiasemaltaan. Hän törmääkin vanhaan tuttuunsa, joka ei kuitenkaan ole entisellään. Amerikkalainen jännitysdraama.
Jengisota. Pelican Bayn vankila Kaliforniassa suunniteltiin hillitsemään väkivaltaisimpia vankilajengejä, mutta nyt vankila on täyden jengisodan partaalla. Dokumenttisarja, National Geographic.
Lääketieteen pimeä puoli kukkii monenlaisissa käytännöissä ympäri maailmaa, aina äärimmäisistä puhdistautumiskeinoista shamaanien eläinuhreihin. Dokumenttisarja, National Geographic.
(Ever After: A Cinderella Story/ USA 1999.) O: Andy Tennant. P: Drew Barrymore, Anjelica Huston ja Dougray Scott. Klassisen Tuhkimo-sadun innoittama raikas ja romanttinen seikkailu sijoittuu 1400-luvun Ranskaan.
Suomenkielinen tekstitys. Mr & Miss ShowHau -kiertue jatkaa Jyväskylässä. Myös Labradorinnoutaja Tikru saa vaivoihinsa apua homeopatiasta, sekä koirakouluttaja Lisa Pennanen antaa vinkit, kuinka koiran saa etsimään kadonneet avaimet.